Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2012

Leadershippiä tarvitaan?!

Ammatillisen kehittymisen asiantuntija Anu Varpenius, Suomen Ekonomit

SEFE järjestää toista kertaa yhteistyössä Tekniikan akateemisten ja Lakimiesliiton sekä Koulutus.fi:n kanssa Leadership 2012 –tapahtuman Finlandia-talolla 1.11.2012. Kyseessä on yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioiden johtohenkilöille tarkoitettu koulutustapahtuma, jonka tavoitteena on inspiroida ja antaa uutta tietoa sekä virikkeitä oman itsen, oman organisaation ja henkilöstön kehittämiseen.

Leadership 2012 -tapahtuman ohjelma koostuu erillisistä tietoiskuista, joista kukin voi valita mieleisensä. Mielenkiintoista marraskuun ohjelmassa on se, että etenkin niin sanotut pehmeämmät teemat kiinnostavat osallistujia kaikkein eniten. Kestävä johtajuus, asiantuntijuuden ja johtajuuden yhdistäminen, valmentava johtamisote, itsetuntemus ja persoonallisuuserojen ymmärrys sekä toimiva vuorovaikutus ovat nyt eniten tapetilla.

Yllättääkö?

 

Always look for the best in people

Kun olen keskustellut ekonomi-kollegoiden kanssa ja olemme yhdessä miettineet, mikä ekonomia juuri nyt puhuttaa, vastaan tulevat nämä samat teemat. Lisäksi omasta itsestä ja jaksamisesta huolehtiminen, muutoksen ja epävarmuuden sietokyky sekä out of the box –ajattelu nousevat muita tärkeämmiksi. Mitä tämä kertoo meistä ja meidän ajastamme?

Voisiko olla niin, että tehokkuus on nyt viritetty huippuunsa, organisaatiot trimmattu ja kustannukset karsittu, eikä sillä tiellä enää pidemmällä päästä, jos halutaan luoda uutta, kasvaa ja kehittyä, myös seuraavaa kvartaalia pidemmällä tähtäimellä? Mikä sitten neuvoksi?

Me ihmiset emme ole koneita ja hyvä niin. Jotta yritys tai organisaatio menestyy muita paremmin, tarvitaan uudenlaista johtamista ja johtamisotetta. Uskon vahvasti siihen, että positiivisuuden ja kannustavan sekä myös epäonnistumiset sallivan ilmapiirin kautta saavutetaan paljon enemmän kuin ruuvia kiristämällä. Luovuus ja innovatiivisuus eivät elä pelon ja epäluottamuksen varjossa. Kuten myös Sir Richard Branson Jyväskylässä Nordic Business Forumissa vieraillessaan syyskuussa totesi: ”Always look for the best in people”.

Pelkkä manageeraus ja asioiden johtaminen ei siis enää riitä. Leadershippiä kaivataan kipeästi!

 

Anu Varpenius
Asiantuntija, ammatillinen kehittyminen
SEFE

Kunnissa tarvitaan johtajuutta ja asukkaiden osallistumista

RAY:n hankintapäällikkö Leena Petäjä

Kunnilla on Suomessa poikkeuksellisen suuri tehtävä ja vastuu yhteiskunnan hyvinvointipalvelujen järjestäjänä.  Kunnissa pannaan täytäntöön eduskunnan säätämiä lakeja ja toteutetaan linjauksia, joita erilaisissa yhteisissä tavoiteohjelmissa on tehty.  Tämän lisäksi kunnilla on paljon valtaa päättää, miten palvelut käytännössä järjestetään.

Olosuhteet maan eri osissa ovat myös kovin erilaiset – hyviä toimintamalleja on monia. Kunnat ovat hyvin erilaisia.

Ei ole todellakaan samantekevää, millaista hyvinvointipalveluja ohjaavaa politiikkaa eduskunnassa harjoitetaan  saati miten kunnat paikallistasolla toimivat. Ei ole samantekevää, millaisia päättäjiä kunnissa edustaa kuntalaisten näkemystä tai millaisia virkamiehiä kunnissa työskentelee.  Paikallisilla ratkaisuilla ja päätöksillä on pitkäkantoisia vaikutuksia, ja pienistä puroista tulee yhdessä suuria virtoja.

Olen seurannut melko läheltä kunnallishallintoa ja elämää kunnissa kolme vuosikymmentä.  Kauppakorkeataustaiselle virkamiehelle ilmoitettiin jo uran alussa, että kunnallishallinnossa ei menesty, ellei ole opiskellut sosiaalipolitiikkaa. Näkemys on perusteltu, mutta vastavuoroisesti voisi sanoa, että kunnallishallinnossa kaivataan myös puhdasoppista talousosaamista ja kovaakin, ammattimaista johtajuutta.  Nyt ja tulevaisuudessa entistäkin enemmän.

 

Kunnissa kaivataan irtiottoja vanhasta

Kuntalaisten vaatimukset ja tarpeet, yhteistoiminnan vaatimukset, tasapainoinen aluepolitiikka, markkinoiden avautuminen ja monet muut tämän päivän haasteet edellyttävät uudenlaisten toimintamallien etsimistä ja uudenlaista osaamista ja johtajuutta kunnissa. Kunnallishallinnossa tarpeet ovat rajattomat. Resurssit ovat aina rajalliset.

Kunnallisvaalien lähestyessä käydään keskustelua kuntarakenneuudistuksesta, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen laadusta, opetuksesta ja kuntien ja elinkeinoelämän yhteisistä tarpeista. Mitä tahansa esitetäänkin muutettavaksi, se saa aina vastaansa valtaisan vastustuksen.

Itse toivoisin, että muutoksessakin nähtäisiin aina uuden mahdollisuus.

Kunnallishallinnossa tarvitaan nyt jos koskaan reipasta uudistumista:

  • Irtiottoa vanhoista organisaatiorakenteista ja hallinnon byrokratiasta – kuntarakenne tai kunnan nimi ei ratkaise hyviä kunnallisia palveluja, vaan tehokas tekeminen ja motivoituneet tekijät
  • Irti ”kunta vastaan naapurikunta” -kilpailusta, tilalle avarakatseista yhteistyötä.
  • Irti keskinäisestä kateudesta ja vastakohtaisuudesta ”kaupungit vs. muut kunnat”.
  • Irti toimintamallista, jossa vain kunnan virkamies tietää kuntalaisen parhaat.
  • Irti ajattelutavasta, että kunnan tehtävä on tasapäistää kaikki asukkaansa ja holhota heitä.  Holhousyhteiskunnan aika on ohi – tänä päivänä kuntalainen osaa itsekin valita tarvitsemansa palvelun.
  • Irti vaihtoehdottomuudesta ja surkuttelusta, että valtiolta ei tule rahaa tai valtio vain säätää uusia velvoitteita. Tarvitaan asenteellista muutosta ja aitoa vastuunkantoa.
  • Irti ajattelusta, että kuntalainen on vain rasite kunnalle.

 

Sulle-mulle -politiikka joutaa romukoppaan

Kunnissa tarvitaan johtajuutta. Kunnissa tarvitaan luottamushenkilöitä, jotka ajavat kuntalaisten asiaa.

Puoluepolitiikka kuntatasolla on toissijaista. Perinteinen ”demokratia”-malli – valtuusto – lautakunnat – sulle-mulle-politiikka – pitää heittää romukoppaan ja tilalle kehittää uudenlaisia asukkaiden kuulemis- ja vaikuttamiskanavia nykyisen jäykän luottamushenkilöorganisaation sijaan.

Asukkaiden pitää itsensä antaa vaikuttaa palveluihinsa. Kuntien tehtävä on tämän lisäksi huolehtia erityisesti niistä asukkaistaan, jotka oikeasti tarvitsevat ulkopuolista tukea selviytymiseensä.

Eri alueilla on omat erityiset haasteensa.  Elinvoimaisuus ja kansalaisten hyvinvointi  kulkevat käsi kädessä elinkeinoelämän hyvinvoinnin kanssa.  Kunnilla tulee olla aktiiviset yhteydet myös elinkeinoelämään.

Leena Petäjä
KTM
Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) hankintapäällikkö

Ammatillinen koulutus on murroksessa

Esa Karvinen

Toisen asteen ammatillinen koulutus elää murrosta. Valtio toteuttaa tulevina vuosina mittavat menosäästöt, jotka kohdistuvat ammatilliseen peruskoulutukseen, ammatilliseen lisäkoulutukseen, oppisopimuskoulutukseen ja työvoimakoulutukseen. Lomautuksilta ja irtisanomisilta ei valitettavasti vältytä ammatillisessa koulutuksessakaan.

Olennaiseksi kysymykseksi kuitenkin muodostuu, mikä on koulutuksen järjestäjän kyky jatkossa vastata alueensa nuorten ja aikuisten sekä työelämän ammatillisen osaamisen kehittämistarpeisiin?

Kun resurssit heikkenevät, on tehtävä kipeitäkin valintoja siitä, mitä, miten, missä ja milloin koulutetaan. Tämä strateginen päätös on alueella toimivan koulutuksen järjestäjän omissa käsissä, ja hyvä niin.

Valintoja tehtäessä on pidettävä kirkkaasti mielessä ammatillisen koulutuksen perustehtävä, joka tässä yhteydessä voi herkästi hämärtyä. Mitä läheisempi yhteistyö koulutuksen järjestäjällä on alueen elinkeinoelämän kanssa, sitä osuvampaa ammatillinen koulutuskin on. Kukin koulutuksen järjestäjä voi rakentaa tämän yhteistyön omalla tavallaan omalla alueellaan.

Vaikka ammatillisen koulutuksen rahoitus vähenee, on hyvä asia, että se tulee suoraan ammatillisen koulutuksen järjestäjälle. Kunta- ja kuntayhtymäomisteisissa koulutuksen järjestäjissä on huolehdittava, että alueen nuoret ja aikuiset sekä työelämä saavat ammatillisen osaamisen kehittämiseensä sen resurssin, joka siihen on tarkoitettukin.

Päinvastaisia esimerkkejäkin on olemassa. Koulutus, jos mikä, on nähtävä todellisena investointina tulevaisuuteen.

 

Ammatillisen osaamisen kehittämistä tehostaisiin rahoitusta uudistamalla?

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen on erityisen tärkeä asia itse nuorelle, mutta myös kunnalle, työelämälle ja yhteiskunnalle.  Sen onnistuminen edellyttää saumatonta ja tietojen vaihtoa sallivaa laajaa alueellista viranomaisyhteistyötä.

Ei riitä, että nuori saa koulutuspaikan joko lukiosta tai ammattiopistosta, vaan hänen pitäisi myös pystyä osoittamaan taitonsa suorittamalla valitsemansa alan tutkinto.  Ammatillisessa peruskoulutuksessa läpäisyastetta onkin saatava nostettua ja keskeyttämisiä vähennettyä. Pedagogisilla ratkaisuilla sekä kodin ja oppilaitoksen välisellä yhteistyöllä, mutta ennen kaikkea välittämisen kulttuurilla ja kannustavaa opiskeluilmapiiriä tukevalla toiminnalla on suuri merkitys.

Tässäkään ei saa unohtaa niitä ihmisiä, jotka jäävät nuorten yhteiskuntatakuun ulkopuolelle tai joiden asema muuttuu sen johdosta.  Osaavan työvoiman saannin turvaamisessa tarvitaan jatkossa kaikkien osaavia käsiä.

Ammatillisen koulutuksen järjestäminen perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämiin eri koulutusmuotojen järjestämislupiin sekä työ- ja elinkeinoministeriön työhallinnon toteuttamiin kilpailutuksiin.  Koulutuksen järjestäjälle rahoitus tulee useista eri lähteistä – tai on tulematta.

Voisiko ammatillisen osaamisen kehittäminen olla entistä joustavampaa ja tehokkaampaa (esim. alueella tapahtuvissa työelämän muutostilanteissa), jos se perustuisi yhteen kokonaisuuden käsittävään lupaan ja sen perusteella tulevaan rahoitukseen?

 

Esa Karvinen
KTM
Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä Luksian johtaja
Kuntaliiton ammatillisen koulutuksen Areenan puheenjohtaja

Ekonomit ja kuntien kehityksen ekonomia

Markku Mölläri

Hallituksen kuntarakenneuudistus on synnyttänyt paljon vilkasta keskustelua ja lähestyvät kuntavaalit nostavat varmasti lisää lämpöä. Uudistuspuhe menee helposti kunnan optimikoko-keskusteluksi ja kuntien väliseksi rajankäynniksi.

Uudistuksen taustalla on kuitenkin huoli julkisen talouden kestävyydestä ja palvelujen järjestämisestä maan väestön vanhentuessa ja palvelujen kysynnän muuttuessa. Suurin kysyntäpaine kohdistuu sosiaali- ja terveyspalveluihin, joihin menee jo nytkin puolet kuntien budjeteista ja valtaosa noin yhdeksän miljardin euron valtionosuuksista.

Väestörakenteen muutos alkaa purra voimallisesti jo alkavalla valtuustokaudella. Kunnissa tarvitaan uudistuksiin rohkaisevaa muutosjohtamista ja rakenteiden organisointia niin, että tuottavuus paranee: haaste on kova kun kasvavaan palvelukysyntään tulee voida vastata oloissa, joissa suuri osa kunnallisista työntekijöistä on samaan aikaan eläköitymässä.

Viime vuosina eri puolilla maata on ollut useita kriisikuntien arviointimenettelyjä. Niissä saadut kokemukset osoittavat, että kuntien vastaus tulevaisuuden haasteisiin on menojen ja tulojen tasapainottaminen, sekä tiukka velkaantumisen hallinta. Asukasluvultaan pääosin varsin pienikokoisten kriisikuntien kokemukset ovat sovellettavissa oikeastaan kaikenkokoisissa kunnissa ja kaupungeissa.

Työ edellyttää eri sektorien tehostamismahdollisuuksien huolellista ja konkreettista läpikäyntiä, toimenpiteistä päättämistä ja niiden sisällyttämistä tasapainottamisohjelmaan luvuiksi. Tämä kuulostaa ekonomien roolin kasvamiselta kunnan työntekijöiden joukossa.

 

Laki patistaa kuntia riskienhallintaan

Valtionvarainministeriö on kuntauudistuksen taustalla käynnistänyt myös kuntalain kokonaisuudistuksen. Talouden osalta osa pykälistä on jo ehditty uudistaa vuoden 2012 aikana.

Yhtenä lisäyksenä lakiin on riskienhallinnan järjestäminen kunnissa, joka tulee jatkossa valtuuston päätettäväksi. Riskienhallinnan valvonta kuuluu kunnan tilintarkastajien tehtäviin vuoden 2014 alusta. Uudistettaviin pykäliin kuului myös kunnan tilintarkastajia koskeva 73 §, joka uusitussa muodossaan vapauttaa tilintarkastajien valinnan valtuuston toimikauteen sitomisesta.

Aiempi muotoilu aiheutti kunnissa tilintarkastajien kilpailutukseen ongelmia. Uudessa tavassa valtuusto valitsee yhden tai useamman tilintarkastajan enintään kuudeksi tilikaudeksi.

Uudet valtuustot pääsevät soveltamaan pykälää ja uudet tilintarkastajat saavat arvioitavakseen kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan asianmukaisuuden. Kunnan kokonaisuuden johtaminen ja hallitseminen on haastavaa – uusia vaaleilla valittavia valtuutettuja odottavat työssä suuret haasteet.

Työtä on paljon, mutta se on mielenkiintoista ja kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta erinomaisen tärkeää. Voimia siihen ja rohkeutta päätöksentekoon!

 

Markku Mölläri
KTM
SEFE:n valtion neuvotteluryhmän jäsen
VM:n kunta- ja aluehallinto-osaston neuvotteleva virkamies

Kirjoittaja on osallistunut kuntarakenne-esityksen valmisteluun ja toimii sihteerinä kuntalain uudistamisen kunnan talous-jaostossa.   

Kunnissa tarvitaan lisää ekonomiosaamista

Olen kohta ollut 12 vuotta lähes tauotta kunnallisissa luottamustehtävissä. Näissä vaaleissa en ole ehdolla. Välillä on hyvä antaa tilaa toisille. Ja myönnettäköön, joskus tuntuu, että kun istuu työkseen kokouksissa, kokouksissa istuminen vapaa-aikana ei välttämättä enää käy vastapainosta. Vaalikamppailua katsellessa on ollut merkillisen rento olo.

Johtuneeko tästä rennosta olosta vai mistä, mutta näyttää siltä, että poliittisen kuplan ulkopuolella kunnallisvaalit eivät vielä ole kansaa vielä villinneet. Vähitellen väki toki heräilee ja aika onkin, koska ennakkoäänestyksen alkuun on enää alle viikko.

Muutama viikko sitten harva olisi kadulla kysyttäessä osannut nimetä tulevat vaalit ja kuulemma ehdolla oleville kavereille vieläkin toivotetaan onnea eduskuntavaaleihin. Näissäkin kunnallisvaaleissa äänestää reilu 60 prosenttia äänioikeutetuista. 70 prosenttiin pääseminen edellyttäisi Suurta Heräämistä, jota on vaikea tällä hetkellä nähdä tulevan.

Kunta-alalla kuitenkin tapahtuu paljon. Samaan aikaan uudistetaan kuntarakennetta, sosiaali- ja terveyspalveluiden rakennetta ja kuntien valtionosuuksia. Väestön ikääntyminen kohdistaa paineita erityisesti kuntien järjestämiin palveluihin, ja kunnat tuskailevat oman rahoituksensa kanssa. On oikeasti merkitystä sillä, miten kunnat toimivat tästä eteenpäin.

 

Päätöksentekijät odottavat vahva valmisteluosaamista

Kunta-alan ekonomeilla on kuntien muutoksessa tärkeä rooli. Tarvitaan talousosaamista, tarvitaan hankintaosaamista ja tarvitaan henkilöstöosaamista.

Usein sanotaan, että talousosaamista tarvittaisiin myös valtuustoihin. Ei sekään varmasti olisi hassumpaa, kunhan vain ymmärretään, millaista talousosaamista sinne halutaan ja tarvitaan. Talousalan ammattilainen tuskin tarvitsee olla, mutta etua toki on siitä, että osaa vaati oikeaa ja päätöksenteon kannalta relevanttia taloudellista informaatiota.

Usein kunnan hallinnon ja luottamusmiesten välillä on jännite. Välillä tuntuu siltä kuin he eivät olisi samaa kuntaa johtamassakaan. Luottamushenkilöt eivät kuitenkaan toivo juuri mitään enempää kuin, että heillä olisi riittävä ja luotettava informaatio päätöstensä pohjaksi. Siksi on tärkeää, että viranhaltijoiden ja päätöksentekijöiden yhteispeli toimii ja kunnalla on käytettävissään vahvaa valmisteluosaamista, jonka perusteella he pystyvät tekemää päätöksensä hyvin informoidusti.

Lopulta arvostukset ja poliittiset painotukset kuitenkin ratkaisevat päätöksenteon. Arvostuksia ja poliittisia kantoja on vain helpompi käyttää päätöksenteon perusteena, kun saatavilla on riittävä ja ammattimaisesti valmisteltu tietopohja.

Kuntaekonomien tehtävä on varmistaa, että riittävä taloustieto on päätöksentekijöiden saatavissa. Riippumatta vaalin tuloksesta kunnissa ekonomiosaamisen tarve on kasvussa.

 

Ennen vaaleja SEFE  julkaisee blogissaan kunta-asioden kanssa työskentelevien jäsentensä kirjoituksia. Voit myös tutustua kunnallisvaaliehdokkaina oleviin SEFEn jäseniin SEFEn kuntavaalisivulla.

 

Tuomas Viskari
Työmarkkina- ja yhteiskuntapolitiikan asiamies, SEFE

Tässä, heti, nyt ja kaikkialla kaiken aikaa

SEFEn kehitysjohtaja Anja Uljas

Sähköpostiviesti lähetetty yli puolen yön – ja vastaus kilahtaa paluupostissa!

Työpaikkahaastattelupuhelu tulee perjantai-iltana seitsemän jälkeen, ilman myöhäisen ajankohdan pahoittelua. Vuosiloma katkeaa yhteistyökumppanin järjestämän mielenkiintoisen seminaarin ja verkostoitumistapaamisen houkuttamana.

Maailma, jossa saavutettavuus on muuttunut hyveeksi. Kuulostaako tutulta? Kaikki on niin helppoa – saavutettavissa tässä ja nyt.

Työ valtaa meidät – aikamme, paikkamme, mielemme – ja haastaa voimavaramme.  Myös muu elämämme valtaa joskus työmaisemamme. Todellisuudessa työ haastaa muun elämämme useammin kuin muu elämämme työn. Vastaavasti muu elämä tuo voimavaroja työhömme useammin kuin työ muuhun elämäämme.

 

Tarvitsemme nano-rajoja

Aikataulut, mielekkyys, kehittyminen, haasteet!

Työn sitovuutta voidaan tarkastella ainakin kolmella eri tavalla: kuinka suurella intensiteetillä sitä teemme, kuinka pitkään yhtäjaksoisesti sitä teemme tai kuin pitkälle aikajänteelle se jakautuu. Oleellista on tunnistaa oman työnteontapamme sitovuus ja kuormittavuus. Ja kuunnella tutkijoita kun he sanovat, että tarvitsemme myös työstä irrottautumista, tietotyöstäkin.

Ulla Kinnunen puhui Professoriliiton Työelämän tulevaisuus – seminaarissa syyskuussa vakuuttavasti siitä, kuinka tarvitsemme tietoista henkistä, fyysistä ja ajallista irrottautumista työstä palautuaksemme.

Tarvitsemme tekemistä, jossa ajatukset irtoavat työstä. Tarvitsemme paikkoja, johon työ ei tule; kotonakin on hyvä rajoittaa työn tekeminen yhteen paikkaan.

Vuodessa, kuukaudessa, viikossa, vuorokaudessakin tarvitsemme aikoja, jotka ovat suojattuja työltä. Nano-rajoja itsellemme.

Itsensä johtamisen ytimessä on itsensä kunnioittaminen, arvostaminen, rakastaminenkin.

Esimerkillä johtamisen viesteihin pitää kuulua myös se, että osaamme ajanhallintamme, huolehdimme uusiutumisestamme sekä välitämme itsestämme. Jos johtamisen yhtenä tehtävänä on onnistumisen organisointi, niin itsensä johtamisen ytimessä on mahdollistaa oma onnistumisensa, loistamisensa.

Muutamia oikein hyviä ajatuksia tähän teemaan liittyen löytää jo kymmenisen vuotta vanhasta teoksesta Luovuuden lumous, kirjoittajina Jussi T. Koski ja Tommy Taberman.

 

Anja Uljas
Kehitysjohtaja, SEFE

Miten nää siellä SEFEssä jaksat pyöriä?

SEFEn hallituksen jäsen Juuso Heinilä

Töissä on taas menossa kiireinen jakso. Syksyn ja loppuvuoden aikana tehdään kesältä rästiin jääneet tehtävät, kiritään vuoden tavoitteet kiinni ja suunnitellaan ensi vuoden tekemiset.

Viime viikolla työpaikan kahvipöytäkeskustelussa kerroin ylpeänä aktiivisuudestani SEFEn toiminnassa. Innostuksen ja peukutuksen sijaan kohtasin otsikon kysymyksen ja pysähdyin hetkeksi miettimään vastausta.

Aktiiviksi päätyvät useimmin ne, jotka ovat olleet aktiiveja jo aiemmin. Oma kiinnostus yhteisiin asioihin heräsi lätkän junnujoukkueen kapteenina kun huomasin, että oli siistiä antaa puheoikeudella tuomaristolle palautetta.

Myöhemmin opiskeluaikana ainejärjestön hallitusta ja puheenjohtamista seurasi ylioppilaskunta ja opiskelijapolitiikka. Hankitut kokemukset ja tavatut ihmiset olivat hienoja ja niistä jäi reppuun tavaraa, josta on hyötyä yhä edelleen.

Opiskeluaikana aktiivisuus oli elämäntapa meille suhteellisen pienen piirin aktiiveille. Nyt työelämässä ylimääräisiä talkoohommia joutuu useammin perustelemaan itselleen ja läheisilleen. Vaihtoehtoiskustannukset ovat kohonneet.

 

Minun SEFEni raikastaa suomalaiset työmarkkinat

Minusta tuntuu, että SEFEä tarvitaan juuri nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suomalainen yhteiskunta ja työmarkkinat ovat valtavan suurien päätösten edessä. Jo pelkästään ikärakenteen muutos tarkoittaa sitä, että nykymenolla meiltä loppuu rahat ihan ilman finanssikriisiäkin.

Työmarkkinoiden on muututtava niin, että töitä kannattaa ottaa ja tarjota. Tulonsiirroilla ei jatkossa voi elää muut kuin ne, jotka eivät muuten pärjää. Vanhojen ja jäykkien rakenteiden puolustaminen saavutettuina etuina on tullut tiensä päähän.

Työmarkkinoilla nykyisen vastakkainasettelun on loputtava. Me ekonomit toimimme työssämme molemmilla puolilla pöytää, välillä työnantajan roolissa ja välillä työntekijänä. Tämän kahden näkökulman erityisosaamisemme uskon antavan SEFElle poikkeuksellisen mahdollisuuden ja uskottavuuden nykyisen työmarkkinakulttuurin herättämiseksi nykyaikaan. SEFEn vahva asema YTN:ssä ja Akavassa antaa tähän onnistumisen edellytykset.

Minulle Suomen Ekonomiliitto on uudistaja ja mahdollistaja. Minun SEFEni uudistaa jäykät järjestelmät sisältäpäin ja raikastaa suomalaiset työmarkkinat.

Minun SEFEni myös tekee meistä ekonomeista rohkeita. Kun meillä on verkostot ja osaaminen kunnossa, uskallamme tarttua haasteisiin ja toteuttaa isoja unelmia.

 

Juuso Heinilä

Hallituksen jäsen, SEFE

Koulutuspoliittisen toimikunnan puheenjohtaja, SEFE

Puheenjohtaja, Oulun Ekonomit

Luottamisen vaikeudesta

SEFEn koulutuspoliittinen asiamies Minna Nieminen

Suomalainen yhteiskunta ja työmarkkinoiden kollektiivinen sopimusmalli ovat perinteisesti perustuneet korkeaan keskinäiseen luottamukseen. Tämä korkea luottamus on noteerattu kansainvälisestikin, ja ainakin osittain juuri tästä syystä suomalaisia on pidetty maailmanlaajuisesti arvostettuina neuvottelu- ja sopimuskumppaneina.

Sosiologit ovat kuitenkin jo vuosia havainneet merkkejä siitä, miten luottamus yhteiskunnallisiin järjestelmiin ja toimijoihin, kuten poliitikkoihin, on hiljalleen vähentynyt samaan aikaan kun yhteiskunnallinen eriarvoisuus on lisääntynyt. Tätä korkeaa hintaa luottamuksen vähenemisestä maksetaan nyt työmarkkinapolitiikassa.

 

Koulutusoikeudesta väännetään yhä

Jo lähes vuoden ajan työmarkkinapöydässä on väännetty kättä niin sanotusta kolmen päivän koulutusoikeudesta. Viimeinen niitti työnantajapuolelle tuntui olevan kun koulutusoikeus paketoitiin lakiehdotukseksi, jossa työntekijälle taattaisiin oikeus koulutusvapaaseen, mikäli työpaikalla ei päästä yksimielisyyteen koulutuksen tarpeellisuudesta. Sen tarkempia perusteita ehdotuksen hylkäämiselle ei esitetty kuin että kokonaisuudessaan esitys oli työnantajapuolen näkökulmasta toteuttamiskelvoton. Vetäytyminen neuvottelupöydästä tällä tavoin on suomalaisessa sopimuskulttuurissa melko lailla ennenkuulumatonta.

Onko suomalaisesta työelämästä löydettävissä vielä yhteisiä intressejä, joita kannattaa edistää lainsäädännön ja sopimisen keinoin? Väitän, että ainakin toistaiseksi meitä yhdistäviä tekijöitä on enemmän kuin erottavia. Yhteinen tavoitteemme kun kuitenkin on osaava kansa, jonka kilpailukykyyn voimme luottaa maailman turuilla ja toreilla. Keinovalikoima vain tuntuu olevan se, josta kenkä puristaa.

 

Syksyn hullut päivät työpaikoilla

Suomalaisilla työpaikoilla on tänä syksynä eletty jälleen varsinaisia ”hulluja päiviä”, kun juuri päivääkään ei ole kulunut ilman ilmoitusta uusien yt-neuvottelujen aloittamisesta. Media otsikoi samaan aikaan näyttävästi: ”Luuletko että huippuosaamisesi suojaa sinua potkuilta? Luulet väärin” Tohdin silti uskoa, että tulevaisuuden työllistymismahdollisuudet ovat paremmat huippuosaajilla kuin niillä, joille osaamista on kertynyt vähemmän.

Keskeisintä ja haasteellisimmin omaksuttavaa osaamista tämän päivän työelämässä on kyky uudistua, nähdä vaihtoehtoisia reittejä ja luoda luottamusta tulevaisuuteen siinä missä muut näkevät mustan aukon tai vähintäänkin tiiliseinän. Voitaisiinko vaiheeksi keskustella siitä, millä keinoin tällaista osaamista voitaisiin edistää työelämässä?

 

Minna Nieminen
Koulutuspoliittinen asiamies ja koulutussosiologi

Sedät tahtoo heilua

SEFEn hallituksenjäsen Juuso Enala

Olen ikärasisti pahimmasta päästä. Olen ollut pitkään (=aina) sitä mieltä, että 40 vuotta on vedenjakaja. Sitä nuoremmat ovat rakentajia, vanhemmat ylläpitäjiä. Tiedän, mistä puhun, sillä olen ollut jo seitsemän vuotta rajan takana. Elämänkokemus ja tieto lisäävät tuskaa. Olen elänyt. Olen oppinut. Olen havahtunut siihen, että olen väärässä.

Ikä on vain numero. Olen Herra 47. Olen rakentaja. Intohimoni tavoitella unelmiani ei ole vuosien myötä ainakaan vähentynyt. Olen myöskin vuosien mittaan huomannut, että en olekaan poikkeus ikäisteni joukossa. Senioriteetti ei estäkään innovatiivisuutta. Kyse on lähinnä viestinnästä. Aikuinen ihminen on oppinut argumentoimaan nuorempiaan särmättömämmin. Maltillisuus näyttäytyy viestin vastaanottajalle helposti laimeutena. Laimeus on ainakin minun silmissäni merkki innovatiivisuuden ja tunteen palon puutteesta.

Innovatiivisuus ansaitsee tulla tarkastelluksi myös toisesta näkökulmasta. Nuorten elinvoimaisuus on tehnyt minuun aina vaikutuksen. Viihdyn paremmin itseäni nuorempien kuin omanikäisteni joukossa.

Iällisesti väärässä viitekehyksessäni olen oppinut sen, että sukupolvien välinen kuilu on lähinnä tekninen. Olen oppinut ymmärtämään, että sukupolvea nuoremmat ovat aatteellisesti usein minua paljon konservatiivisempia. Sitä vain ei huomaa, sillä heidän tekninen ja viestinnällinen edistyksellisyytensä luo usein hypnoottisen savuverhon sisällön köyhyydelle. He osaavat presentoida latteudet näennäisen näyttävästi. Kun esitystekniikan ja retoriikan riisuu pois, huomaa, että heiltä puuttuu pihvi ainakin yhtä usein kuin meiltä vanhemmilta.

 

Saanko luvan?

Me nuoret haluamme muuttaa maailmaa. Jokaisella pitää olla oma henkilökohtainen kokonaisvaltainen applikaationsa maailman pelastamiseksi. Vanhemmat perustelevat itselleen, että suuri laiva kääntyy hitaasti ja tyytyvät säätämään yksityiskohtia. Jos koko Itämerta ei voi pelastaa niin jos edes oma mökkilahti. Siperia opettaa, että tähtäämällä kymppiin osuu helposti neloseen. Tähtäämällä seiskaan voi yllättyä myös positiivisesti.

Kuulin jonkun sanovat viime viikolla, että jokaisella aikuisella tulisi olla sukupolvea itseään nuorempi mentori. Haluan sellaisen. Ilmoittautukoon ken uskaltaa. Siitä tanssista ei tiedä, kumpi vie. Muna opettaisi kanaa? Uskon, että kun roolitus olisi lähtökohtaisesti epäsovinnainen, se antaisi hedelmällisemmän lähtökohdan molemminpuoliseen oppimiseen.

Sedät tahtoo heilua, mutta se ei aina johdu vanhuudenheikkoudesta. Saanko luvan?

 

Juuso Enala 

force majeure, SEFEn hallituksen jäsen