Kirjoittajan arkistot:Esa Vilhonen

Vakuuta itsesi – myös työelämän osalta

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Niin kauan kuin muistan, on Suomen Ekonomeissa käyty keskustelua organisaation luonteesta. Peruskysymyksenä on ollut useimmiten se, olemmeko palveleva edunvalvontaorganisaatio vai etua valvova palveluorganisaatio.

Itse en näe tätä niin olennaisena kysymyksenä. Tärkeintä on se, että Ekonomit tarjoaa jäsenilleen vakuutuksen työelämän eri tilanteita varten. Vakuutamme itsemme perinteisesti hengen, tapaturmien, omaisuusvahinkojen ja oman vastuumme varalta niin liikenteessä kuin vapaa-ajan harrastuksissa. Miksemme siis vakuuttaisi itseämme myös työelämässämme?

Ekonomit tarjoaa sinulle työelämään samaa turvaa ja palveluja kuin vakuutusyhtiöt muuhun elämääsi.Vakuutusyhtiöt tarjoavat itse vakuutuksen ja välittömien vahinkojen korvausten (työelämässä siis työttömyysturva) lisäksi:

  1. vakuutusten ehtojen kehittämistä = Ekonomit huolehtii työelämän ja koulutuspolitiikan edunvalvonnasta ja vaikuttamisesta
  2. vahinkojen torjuntaa = Ekonomit vaikuttaa työsuhteen ehtoihin ja yrittämisen edellytyksiin sekä antaa juridista apua ennen työsuhteen alkua ja ongelmien sattuessa. Lisäksi Ekonomit järjestää tilaisuuksia ja koulutuksia sekä henkilökohtaista sparrausta itsensä kehittämiseen.

Lisäksi jäsenyys tuo sinulle merkittäviä jäsenetuja ja erilaisia verkostoja niin paikallistasolla kuin valtakunnallisesti.

Muuttuvat elämäntilanteet tarvitsevat turvaa

Oletko miettinyt, että pärjäät kyllä itse? On turha maksaa liiton jäsenmaksua? Oletko kuitenkin varmasti verrannut asiaa muihin vakuutuksiisi, niiden ehtoihin ja vakuutusmaksuihisi?

Vaikka kuinka luottaisit omaan työmarkkina-arvoosi, on kaikilla aina pieni todennäköisyys joutua tilanteeseen, jossa tästä työelämän vakuutuksesta saa avun. Elämäntilanteesta riippuen pienen todennäköisyyden ja ison vahingon tapahtuma voi sattua huonoon aikaan, jolloin vahinko myös toteutuu. Jäät työttömäksi eikä uutta työtä aivan heti löydy. Työttömyysturvan lisäksi tukenasi ovat tällöin ura- ja cv-sparraus, työsuhdejuristit ja ekonomeille räätälöidyt työpaikat.

Saahan työttömyysturvan toki muualtakin. Muut turvaamistoimenpiteet ja palvelut tuskin vastaavat ekonomien tarpeita niin hyvin kuin jäsenistönsä tuntevan työelämävakuuttajan palvelut. Elämän tilanteet muuttuvat aikojen kuluessa eikä koskaan voi olla satavarma siitä, mitä huomenna tapahtuu tai mitä huomenna tarvitsee. Vakuutustakaan ei saa enää silloin kun talo jo palaa. Samoin toimii myös työelämävakuutus.

Yhtenä huomiona haluan sanoa senkin, että ekonomeille ei juuri opeteta työelämäasioita, mikä on tavattoman iso puute sinänsä. Toivottavasti opetusta kehitetään niin, että työelämätietoutta saadaan siihen lisää.

Toistan joskus aikaisemmassa blogissani heittämäni sloganin: Vakuutathan talosi, autosi, puhelimesi ja henkesi, mikset siis työelämääsi!

Esa Vilhonen
Työelämätoimikunnan ja Liittoneuvoston jäsen, henkilöstön edustaja

”Murheellisten laulujen maa?”

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Nokian pääjohtaja Rajeev Suri valitteli viime vuoden lopulla Kauppalehdessä työsopimuslain takaisinottovelvoitteen rajoittavan yrityksen mahdollisuuksia palkata sen tarvitsemaa uutta osaamista. Hivenen oudoksi valittelun tekee se, että Nokia on käsitykseni mukaan hoitanut henkilöstön vähennykset ja vaihdot ns. eropaketein. Tällöin työntekijä irtisanoutuu itse, eikä takaisinottovelvoitetta ole.

Työsopimuslain säännös koskee irtisanotun henkilön takaisinottoa samaan tai lähes samaan tehtävään. Takaisinottovelvoite ei koske sellaisia uusia tehtäviä, joita yhtiössä ei ole aiemmin ollut. Isojen yritysten johtajat tuntevat Suomen lainsäädäntöä valitettavan huonosti. Olisi toivottavaa, että he nostaisivat asioita esiin vain silloin, kun ne todella ovat ongelma. Olisi myös toivottavaa, että johtotason henkilöillä olisi tietyt työelämän lakien perusfaktat tiedossa.

Tästä ongelmien turhastakin esiin nostamisesta mieleeni juolahti Eppu Normaalin laulu ja sitä myöten tämän jutun otsikko.

Koeaika työsopimuksessa ehkäisee virherekrytointeja

Työelämän lainsäädännön jäykkyyttä ovat tuoneet julki sekä Suomen Yrittäjät että Perheyritysten Liitto. Pienten yritysten (alle 20 henkeä) osalta kynnys palkata ensimmäiset työntekijät saattaa olla korkea, sillä virherekrytointeja pelätään.

Pienen yrityksen on pystyttävä ongelmatilanteissa toimimaan pelkästään työsopimuslain nojalla, joten lain jäykkyydestä puhuminen on ainakin osin perusteltu. Tähän ongelmaan on olemassa ratkaisu: koeajasta työsopimuksessa sopiminen. Koeajan puitteissa työntekijästä saa kyllä useimmissa tilanteissa tolkun. Toki sopimuksen purkua ei koeaikanakaan saa tehdä syrjivin perustein, mutta luulisi, että yrittäjäjärjestöt tällaisiin asioihin antaisivat neuvoja.

Irtisanomisia vai uudelleen kouluttamista?

Taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla vähentäminen on Suomessa suhteellisen helppoa. Liikkeenjohdollisella päätöksellä voidaan milloin tahansa muuttaa yrityksen strategiaa ja todeta, että nyt tarvitaan uudenlaista osaamista, vanhat tehtävät loppuvat ja näiden tekijöiden työ vähenee olennaisesti ja pysyvästi.

Alle 20 hengen yrityksissä laki ei edellytä minkäänlaista neuvottelua vaan pelkästään perusteiden ilmoittamista ja irtisanottavan työntekijän kuulemista. Vähintään 20 hengen organisaatioissa pitää ennen mahdollisia irtisanomisia käydä yt-neuvottelut.

Henkilöstöä voisi toki myös kouluttaa – myös sitä uutta osaamista vaativiin tehtäviin. Nyt tendenssi näkyy olevan, että vaihdetaan nuorempaan ja ehkä myös halvempaan ja ammattitaidon ylläpito jää jokaisen omalle vastuulle.

Olen usein ihmetellyt, miksi yritykset maksavat eropaketeissa tekemättömästä työstä. Samalla rahalla kouluttaisi porukkaa merkittävästi ja yritykseen saataisiin helposti uutta osaamista. Muistettava on sekin, että usein vanhan taitajista on jopa pulaa, kun kaikkea ei voi kerralla uusia.

Vauraus saatava lisääntymään tasaisesti

Paljon on puhuttu tuloerojen kasvattamisen tarpeesta tai pienten tuloerojen haitoista. Nature-lehdessä hiljan julkaistu raportti antaa uudenlaisen näkökulman. Suurin haaste on siinä, että vauraus saadaan lisääntymään tasaisemmin ympäri maailmaa. Näin ehkäistäisiin isoja muuttoliikevyöryjä. Ellemme pysty kanavoimaan vaurauden kasvua tasaisemmin niin työn ja pääoman välillä kuin globaalisti eri alueiden välillä, tähän mennessä kokemamme ihmisvirrat ja populismin voittokulku ovat vasta alkua, eikä siinä rajojen sulkeminen auta. Mainio analyysi on Jan Hurrin Taloussanomissa julkaistu artikkeli.

Esimerkiksi yksi MIT:n 20:sta taloustieteen Nobelistista Rober Solow totesi jo vuonna 1987, että vauraus kasvaa pitkällä juoksulla vain teknologian kehityksen kautta eikä suinkaan nyt vallalla olevan säästämisen ja kurjistamisen kautta, kovasta työstä ja riskinotosta puhumattakaan.

Kääritään siis hihat ja ruvetaan hommiin niin tästä ei tule ”Murheellisten laulujen maa”.

Esa Vilhonen
Työelämätoimikunnan ja Liittoneuvoston jäsen
Henkilöstön edustaja

Ekonomi: oletko turvassa yt-myllerryksessä?

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Alkuun muutama numerofakta. Suomen Ekonomien jäsenistä noin 4,3 % on työttömänä. Kun huomioon otetaan kaikki ekonomeiksi valmistuneet, myös ei-jäsenet, on ekonomien työttömyysaste noin 6,4 %. Palkansaajajäsenten työttömyys kokonaisuudessaan on noin 5,6 %.

Puhtaasti näiden lukujen pohjalta voi sanoa, että liiton jäsenyydestä on hyötyä työllistymisen näkökulmasta. Jäsenyhdistysten tarjoaman toiminnan kautta syntyy yhteyksiä ja verkostoja, joista on hyötyä omalla uralla.

Yt-prosessin piiriin joutuu yhä useampi

Mutta palataanpa otsikkoon: eikö kauppakorkeakoulu takaakaan varmaa leipäpuuta eläkepäiviin asti? Ei, valitettavasti ei takaa. Yritysten tehostamistoimet ovat viime aikoina osuneet erityisesti keskushallintoihin ja väliesimiestasoihin; siis tämän päivän tyypillisiin ekonomitehtäviin.

Helsingin Sanomissa jokin aika sitten uutisoidun gallupin mukaan esimiesten ja asiantuntijoiden kokema työttömyyden uhka on kasvanut. Suurin osa Ekonomienkin palkansaajajäsenistä on helposti yt-prosessin piirissä ja jopa johtoa on saneerattu. Merkittävä havainto on myös se, että mitä enemmän ekonomeja työnantajaryhmä/-konserni työllistää, sen helpommin yt-mankeliin päätyy.

Useissa isoissa yrityksissä on käyty ylempiä toimihenkilöitä koskevia yt-neuvotteluja, joissa irtisanomisperusteina on käytetty tuotannollisia, ei taloudellisia syitä. Näissä tilanteissa näkee, kuinka toisesta ovesta työnnetään ulos osaavaa väkeä ja toisesta ovesta napataan samalla uusia osaajia sisään. Todella hämmentävää.

Osaamisvaje vai johtamisongelma?

Perusväite firmoissa kuuluu, että meillä vanhoilla työntekijöillä ei ole nykyisen digitalisaatiohypen vaatimaa osaamista. Enemmän tuntuu kuitenkin siltä, että me pitkän linjan puurtajat olemme aikojen kuluessa onnistuneet hinnoittelemaan itsemme niin hyvin, että olemme yhtäkkiä liian kalliita. Vai vain yksinkertaisesti liian vanhoja? Miksi kokemusta ei työelämässä enää tunnuta arvostavan?

Osaamisvaje ei ekonomikunnan osalta ole uskottava väite. Onko ongelma siis jälleen kerran johtamisessa? Onko esimiespolku ainoa tapa edetä uralla, jolloin liian usein erinomaisesta asiantuntijasta leivotaan keskinkertainen esimies? Oma kokemukseni ja näppituntumani sanovat, että johtamisen haasteet ovat keskeinen kysymys.

Yt-lain puitteissa käydään myös hyvää keskustelua

Onko yt-laki sitten automaattisesti irtisanomislaki? Pikaisesti tulkiten se vaikuttaa siltä, mutta koko lakia tarkastellen tämä on väärä ja harmillinenkin näkökulma.

Yt-laki on käytännössä se laki, jonka puitteissa tapahtuu kaikki työntekijöiden ja työnantajien välinen yhteistoiminta oli kyse sitten esim. organisoinnista tai työehtojen muuttamisesta. Sen puitteissa tapahtuu siis todella paljon myös hyvää, yrityksen asioita edistävää keskustelua. Paikallisen sopimisen merkityksen lisääntyessä näitä keskusteluja käydään varmasti yhä enemmän.

Toivon, että Suomen Ekonomit on valmistautunut tukemaan kaikkia niitä jäseniään, jotka paikallisia neuvotteluja käyvät ja paikallisia sopimuksia tekevät. Olivat he sitten kummalla puolella pöytää tahansa. Voin kokemuksesta sanoa, että ne keskustelut poikkeavat aika lailla työpaikan tavanomaisista keskusteluista

Esa Vilhonen
Akavalainen henkilöstön edustaja OP:n keskusyhteisökonsernissa
Liittoneuvoston jäsen, Suomen Ekonomit

Ekonomit on tukenasi kaikissa työurasi käänteissä. Lue lisää yt-neuvotteluprosessista Ekonomien nettisivuilta.

Kylterin ja Nuoren Ekonomin ihannetyöpaikka

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Konsulttitoimisto Universum on taas julkaissut tutkimukset sekä kaupallisen alan opiskelijoiden että nuorten ammattilaisten ihannetyöpaikoista. Nuoret suosivat edelleen kovin isoja työnantajia.

Merkittäviä havaintoja ovat kotimaisten työnantajien ja brändien vahva asema sekä julkisen sektorin hyvä menestys (muun muassa Verohallinto, Suomen Pankki, Finanssivalvonta ja Valtiokonttori). Valtiotyönantajien suosiota selittänee osaltaan turvallisuushakuisuus vaikeina aikoina, mutta myös työn merkitys ja hyvät mahdollisuudet yhdistää työ ja muu elämä.

Universumin maajohtaja Jonna Sjövall uskoo tiedotteessaan, että ”signaalit, joita yritykset pystyvät antamaan tulevaisuudennäkymistään ja valitsemastaan suunnasta merkitsevät työnantajakuvan kannalta paljon.”

Työnantajakuvan onnistunut johtaminen kiteytyykin Sjövallin mukaan usein suunnan kommunikointiin. ”Pitää onnistua vetoavasti paketoimaan ne mahdollisuudet, joita yrityksellä on hyvän jalansijansa tai tulevien näkymiensä kautta tarjota. Rohkeat uudistukset ja selkeä visio eivät jää suomalaisilta ammattilaisilta huomaamatta”. Selkeä viesti työnantajille siis!

 

Halu työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen näkyy ihannetyöpaikkojen listalla 

Suomen Ekonomien on myös syytä muistaa tulevien ja nuorten ekonomien uran alkuvaiheen kiinnostuksen kohteet. Mitä isommassa yrityksessä ekonomi työskentelee, sitä todennäköisemmin hän on asiantuntijatehtävässä ja todennäköisesti enemmän ”duunari” kuin ”johtaja”. Ja taas ihan luonnollista näin, koska jossainhan se kokemus pitää hankkia.

Ei kauppakorkeasta, kuten muustakaan yliopistosta, juurikaan tule suoraan määrättyyn työtehtävään valmiita ihmisiä. Koulutus tarjoaa valmiudet ryhtyä itse rakentamaan omaa käytännön työssä tarvittavaa osaamista yliopiston oppien avulla.

Kun tavoitteena on yhdistää työ ja vapaa-aika, on julkisen sektorin osuus on korkea. Nouseekin kysymys: mikä on selkeän sopimusrakenteen vaikutus? Valtiolla on lähes poikkeuksetta virkaehtosopimus, joka antaa raamit työsuhteiden ehdoille ja myös tuolle työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiselle.

Opiskelijoiden suosikkilistalla olevista 20 suosituimmasta työnantajasta 60 prosentissa on ylempiin toimihenkilöihin sovellettava työ- tai virkaehtosopimus (TES/VES). Nuorten ammattilaisten listalla vastaavasta 20 suosituimmasta vastaavasti 55 prosentissa on ylempiin sovellettava työ- tai virkaehtosopimus .

 

Henkilöstön edustajana toimimisesta voi olla uralla hyötyä

Vaikka työ- tai virkaehtosopimus  olisikin, mutta onko omaa henkilöstön edustajaa? Ja jos ei, niin miksei? Miksi annamme jonkun muun sopia yritystasolla puolestamme? Miksemme tekisi niin itse?

On muistettava, että iso osa jäsentemme lakisääteisiksi olettamista asioista tuleekin työ- ja virkaehtosopimuksista. Mutta miksi vielä nykyisinkin ajatellaan, että joku muu neuvottelee ja että ainahan ekonomi pääsee siivellä mukaan? Ei pääse, kuten kaupan alan kokemus raamisopimuksen sekä työllisyys-ja kasvusopimuksen yhteydessä osoittaa.

Moni ekonomi taitaa pelätä, että henkilöstön edustajana toimiminen olisi urahaitta. Useinhan akavalainen henkilöstön edustaja pääsee paljon lähemmäs yrityksen johtoa kuin normiasiantuntija. Nykyaikainen, ison yrityksen HR-johtaja tai -päällikkö suorastaan odottaa, että hänellä on neuvottelukumppani, myös yliopistotutkinnon suorittaneiden asioita käsiteltäessä.

Ja ekonomin taidoista on todella hyötyä, kun todennäköisesti talon numerot (siis usein esimerkiksi YT-neuvottelujen perusteet) ovat hänellä hyvin hallussa. Voin ainakin todistaa, ettei henkilöstön edustajana toimiminen ole haitannut urakehitystä, melkeinpä sanoisin, että päinvastoin.

 

Esa Vilhonen
Liittoneuvoston jäsen, Suomen Ekonomit

Kannattaako ehjää korjata? Toinen luku

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Jäsenmäärän hienoisesta kasvusta huolimatta, on syytä olla huolissaan ekonomien järjestäytymisasteen hiljaisesta laskusta. Kuten Ekonomiliiton hallitus onkin ollut.

Opiskeluaika ja viisi ensimmäistä vuotta valmistumisen jälkeen ovat olleet kriittisiä. Miten heidät saadaan liittymään ja pysymään jäsenenä, on avainkysymys.

Isoja kysymyksiä nousee pöytään (eivät merkittävyysjärjestyksessä):

  • Tuhoaako jäsen­yhdistyksiin pohjautuvan rakenteemme luoma epäjatkuvuuskohta jäsenpohjaa: siirtyminen opiskelijayhdistyksestä ekonomiyhdistykseen (vajaat kaksi kolmasosaa opiskelijajäsenistä ei ole vielä liittymissopimusta tehnyt)?
  • Ottaako hallinto ja toimisto riittävästi ei-aktiivien jäsenten tarpeet huomioon?
  • Onko työmarkkinatoiminta este liittymiselle? Ymmärretäänkö, mitä työmarkkinatoiminnalla on aikojen saatossa saatu aikaan?
  • Antaako Suomen Ekonomit kuvan kaikista ekonomeista huippumenestyjinä (johtajina ja huippuasiantuntijoina)?
  • Tuntevatko opiskelijat ja nuoret ekonomit riittävästi toimintaamme ja palvelujamme, vai eikö palveluja osata käyttää (esim. työsopimuksen tarkistuttaminen liiton juristeilla)?

 

Miten menestyvä ekonomi istuu tähän päivään?

Ajatukset seisauttava oli erään nuoren, valistuneen ekonomin hiljan esittämä vastaus kysymykseeni: antaako kauppakorkea liian ruusuisen kuvan ekonomin erinomaisuudesta? Vastaus oli paljon puhuva: ei kauppakorkea anna, vaan Suomen Ekonomit ry (ent. Suomen Ekonomiliito SEFE) antaa.

Pohditaanpa missiotamme ”Menestyvä Ekonomi”. Miten se istuu paikoille jysähtäneen tai jopa taantuvan talouskasvun käynnistämään YT-aaltoon ja siitä mankelista työttömäksi päätyviin, ekonomeihinkin?

Luulenpa, että ongelman juju on siinä, että jäsenyhdistysaktiivit (arviolta noin 10 – 15 prosenttia ekonomijäsenistä = hallinnot ja jäsenyhdistysten tilaisuuksiin edes joskus osallistuneet) eivät ole juurikaan kokeneet ”kölin alta vetoa”, YT-menettelyä, työsopimuksen päättämistä henkilökemiaongelmien takia, työsuhteen purkua koeaikana, työttömyyttä, pakkoyrittäjyyttä tms.

Suomen Ekonomit ry:n on syytä olla kaikkien ekonomien asialla; erityisesti niiden asialla, joilla ei mene hyvin. Liiton rooli on luontaisesti dualistinen: se on ekonomin työelämävakuutus mahdollisia tulevaisuuden ongelmien varalta (juristit, TES-toiminta – muun muassa henkilöstöedustus työpaikoilla, työttömyysturva, muu edunvalvonta, koulutuspolitiikka, opiskelijatoiminta) lisäksi se koukuttaa joukolla muita, jäsenyyteen houkuttelevilla asioilla (lehdet, oman osaamisen kehittäminen, verkostot, hauskanpito, ynnä muut yksilöä kiinnostavat asiat).

Vuonna 2012 tehty, silloisen SEFE:n järjestötutkimus antaa jäsenten odotuksista hyvin selkeä kuvan. Jäsenyhdistysten jäsenistä 67 prosenttia piti erittäin tärkeänä ja 26 prosenttia melko tärkeänä tehtävänä palkkaukseen ja palvelusuhteen ehtoihin vaikuttamista. Yhteensä siis 89 prosenttia.

Muita keskeisiä odotuksia olivat kyky kuulla jäseniä (siis sekä jäsenyhdistyksiä että jäsenyhdistysten jäseniä), työelämää koskevaan lainsäädäntöön vaikuttaminen, työsuhde- ja työttömyysturvaan liittyvä neuvonta, työnhaun palvelut sekä työttömien jäsenten tukeminen ja auttaminen. Ja tuolloin taloudessa meni selkeästi paremmin kuin nyt, mutta toki finanssikriisi oli lähimuistissa.

Kysyä voi onko 2012 tehty laaja selvitys vielä validi, vai onko tilanne olennaisesti muuttunut? Asia selviää, kun tutkimus uusitaan. Erityisesti opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden näkemyksiä on selvitetty vuoden 2012 jälkeen, mutta erittäin pienellä tutkimusjoukolla, jossa satunnaisuuden vaikutus on merkittävä.

Varsin puhutteleva on konsulttitoimisto Universumin keväällä 2014 julkaisema selvitys ekonomiopiskelijoiden näkemyksistä mielenkiintoisista työnantajista. Suuria työnantajia lähes poikkeuksetta, siis sitä joukkoa, johon mennään – ainakin alkuun – ”duunareiksi”.

 

Ekonomitkin liipaisimella yteissä

Ja onko kiinnostus isoihin työantajiin lopultakaan ihme? Jossakin se esimerkiksi talous-, rahoitus-, markkinointi- tai henkilöstöjohtajana tai yrittäjänä tulevaisuudessa toimiva ekonomi on osaamisensa ja verkostonsa hankkinut, usein juuri näistä yrityksistä ”duunarina” työskennellessään. Yliopistotutkintohan antaa perusvalmiudet ryhtyä itse rakentamaan ammattitaitoa ja osaamista; se ei anna valmista ammattia, sen ei ole tarkoituskaan.

Mutta se, miten isot työnantajat saattavat nykyään akateemisesti koulutettuja, siis ekonomejakin, kohdella voi olla kohdalle osuessaan todellinen järkytys. Eikä väenvähennys-YT välttämättä koske vain duunareita. Viime aikoina on nähty erityisesti johtajia koskevia menettelyjä. Tuulettimeen osuu siis molemmin puolin pöytää.

Ehjää ei ole tarpeen korjata, mutta ehjääkin on syytä jatkuvasti huoltaa. Suurin huoleni kohdistuu siihen, että me aktiivitoimijat unohdamme liian helposti heikommassa asemassa olevien asiat.

 

Esa Vilhonen
Liittoneuvoston jäsen, Suomen Ekonomit (Ekonomiliitto SEFE)

Lue myös Pitäisikö ehjää korjata? Ensimmäinen luku

Kannattaako ehjää korjata? Ensimmäinen luku

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Hektisessä maailmassamme on jatkuvasti esillä yksi sana: muutos. Usein tuntuu, että puhtaasti vain itsensä vuoksi. Kaikkea ei kuitenkaan voi muuttaa samanaikaisesti, on valittava ne asiat, joihin voi vaikuttaa.

Sama koskee yhdistystämme. Otan tässä tarkasteluun työmarkkinatoiminnan. Paljon on näissäkin kirjoituksissa puhuttu työmarkkina­kulttuurin muutoksesta ja muutostarpeesta. Totta, työmarkkinatoiminta näyttäytyy jyrisevinä, usein mies­puolisina työnantaja- ja työntekijäpamppuina, jotka ovat varsin kaukana työpaikkojen arjen haasteista.

Pitäisikö siis koko työ­markkinajärjestelmä muuttaa? Ei, ei muuttaa, mutta selvästi kehittää täytyy.

Työmarkkinoilla on aina kaksi osapuolta: työn ostaja ja myyjä. Kollektiivisesti työn­antajaliittojen ja työntekijäliittojen välinen sopimustoiminta on itse asiassa varsin tehokas toimintatapa, jossa rakennetaan toiminnan puitteet. Erittäin tehokas verrattuna siihen, että kaikkien kanssa sovittaisiin yksilöllisesti.

Aina silloin tällöin nousee esiin keskustelu tarvitaanko ammattiliittoja ja pitäisikö yhteiskunnan tukea niiden toimintaa verotuksellisesti – jäsenmaksun verovähennysoikeuden – tai työehtosopimusten yleissitovuuden kautta. Helppo on ottaa poliittisia irtopisteitä kevyin argumentein suuntaan tai toiseen ja saada tulista some- ja verkkokirjoittelua aikaiseksi.

Usein unohtuu se, että verovähennysoikeus koskee myös työnantajaliittojen jäseniä. Asiaa on syytä pohtia ilman ideologista paatosta.

Aikanaan Suomen teollistamisen alkuvaiheissa patruunat pitivät huolta työntekijöistään myös huonoina aikoina, järjestivät hengen- ja köyhäinhuoltoa työläisilleen sekä koulutusta työntekijöidensä lapsille ja niin edelleen.

Onko sellaista henkeä nykyään, pitävätkö yritykset omistaan huolta kuten patruunat työväestään?

On, parhaimmissa pk-sektorin yrityksissä, toki nykymaailmaan sovitettuina. Mutta mitä suurempi yritys niin sitä vähemmin, muttei se, kuten ekonomi hyvin tietää, ole yritysten tehtäväkään.

 

Yhteisesti sopiminen on tehokkainta

Tarvitaan tasapainottava tekijä: ongelmien osuessa kohdalle (YT:n tai esimerkiksi henkilökemioiden takia) on akateemisesti koulutettukin yksin lähes aina heikoilla.  Alioikeuteen työsuhderiita-asian vieminen ilman liiton apua on aika ison kynnyksen takana. Toistan aiemman vertaukseni: vakuutathan omaisuutesi ja henkesi, mikset siis työuraasi?

Lähes kaikki alkavat olla sillä kannalla, että työpaikan asioista tulisi sopia enemmän työpaikkakohtaisesti.

Kuka sitten sopii? Vastaus: työnantajan ja työntekijöiden edustajat. Miksi näin?

Yksinkertaisesti siksi, että kaikkien kanssa yksi­löllisesti sopiminen ei ole tehokasta. Esimerkkinä lähes kolmesataa henkeä kutsuttiin ympäri maata kuulemaan YT-esitystä, pianpa työnantaja kehotti valitsemaan henkilöstön edustajan.

On siis myös työnantajan etu, että akavalaisilla on edustaja, jonka kanssa voi asioista sopia. Työntekijöiden edustajat valikoituvat alan sopijoina toimivien ammatti­liittojen jäsenistä, edustuksellisesti valittuna. Toki paikallisissakin neuvotteluissa voivat asiat päätyä isoon erimielisyyteen seurauksineen.

Meiltä näyttääkin kokonaan puuttuvan nykyaikaiset ratkaisumekanismit, joko lainsäädännöstä tai sopimuksista, joilla voidaan estää paikallisten ongelmien leviäminen valtakunnallisiksi. En usko, että pelkkä sanktioiden korottaminen auttaa asiassa. Suomen Ekonomit Ry:hän ei laittomia lakkoja ole hyväksynyt.

Valitettavasti työmarkkinapolitiikka, erityisesti Etelärannassa, on edelleen voimapolitiikkaa, jossa vain työtaistelun uhka saa osapuolet neuvottelemaan ja sopimaan. Suomen Ekonomit Ry (ent. Suomen Ekonomiliitto) ei pysty vaikuttamaan asiaan muutoin kuin vähitellen oman toiminnan kautta. Näkemykseni mukaan tuo työ on hyvässä menossa, sille täytyy vaan olla enemmän aikaa (kuin yksi tai kolme tai viisi liiton hallitus­kautta) ja luottamusta.

Palataanpa tuohon verovähennysoikeuteen. Yhteiskunnan kannattaa satsata tehokkaan toiminnan edistämiseen?

Ei taida lopultakaan olla hyvä tilanne, jossa liittoja ja sopimustoimintaa ei lainkaan olisi. Meillä, jos kenellä on kokemusta siitä kun sovitaan pelkästään yksilöllisesti Työsopimuslain nojalla ilman tessiä.

Luulenpa, että Suomen Ekonomit Ry:n tarvitsema työntekijämäärä räjähtäisi, jäsenmaksut nousisivat ja asiat nousisivat työpaikoilta heti ”liittotasolle”, jos harjoittaisimme pelkästään yksilöedunvalvontaa eikä akavalaisen henkilöstön edustajia työpaikoilla lainkaan olisi. Toki ainoa voi edustuksellisessa demokratiassa kritisoida työmarkkinatoimijoihinkin liittyvää vallan keskittymistä ja mahdollista jäsenistöstä etääntymistä.

Winston Churchillin (”Democracy is the worst form of government, except for all those other forms that have been tried from time to time” a House of Commons speech on Nov. 11, 1947) tarkoittamia humaaneja despootteja ei ole olemassa. Siispä demokratia on ainoa toimiva konsepti, olipa kysymys kunnallisesta tai valtakunnan politiikasta tai ammattiliitoista, niin tai työnantaja- tai yrittäjäjärjestöstäkin, kunhan mikään yksittäinen osapuoli ei ole ylivertaisessa asemassa.

 

Ekonomi-esimieskin ”duunari”?

Sisältä käsin työmarkkinatoiminnan kehittäminen on hidasta ja tuskallista, mutta totaali­sesti tehokkaampaa kuin kokonaan työmarkkinatoiminnan ulkopuolelle jättäytyminen. Valtaosa ekonomeista ei ole ”isojapomoja” vaan ihan tavallisia, arvonsa tuntevia asiantuntijoita tai esimiehiä.

YT-lain 8 luvun mukaisen väenvähentämismenettelyn kohteeksi joutuminen on entistä todennäköisempää juuri nyt talouden rämpiessä alavireisenä. Yritykset kun fokusoivat kustannuskilpailukykyyn eivätkä reaaliseen kilpailukykyyn.

Mitä suuremmasta työn­antajasta on kysymys, sitä varmemmin ekonomikin on ”duunari”, myös se esimies. Toki sillä tavalla poikkeuksellinen, että hän todennäköisesti ymmärtää yrityksen talousnumeroita ja niiden vaikutuksia paljon keskimääräistä paremmin.

 

Esa Vilhonen
Liittoneuvoston jäsen, Ekonomiliitto

Huolehdi jäsenyydestäsi: Vakuutathan henkesi ja omaisuutesikin – mikset siis työuraasi?

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Keskimäärin ekonomintutkinnolla päätyy nykyäänkin hyvään asemaan, vaikka ekonomikunnan rakenne on vahvasti ”duunaristunut” eikä johtajan posti, toisin kuin vielä 60- ja 70-luvuilla, aukene helpolla.

Kokonaan toinen kysymys on haluaako ekonomi välttämättä olla johtaja tai edes esimies. Asiantuntijatyössä on omat varteenotettavat etunsa.

Ei ole esimiestyön haasteita. Esimerkiksi ei tarvitse taistella henkilöstöasioiden ja henkilöstöhallinnon järjestelmien kanssa ja niin edelleen. Esimiestyössä liian usein joutuu pohtimaan, miten työt järjestellään, jotta ne tulevat tehdyksi koko ajan lisääntyvään työmäärään nähden vähenevin resurssein.

 

Kaupallinen korkeakoulututkinto ei ole varma tae välttyä yt-mankelilta

Aivan liian usein yt-neuvotteluiden jälkeen jäädään tekemään kaikki samat työt kuin ennen yt:täkin vähämmällä väellä. Ja sitten tulee työn ja työyhteisön kehittäminen kehiin. Useimmiten tilanne on jo siinä vaiheessa täysin menetetty. Yksinkertaistaminen (siis oikeiden töiden valinta) olisi aina tehtävä ensin.

Aika moni on viime vuosina törmännyt väenvähentämiseen yt-neuvotteluissa eli Yhteistoimintalain 8-luvun mukaiseen menettelyyn. Mutta oletko opinnoissasi tai esimies-/asiantuntijatyössäsi tai yrittäjänä siihen aiemmin törmännyt?

Tuskinpa, jollet ole toiminut luottamusmiehenä. Olitpa esimies tai asiantuntija soita silloin liittoon. SEFEn juristit ja edunvalvonnan asiamiehet auttavat tai mahdollisesti vielä parempaa paikalliset olosuhteet tunteva työpaikan akavalainen luottamusmies auttaa. Nykyään – ja mitä suuremmasta työnantajasta on kyse niin sitä isommin – on turha kuvitella, että kaupallinen korkeakoulututkinto olisi varma tae välttyä yt-mankelilta.

Luottamusmiesjärjestelmä syntyy työehtosopimusten kautta. Työehtosopimukset ovat työntekijä- ja työnantajaliittojen, solmimia ja tuottaneet palkansaajalle aikojen kuluessa monta tärkeätä asiaa, joiden ekonomi luulee liian usein olevan lakisääteisiä.

Työehtosopimuksin on saatu paljon aikaan sekä uusia asioita että myös palkkamalttia. Usean ekonomin ongelma on se, ettei häneen sovelleta työehtosopimusta, jolloin ollaan puhtaasti työsopimuslain nojalla liikkeellä. Tällöinkin työpaikalla voi laittaa ”hynttyyt yhteen” ja valita luottamusvaltuutetun.

 

Henkilöstöedustus tehokas tapa sopia työpaikoilla

Miksi sitten henkilöstöedustus on niin tärkeätä ekonomeille ”kummallakin puolen pöytää”?

On myös työnantajan etu, että työpaikalla on luottamusmies, jonka kanssa voi työpaikan asioissa sopia. Se voi olla pelkästään kustannuskysymys: on paljon halvempaa kutsua luottamusmies neuvottelupöytään kuin parisataa asiantuntijaa ympäri maata.

Väliin hämmentää joidenkin työantajatahojen mantra, etteivät ekonomit tai diplomi-insinöörit edes halua kollektiivisopimuksia, vaan he haluavat sopia kaikesta yksilötasolla. Tuon ymmärtää yrityksissä, joissa on vain muutama ekonomi tai diplomi-insinööri mutta mitä suurempi työnantaja, sitä järkevämpää (siis erityisesti työantajalle) on sopia asioita edustuksellisesti.

Ja mitä enemmän asioita halutaan joustavuuden nimissä siirtää liittotasoilta työpaikoille sovittaviksi, sitä tärkeämpää on saada lisää ekonomeja luottamusmiehiksi, jotka sopimusneuvotteluja työpaikalla voivat käydä. Ekonomit, myös luottamusmiehinä, tuntevat yritystalouden faktat, hehän ovat työnantajan laskelmat tehneet.

Samoin kuntatalouden ongelmat olisi saatettu tunnistaa paljon aikaisemmin lisäämällä laskentaekonomeja kunnallishallinnossa. On varsin naiivi ajatus, että ilman luottamusmiehen työsuhdeturvaa voisi ylipäänsä mistään paikallisesti sopia. Paikallinen sopiminen ei ole yksilötason sopimista, se on kokonaan eri juttu.

 

Kilpailukyky ei synny vain kustannussäästöistä

Suomen työlainsäädännön mukaan työntekijästä ”eroon” pääseminen on varsin helppoa. Erään yrittäjän ääneen lausuma perustelu työehtojen heikentämistavoitteelle oli todella hämmentävä: virherekrytoinnin korjaaminen.

On koeaika, ja huonoon työsuoritukseen perustuva irtisanominen on yksinkertaista, jos sen vaan osaa. Muttei autoakaan pidä ajaa, jos ei osaa. Liiton pitäisi järjestää koulutusta yrittäjäjäsenillemme työnantajana toimimisesta.

Mietitäänpä vielä muutamaa esimerkkiä. 1) SEFEn juristipuhelin soi jatkuvasti, esimerkiksi perhevapaalta palaavat soittavat. Voimmeko vain jäädä sivusta katsomaan jäsentemme huolia?

Emme voi! Juristi auttaa jäsentä akuutissa tilanteessa neuvoillaan, mutta kun jokin asia tulee juristipuhelimesta riittävän usein pöydälle, on ongelmaa syytä ryhtyä vaikuttamistyön kautta ratkomaan. Perhevapaan jälkisuoja on vaikuttamisen arvoinen asia.

2) Pääsiäisviikolla (2014) nousi julkisuuteen kohtuullisen isoin otsikoin nimenomaan ekonomien palkkatasa-arvon puute. Tasa-arvoa on lähes mahdotonta edistää yksilökeinoin. Erinomaista, että tasa-arvoa edistävää lainsäädäntöä rakentamassa Akavan edustajana on ollut SEFE asiamies Kosti Hyyppä.

3) Vireillä olevassa eläkekeskustelussa on syytä tiukkaan olla mukana, ja taas Akavan kautta. Työurien pidentäminen on kestävyysvajeen hallinnan kannalta olennaisen tärkeätä. Asiaa on kuitenkin syytä tarkastella kokonaisuutena (alusta, keskeltä ja lopusta), eikä vain eläkkeelle jäämisen yläikärajan nostona, niin kuin asia julkisuudessa on esiintynyt. Eikä kannata kaivaa liian syviä poteroita, jonkinasteinen kompromissi siitä kuitenkin syntyy, kelvollinen toki muttei erinomainen kenellekään.

Yksilön kannalta työttömyysturvan merkitys yhteiskunnassa lienee kaikille selvä. Isossa kuvassa se on turvaamassa reaalista kilpailukykyä, eli ylläpitämässä vakaata yhteiskuntaa. Suomessa työttömät eivät ole kaduilla polttamassa autoja, kuten on tuolla eteläisemmässä Euroopassa nähty.

Kilpailukyky on paljon muutakin kuin pelkästään kustannuksia. Kilpailukyky ei ole ratakierros vaan maraton: se on vakaata yhteiskuntaa, vähäistä korruptiota, toimivaa oikeuslaitosta, korkeatasoista koulutusta …

 

Esa Vilhonen
SEFEn Liittoneuvoston jäsen

Ja minähän en edunvalvontaa tarvitse! Vai tarvitsenko sittenkin?

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Neljän vuoden rupeama Suomen Ekonomiliiton työelämätoimikunnan puheenjohtajana päättyi vuoden 2013 lopussa ja tämä on viimeinen blogini siinä roolissa. Ajatus aktiivisesta edunvalvonnasta, kun ekonomi on molemmin puolin pöytää, on vahvistunut ja kirkastunut.

Edunvalvonta tehtävä on pitkälle ennaltaehkäisevää, ja sitä kautta osin näkymätöntä. Seuraavan toimikunnan on kuitenkin tarpeen tehdä edunvalvonta ja sen aikaansaannokset näkyvämmäksi koko ekonomikunnalle, jolloin julkisuuden muovaamat käsitykset edunvalvonnasta saadaan oiottua.

Edunvalvontaa voi tehdä myös tehdä fiksusti, eikä vain voimalla, joskin edelleen vallitsevassa työnantaja vs. palkansaaja asetelmassa voimakäytön uhka näyttää edelleen olevan paras neuvottelun kannustin. Erityisesti työmarkkinatoiminta näyttäytyy julkisuudessa liian usein jyrisevinä miehinä niin työnantaja- kuin palkansaajalaidoillakin.

Ja jos jotakin harmittaa pelkkä sana edunvalvonta, kannattaa muistaa, että yritykset ja julkisyhteisötkin tekevät sitä erittäin aktiivisesti, paitsi työmarkkinoilla niin valtion- ja kuntien suuntaan, EU:sta nyt puhumattakaan. Googlaamalla sanaa ”edunvalvontajohtaja” löytyy työmarkkinajärjestöjen lisäksi aika mielenkiintoisia osumia.

 

SEFEn edunvalvonnassa haetaan työntekijöille ja työnantajille toimivia ratkaisuja 

Ekonomiliiton edunvalvonta on ratkaisuhakuista toimintaa molemmin puolin pöytää: työpaikan ekonomiluottamusmies ei voi koskaan tietää, milloinka nyt neuvottelun vastapuolena oleva onkin vieressä, ja puidaan hänen asioitaan. Ei siis voi repiä eikä raastaa, vaan hakea toimivia ratkaisuja, jolla kumpikin osapuoli voi poistua tilanteesta kunniallisesti, kasvojaan menettämättä.

Jos vielä joku miettii, ettei edunvalvonnan takia voi liittyä Akavan neljänneksi suurimpaan jäsenjärjestöön, kannattaa ensin ottaa selvä, mitä Ekonomiliitto itsessään ja osana Akavaa ekonomin hyväksi tekee. Useimmat, jäsentemme lakisääteisinä pitämän asiat (sairasajan palkat, perhevapaat jne.) ovat sopimusteitse ay-liikkeen hankkimia, eivätkä lainkaan lakisääteisiä.

Ne ajat, jolloin voi ajatella, että minähän olen erinomainen ja saan heti uutta työtä, jos sattuu YT osumaan tuulettimeen, ovat armotta ohi. Ja mitä nuorempi ekonomina olet, sitä tärkeämpää on käyttää liiton tukea, esimerkiksi työsopimuksen läpikäyntiin liiton juristin kanssa.

Liiton jäsenmaksu on pieni vakuutusmaksu (turva työttömyyden varalta) ja iso joukko turvaamiskeinoja (juristit, yhteiskuntapoliittinen vaikuttaminen, työmarkkinatoiminta, koulutuspolitiikka, itsensä kehittäminen yms.), joiden avulla voi pienentää vahinkoja ja/tai etsiä uusia suuntia itselleen. Turvaamiskeinoja ei kassa tarjoa.

Vastaus otsikon kysymykseen, ehdottomasti tarvitset. Et vaan juuri nyt välttämättä tiedä sitä, etkä myöskään koska ja missä tilanteessa; esimerkkinä tulevan kevään 2014 eläkeneuvottelut.

Vakuutathan omaisuutesi ja henkesi, mikset siis työuraasi?

 

Esa Vilhonen
Työelämätoimikunnan puheenjohtaja 2010 – 2013

Miksi kestävyysvaje tuli yllätyksenä? – Julkistalouden riskienhallinta unohtui…

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

2000-luvun alkupuolella yksityisen sektorin osuus kansantuotteesta kasvoi voimakkaasti. Samassa yhteydessä julkinen sektori kasvoi kuin huomaamatta ikään kuin yksityissektorin osuus kansantuotteesta olisi ikuinen. Helppo oli lisätä menoja ja vähentää verotuksen kautta tuloja. Kuten kaikki tiedämme, erityisesti kuntasektorin tehtävät lisääntyivät jatkuvasti.

Huomaamatta jäi kuitenkin, miten yksityisen sektorin kansantuoteosuus syntyi. Pelkästään Nokian osuus kansantuotteesta oli parhaimmillaan lähes neljä prosenttia, lähes 7 miljardia euroa. Julkisen sektorin rahoitukseen syntyi merkittävä keskittymä. Näyttää siis siltä, että sekä valtionhallinnosta että kunnista puuttuu kokonaan riskienhallinta.

Omassa työssäni pankki- ja vakuutustoiminnassa valvotaan sekä luotonannon, sijoitustoiminnan että varainhankinnan keskittymiä. Ajattelu perustuu Harry Markowizin 1952 julkaisemaan artikkeliin portfolion tehokkuudesta riskin ja tuoton suhteen (Harry Markowitz, Portfolio Selection, The Journal of Finance, Vol. 7, No. 1. (Mar., 1952)).

Vaikka teoria on rakennettu alun perin sijoitusportfolion riskin ja tuoton tehokkaaseen optimointiin, on siinä yksi tärkeä ohje julkisen sektorin, ja miksei minkä tahansa muunkin tahon, rahoitukselle: ”älä laita kaikkia munia samaan koriin”.

Näin näyttää nyt käyneen. Vaikka väestön ikääntyminen on ollut vuosikymmeniä tiedossa, jäi se Nokian ja sen alihankkijoiden valtaisan menestyksen alla politiikoilta tiedostamatta. Kansantulo kasvoi kasvamistaan.

Kun sitten yksityinen sektori, ja Nokia erityisesti, ajautui kriisiin ja kansantuotteen kasvu taittui ja jopa kääntyi laskuun, oli julkinen sektori kuin huomaamattaan kasvanut pienenevään yksityiseen sektoriin nähden liian suureksi. Siinä mielessä kyseessä on siis myös yksityisen sektorin kriisi.

 

Tarvitaan keskittymistä uuden luomiseen

Yksityisen sektorin kriisin syynä olen aiemmin blogissani todennut olevan hierarkkisen ja näköalattoman yritysten johtamisen. Tuotamme edelleen tavaroita ja palveluja, joiden jalostusaste on liian alhainen. Kun yrityksessä jalostusastetta ei saada nousuun, jää jäljelle vain tehokkuuden kasvattaminen, eli kustannuskilpailukyvyn parantaminen.

Tehdään siis vanhaa asiaa tehokkaammin, eli vähemmällä väellä. Vientisektori ei siis ole uusiutunut riittävästi! Se ei ole pystynyt luomaan ja myymään nykyisten ja uusien asiakkaidensa tarvitsemia ratkaisuja.

Reaalisesti korkea kilpailukykymme (yhteiskunnan toimivuus, oikeuslaitos, infrastruktuuri, koulutus, osaaminen, innovaatiovalmiudet) on pystyttävä käyttämään tehokkaammin uuden luomiseen.

Maailmantalouden työnjaossa esimerkiksi valmistustyö koneellistuu ja/tai siirtyy auttamatta alhaisempien kustannusten maihin. Eikä pelkästään valmistus, vaan jo kohtuullisen korkean jalostusasteen töinä pidetyt suunnittelu- ja ohjelmointityöt, kuten näyttää käyneen viimeaikaisissa ICT-ulkoistuksissa.

 

Esa Vilhonen
Työelämätoimikunnan puheenjohtaja 2010 – 2013

Mitä ihmettä! Suomen kilpailukyvyn ongelmat eivät johdukaan työvoimakustannuksista!

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Työmarkkinoilla isoja yrityksiä edustava Elinkeinoelämän Keskusliitto ja kolme palkansaajakeskusjärjestöä ovat sopineet erittäin maltillisen keskitetyn työllisyys- ja kasvusopimuksen. Yksittäiset liitot kummallakin puolen pöytää neuvottelevat nyt käytännön toteutuksesta eri aloilla. Lokakuun lopussa sitten katsotaan riittääkö kattavuus, jotta valtion lupaamat palkansaajien ostovoimaa tukevat verotusratkaisut saadaan voimaan.

Teenlehdet olivat mennä väärään kurkkuun, kun luin Ulkopolitiikka -lehden artikkelia Suomen kilpailukyvyn tulevaisuudesta. Kilpailukyvyn puutteelle onkin kokonaan toiset syyt, kuin ne, joiden perusteella työmarkkinoilla sopimus tehtiin.

Niin, asiahan ei ole kokonaan uusi. Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta kirjoitti asiasta jo vajaa vuosi sitten akateemisessa talousblogissaan (esimerkiksi 22.10.2012 Kilpailukyvytön Suomi? ja 21.1.2013 Palkat alas, palkkajoustoja lisää?).

Haaparannan pointtina on, että yrityksemme vievät vääränalaisia tuotteita ja palveluja – savupiipputeollisuuden aika on ohi. Yritysten tulee kehittää tuotevalikoimaansa, koska raaka työ on edullisempaa tehdä muualla. Suomen kilpailukyvyn tulee perustua innovaatioihin ja osaamisen eli arvonlisään, ei bulkkitavaraan.

Kilpailukyky on siis menetetty, ei työvoimakustannusten käsistä karkaamisen, vaan yrityksissä tehtyjen huonojen valintojen, siis huonon yritysjohtamisen takia. Kovaa tekstiä maan johtavana johtajakouluna itseään pitävän yliopiston kansantaloustieteen professorilta, eikö?

 

Onko kilpailukyky pelkästään kustannuskilpailukykyä?

Mutta mitä kilpailukyvyllä oikein tarkoitetaan? Tulopoliittisen selvitystyöryhmän viimeisimmän raportin mukaan: ”Työtunti maksaa Ruotsissa ja Tanskassa yrityksille selvästi enemmän kuin Suomessa. Saksassa työtunnin hinta on samaa luokkaa kuin Suomessa. Työtunti maksaa Suomessa keskimäärin 31,10 euroa, josta palkkaa ja palkkiota on vajaat 24 euroa, loppu työnantajan sosiaalivakuutusmaksuja ja sivukuluja. Yksikkötyökustannus on kuitenkin kallistunut Suomessa enemmän kuin kilpailijamaissa. Vuoden 2012 puolivälistä yksikkötyökustannus on Suomessa noussut yli 20 prosenttia, Saksassa vähemmän kuin 10 prosenttia”

Viimeisimmät tiedot Saksan yli 5 prosentin palkankorotuksista tälle vuodelle nostavat Saksan yksikkötyökustannusten nousun lähes 15 prosenttiin.

Peruskysymys on siis onko yksikkötyökustannuksissa kilpailukyvyn ydin? Ei ole: arvostetut talouden ja politiikan tutkijat professorit Mika Maliranta ja Matti Pohjola sekä innovaatiotoiminnan professori Antti Hautamäki pohtivat Ulkopolitiikka lehden numerossa 3/2013 laajemmin kilpailukyvyn käsitettä ja olemusta.

Kustannuskilpailukyvyssä jäämme kyllä jälkeen, mutta rakenteellinen kilpailukyky (esimerkiksi yhteiskunnan toimivuus, oikeuslaitos, infrastruktuuri, koulutus, osaaminen, innovaatiovalmiudet) on erinomaisessa kunnossa.  Vientiteollisuutemme ongelmat eivät johdu kustannuskilpailukyvyn puutteesta, vaan reaalisen kilpailukyvyn ongelmasta: kukaan ei enää halua ostaa suomalaisen savupiipputeollisuuden tuotteita liki mihinkään hintaan.

”Menestyäksemme meidän pitää olla mahdollisimman hyviä sellaisessa toiminnassa, jotka tuottavat lopputuotteeseen eniten arvonlisäystä”. Toimialoilla ei oikeastaan ole mitään väliä, vaikka niitä pidetään kansantalouden ydinasioina. Kärkeen nousevat esimerkiksi teknologiateollisuudessa palvelut, tietotekniikka ja konsultointi eivätkä esimerkiksi elektroniikka- tai metalliteollisuuden alihankinta.

Tuotteita ja tarjottavia palveluita on syytä tarkastella elinkaarina. Kun kustannustaso nousee, on osattava luopua pienempää lisäarvoa tuottavasta viennistä ja löydettävä uutta, parempaa lisäarvoa tuottavaa vientiä.

 

Hintakilpailu tuhoaa yrityksen arvokkaimman pääoman

Professori Antti Hautamäen mukaan, kun kilpaillaan vain hinnoilla, ollaan kiinni vain kustannuskilpailukyvyssä, tehostamisessa, irtisanomisissa yms. Samalla tuhotaan yrityksen arvokkainta pääomaa, työntekijöiden hiljaista tietoa, ideoita ja verkostoja.

Tutkijat kysyvät myös, mitä kilpailukyvylle merkitsee suomalaisten suuryritysten perinteisesti hierarkkinen johtamistapa. Yritysjohdon on pystyttävä irtaantumaan omasta ylivoipaisuudestaan ja avaamaan yritysten sisäisiä toimintatapoja, innostamaan, laittamalla ideat organisaation myllytykseen, päättämällä strategisista suunnista ja osoittamalla oikea suunta. Tärkeätä on myös havaita, että innovaatiot eivät synny pelkästään T&K-osastoilla.

Paitsi sisäinen avoimuus myös ulkoinen avoimuus on menestyksen edellytyksenä: nykyiset ja tulevat asiakkaat osaavat kyllä kertoa millaisiin asioihin he ratkaisuja tarvitsevat. On myytävä ratkaisuja ja palvelukokonaisuuksia eli hallitsemaan koko arvoketjuja. Pelkkien tuotteiden kauppa ei enää riitä.

Meillä onkin julkisen sektorin kriisin rinnalla vähintään yhtä syvä vientisektorin kriisi. Vai johtuuko julkisen sektorin kriisi itse asiassa siitä, ettei vientisektori ole uusiutunut riittävästi? Se ei pysty viemään nykyisten ja uusien asiakkaidensa tarvitsemia ratkaisuja, eikä niin ollen pysty kantamaan nykyistä julkista sektoria.

No tehtiinkö keskitetty työ- ja vakaussopimus turhaan? Ei tehty, mutta pidetään sen ohella erityistä huolta reaalisesta kilpailukyvystä: kyvystä viedä isoa arvonlisäystä tuottavia ratkaisuja. Siinä on työtä kaikille: suuryrityksille, yrittäjille ja palkansaajille.

Nyt on korkea aika heittää vastakkainasettelu romukoppaan. Kääritään hihat, ryhdytään töihin ja puretaan samalla hierarkkiset johtamismallit.

 

Esa Vilhonen
SEFEn Työelämätoimikunnan puheenjohtaja