Kirjoittajan arkistot:Hannu Raatikainen

Pieni askel ihmiskunnalle, suuri harppaus ihmiselle

Elvi, Hannu Raatikainen

Jo kauan ennen esikoisemme syntymää pidin selvänä, että jossain vaiheessa jäisin hieman pidemmäksi aikaa lapsen kanssa kotiin. H-hetken lähestyessä saattoi kyllä käydä mielessä, että mitä ne muut ihmiset moisesta ajattelisivat.

Kerrottuani, että jään puoleksi vuodeksi kotiin palaute oli uteliaan innostunutta – oli sitten kyse esimiehistä, toisissa kulttuureissa asuvista ystävistä tai vanhemmista sukulaismiehistä. Asian kertomisesta saattoi jopa tuntea pientä ylpeyttä.

Viime keväänä sitten jäin kotiin seitsenkuisen Elvi-tyttäremme kanssa äidin palattua työelämään. Päivät lapsen kanssa kuluivat valtavan nopeasti. Normaalien, enemmän ja vähemmän sotkuisten, arkirutiinien lisäksi arkea värittivät kaikenlaiset hauskat aktiviteetit.

Kaltaiselleni lintubongarille vaunupinnojen kerääminen oli tärkeä osa koti-isän arkea. Vaunupinnat ovat lastenvaunuja ulkoiluttaessa havaittuja lintulajeja. Vaunujen kanssa oltiinkin retkellä ahkerasti ja usein paikoissa, joissa vaunujen ulkoiluttajia harvemmin näkee.

Vaikka vaunupinnojen kerääminen on periaatteessa joukkuelaji, jäi varsinainen lintujen havainnointi kuitenkin lähes aina minun vastuulleni,  joukkuetoverini nukkuessa sikeästi vaunuissa. Jälkeenpäin uusia pinnoja juhlistettiin tietenkin maittavilla maastolounailla.

 

Lapselle ja isällä iso juttu oli pieni työyhteisölle 

Töihin paluu koitti syksyllä. Työpöytä alkoi heti täyttyä entiseen tahtiin. Taisin monen mielestä pitää vain normaalia pidemmän kesäloman.

Paluu oli jopa yllättävän helppo. Toki paluuta pehmensi osaltaan se, että teen nelipäiväistä työviikkoa ja olen maanantaisin Elvin kanssa kotona osittaisella hoitovapaalla.

Työyhteisössä puolen vuoden poissaolo ei näyttänyt olevan kovinkaan iso juttu, mutta minulle ja Elville se oli varmasti yksi isoimpia. Kokeile itse, jos et usko.

 

Hannu Raatikainen
Erikoistutkija, KTM

 

Elvi-vaunut