Kirjoittajan arkistot:Heli Aaltonen

Itsekäs ekonomi jaksaa paremmin

Hallituksen jäsen Heli Aaltonen

Reilu kuukausi lomalta paluun jälkeen ihmettelimme ekonomikollegan kanssa, miten työviikko oli taas venynyt 50-tuntiseksi.

Miksi lounas pitää hotkia vartissa? Miksi päivän rästityöt ja seuraavan päivän valmistelut pitää tehdä illalla? Miksi en ehdi kiinnostavaan koulutuspäivään?

Päätimme ottaa oman työhyvinvoinnin omiin käsiimme. Tehdä jotain konkreettisia arjen tekoja.  Päätimme olla itsekkäitä ja pitää huolta itsestämme.  Ennakoivaa toimintaa siis parhaimmillaan!

Onko meillä edes muuta vaihtoehtoa, jos aiomme työskennellä täysipäiväisesti eläkeikään saakka? Vähintään kymmenen, viisitoista vuotta on vielä jaksettava täysillä, koko ajan uutta omaksuen, että edes ajan tasalla pysyisi.

Tai voihan olla, että juuri meidän ammattimme on uhattuna ja työmme korvataan koneilla.  Tämäkin vielä.

 

Huolehtimalla työhyvinvoinnista säilytät työmarkkina-arvosi

Aloitimme kollegan kanssa kahdesta asiasta. Toinen oli fyysinen kunto ja toinen oma ajankäyttö. Ihmeen helposti löytyy aikaa liikuntaan, jos vain haluaa. Sen tunnin päivässä saisi kevyesti kulumaan myös somessa tai sohvalla.

Nyt treenit laitetaan ensimmäisenä kalenteriin – vähintään neljä kertaa viikossa. Tähän mennessä työ tai perheen asiat ovat liian usein kiilanneet etusijalle, ja lenkkarit jääneet odottamaan.

Nyt salille mennään aamuhämärissä ja pururadalla juostaan otsalampun valossa. Ei löydy yhtään tekosyytä, kun motivaatio on kohdallaan.

Työhyvinvoinnista puhutaan paljon viisaita ajatuksia, jotka saattavat helposti jäädä etäiseksi organisaatiohyminäksi. Kerran vuodessa tyhyillään porukalla urheiluopistolla. Meno- ja tulomatkalla painetaan töitä pää kumarassa.

Yksittäisen ekonomin tasolla oma työhyvinvointi – ja siinä samalla oman työmarkkina-arvon ylläpitäminen – jää arjen pyörityksessä usein asiaksi, johon palataan ”kunhan saan nämä syksyn kiireet pois käsistä”.

Tiedämme, että syksyn kiireiden jälkeen seuraa kevään kiireet, uudet projektit, organisaatiomuutokset.

Iän ja kokemuksen karttuessa työhyvinvointi saa uusia merkityksiä ja muuttuu toivottavasti konkreettisiksi – ja itsekkäiksi – teoiksi ekonomin arjessa.

Tervetuloa syksyn kiireet ja kevään uudet projektit. Minä jaksan paremmin.

 

Heli Aaltonen
Hallituksen jäsen, Suomen Ekonomit

Kesästä jäi aukko ansioluetteloon

Hallituksen jäsen Heli Aaltonen

Seurasin kevään ja kesän ajan läheisen, ekonomiksi opiskelevan nuoren tuskaa kesätöiden saamiseksi. Aikaisempina kesinä töitä oli aina löytynyt vähintäänkin vuokratyöfirman kautta. Vähän rahaa oli jäänyt säästöön talven pitkien kuukausien ajalle opintotukea täydentämään. Talvi oli käytetty tiukkatahtiseen opiskeluun, jotta opiskeluaika ei venyisi ja pääsisi oikeisiin töihin.

Tänä vuonna työnhaku alkoi tammikuussa ja päättyi elokuussa. Laihoin tuloksin. Toiveikkaana nuori ajatteli hakevansa ensisijaisesti ”oman alan töitä” – niitä, joista ehkä on erityistä hyötyä, kun sitten oikeita ekonomin töitä pääsee joskus tulevaisuudessa tekemään. Kesätyökokemusta oli kertynyt jo teollisuustyöstä, kuljetuspuolelta ja vähän toimistohommistakin.

Kaikkiin mahdollisiin yrityksiin lähti hakemus. Työvoimahallinnon sivuja seurattiin. Sanamuotoja sorvattiin ja mietittiin mitä ne hakijalta haluavat. Riittääkö että on hyvä tyyppi vai pitääkö olla erityistä osaamista? Enterin painalluksen jälkeen alkoi toiveikas odotus.

Odotus palkittiin ”kiitos mielenkiinnosta… hakijoita oli 350…valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun”. Muutamaan haastatteluun kutsuttiin ja niihin tilanteisiin nuori valmistautui tosissaan. Hissipuhetta, vahvuuksia ja osaamisia kerrattiin. Joka kerta joku toinen oli kuitenkin hieman sopivampi.

Tämä läheltä seurattu nuori ei ole ainoa, jonka toiveet työkokemuksesta ja hieman leveämmästä talven leivästä kariutuivat. Samanlaisia tarinoita on muillakin lähipiirissä.

 

Miten välttää aukko cv:ssä ensi kesänä?

Kysymys ei kuitenkaan ole vain rahasta, vaan tarpeettomuuden ja kelpaamattomuuden tunteesta. Edes kassalle en pääse, mutta kylterikaveri työskentelee solmio kaulassa toista kesää. Ja mikä ikävintä, mielessä alkaa velloa epävarmuus omasta työllistymisestä ekonomi-tutkinnon jälkeen. Valitsinko sittenkin väärin?

Kieltämättä tulee vanhemmalle mieleen, että ”onko sitä yrittäjämäistä asennetta riittävästi kun ei töitä saa”? Muistiin palaa onneksi kesä 1993 omalta opiskeluajalta. Kesätöitä ei löytynyt, vaikka kokemustakin oli reilusti. Paitsi lyhyt pesti siihen tutkimusfirmaan, joka surutta käytti opiskelijatyövoimaa lähes ilmaiseksi. Kolmen viikon tili oli muutama satamarkkanen. Siinä tarvittiin yrittäjämäistä asennetta.

Verkon kautta kesätyön hakeminen on näennäisen helppoa, mutta tuottaako se tulosta kun massasta pitäisi erottua. Passivoiko se hakijaa odottelemaan liian pitkään? Miten konkreettisesti laittaa jalkaa oven väliin, jos rekrytoija on persoonaton yritys vailla ihmisen nimeä tai numeroa. Vai ovatko suhteet ja verkostot käytännössä ainoa keino saada töitä?

Mitä tästä sitten voisi oppia, ettei ensi kesästä jäisi aukkoa cv:hen?

Kenties työnhakualuetta pitää laajentaa rohkeasti, ja ottaa mukaan myös ulkomaiden mahdollisuudet. Kenties ekonomiopiskelijankin pitäisi hakeutua oman alan työharjoitteluun jo lukukauden aikana, vaikka se opintoja viivästyttäisi. Työkokemus ja kontaktit – ne suhteet ja verkostot – ovat kuitenkin käypää valuuttaa jatkossa. Suhteita voi rakentaa myös Ekonomiliiton riennossa.

Ja usko pois, tuleva ekonomi, et valinnut väärin. Jatkossa muistelet lämmöllä tätä opiskeluaikojesi kehnointa kesää. Eikä se kesänmittainen aukko ekonomin pitkässä ansioluettelossa enää harmita.

 

Heli Aaltonen
Hallituksen jäsen, Ekonomiliitto