Kirjoittajan arkistot:Lotta Savinko

Paikallisen sopimisen rakenteet kuntoon

Edunvalvontajohtaja Lotta Savinko

Suomalaiset työmarkkinat ovat ilmeisen joustamattomat ja jäykät, eivätkä työehtosopimukset mahdollista paikallista sopimista. Onko näin? Onko kysymys vain joustamattomista, hankalista työehtosopimuksista ja vielä joustamattomammista palkansaajista?

Julkinen keskustelu paikallisesta sopimisesta on yksipuolista. Asiaa olisi hyvä tarkastella hieman laajemmasta perspektiivistä.

 

Mitä paikallisesta sopimisesta väitetään?

Ensinnäkin, paikallinen sopiminen tapahtuu työehtosopimusten kautta. Ei kaikilla.

Suomalaisilla työmarkkinoilla on yli 70 000 ylempää toimihenkilöä eli esimerkiksi ekonomeja, diplomi-insinöörejä, lakimiehiä. Tämä iso joukko on ilman virka- tai työehtosopimusta. Erityisesti tämä koskee meitä ekonomeja, joista reilu puolet työskentelee aloilla, joilla ei ole työehtosopimuksia.

Tällaisessa maailmassa paikallisen sopimisen raamit tulevat lainsäädännöstä. Tällöin sopimisen mahdollisuudet ovat rajoitetummat ja hankalammin toteutettavissa. Ilman työehtosopimusta paikallinen sopiminen ei muutu helpommaksi.

Toisekseen väitetään, että työehtosopimukset ovat vaikeita ja edellyttävät hyvää juridista osaamista. Tämä varmasti ainakin osittain pitää paikkansa. Mutta ne eivät ole sen vaikeampia kuin muutkaan yritystoiminnan pyörittämiseen tai työpaikoilla vaadittavaan osaamiseen liittyvät asiat.

Työehtosopimusten osaaminen kasvaa perehtymisen ja tekemisen kautta. Ja kaikkea ei tarvitse osata tai tehdä yksin. Tässä tulevat apuun työmarkkinajärjestöt, niin työntekijä- kuin työnantajapuolella. Tai ainakin näin tulisi olla, meidän tehtävä on auttaa ja neuvoa jäseniämme työelämä- ja sopimusasioissa.

Mutta suomalaisista 90 000 työantajayrityksestä vain noin 20 000 kuuluu työnantajaliittoihin eikä siten saa apua näihin ongelmiin. Tätä perustellaan myös perustuslaillisella järjestäytymisvapaudella korostaen sitä, että heikompaan asemaan jäävät yritykset, jotka ovat käyttäneet vapauttaan olla kuulumatta työnantajaliittoon. Toki lainmukaista vapautta tulee kunnioittaa, mutta vilpittömästi toivoisin pragmaattisempaa otetta ja osaamisen hyödyntämistä.

Väitetään myös, että työehtosopimuksissa voi sopia vain epämääräisistä nippeliasioista eikä tärkeistä asioista, jotka koskevat työaikaa tai palkkaa. Tämäkin on totta osittain, mutta sopimusrepertuaari on huomattavasti laajempi, kun ryhdytään tarkastelemaan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksia.

Niin sanotut hankalat asiat ovat hankalia pääasiassa sen takia, että silloin puhutaan työehtojen tai palkkojen heikentämisestä. Jokainen ymmärtää, että näinä aikoina usealla työpaikalla on tarve etsiä taloudellisesti kriittisinä aikoina myös leikkaavia ratkaisuja. Tällöin keskustelussa mainitaan usein Saksan malli sekä kriisilausekkeet ja kuinka meidän tulisi toimia samoin.

Tällainen sopiminen vaatii kuitenkin yhden erittäin tärkeän asian eli luottamuksen. Luottamuksen siitä, että joustettaessa alaspäin joustoa tapahtuu ylöspäin parempien aikojen koittaessa. Ja luottamus syntyy vain yhdessä tekemällä ja jakamalla tietoa.

Paikallista sopimista on tehty aina. Usein se on ihan arkisia asioita ja toimii arjessa hyvin. On myös erotettava kollektiivisesta paikallisesta sopimisesta yksilöllinen sopiminen. Tällöin kyse on yksittäisen henkilön tai henkilöiden henkilökohtaisista työsopimuksista ja niiden ehdoista.

 

Mitä paikalliseen sopimiseen tarvitaan?

Paikallinen sopimisen laajentaminen edellyttää tasapuolisempaa neuvotteluasemaa. Ongelmallisinta tämä laajentaminen on sopimuksettomilla aloilla, joiden osalta sopimisen mahdollisuudet ovat rajoitetummat ja henkilöstöedustajan eli luottamusvaltuutetun asema on heikompi. Tällöin tärkeää olisi, että luottamusvaltuutetuilla olisi keino löytää kustannustehokas ja nopea lainvoimainen ratkaisu erityisesti sopimuksen tulkintaan liittyen.

Suomen Ekonomit esittää tähän mallia, jossa työehtosopimuksettomia henkilöstöryhmiä sekä yrityksiä koskisi erillinen kanneoikeus. Kanneoikeus koskisi ainoastaan paikallisia sopimuksia, jotka poikkeavat työlainsäädännöstä.

Kun työehtosopimuksen tuomaa oikeusturvaa ei ole, paikallisen sopimuksen osapuolten kanneoikeus mahdollistaisi sen, että sopimuksen solmineet tahot voisivat selvittää sopimuksen tulkintaan liittyvät ristiriitatilanteet ilman, että yksittäisen työntekijän, joka hakee paikalliseen sopimukseen perustuvaa oikeutta, tarvitsisi nostaa kannetta asiassa. Todellinen paikallinen sopiminen ei ole kummankaan osapuolen sanelua.

Paikallinen sopiminen tulee säätää lainsäädännössä mahdolliseksi myös työehtosopimuksettomilla aloilla toimivissa yrityksissä. Yritysyhdistyksille ja luottamusvaltuutetulle tulee antaa paikallinen kanneoikeus riitatilanteiden ratkaisemiseksi.

Paikallista sopimista tarvitaan ja meidän tulee pystyä rakentamaan ja vahvistamaan paikallisen sopimisen rakenteita ja raameja. Paikallisen sopimisen onnistuminen vaatii meiltä kaikilta viitseliäisyyttä, mahdollisimman tasavertaiset osapuolet sekä myös vastaantuloa ja kompromissihalukkuutta.

Ennen kaikkea se vaatii aikaa, tiedonvaihtoa ja yhdessä tekemistä, jonka voi aloittaa ihan jokaisella työpaikalla vaikka jo tänään. Tämän myötä syntyy luottamus, se tärkein elementti.

 

Lotta Savinko
Edunvalvontajohtaja, Suomen Ekonomit

***

Tutustu Suomen Ekonomien hallitusohjelmatavoitteisiin

Tutustu ekonomiehdokkaisiin

Ekonomit valmiina vaaleihin

Edunvalvontajohtaja Lotta Savinko

Eduskuntavaalit on kuukauden kuluttua. Julkista keskustelua hallitsevat puolueiden vaaliohjelmat sekä lukuisten sidosryhmien tavoitteet. Kaikesta keskustelusta selkeimmin nousevat esiin Suomen taloudellinen tila ja sen heikot näkymät sekä työmarkkinoihin kohdistuvat muutostavoitteet ja–paineet.

Työn lisääminen, työllisyyden kohentaminen ja joustavuuden lisääminen ovat keskeisiä teemoja lähes kaikkien puolueiden ohjelmissa. Paikallinen sopiminen, työaikajoustot, työaikapankit ja koeajan pidentäminen nähdään keinoina kehittää työmarkkinoita. Kehittäminen on välttämätöntä työmarkkinoiden muutoksessa, mutta siinä tarvitaan myös asiantuntemukseen ja kokemukseen perustuvaa näkemystä.

Esimerkiksi paikallisen sopimisen lisäämistä on helppo vaatia, mutta kuinka moni tarjoaa todellisia, kaikille osapuolille realistisia keinoja ja välineitä tämän kehittämiseksi?

On helppoa huudella radikaaleja ja yksipuolisia muutoksia miettimättä kokonaisuutta ja sitä, miten työmarkkinajärjestelmämme tasapaino rakentuu. Räväköitä otsikoita saa helposti, mutta todellisten ratkaisujen rakentaminen on huomattavasti monimutkaisempaa.

 

Ekonomit rakentaa toimivia ratkaisuja

Suomen Ekonomien hallitus hyväksyi hallitusohjelmatavoitteemme viime vuoden lopulla. Tavoitteemme perustuvat jäsentemme kokemuksista nouseviin epäkohtiin ja muutostarpeisiin.

Olemme rakentaneet tavoitteemme ja niiden saavuttamisen ratkaisut realistisiksi ja kokonaisuuden huomioonottaviksi. Pyrimme kunnianhimoisesti rakentamaan ratkaisuja, jotka on pohdittu useiden eri tahojen näkökulmasta.

Tavoitteemme keskittyvät laadukkaan koulutuksen turvaamiseen, työurien pidentämiseen sekä työllistymisen keinojen kehittämiseen, paikallisen sopimisen rakenteiden kehittämiseen, oikeudenmukaiseen verotukseen sekä yrittäjyyden ja yritystoiminnan helpottamiseen.

Keskeinen tavoite jäsenillemme ja Suomen Ekonomeille on tasa-arvoisen työelämän kehittäminen erityisesti perhevapaajärjestelmää kehittämällä ja vanhemmuuden kustannuksia tasaamalla. Olemme ylpeitä kustannusneutraalista mallistamme perhevapaajärjestelmän kehittämiseksi. Se kuvastaa työskentelymme perusteita: asiantuntijuuden ja eri näkökulmien pohjalta rakennettuja ratkaisumalleja, joiden pohjana on jäsenkunnan työelämän tutkittu pitkäaikainen tuntemus.

 

Strateginen hallitustyöskentely antaa vaikuttamistyölle tilaa

Viimeisimmät hallitusohjelmat ovat olleet yksityiskohtaisia ja neljää vuotta ehkä liiankin tiukasti raamittavia. Tuleva hallitus rakentaa ohjelmansa todennäköisesti tiiviimmäksi ja strategisemmaksi, jolloin kokonaisuuden muodostavat strategisesti linjaava hallitusohjelma ja keinoja  täsmentävä toimintasuunnitelma.

Tämä antaa vaikuttamiselle parempia mahdollisuuksia, mutta korostaa entistä enemmän jatkuvan vaikuttamisen tärkeyttä, kun hallituksen toimintaohjelmaa tarkistetaan vuosittain. Suomen Ekonomit on rakentanut pitkäjänteisesti pysyvää yhteistyötä puolueiden ja eri sidosryhmien kanssa ja meillä on erinomainen mahdollisuus valvoa ekonomien etua myös näissä muuttuvissa oloissa.

Sivuiltamme löytyvät paitsi hallitusohjelmatavoitteemme sekä ekonomiehdokkaat, jotka ovat vastanneet kahteen keskeiseen tulevan hallituskauden kysymykseen. Käy katsomassa ehdokkaat ja heidän vastauksensa. Ennen kaikkea: Käytä ääntäsi viimeistään varsinaisena äänestyspäivänä 19.4.2015.

 

Lotta Savinko
Edunvalvontajohtaja, Suomen Ekonomit

Näin huononnat työelämää ja lisäät työpahoinvointia

Edunvalvontajohtaja Lotta Savinko

Työhyvinvoinnista puhutaan paljon ja hartaasti. Meillä on tutkimuksia, hankkeita ja projekteja, joilla on osoitettu työhyvinvointiin tehtyjen panostusten teho, niin pidentyneinä työurina, parempana tuottavuutena ja säästettyinä euroina. Tätä ei kukaan suoranaisesti kiistä.

Kuitenkin näiden keinojen käyttöönotto työelämässä takkuaa liian monessa yrityksessä ja työpaikassa.  Mitä ihmettä voi enää sanoa työhyvinvoinnin merkityksestä ja vaikutuksesta?

 

Mistä syntyy työpahoinvointi?

Koska kaikki kaunis ja hyvä on asiasta sanottu, niin aloin pohtia tapoja saada työpaikalle kunnon työpahoinvointia.

Seuraavat takuuvarmat keinot tulivat mieleeni:

  • Huono johtaminen kunniaan
  • Virheistä rankaistaan ankarasti ja syylliset kaivetaan esiin
  • Palautetta ei anneta
  • Tavoitteita ei kerrota, tai vaihtoehtoisesti ne ilmaistaan ympäripyöreästi ja epäselvästi
  • Kuormitusta! Töitä pitää riittää viikonlopuksikin
  • Työaikaa ei seurata
  • Ole tosikko
  • Tietoa ei jaeta
  • Perehdyttäminen on turhaa
  • Palkankorotukset ja meriitit perustuvat pärstäkertoimeen ja perstuntumaan
  • Kehitys- ja palautekeskustelut ovat ajan hukkaa
  • Kyllä yksi koulutuspäivä joka kolmas vuosi riittää
  • Mitään työterveyshuoltoa tarvita….
  • Ei henkilöstöedustajia
  • Yhteistoiminta on turhaa
  • Epäselvät toimenkuvat
  • Lait ja asetukset ovat tehty kiusaksi
  • Katkeroidu kaikesta
  • Kiusaa työkaveria/alaistasi/esimiestäsi
  • Pakoile vastuuta

Keksitkö lisää! Kerro meillekin!

Lotta Savinko
SEFEn edunvalvontajohtaja

P.S. SEFEn edunvalvonta uskoo joka tapauksessa parempaan työelämään. Paitsi että päivittäin työskentelemme jäsentemme työelämän parantamiseksi, kouluttauduimme koko yksikön voimin ja suoritimme jokainen työhyvinvointikortin. Suosittelemme! Lisätietoa saat meiltä tai katso

Ylempi toimihenkilö tekee töitä kuin 1960-luvulla

Edunvalvontajohtaja Lotta Savinko

Lääkkeet suomalaisen kilpailukyvyn nostamiselle ovat yllättävän yksinkertaiset, kun kuuntelee tämänhetkistä keskustelua ja erityisesti työnantajapuolen esittämiä keinoja. Pelkkä työmäärän eli tässä tapauksessa työtuntien korotus näyttää avaavan ongelmavyyhdin.

Hämmästyttävää on, ettei varsinainen tuottavuuden kehittäminen ole esillä, sillä sen parantaminen loisi meille vankempaa ja pysyvämpää kilpailukyvyn kasvua. Kilpailukykyä halutaan kasvattaa pelkästään laskemalla työn yksikkökustannuksia palkkoja jäädyttämällä.  Pelkkä työtuntien määrän kasvu ei lisää talouskasvua, ellei tätä lisäystä kyetä täyttämään tuottavalla toiminnalla.

Evan tekemä selvitys, jota nyt aktiivisesti siteerataan, perustaa pohjan siihen, kuinka suomalaisten työtunnit ovat vähentyneet aikavälillä 1960-2010 vuositasolla noin 19 prosenttia (Hupenevat tunnit –analyysi, Eva 2012).  Työtuntien määrä on ”romahtanut”.

Jos edes haluttaisiin käydä edes jossain määrin älyllistä keskustelua, olisi hedelmällisempää tarkastella viimeistä 10 vuotta, tai 1990-luvun laman jälkeisestä tilanteesta lähtien. Olisi todella huolestuttavaa, ellei suomalainen yhteiskunta vaurastuessaan olisi kyennyt edellä kuvatun kaltaiseen trendiin. Tilastoilla ja luvuilla voi kikkailla määrättömästi, tosiasiassa esimerkiksi Alankomaissa, Belgiassa, Saksassa ja Ruotsissa tehdään töitä vähemmän kuin Suomessa.

Tarkasteltaessa työtuntien määrää emme pysty täsmällisesti laskemaan, kuinka paljon suomalaiset todellisuudessa tekevät työtä. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea akavalaisen kasvavan kentän osalta se, että työajan seuranta ei perustu läheskään kaikkien osalta todelliseen työaikakirjanpitoon, vaan karkeisiin laskelmiin ja myös oletuksiin, kuinka paljon työtä tehdään. Osa tehdystä työstä pysyy hämärässä vuodesta toiseen.

 

Akavalaiset tekevät yhä enemmän työtä

Kun tarkastellaan tilannetta eri ryhmien kesken, on akavalaisten tekemä työmäärä kasvanut ja nykyään samalla tasolla kuin 1960-luvulla, kun taas saklaisessa kentässä se on laskenut. Akavalainen harmaa työ on näkymätöntä ja tässä tapauksessa myös huonosti tuottavaa kansantalouden kannalta, sillä sitä tehdään palkatta ja tilastoinnin ja kansantaloudellisten laskelmien ulkopuolella.

Akavalaiset tekevät viikoittain ylityötä 7,4 tuntia. Mahdollinen kahden tunnin lisäys tekisi akavalaisten ja ylempien toimihenkilöiden osalta näkyväksi nyt jo tehdyn työn, ei kasvattaisi tuntimäärää (Lähde: Akavaaka 2012).

Työmäärät ja työt ovat jakautuneet Suomessa epätasaisesti ja tämän tilanteen korjaaminen on välttämätöntä. Erilaiset kannustinloukot ja esimerkiksi liikkuminen työntekijä-yrittäjä-akselilla ovat tuottamattomuutta maksimaalisesti lisääviä.

 

Mitä enemmän aikaa tuhrataan sitä rajumpia muutoksia tarvitaan

Tuottavuus on kasvanut miltei 15-kertaiseksi sadassa vuodessa. Työn tuottavuuden kasvu Suomessa on myös suurelta osin perustunut muutaman toimialan varaan ja nämä toimialat ovat pysyvästi tai toistaiseksi hiipuneet (metsäteollisuus, teknologiateollisuus, ict). Alimman tuottavuuden ryhmä on palvelusektori -painoitteinen.

Tulevaisuudessa yhä suurempi osa bruttokansantuotteesta muodostuu palveluista ja nykyisen teollisuuspainoitteisessa keskustelussa tulisi muistaa myös palvelusektorin ja sen kehittämisen yhä suurempi merkitys.

On selvää, että meidän tulee kehittää työmarkkinoita ja kyetä tekemään ratkaisuja kestävyysvajeen ja työurien pidentämisen suhteen. Näitä keinoja meillä on taskut pullollaan, ja niistä useimmat vaatisivat viitseliäisyyttä ja pitkäkestoista toimeenpanoa. Ongelmana näissä keinoissa on se, että niiden vieminen käytäntöön ja tulosten saaminen viivan alle vie aikaa. Ja mitä enemmän aikaa tuhrataan, sitä rajumpia ja kovempia muutoksia tarvitaan.

Kliseiseksi lopuksi on todettava, että mikään osapuoli ei voi työntää päätään pensaaseen ja kuvitella olevansa turvassa muutoksilta. Mahdollisimman hyvin sujuviin muutoksiin tarvitaan nyt luottamusta osapuolten kesken, pitkäkestoista sitoutumista kantaviin ratkaisuihin, koulutukseen ja osaamiseen sekä innovaatiopolitiikkaan panostamista.

 

Lotta Savinko

SEFEn edunvalvontajohtaja