Kirjoittajan arkistot:Olli Kopakkala

Viiden minuutin henkilöbrändäys – Näin teet itsestäsi asiantuntijan

Olli Kopakkala

Kerron tässä kirjoituksessa, miten voit huijata itsesi asiantuntijaksi viidessä minuutissa. Ensin kuitenkin pieni omakohtainen tositarina:

Rekrytointi sosiaalisessa mediassa

Päätimme muutama kuukausi sitten palkata yrityksemme toisen työntekijän.

Ensiksi kyselimme tietysti omista verkostoistamme ja tämän jälkeen laajensimme haun sosiaaliseen mediaan.

Muutamassa päivässä esiin nousikin henkilö, joka oli aktiivisesti esitellyt omaa osaamistaan sosiaalisessa mediassa sekä muun muassa kirjoittanut työnhakublogia.

Meidän ei niin sanotusti tarvinnut ostaa sikaa säkissä. Näimme jo ennen ensimmäisenkään rekryilmoituksen julkaisua, että meille sopiva työntekijä oli vapailla markkinoilla.

Otimme Taneliin yhteyttä ja muutaman viikon kuluttua hän jo aloittikin meillä töissä. Eikä muuten ollut mitenkään erityisen huono rekry. Taneli nimittäin hommasi meille Helsingin Sanomien kokosivun jutun jo heti ensimmäisten työviikkojensa aikana.

Tämä on hyvin moderni tarina työnhakemisesta ja työntekijän palkkaamisesta.  Suurin osa yrityksistä ei vielä toimi näin. Muista kuitenkin se, että kaikki työnantajat haluavat selvittää taustojasi jo ennen työhaastattelua, vaikka tämä ei aivan virallisesti olisikaan sallittua.

Netissä pitää olla narsisti

Oman nimen googlaaminen saattaa tuntua hieman narsistiselta. Se kuitenkin kannattaa, koska todennäköisesti työnantajakin tekee niin. Tarkista millaisen kuvan annat potentiaaliselle työnantajalle.

Hakutulosten haltuun ottaminen omalla nimellä on kohtuullisen helppoa. Sinun tulee vain tuottaa mahdollisimman paljon itseesi liittyvää positiivista sisältöä. Sosiaalisen median palvelut ovat omiaan tällaiselle sisällölle.

Kuusi vinkkiä henkilökohtaiseen maineenhallintaan

  • Tee Facebookkiin julkinen osio
  • Luo LinkedInin profiili
  • Tee Twitter-tili omalla nimelläsi
  • Hyödynnä Googlen palvelut, Youtube ja Google plus
  • Luo blogi omalla nimelläsi ja kirjoita kaksi artikkelia
  • Kommentoi kymmentä työhösi liittyvää blogikirjoitusta

Tämän jälkeen linkitä sosiaalisen median tilisi keskenään, jotta hakukoneet varmasti löytävät ne. Tadaa. Sinulla on asiantuntija verkkopresenssi.

Jatkojalostamalla näitä profiileja, voit luoda itsestäsi yhä syvemmän asiantuntijakuvan. Jos googlaat esimerkiksi minun nimelläni, löydät 10 hakutulosta, joista pystyn itse hallitsemaan kahdeksaa.

Voin siis muutamassa tunnissa muokata itsestäni minkä tahansa alan asiantuntija. Pelottavaa, eikö totta?

Olli Kopakkala
Ukko.fi:n markkinointivastaava.