Kirjoittajan arkistot:Seija Ilmakunnas

Julkiseen talouteen tarvitaan sekä elvytystä että kiristystä

Seija Ilmakunnas

Päättäjät ovat turhautuneita ekonomisteihin, sillä yksioikoisten vastausten sijasta talousoppineiden suosituksiin sisältyy usein toisaalta ja toisaalta -tyyppistä tasapainoilua. Kysymys ei yleensä ole ammattikunnan psyyken häilyvyydestä, vaan itse taloudesta.

Kansantaloudessa kun toisen meno on toisen tulo ja yksinkertaiset vertaukset kotitalouksien ja yritysten käyttäytymiseen toimivat huonosti. Esimerkiksi palkat ovat paitsi yrityksille iso kustannus myös koko talouden tärkein tulolähde. Siksi palkkaneuvotteluissakin on haettava tasapaino kilpailukyvyn ja ostovoiman välille.

Vaalien alla käyty talousopillinen keskustelu on oma lukunsa. Tiukkaa julkisen talouden menokuria peräänkuuluttavien ekonomistien rinnalle on noussut arvostettuja ekonomisteja puhumaan elvytyksen puolesta. Lähtölaukauksena oli Palkansaajien tutkimuslaitoksen Talous & Yhteiskunta -lehdessä julkaistu professori Pertti Haaparannan perusteellinen artikkeli ”Miten Suomen taloutta voitaisiin elvyttää?”.

Näkemysero eri ekonomistikoulukuntien välillä on iso ja moni päättäjä turhautuu entisestään. Heidän kannattaa kuitenkin kuunnella myös näitä toisinajattelevia vastarannan kiiskiä, sillä pitkittyneeseen taantuman on monta syytä ja lääkkeitäkin on tällöin oltava useita.

Huonosti menee jatkossakin, jos ratkaisua haetaan vain reaalipalkkojen laskusta ja valtion menoleikkauksista. Kysyntää leikkaamalla laitetaan jarrua talouteen, joka vasta lähtee hitaasti toipumaan aiemmista iskuista.

 

Tarvitaan sopimus monen vuoden meno-ohjelmasta

Osa talouden ongelmista on kyllä rakenteellisia ja perua erityisesti kahden aiemmin kukoistaneen korkean tuottavuuden teollisuudenalan – elektroniikka- ja paperiteollisuuden – omista rakennekriiseistä. Ne ovat heijastuneet koko talouden keskimääräisen tuottavuuden laskuna ja teollisuustuotannon supistumisena.

Elinkeinorakenteestamme tuli siis iso ongelma eurokriisin yllättäessä samanaikaisesti, mutta ohjelmisto-osaamiselle ja puupohjaiselle tuotannolle on kyllä käyttöä jatkossakin. Uutta syntyy ajan kanssa ja kannattaa välttää kaikkien tämän päivän ongelmien manaamista pysyviksi rakenteellisiksi heikkouksiksi.

Mutta meillä on myös suhdanneongelma. Vientiä on näivettänyt Euroopan pitkä investointilama ja kotimaista kysyntää painavat matalat palkankorotukset ja julkisen talouden kiristykset. Kun yritykset eivät investoi ja kuluttajat ovat varovaisia omissa päätöksissään, jää toivoksi vain julkinen sektori. Se voi tilapäisesti vahvistaa kotimaista kysyntää investoinneilla esimerkiksi liikenneväyliin ja vuokra-asuntoihin.

Investointien käynnistämiseen tähtää myös EU:n komissio omalla investointipaketillaan, joten kotimainen pyrkimys vauhdittaa julkisia investointeja ei ole mikään eksoottinen ajatus. Sen puolesta puhuvat myös matalat rahoituskustannukset ja se, että järkevästi valitut investoinnit voivat vahvistaa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja tulevien vuosien talouskasvua.

Ja toisaalta. Julkisessa taloudessa tarvitaan myös menokuria, jotta velkasuhde saadaan taittumaan. Isojen äkkileikkausten riskinä on kuitenkin työttömyyden lisääntyminen talouden vasta hitaasti virotessa kasvuun.

Niiden sijasta parempi tie on sopia usean vuoden meno-ohjelmasta, jossa julkiset menot kasvavat hitaammin kuin bruttokansantuote. Tarvitaan vihdoin viimein myös se kunnollinen sote-uudistus, jolla sosiaali- ja terveysmenojen kasvupaineita hillitään.

 

Seija Ilmakunnas
Johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos

**

Tutustu Suomen Ekonomien hallitusohjelmatavoitteisiin

Tutustu ekonomiehdokkaisiin