Kirjoittajan arkistot:Suvi Eriksson

Korkeakouluvisiossa odotettua enemmän lupausta – toimeenpanossa painotettava elinikäistä oppimista

Suvi Eriksson

Hetki sitten julkistettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön visio korkeakoulutukselle ja tutkimukselle 2030. Melko massiivisesti osallistavan valmisteluprosessin lopputulemassa ei ole tavoitepuolella juuri mitään kritisoitavaa, päinvastoin. Esimerkiksi koulutusjärjestelmän joustavuus, tutkimus- ja kehittämistoiminnan investointien kasvattaminen, elinikäisen oppimisen mahdollisuudet sekä koulutustason nosto ovat kaikki erinomaisia tavoiteltavia asioita. Ne ovat kuitenkin suuria tavoitteita, jotka asettavat suuria paineita resurssien riittävyydelle.

Koska vision aikajänne kuitenkin ulottuu vuoteen 2030, olisin halunnut nähdä siinä enemmän rohkeutta ja konkretiaa, ja erityisesti elinikäisen oppimisen näkökulmaa. Digitalisaatio- ja tekoälykehitys haastavat järjestelmämme ja rakenteemme joka tapauksessa, niin myös koulutuksessa. Olemme jo tilanteessa, jossa maailmanlaajuisesti lukuisa määrä korkeakouluja tarjoaa mahdollisuuksia suorittaa opintokokonaisuuksia tai tutkintoja verkossa vailla maantieteen tai rakenteiden rajoitteita. On ennusteita siitäkin, että vuonna 2030 suurin verkkopohjainen yritys tulee löytymään koulutussektorilta. Eikä ihme, sillä kehitysvauhti on huimaa.

Eilen tekoälyn tulevaisuutta Suomessa selvittänyt ohjausryhmä antoi kahdeksan kohdan ohjelmansa. Ohjausryhmän omissa nostoissa ja aiheeseen liittyvässä tilaisuudessa puhuttiin jatkuvasti osaamisesta, ja miksi ei puhuttaisi. Teknologinen kehitys antaa paitsi uusia toiminnallisia ja liiketoiminnallisia mahdollisuuksia, myös velvoittaa meitä huolehtimaan siitä, että ihmiset voivat hankkia uutta osaamista pitkin työuraa. Juhlapuheista tuttu käsite elinikäinen oppiminen on nyt tullut siihen kehitysvaiheeseensa, että sen on pakko muuttua konkreettiseksi toiminnaksi. Tässä onnistuminen on korkeaan osaamiseen nojaavalle maalle pakollista.

Korkeakouluvision keskeisin konkreettinen tulos pitää olla oppijalle joustava ja uusia mahdollisuuksia pitkin uraa tuova korkeakoulujärjestelmä. En tarkoita, että meidän pitäisi kokonaan hylätä ajatus tutkinnosta tai nykyisistä korkeakouluista ja niiden rakenteista, mutta ennen kaikkea toivoisin meidän rohkeammin ottavan vastaan ne mahdollisuudet, joita meille tarjotaan nimenomaan oppijan näkökulmasta. Keskeisin haasteemme ei minusta ole kauhistella korkeakouluyksiköiden määrää ja niiden sijaintia, vaan ennen kaikkea löytää tavat kannustaa korkeakouluja sopimaan, mitä yksiköissä tehdään ja mitä ei tehdä, ja miten ne ovat keskenään verkottuneet, jotta ytimessä ovat oppijan mahdollisuudet.

Jälkikäteen on aina hyvä viisastella, mutta olisiko meidän alunperinkin pitänyt laatia oppimisvisio? Tutkimus- ja innovaationeuvosto julkaisi jo aikaisemmin oman visionsa tutkimus- ja innovaatioympäristön osalta. Siinä korostuu hyvin kokeileva ja alustamainen, rajat ylittävä toimintatapa. Napakkaa lopputuotosta lukiessa vahvistuu olo siitä, että aikajänne todellakin on vuoteen 2030, eikä vuoteen 2020. Neuvoston tiekarttaa tukemaan olisi hyvin sopinut erityisen oppimiskeskeinen korkeakouluvisio.

Ehdotimme reilu viikko sitten kollegoideni kanssa korkeakouluvisioksi Suomen korkeakoulun alustamaista toimintatapaa, joka veisi esimerkiksi korkeakoulujen yhteistyöstä ja koulutustason nostamisesta puhumisen kerralla konkreettisemmalle tasolle. Vision ytimessä on oppija ja hänen mahdollisuutensa liikkua, oppia ja hankkia ainutlaatuista osaamista eri tarpeisiin yli korkeakoulurajojen. Mallissa erityistä on maantieteen rajoitteista luopuminen sekä se, että korkeakoulun antama opetus on aina yhtä arvokasta, antaa sen sitten omalle tutkinto-opiskelijalle, toisen korkeakoulun tutkinto-opiskelijalle tai esimerkiksi työuransa aikana ilman tutkinto-oikeutta kouluttautuvalle.

Kansallisen yhteistyön toimintatapaa rohkeat toimijat jo toteuttavatkin. Erityisen ylpeä olen siitä, että kauppatieteet aloittivat tänä syksynä liiketoimintaosaamisen digitaalisten opintojen tarjoamisen kaikkien kauppatieteellisten yksiköiden yhteistyönä. Suomen korkeakoulu -toimintatapa syntyy kyllä, kunhan sitä rahoituksella ja muulla ohjauksella tuetaan. Ehdotuksemmehan sai varsin mukavan vastaanoton, ja se kannustaa ainakin minua uskomaan siihen, että olemme valmiita keskustelemaan lainsäädännön ja rakenteiden sijaan myös siitä, mitä uutta voi tapahtua maailmassa, jossa korkeakoulurajat ylittyvät niin että ryske käy.

Nyt julkaistu OKM:n korkeakouluvisio ei onneksi sulje pois edellä mainittua toiminnan mallia. Mekin olemme mielellämme mukana, kun korkeakouluvision pohjalta rakennetaan oppijalle paras suomalainen järjestelmä.

Suvi Eriksson
Koulutuspoliitikan asiantuntija

Haluatko sinäkin opiskella digitaalisessa Suomen kauppakorkeakoulussa?

Suvi Eriksson

Miltäs kuulostaisi digitaalinen Suomen kauppakorkeakoulu? Me Suomen Ekonomit ehdotimme sellaista pari viikkoa sitten. Helsingin Sanomatkin teki asiasta jutun.

Ajatuksemme ytimessä on yhteistyö ja resurssien yhteiskäyttö. Kaikki Suomen kauppatieteellisestä yliopistokoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaavat yksiköt hyötyisivät mielestämme siitä, että niiden opetustarjontaa olisi myös toisten yksiköiden opiskelijoiden käytettävissä.

Kauppatieteen yksiköt valmistelevat jo yhteistyönä liiketoimintaosaamisen digitaalista sivuainepakettia. Sen pohjalta olisi erittäin luontevaa jatkaa, noin alkuun vaikkapa opintojen alkuvaiheen järjestämisessä sekä kesällä tarjottavien opintojen tarjonnassa.

 

Yliopistojen aidolle yhteistyölle tarve

Ajankohta keskustelulle on otollinen. Yliopistot käyvät näinä keväisinä viikkoina  tulevien vuosien isoista linjoista sopimusneuvottelut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Ministeriö on jo kuukausia patistanut yliopistoja ehdottamaan sekä rakenteellisia että toiminnallisia uudistuksia.

Minusta monenlaisia ratkaisuja tarvitaan. Parhaimmillaan paikalliset korkeakoulujen fuusiot tai yksittäisten korkeakoulujen strategiset yhteistyösopimukset toistensa kanssa voivat tuoda pitkällä tähtäimellä hyvää, mutta toiminnallisen yhteistyön oikeasti kunnianhimoiset ratkaisut loistavat vielä poissaolollaan.

Tässä pitkässä ja leveässä maassamme digitaalinen kehitys tarjoaa paljon potentiaalia, ja professori Matti Pohjolakin sen sanoi, että kaikki, mikä voidaan digitalisoida, on digitalisoitava. Tarvitsemme vain kansallisesti toimivan hyvän alustan. Järkevimmillään mielestäni koko yliopistolaitokselle yhteisen.

Suomen yliopisto voi ajatuksena kuulostaa suureelliselta, mahdottomalta ja tarpeettomalta, mutta entä jos sillä tarkoitetaankin seinien ja hallinnollisen konsernihäkkyrän sijaan jakamiseen ja alustatalouteen perustuvaa digitaalista toimintatapaa? Jos jokainen yliopisto luo oman alustansa, niin kalliin päällekkäisen kehitystyön lisäksi taidamme jäädä myös digitalisaation hyödyntämisessä luomiemme organisaatiorakenteiden vangeiksi.

 

Kaikille ovet auki digikauppikseen?

Tekemästämme Digikauppis-avauksesta saamamme palaute on ollut hyvää ja innostunutta. Moni on kysellyt miksi tällaista ehdotetaan vasta nyt. Asia ei ole tietenkään aivan yksinkertainen, eikä sen tarvitsekaan olla. Huoliakin riittää.

Emme ehdota kaiken opetuksen siirtämistä verkkoon. Emme myöskään väitä, että kaikki opetus verkossa olisi automaattisesti loistavaa tai säästäisi resursseja.

Ehdotamme sen sijaan, että miettisimme yliopisto-opetuksenkin kohdalla avoimesti uudelta pohjalta mitä digitaalisuus voisi konkreettisesti tarkoittaa. Mihin digitaalisuus sopii  ja mitä lisäarvoa sen myötä olisi saatavissa, myös yli yliopistorajojen? Ajattelimme lisäksi, että toisin kuin isoissa fuusioissa tai rakenteellisissa ratkaisuissa, digitalisaatio mahdollistaa askel kerrallaan etenemisen.

Mitään isoa myllerrystä ei tule viikossa, mutta jo yksittäisen kurssin kohdalla opiskelumahdollisuuksien laajentaminen vaikuttaa opiskelijoiden arkeen välittömästi ja merkittävästi. Kun joka tapauksessa on syytä olettaa (onhan?), että jokainen opetusta tarjoava yksikkö haluaa tarjota opiskelijoilleen joustavia mahdollisuuksia suorittaa opintoja, on vaikea keksiä miksi ei samalla hyödyntäisi mahdollisuutta ylittää myös yliopistorajat.

Tuoreessa Taloustaidon blogissa päätoimittaja Antti Marttinen jopa kyseli mahdollisuutta avata kauppatieteen opintoja kaikille. Minusta opintojen avaaminen laajemmalle yleisölle olisi luonnollinen askel näinä aikoina, joina maailman huippuyliopistotkin omia sisältöjään verkossa pyörittävät.

Ajatuksessa kohtaa kiinnostavalla tavalla sekä osaamisen jakaminen avoimesti muiden käyttöön että toisaalta oman huipputekemisen näkyväksi tekeminen. Esimerkiksi koulutusviennin onnistumiseksi olisi aivan ehdottoman tärkeää näkyä laadukkailla sisällöillä siellä missä opiskelijatkin opinahjoaan etsivät.

 

Keskustelu jatkukoon. Kävimme ehdotukseemme liittyen ensimmäisen livekeskustelun periscope-lähetyksessä jo edellisviikolla, ja siitä löytyy tallenne youtube-kanavaltamme. Periscope-keskustelujakin on luvassa lisää, joten ilmoittaudu ihmeessä halukkaaksi kommentoijaksi vaikkapa sähköpostitse allekirjoittaneelle suvi.eriksson@ekonomit.fi.  Jaa myös muuten huolesi, kehusi tai kysymyksesi sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #digikauppis. Kaikki kanavat ovat auki!

 

Suvi Eriksson
Koulutuspoliittinen asiamies, Suomen Ekonomit
Twitter: @SuviEriksson

Luovuudella muutosturvaa – SuomiAreena tarjosi mahdollisuuden inspiroitua

Suvi Eriksson

Miten sietää muutosta (työ)elämässä? Miten pitää yllä omaa työmarkkina-arvoaan? Mitä tekemistä koulutuksella on tämän kanssa?

Näitä mietin, kun piipahdin jo perinteiseksi muodostuneilla politiikkafestivaaleilla Porissa. SuomiAreena kokoaa yhteen politiikkaa tekevät ja siitä kiinnostuneet keskustelemaan hyvin monenlaisista asioista hyvin monenlaisilla tavoilla. Tänä vuonna erityisinä teemoina olivat opetus ja kulttuuri. Viikon aluksi haastoimme Areenan osallistujat kehittämismyönteiseen keskusteluun, sillä alkaneen hallituskauden säästöpaineet huolettavat myös meitä Suomen Ekonomeissa.

Muutoksesta on tullut pysyvää?

Muutos ja sen sietäminen tai jopa syleileminen keskustelutti Areenassa paljon. ”Osaaminen on parasta muutosturvaa” –mantran sijaan minua kiinnostaa kuitenkin konkretia. Minkälaista osaamista meidän pitäisi haalia, ettei työmarkkina-arvomme katoaisi?

Ehkä vähän yllättäen päädyin kuuntelemaan useita keskusteluja luovuudesta ja luovista aloista. Näissä keskusteluissa luovuus yhdistyi lähinnä taiteeseen; säveltäjän, kirjailijan tai kuvataiteilijan kun on oltava luova. Jäin kuitenkin miettimään, että luovuutta voisi olla myös uusien toimintatapojen rohkea kokeileminen ja uusilla tavoilla ajatteleminen. Näin määrittelemällä valmiudet luovaan ajatteluun ovat juuri sitä keskeistä muutosturvaa.

Koulutusjärjestelmässä luovuutta voi kutitella oppijoista esiin vaikkapa herättämällä uteliaisuutta ja omaa ajattelua, tarjoamalla erilaisia ongelmanratkaisun virikkeitä sekä antamalla vastuuta ja mahdollisuuksia myös epäonnistua ja oppia kokemuksista.

Maisteriksi valmistuminen ei siis tarkoitakaan opinpolun päättymistä. Me Suomen Ekonomeissa olemme puhuneet paljon perustutkinnon jälkeisestä osaamisen kehittämisestä ja sen merkityksestä kilpailukyvylle ja tuottavuudelle. Teeman tärkeys ei tulevaisuudessa ainakaan pienene. Siksi pohjaa luovuudelle ja elinikäiselle oppimiselle on rakennettava jo aikaisemman koulutustaipaleen aikana.

Miten meni omasta mielestä?

Haastoimme viikon aluksi ihmiset keskustelemaan ratkaisuista ongelmien kertaamiseen sijaan. Samassa hengessä järjestimme yhdessä Tekniikan Akateemisten kanssa Virtaa vientiin -tilaisuuden.

Tilaisuudessa haastoimme sidosryhmiämme pohtimaan viennin parantamista erityisesti asiakkuus- ja myyntiosaamisen näkökulmasta. Sekin on taito, jota voi oppia, jossa voi kehittyä, ja jossa luovilla ajattelutavoilla voi päästä kiinni aivan uudenlaisiin avauksiin.

Teemaa oli palkitseva käsitellä kaupallisen ja teknillisen alan yhteistyönä. Myynnin ja sen myötä myös viennin kehittyminen edellyttävät uudenlaista yhteistyötä. Mennyttä on se sektoroitunut maailma, jossa insinöörit suunnittelevat tuotteet ja markkinoijat myyvät.

Onneksi kehitysmyönteisyys on jopa helppoa tämän kaltaisessa kesätapahtumassa, ja koko viikko antoi ainakin minulle paljon uutta virtaa ajatella omaa työtäni.

Suvi Eriksson
Koulutuspoliittinen asiamies, Suomen Ekonomit

Eväitä hallitusohjelmaneuvotteluihin: Yliopistot kasvun vetureiksi uusilla tekemisen tavoilla

Suvi Eriksson

Sipilän hallituksen yhdeksi strategiseksi painopisteeksi on nousemassa koulutus ja osaaminen. Hyvä niin.

Ennen eduskuntavaaleja osaaminen sekä yliopistot ja niiden yhteiskunnalle tuottama lisäarvo jäivät paneelikeskusteluissa keskinäisen kinastelun ja muiden teemojen jalkoihin. Uuden kasvun kannalta on kuitenkin olennaista, että koulutuksen kehittäminen päätyy juhlapuheista ja mantroista osaksi konkreettisia toimenpiteitä. Koulutukseen viime vuosina kohdistuneet massiiviset säästöt ovat todellinen uhka Suomen kasvulle.

Yliopistojen kehittämisessä on Suomessa totuttu kansallisesti näkyvimmin keskustelemaan lähinnä rakenteista ja lainsäädännöstä. Muutostarpeita on erityisesti taidoissa ja tekemisen tavoissa, sillä sisältöosaamisessa suomalaiset yliopistokoulutetut ovat perinteisesti erinomaisia.

Nyt pitäisi löytää ne osaamisen ja tekemisen alueet, joita emme lähitulevaisuudessa usko koneiden osaavan hoitaa. Ja miten opettaa jatkuvan muutoksen vaatimaa stressinsietokykyä? Entä tunne- ja yhteistyötaitoja?

Liiketoiminta kehittyy tällä hetkellä tavoilla, joita emme olisi osanneet edes arvailla kymmenen vuotta sitten. Jo hokemaksi tulleen esimerkin mukaan maailman suurin majoitusta tarjoava yritys Airbnb ei omista ainuttakaan hotellia ja maailman suurin taksipalveluja tarjoava yritys Uber ei omista yhtään taksia.

Jakamistalouden mahdollisuudet haastavat katsomaan asioita uusista näkökulmista myös kauppatieteellisellä koulutusalalla. Koulutuksen kehittämisen tavoitteena on, että opiskelijoista tulee sisällöntuottajia sen sijaan, että he kuuntelisivat luennolla puhuvia päitä tuottaakseen erinomaisia tenttivastauksia.

Jotta voimme tässä onnistua, pitää koulutuksessa laittaa panokset opiskelijoiden oman innovatiivisuuden tukemiseen, elinikäiseen oppimiseen ja itsensä työllistämiseen.

 

Yliopistojen tuotettava myös aivan uudelaista osaamista

Hallituksen strategiatyössä on nyt rohkeasti siirrettävä painopiste yliopistokoulutuksen ja tutkimuksen sisältöön, sinne ruohonjuuritasolle. Yliopistojen henkilökunta ja opiskelijat tarvitsevat työssään resurssit ja rohkaisua.

Hallitus voi resurssien turvaamisen lisäksi tukea esimerkiksi digitaalisuuden hyödyntämistä koulutuksessa ja tutkimuksessa. Digitaalisuus tuo mukanaan mahdollisuuksia myös yliopistojemme kansainvälistymiseen, mitä kipeästi kaipaamme.

Meillä ei ole varaa siihen, että yliopistojen tuottamaa lisäarvoa ei tunnusteta, joten tutkimustulokset ja tutkimusosaaminen pitää pystyä nykyistä selkeästi paremmin hyödyntämään. Uusia työpaikkoja ei synny ilman innovaatioita, konseptointia ja kaupallistamista.

Tämä edellyttää yliopistojen ja elinkeinoelämän jatkuvaa vuoropuhelua. Yliopistojen tehtävä ei kuitenkaan ole vastata vain työmarkkinoiden nykytarpeisiin, vaan tuottaa lisäksi sellaista osaamista, jota markkinat eivät vielä osaa tilata.

Uskomme, että näillä eväillä syntyy erinomainen koulutuksen ja osaamisen strateginen toimenpideohjelma.

 

Suvi Eriksson
Koulutuspoliittinen asiamies, Suomen Ekonomit

Trending: #duaalimalli

Suvi Eriksson

Korkeakoulutuksen duaalimallin purkaminen. Ai että se kuulostaa isolta koulutuspoliitikon teolta! Se on sulka, jonka kuka tahansa haluaa hattuunsa. Se kuulostaa hienolta siksi että se on ISO juttu, se koskee rakenteita, järjestelmiä ja rahoitusmalleja. Siinä on paljon liikettä ja vaarallisia tilanteita.

Pääsee sanomaan, että nyt pistetään homma ihan kertakaikkiaan uusiksi. Siksi juuri toteankin, että ei kiitos.

Duaalimalli-käsitteen voisi sellaisenaan hylätä. Se ei kerro mitään. Se on rakenne, eikä se riitä välittämään yhtään oikeaa ajatusta koulutuksen kehittämisestä.

Kun joku kysyy, miten suomalaista korkeakoulujärjestelmää pitää kehittää, ainoa väärä vastaus on se, jossa ylipäätään mainitaan duaalimalli. Oli sitä sitten purkamassa tai paaluttamassa.

Toisekseen, ajatuksia korkeakoulutuksen kehittämisestä voisi jakaa ihan suomeksi: Miten sinä ajattelet Suomen osaamisen kehittyvän suotuisasti? Miten koulutus pitää järjestää, jotta menestymme?

Suomen Ekonomit tarttuu haasteeseen. Toteamme suuntaviivoissamme, että korkeakoulutusta pitää jatkossakin kehittää yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erilaisista osaamistavoitteista ponnistavien tutkintojen varaan. Tähän kantaan on selkeä nojata, mutta kevään aikana mekin haluamme tarkentaa sitä mitä tällä yksityiskohtaisemmin tarkoitamme, siitä pehmeästäkin näkökulmasta.

 ”Nostetaan ensin mahdollisimman iso tunkki pöydälle, ja todetaan, että tästä lähtee ISO muutos, jossa kaikki menee uusiksi. Vastalauseiden myrskyn jälkeen, saadaan keittiön kautta ihan kiva muutos aikaiseksi. Vastustajatkin kokevat voittaneensa, ja kaikilla on hyvä mieli.”

Näin on käyty duaalimallikeskustelua

Olen nähnyt ja kokenut koulutuspolitiikkaa aktiivitoimijana yli 10 vuoden ajan eri rooleista käsin. Vaikka se voi jonkun vielä kokeneemman mielestä olla ihan lyhyt aika, riittää se hahmottamaan, että yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin perustuva duaalimalli on aina ajankohtainen ja kiinnostava keskustelunaihe. Twitter-kieltä käyttääkseni se on kuitenkin nyt jopa vielä enemmän “trending”-keskustelu kuin se vuosieni varrella keskimäärin on ollut.

Mielestäni tämä uusi vaihe käynnistyi Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen kannanotolla keväällä 2014. Kannanotossa heitettiin rohkeita avauksia yhden yhteisen korkeakoululainsäädännön alle siirtymisestä. Se on kovaa puhetta, kun uuden yliopistolain muste on klisesti juuri kuivahtanut, ja ammattikorkeakoululakia on tuskin vielä edes painettu. Ja jo ollaan pistämässä koko systeemiä poikki ja pinoon.

Viimeisin iso kannanottojen myrsky puolesta ja vastaan aiheutui HS:n jutusta, jossa opetusministeri Krista Kiuru otti kantaa muun muassa duaalimalliin, samaten kuin moneen muuhun keskeiseen korkeakoulupoliittiseen kysymykseen. Aihe herättää kiinnostusta myös meillä Suomen Ekonomeissa, tietenkin, koska kaupallisella alalla on koulutusta sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa.

 

ISON muutoksen sijaan taas pienempi kiva muutos?

Koulutuspolitiikkaa ainakin opiskelijaliikkeessä harrastavat ja työkseenkin tekevät käyttävät usein termejä kova koulutuspolitiikka ja pehmeä koulutuspolitiikka. Ne kovat tyypit puhuvat enemmän rakenteista, resursseista ja järjestelmistä. Pehmeät taas opetuksen kehittämisestä, opintojen ohjauksesta ja osaamistavoitteista.

Ajattelu on ihan kivaa niin kauan kun ei väitä, että pehmeät asiat ovat epäolennaisempia kuin kovat. Nyt on taas se hetki, kun tarkkaavaisuutta toivoisi sinne mainitsemani (muka-)pehmeän koulutuspolitiikan suuntaan.

Vanhan logiikan mukaan uudistukset pitääkin tehdä näin. Nostetaan ensin mahdollisimman iso tunkki pöydälle, ja todetaan, että tästä lähtee ISO muutos, jossa kaikki menee uusiksi. Vastalauseiden myrskyn jälkeen, saadaan keittiön kautta ihan kiva muutos aikaiseksi. Vastustajatkin kokevat voittaneensa, ja kaikilla on hyvä mieli.

 

Korkeakoulujen henkilöstö ja opiskelijat mukaan uudistamaan

Korkeakouluissa työskentelee ja opiskelee paljon fiksuja ihmisiä. Heillä on varmasti sanottavaa siihen, miten heidän arkista työtään ja opiskeluaan parantavaa ja kehittävää sisältöä voisi yhteistyön kautta saada aikaan duaalin yli ja mikä taas haittaa sitä. Tampere3-hankkeessakin on lähdetty vauhdilla liikkeelle toteuttamaan kahden yliopiston ja yhden ammattikorkeakoulun yhteenliittymää. Hanke vaikuttaa hallintopainotteiselta, ikävä kyllä.

Käykö niin, että henkilökunta ja opiskelijat, joiden yhteistyöllä oikeasti olisi jotakin merkitystä, jäävät pelkästään sidosryhmiksi? Sidosryhmiksi, joita kuullaan virallisissa kuulemistilaisuuksissa silloin kun nätisti piirretty prosessikaavio ilmoittaa sen olevan ajankohtaista? Kun oikeasti koko tekemisen pitäisi lähteä heiltä, ilman suurta teatteria ja tiedotteita.

En näe järkeä siinä, että suuri duaalimallinpurku lähivuosina toteutettaisiin. Järkevää olisi, että vailla suuria mullistuksia mietitään ihan jatkuvasti uusia mahdollisuuksia kehittää tekemistämme.

Osaamisella tämä maa nousee tai kaatuu. Kun asioita lähdetään uudistamaan, ei sen taustalla voi olla kenenkään poliittinen sulka tai muu ohimenevä hassuttelu, ei ennakkoluulot, faktojen oikomiset eikä ainakaan lyhyen tähtäimen säästöt.

Taustalla on oltava jokin sisällöllinen kunnianhimo: ajatus siitä, että tekemisen ja työnjaon kautta syntyy jotain uutta. Rakenne ei tuo vielä kenellekään uskoa siihen, että naapurihuoneen kaveri tekee jotain järkevää.

Sen etsiminen pitää aloittaa esimerkiksi tutustumalla siihen, mitä naapurihuoneen kaveri ylipäätään tekee. Ei auta rehtorin antama Yhteistyön Mahtikäsky, jos siitä ei koe saavansa hyötyä.

 

Suvi Eriksson
Koulutuspoliittinen asiamies, Suomen Ekonomit