Kirjoittajan arkistot:Veera Iliev

Kiintiönaiset raivaavat edelleen tietä

Kylli Veera Iliev

Vuonna 2014 elämme yhä todellisuudessa, jossa on kiintiönaisia. Tietoisena siitä, että joku saattaa repiä hameensa, näen kiintiöt hyvänä asiana. Sen, että niitä yhä aidosti tarvitaan, en niinkään.

Mutta kuten eräs pitkän uran tehnyt kauppakorkean naislehtori totesi: ”Jos sukupuolitasa-arvo olisi päättävissä elimissä itsekorjautuvaa, se olisi korjannut itsensä jo”. Lienee kaikille selvää, ettei tasa-arvo ole ollut kovin omatoiminen.

Kiintiönaisen ensimmäinen tehtävä valituksi tulemisen jälkeen on julistaa, ettei ole kiintiönainen. Ja että hänet on valittu puhtaasti kykyjensä perusteella. Kiintiöiden vastustajien tehtävä on epäillä tätä suureen ääneen. Ei sillä, etteikö väite olisi mahdoton, mutta ymmärtäähän kiintiönainen millaisia haasteita hänelle tästä siunaantuu, esimerkiksi sellaisia, joita vastustajat itse välittömästi suureen ääneen julistavat. Sosiaalinen media takaa tähän rajattomat mahdollisuudet.

Lähtökohtaisesti ei siis riitä, että nainen on riittävän hyvä päästäkseen hallitukseen vaan hänen on tehtävä kaksin verroin töitä osoittaakseen, että on kiintiönsä arvoinen ja enemmän. Hänen on oltava ryhmän keskivertomiestä parempi, häneen kohdistuu enemmän epäilyjä ja enemmän valokeilaa. Ei tokikaan siksi, että hän on nainen, vaan koska hän tuli kiintiössä, sanoo kiintiöiden vastustaja.

 

Törmäämmekö mekin lasikattoihin?

Itse olen usein tahtomattani kiintiönainen. En tee eroa miesten ja naisten välillä tiimipelaajina tai työkavereina, mutta usein päädyn vahingossa miesvaltaisiin tiimeihin ja tilanteisiin.

Otan sen kunnia-asiana. Olen aina ajatellut, että ainoana naisena minun täytyy näyttää, että naiset ovat yhtä hyviä, hauskoja ja vapaamielisiä, samalla aukoen ovia muille naisille. Luulin, että tämä oli kaikille sukupolveni edustajille selvää.

Sitten juonsin SEFEn suurinta opiskelijatapahtumaa Kylteripäiviä ja kutsuin yhtä puhujista kiintiönaiseksi. Nainen nauroi jälkeenpäin, ettei edes huomannut, eikä ottanut itseensä. Hän työskenteli miesvaltaisella alalla ja oli minun silmissäni tienraivaaja. Tarkoitin ’kiintiönaisen’ kunnianosoituksena, mutta tapahtuman Twitter-fiidi oli eri mieltä.

Sanotaan, että meidän sukupolvemme on edellisiä tasa-arvoisempi, mutta että niin edellinenkin oli neljäänkymmeneen ikävuoteen saakka. Sitten naiset alkoivat törmäillä lasikattoon. Miehet ajoivat ohi. Harmi, koska noina ikävuosina suurimpiin johtajanpaikkoihin vasta aletaan tehdä jakoja. Käykö meille samoin?

Kiintiönaisena ja hyvänä jätkänä ajattelin hoitaa näissä talkoissa oman osuuteni. Ajattelin tehdä omalla työskentelylläni kiintiöitä tarpeettomiksi, yksinkertaisesti työskentelemällä jatkossakin yhdessä miesten kanssa. Ja veljet, älkää huoliko, näen orastavat kaljut stilettojeni huipulta, mutta en kerro kenellekään.

 

Veera Iliev
Kylteriyhdyshenkilö, Turun kauppakorkeakoulu