Aihearkisto: Tasa-arvo

Tasa-arvo työelämässä.

Vesittyikö perhevapaauudistus jo ennen kuin se ehdittiin aloittaa?

Kosti Hyyppä

Hallitus ilmoitti, että perhevapaauudistus aloitetaan. Erinomainen uutinen! Viisaasti toteutetulla perhevapaauudistuksella edistämme perheiden hyvinvointia, työllisyyttä sekä naisten työmarkkina-asemaa. Saamme myös lisää maamme parasta osaamista työmarkkinoiden käyttöön, sillä nuoret naiset ovat Suomen parhaiten koulutettu ryhmä.

Hallituksesta ilmoitettiin, että mahdollisuus kotihoitoon säilytetään kolmeen ikävuoteen saakka, ja että perheiden valinnanvapauteen ei puututa. Tästä nousee vahva huoli siitä, saako näillä reunaehdoilla mitään positiivista aikaan. Riippuu siitä, miten asetetut ehdot tulkitaan. On toivottavaa, että uudistuksen valmistelua tekevä työryhmä tekee viisaita ratkaisuja, jotka ohjaavat perheitä uudenlaisiin valintoihin.

Tukien tasoa porrastettava

Kotihoidon mahdollistaminen siihen asti, että lapsi täyttää kolme vuotta sitoo paljon valmistelijoiden käsiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos uudistuksella halutaan edistää nuorten naisten työllisyyttä ja perhevapaiden jakaantumista molempien vanhempien kesken, on tukien tasoa porrastettava. Pelkkä kotihoidontuen tason porrastaminen ei riitä, vaan saadakseen kolmevuotiset perhevapaat, on myös vanhempainpäivärahan tasoa porrastettava sen mukaan, kuinka pitkään perhe haluaa hoitaa lasta kotona.

Valinnanvapauden säilyttämisen ei tule estää kannustamasta jakamaan perhevapaita isän ja äidin kesken. Kun yhteiskunta käyttää rahaa, voi rahankäytöllä olla myös ohjaava vaikutus. Perhevapaajärjestelmän tulee ohjata jakamaan perhevapaat. Ohjaus tapahtuu käytännössä etuuksien tasoa säätämällä.

Kosti Hyyppä
Asiamies

Perhevapaajärjestelmän uudistaminen tehokkain keino puuttua palkkaeroihin

Kosti Hyyppä

Finlayson nosti sukupuolten väliset palkkaerot lööppeihin. Näkyvyyttä tuli sekä teemalle että yritykselle, mutta tempaus aktivoi myös mielensäpahoittajat. He ovat vastustaneet kampanjaa monista eri näkökulmista. Kampanjan on esimerkiksi todettu olevan tasa-arvolain vastainen ja toisaalta on kiistetty myös koko palkkaerojen olemassaolo. Se, minkä useat kokivat hauskaksi ideaksi, nosti monella muulla karvat pystyyn.

Naisten ja miesten palkkaerot ovat todellinen ilmiö. Sukupuolten välillä on palkkaeroja myös samaa työtä tekevillä. Nais- ja miesekonomien palkkaero on 24 %, mutta kun tehtävään, työnantajaan ja henkilöön liittyvät selittävät tekijät poistetaan, jää sukupuoleen perustuvaksi selittymättömäksi palkkaeroksi 11 %.

On toissijaista vääntää kättä siitä, kuinka suuri palkkaero sukupuolten välillä on ja kuinka suuri osa palkkaeroista johtuu esimerkiksi työmarkkinoiden segregaatiosta. Tärkeintä olisi keskittyä siihen, miten palkkatasa-arvon esteet poistetaan. Ekonomien selvityksen mukaan keskeisimpiä palkkaeroja selittäviä tekijöitä ovat esimerkiksi asemataso, poissaolovuodet työmarkkinoilta ja viikkotyötunnit. Näihin kaikkiin voi vaikuttaa jakamalla perhevastuu tasaisemmin. Perhevastuun jakaantumiseen puolestaan voi vaikuttaa perhevapaajärjestelmällä.

Tarpeen perhevapaajärjestelmän kehittämiselle tunnistavat lähes kaikki. Uusi järjestelmä tulee ottaa käyttöön mahdollisimman pian, mieluiten jo istuvan hallituksen aikana. Hallituksen on siis sovittava budjettiriihessä, että perhevapaajärjestelmän uudistaminen aloitetaan välittömästi. Ellei istuva hallitus pysty uudesta mallista sopimaan, on vähintään kaikkien selvitysten oltava valmiina seuraavan hallituksen aloittaessa, jotta uusi järjestelmä saataisiin käyttöön viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Kosti Hyyppä
Asiamies

Kannustetaan isiä olemaan pidempään kotona – uudistetaan perhevapaajärjestelmä

Asiamies Kosti Hyyppä

Keskustelu perhevapaista on vihdoin lähtenyt käyntiin. Eduskuntavaalien jälkeen luulin aiheen olevan kuopattu seuraavaksi neljäksi vuodeksi ja realistiseksi kuvittelin korkeintaan sen, että Sipilän hallitus pohtii, pitäisikö perhevapaajärjestelmän kokonaisuudistuksen suunnittelua aloitella. Onneksi nyt näyttää siltä, että asiat voisivat edetä nopeamminkin.

Näkemykset perhevapaista tuntuvat jakautuvan kahtia. On niitä, jotka katsovat kokonaisuutta makrotasolla ja niitä, jotka kokevat nykyjärjestelmän tai sen varhaisemman version palvelleen hyvin oman perheen tarpeita. Kun yksi käyttää makrotason argumentteja työelämän tasa-arvosta ja työllisyydestä, vastustaa toinen nykyjärjestelmän muutosta edes tietämättä, mikä olisi vaihtoehto.

Samalla rahalla parempi järjestelmä

Harva on sitä mieltä, että perhevapaajärjestelmää tulisi muokata yksinkertaisesti poistamalla kotihoidontuki. Tuen poistamista esittäneet kannattavat samalla lähes poikkeuksetta koko järjestelmän uudistamista.

Vaikka nykyjärjestelmä on kenties toiminutkin hyvin, en ymmärrä miksi saman rahamäärän käyttäminen eri tavoin ei voisi toimia vielä paremmin. Lisäksi nykyjärjestelmän kriitikot ovat useimmiten esittämässä järjestelmään satoja miljoonia lisärahaa. Tämäkö on anteeksiantamatonta perheiden valinnanvapauden riistämistä?

Miksi perheen tulisi olla valtion ohjauksen ulottumattomissa lapsen kasvatukseen liittyvien valintojen suhteen? Ohjaahan nykyjärjestelmäkin näitä valintoja. Nykyinen tapa voi tuskin olla se ainoa oikea.

Isällekin aikaa olla lapsen kanssa kaksin kotona

Tällä hetkellä perhevapaajärjestelmä ohjaa siihen, että äiti käyttää kaikki jaettavissa olevat ansiosidonnaisesti korvattavat vanhempainvapaat. Isät puolestaan käyttävät suuren osan heille korvamerkityistä vapaista siten, että äiti on samaan aikaan joko äitiyslomalla tai vuosilomalla.

Isälle ei usein jää lainkaan sellaista aikaa, että hän olisi ensisijaisesti vastuussa lapsesta äidin ollessa töissä. Tällä on kielteinen vaikutus perhevastuun tasaiselle jakautumiselle myös vauva- ja taaperovaiheen jälkeen ja siksi haitallinen vaikutus myös työelämän tasa-arvoon.

Nykyjärjestelmä ei kannusta isää jäämään kotiin kuin hetkeksi, sillä ansiosidonnaisesti korvattu isyysvapaa riittää vain lyhyeen pätkään. Suurin osa isistä, jotka kenties haluaisivat olla kotona pidempään, palaa töihin, sillä he kokevat kotiin jäämisen liian suureksi taloudelliseksi panostukseksi. Ero ansiosidonnaisesti korvatun vanhempainvapaan ja kotihoidontuen välillä on suuri.

Korvamerkittyjä vapaita ja joustavuutta

Suomen Ekonomit on ollut jo vuosia sitä mieltä, että perhevapaajärjestelmä on uudistettava.

Isille korvamerkittyjä vapaita ja järjestelmän joustavuutta on lisättävä. Nykyisin käytettävä rahamäärä voidaan käyttää paremmin ja mikäli lisärahaa on käytettävissä, on tasa-arvoista työelämää mahdollista edistää yhä paremmin.

Perhevapaajärjestelmä on ykköskeino, jolla yhteiskunta voi parantaa työelämän tasa-arvoa. Perhevapaiden tasainen jakaantuminen on puolestaan paras keino tasata vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvat kustannukset.

Kosti Hyyppä
Asiamies, Suomen Ekonomit

Taitava osaamisen johtaminen tuo kilpailuetua ja motivoituneen henkilöstön

Asiamies Kosti Hyyppä

Naisekonomien työn mielekkyyttä parantaisi, jos heidän osaamistaan käytettäisiin paremmin hyväksi. Tämä on käynyt ilmi Ekonomien naistenpäivän tilaisuuksien yhteydessä, kun lähes kolmannes osallistujista totesi työn mielekkyyttä haittaavan paljon ettei voi käyttää kaikkea osaamistaan. Teema on yleinen myös uravalmentajiemme jäsenten kanssa käymissä keskusteluissa.

Ilmiöön on varmasti monta syytä. Ensinnäkin naisia ja miehiä arvioidaan edelleen työelämässä eri tavalla. Tuttu lausahdus on, että naisia arvioidaan näyttöjen ja miehiä potentiaalin perusteella.

Lisäksi Ekonomien tutkimuksessa on todettu, että esimiehet arvioivat alaistensa kyvyn ja halun kehittää osaamistaan huomattavasti alhaisemmaksi kuin asiantuntijat itse. Moni naisekonomi miettii, miten omaa osaamistaan pääsisi näyttämään.

Ensimmäiseksi on tietysti varmistettava, että osaaminen on esimiehen tiedossa. Valitettavasti oman osaamisen vähättely tuntuu olevan erityisesti naisten ongelma. Ellei esimiehesi tunne osaamistasi, ei hän osaa auttaa sen kehittämisessäkään.

Varsinkin naisten olisi syytä voimakkaammin tuoda esiin osaamistaan ja kehittymishaluaan. Rohkeutta kehua itseään ja tuoda omia uraansa kohdistuvia toiveita esiin tarvitaan.

 

Esimies, hyödynnä alaistesi osaaminen ja potki uralla eteenpäin

Kehotan työnantajia panostamaan henkilöstön osaamisen tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Osaamisen johtamiseen tulee panostaa. Esimiehet ovat tässä avainasemassa, sillä heidän tehtävänsä on sparrata ja tukea alaisiaan sekä tarvittaessa potkia uralla eteenpäin. Esimiehen pitäisi myös kaivaa esiin kaikki mahdollinen osaamispotentiaali, jos alainen ei itse osaa sitä tehdä.

Osaamisen hyödyntämisellä on suora yhteys työhyvinvointiin ja työn kokemiseen mielekkääksi. Yrityksissä kannattaa tehdä pitkän tähtäimen suunnitelma osaamisen kehittämisestä ja osaamisen johtamisesta.

Osaamisen johtamisessa ja johtamisessa muutenkin on pidettävä esillä myös ryhmän diversiteetti. Tämän pitäisi muuttua käytännöksi useammalla työpaikalla. Tunnetusti eri näkökulmista asioita lähtökohtaisesti katsovat ryhmät saavat aikaan parempaa tulosta.

Esimerkiksi yritysten johtoryhmissä on edelleen hälyttävän vähän naisia.  Suuri osa osaamisesta ja monimuotoisuuden tuomasta luovuudesta jätetään siis hyödyntämättä.

 

Kosti Hyyppä
Asiamies, Suomen Ekonomit

Isyysvapaata pidennettävä ja perhevapaiden joustavuutta lisättävä

Asiamies Kosti Hyyppä

Jo vuosia on puhuttu siitä, että isät pitäisi saada käyttämään enemmän perhevapaita. Tällä katsotaan olevan positiivisia vaikutuksia sekä isälle, äidille että lapselle, mutta myös työelämän tasa-arvolle. Isien laajemman perhevapaiden käytön työelämää tasa-arvoistava vaikutus perustuu ainakin kahteen keskeiseen syyhyn.

Isien perhevapaiden käyttö edistää tasa-arvoa, koska:

  1. Kun perhevapaat jakaantuvat tasaisemmin isien ja äitien kesken, on naisten ja miesten asema myös rekrytointitilanteessa tasapuolisempi.
  2. Tasaisemmin jaettujen perhevapaiden on todettu heijastuvan perhevapaakauden jälkeiseen perhevastuun jakaantumiseen, mikä tasaa miesten ja naisten mahdollisuutta panostaa myös työuraan.

Perhevapaajärjestelmää on rukattu siihen suuntaan, että vapaiden pitäminen olisi isille houkuttelevampaa. Isät käyttävät lähinnä heille korvamerkittyjä ja ansiosidonnaisesti korvattuja vapaita. Isyysvapaan pituus onkin venytetty suhteellisen lyhyessä ajassa 1990-luvun lopun parista viikosta nykyiseen yhdeksään viikkoon.

 

Vanhempainvapaajärjestelmä suosii äitejä

Yhdeksän viikon isyysvapaakaan ei edelleenkään riittävästi houkuttele isiä jäämään lapsen kanssa pidemmäksi ajaksi kotiin. Suuri osa isyysvapaan pitämistä harkitsevista on todennäköisesti käyttänyt osan isyysvapaasta lapsen syntymän yhteydessä tai muuten samaan aikaan äidin käyttämän äitiys- tai vanhempainvapaan kanssa. Kun tämän vähentää isyysvapaasta, isille jää käytännössä 6-8 viikkoa omaa aikaa lapsen kanssa, mitä voi toki pidentää vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla.

Harvalla isällä on mahdollisuus käyttää vanhempainvapaata, koska Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä ohjaa useimmissa perheissä siihen, että äiti käyttää kaikki vanhempainvapaat. Jos isä siis haluaa viettää lapsen kanssa kotona pidempään kuin 6-8 viikkoa, on se tehtävä hoitovapaan ja huomattavasti isyysvapaata ja vanhempainvapaata heikommin korvatun kotihoidontuen turvin. Tässä kohtaa moni isä alkaa laskea euroja.

 

Ekonomien perhevapaamalli on kustannusneutraali

Perhevapaajärjestelmän parantaminen olisi toteutettavissa kustannusneutraalisti lisäämällä hieman isille korvamerkittyä vapaata lyhentämällä vanhempainvapaata ja joustavoittamalla eri vapaiden pitämistä. Jos perhe haluaa säästää osan vanhempainvapaasta isälle, tulisi se mahdollistaa sallimalla hoitovapaan ja kotihoidon tuen käyttö jo ennen vanhempainvapaiden päättymistä.

Nykyjärjestelmässä kotihoidontuen käyttö ennen vanhempainvapaiden päättymistä ei ole mahdollista. Kuitenkin sen mahdollistaminen voisi pidentää isien pitämiä vapaita, kun mahdollisuus ansiosidonnaisesti korvattuun vapaaseen laajenisi lähelle Ruotsin juuri pidennettyä isyysvapaata.

Tämä olisi kustannusneutraali ja helposti toteutettavissa oleva muutos perhevapaajärjestelmään. Moni haikailee perhevapaajärjestelmän kokonaisuudistusta, mutta kaikki muut ehdotetut muutokset tulisivat kalliiksi eivätkä siksi ole tällä hetkellä realistisia.

 

Kosti Hyyppä
Asiamies, Suomen Ekonomit

 

Ekonomien perhevapaamalli

Isäkin voi pitää vanhempainvapaata

Jaana Tirkkonen

Raskauden ja poikani syntymän myötä olen alkanut seurata aivan uudella tavalla keskustelua vanhempainvapaiden jakamisesta ja erilaisista malleista miten isätkin saataisiin jäämään kotiin lapsien kanssa. Itse en periaatteessa kannata sitä, että jompikumpi vanhemmista (lähinnä isä) pakotetaan jäämään kotiin esimerkiksi puoleksi vuodeksi.

Kannatan kuitenkin sitä, että isienkin pitäisi (saada) olla kotona lastensa kanssa. Olen kertonut lähes jokaiselle vastaantulijalle meidän perheemme ratkaisusta. Olen yllättynyt siitä, kuinka harvinaisen ratkaisun olemme tehneet.

 

”Palaan töihin heti kun äitiysloma on loppunut”

Meillä ”vauvakuume” vaivasi enemmän miestäni kuin minua ja hän puhui minua ympäri pari vuotta. Kun lopulta olimme tehneet ”lapsi saa tulla” -päätöksen, ilmoitin miehelleni, että ihan turha kuvitella minun jäävän kotiin pariksi vuodeksi.

Minulle oli itsestään selvää, että hän saa kantaa osansa hoitovastuusta. Mieheni suostui tähän ilomielin. Varmastikin hän luotti siihen, että äitiyshormonit tulevat minua pehmittämään.

Töissä oltiin iloisia uutisestani, mutta saman tien alkoi kysely siitä kauanko aion olla poissa töistä. Kerroin, että palaan töihin heti kun äitiysloma on loppunut, jos kaikki menee hyvin. Olinhan ensikertalainen äitiydessä, joten kovin varmoja lupauksia en uskaltanut tehdä.

Halu oli kuitenkin kova palata töihin mahdollisimman pian. Lokakuun lopussa jäin sitten äitiyslomalle sekä haikein mielin että helpottuneena siitä, kun vihdoinkin voin vain maata valtavan mahani kanssa eikä tarvitse tunkea itseään kamaliin äitiystyövaatteisiin. Kerkesin kiipeillä seinille kotona lähes puolitoista kuukautta, mutta on hienoa ettei Suomessa tarvitse olla töissä siihen asti kun lähdetään synnyttämään!

Joulukuussa synnytin lopulta maailman ihanimman pienen pojan. Mieheni oli säästänyt hieman lomia ja vaihtanut lomarahansa vapaaksi. Hän oli kotona minun ja pojan kanssa seitsemän viikkoa.Oli mahtavaa opetella perhe-elämää yhdessä niin pitkään.

Tammi-helmikuun vaihteessa mieheni palasi töihin, tosin vain viideksi viikoksi. En tiedä olenko äiti ollenkaan joidenkin ihmisten mittapuulla, mutta olen oikeasti ollut kotona kaksi poikamme kanssa vain viisi viikkoa. Lykin kuitenkin tuona aikana rattaita loskassa mielestäni ihan tarpeeksi, joten maaliskuun alussa teimme miehen kanssa vaihdon.

Kun poikamme oli kahta päivää vajaa kolme kuukautta palasin töihin ja mieheni jäi loppuvuodeksi kotiin. Olin siis kotona noin 4,5 kuukautta.

 

Erilaisilla ratkaisuilla helpotusta vauva-arjen ja työn yhteensovitukseen

Vaikka rakastan poikaamme yli kaiken, oli silti aivan mahtavaa pukea maaliskuussa jakkupuku päälle, jättää jätkät kotiin nukkumaan ja mennä työpaikalle. Työkaverini ja esimieheni olivat kannustavia ja ottivat minut ilolla vastaan. Assistenttimme, jolla on kolme lasta, oli hieman skeptinen ja kauhuissaan siitä kuinka hennoin jättää vauvani kotiin.

Minusta oli ihana palata töihin: pääsin rauhassa lounaalle ja vessaan silloin kun halusin. Ensimmäiset viikkoni töissä olivat työnantajan kannalta selkeästi negatiivisia. Ajatukseni olivat kotona, rinnat tuottivat vielä hurjasti maitoa ja univelkakin painoi. Onneksi poikamme on alusta asti ymmärtänyt, että päivällä valvotaan ja yöllä nukutaan. Muuten töihin paluu olisi ollut täysin mahdotonta.

Helpotin arjen aloitusta tekemällä talvilomien ynnä muiden turvin nelipäiväistä viikkoa. Haluan kuitenkin olla vauvani kanssa. Alkuun jouduin heräilemään yöllä sen verran paljon, että oli ihana perjantaisin nukkua hieman pidempään.

Vuodenvaihteessa on tarkoitus, että lapsemme menee hoitoon. Olemme puhuneet, että jompikumpi meistä tekee lyhennettyä viikkoa.

 

Vauva-arki on samanlaista naisille ja miehille

Olemme saaneet kannustusta ja positiivista palautetta. Erityisesti äidit ovat olleet innoissaan siitä, että isät näkevät mitä vauva-arki oikeasti on. Tiedoksi kaikille äideille, että myös mies voi haahuilla koko päivän kotona kylpytakissa ja lukittautua kylpyhuoneeseen kiukkuisena tekemään aamutoimia heti kun puoliso palaa töistä kotiin.

Olen myös kuullut mieheltäni kaikki kotiäideitä tutut fraasit väsymyksestä ja arjesta. Samat lainalaisuudet vauva-arjesta pätee sekä äiteihin että isiin.

Meidän ”neuvolantäti” on innoissaan, että mieheni on poikamme kanssa kotona. Mieheni kollegoista suurin osa on ylpeitä, että hän on jäänyt kotiin huolehtimaan pojastamme.

Minun esimieheni on onnellinen, että minä olen palannut takaisin töihin. Valitettavasti monet, joille kerroin töihin paluusta ihmettelivät, pidätkö sinä oikeasti työstäsi noin paljon?

Kyllä, pidän ihan oikeasti työstäni. Meillä ei ole tehty lasta sen takia ettei tarvitsisi olla kurjassa työpaikassa. Näitäkin tapauksia kun näkyy.

Tiedän, että monissa perheissä äiti päättää, kuinka pitkään hän on kotona ja mies mukautuu tilanteeseen. Onneksi ystäväni mielestä, koska lapsi on yhteinen, ei hänellä ole oikeutta pitää kaikkea vanhempainvapaata. Miehellä on hänestä yhtäläinen oikeus olla kotona lapsen kanssa.

Olen täysin samaa mieltä. Vaikka vauva on fyysisestikin alussa kiinni äidissä, on hienoa kuinka läheinen suhde miehelläni ja pojallamme jo nyt on. Kyllä ne äitihormonit minuakin pehmitti, mutta en silti ole katunut ratkaisuamme päivääkään. Meillä kaikki osapuolet ovat onnellisia ratkaisuumme.

Toivottavasti muissakin perheissä edes keskustellaan siitä kuka jää kotiin ja kuinka pitkäksi aikaa. Koska kyllä isätkin osaavat hoitaa ja kasvattaa hienoja pieniä poikia ja tyttöjä!

 

Jaana Tirkkonen
Vuokrausjohtaja, Tuloskiinteistöt Oy

Fler kvinnliga ledare

Ann-Louise Laaksonen

Vi firade igår jämställdhetsdagen och Minna Canths födelsedag, den enda finska kvinnan med egen flaggdag. Canth var den första framstående kvinnliga författaren i Finland, en duktig företagarkvinna, förespråkare för jämställdheten och dessutom mamma till sju barn. Hon var ett lysande exempel på hur man kombinerar familj och arbetsliv.

Jämställdheten har jobbats för i över 100 år men speciellt på arbetsmarknaden går jämställdheten till vissa delar långsamt framåt. Andelen kvinnor på ledande poster och i börsbolags styrelser borde vara betydligt högre speciellt med tanke på andelen högt utbildade kvinnor i vårt land.

Jag håller helt med Centralhandelskammaren att företag alltid ska välja de bästa resurserna till ledande poster och till sina styrelser oavsett kön, men problemet är fortfarande att man alltför lätt säger att det inte finns lämpliga kvinnliga kandidater.

Börsbolagen har via självreglering förpliktat alla börsbolag att ha både män och kvinnor i sina styrelser. Om man frångår detta bör en redogörelse avges. En del företag har även egna program för att lyfta fram kunniga kvinnor.

 

Kvinnor är ofta utmärkta direktörer

Ett sätt att minska problemet är att se till att kunniga kvinnor finns med i rekryteringspooler och nätverk där man sonderar kandidater för ledande poster. Enligt Centralhandelskammarens utredning från ifjol, är det största problemet med få kvinnor till börsbolags styrelser att det inte finns tillräckligt med kvinnor som leder olika businessenheter eller som verkställande direktörer.

Hela 62 procent av dem som utnämnts till börsbolags styrelser har en bakgrund som vd:n. Centralhandelskammaren stöder kvinnligt ledarskap med att ordna mentorprogram för kvinnliga ledare.

Timo Ritakallio, vice verkställande direktör på Ilmarinen, lyfter i sin blogg upp varför vi behöver mera kvinnor på ledande poster. Han hänvisar till en global undersökning där man kommit fram till att företagen med de bästa resultaten hade 37 procent kvinnor på ledande poster, medan företag med de sämsta resultaten hade endast 19 procent kvinnliga ledare.

Enligt undersökningen är kvinnor ofta utmärkta direktörer, som bättre kan motivera personalen, effektivera verksamheten och skapa välmående på arbetsplatsen. Ritakallio lyfter upp tre orsaker till att det inte finns flera kvinnor på ledande poster: manlig ledningskultur på företagen, kvinnors sämre tro på sitt kunnande och de traditionella könsrollerna i hemmet.

Lösningar kunde vara att uppmuntra kvinnor att söka mera krävande poster, fungerande mentorprogram och en jämnare fördelning av föräldraledigheten. Det sagt, betyder inte att manliga direktörer inte skulle vara lika bra och den som är bäst lämpad för en post skall alltid väljas, oavsett kön.

Jämställt är lönsamt!

 

Ann-Louise Laaksonen
II viceordförande, Finlands Ekonomer

**

Testa hurdan karriär du skulle ha om du var det andra könet!

Läs om Ekonomernas Työ+elämä-kampanj: wwww.työjaelämä.fi

 

Miltä arki näyttäytyy kollegasi silmin?

Asiamies Kosti Hyyppä

Toisen asemaan asettuminen on vaikeaa. Usein huomaamme töissä vain sen mikä ei suju sen sijaan, että kiinnittäisimme huomiota siihen mikä sujuu.

”Palattuani töihin ajankäyttöni tehostui. Työpaikalla vietin enää vain välttämättömän ajan ja tein hommat tarvittaessa loppuun lasten mentyä nukkumaan. Lasten ollessa pieniä, oli välillä raskasta, mutta toisaalta työasioita ei tullut turhaan stressattua läheskään yhtä paljon kuin aiemmin. Työ oli hyvää vastapainoa perheelle. Oli kiva toimia vaihteeksi aikuisten kanssa ja huomata, että osaamiseni ei ollut kadonnut minnekään perhevapaiden aikana. Oikeastaan perheen kasvaminen auttoi minua kehittymään monimutkaisten kokonaisuuksien sovittamisessa ja eri asioiden ennakoinnissa.”

”Selvää on, että pienten lasten vanhemmat eivät sitoudu työhön yhtä paljon kuin me lapsettomat. Heillä lapsi on aina tärkeämpi kuin työ. Töistä lähdetään aikaisin, vaikka työt tai palaveri olisi vielä kesken. Ollaan jatkuvasti etätöissä nakkisuojassa tai normaaleinakin päivinä lasten asioista soitellaan pitkin päivää. Loma-aikoihin heillä on mielestään aina etuajo-oikeus, kun Jarkko-Auroran päiväkoti menee kiinni tai kullannupun hiihtoloma nyt vaan on tuolla viikolla. ”

”Joskus jouduttuani siirtämään palaverin lapsen sairastuttua tuli kommenttia, että taasko se lapsi sairastaa, vaikka edellisestä poissaolosta oli aikaa neljä kuukautta. Joskus myös vihjailtiin isovanhempien käyttöä hoitajina, mutta eivät he pääse satojen kilometrien päästä hetkessä. Ei sairauksia kalenteroida etukäteen. Joskus näiden kommenttien jälkeen vein lapseni salaa hieman puolikuntoisena päiväkotiin. Päivän päätteeksi minulle kommentoitiin, että lapseni olisi hyvä levätä vielä kotona ja että hän oli ollut liian väsynyt osallistumaan. Useimmiten, kun lapset sairastivat, jaoimme puolisoni kanssa päiviä puoliksi tarpeen mukaan ja vuorottelimme kotona mahdollisimman paljon. Näin pystyimme molemmat hoitamaan myös kotoa tärkeimmät tehtävät, joita ei nopealla aikataululla saanut delegoitua muille.”

”Me lapsettomat joudumme paikkaamaan lapsellisten poissaoloja ja lyhyempiä työpäiviä. On selvää, että näin haastavasta työstä ei voi suoriutua niin nopeasti, että valmista on klo 15:30. Osalla tiimistämme lapsi on poikkeuksetta kuukausittain kipeänä ja äitihän niitä sairaita lapsia aina hoitaa. Osan töistä pystyisi varmasti hoitamaan, mutta meillehän ne nakitetaan. Kun lapsi on saatu kuntoon, sairastetaan sen jälkeen itse.”

”Arkikaan ei aina ollut täysin kitkatonta. Iltapäivällä saatettiin ihmetellä vitsikkäästi, että miten minun on lähdettävä kesken päivän (klo 16), kun lähdin hakemaan lastani päiväkodista. Kukaan ihmettelijä ei tainnut edes ymmärtää, että olin tehnyt aamulla jo yli kaksi tuntia tehokkaasti töitä ennen kuin he edes saapuivat työpaikalle. Olisiko lapsi pitänyt jättää hakematta? Eikö palavereja voida sopia siten, että kaikki pääsevät paikalle? Heille ei käy aamulla klo 8, koska tulevat mieluummin myöhemmin töihin. Onko se parempi syy määritellä kokousaika kuin päiväkodin sulkemisaika? Viikoittaiset etätyöpäivät auttoivat arjen sovittamisessa paljon. Kun piti kulkea vain päiväkotiin lähelle kotia, sai tehtyä tehokkaan työpäivän ilman katkoksia.”

”Perheellisten erivapaudet alkavat hiljalleen nostattaa pahaa verta. Pitääkö koko firman pyöriä niiden ehdoilla ja pitääkö heille sallia kaikki joustot ja ohituskaistat, jotka eivät tule kuuloonkaan muiden kohdalla? He ovat jatkuvasti stressaantuneita lapsiin liittyvistä asioista ja, kun työ jää taka-alalle, me paikkaamme heidän poissaolonsa ja unohduksensa, vaikka heidän hyväkseen joustetaan aika hemmetin paljon.”

”Tulokseni olivat hyviä verrattuna kehen tahansa. Työnantajani ei ainakaan tulosten valossa kärsinyt mitenkään, vaikka jouduinkin joskus perumaan palaverin tai lähtemään kesken kokouksen. Kuroin tarvittaessa päivästä menetetyn työajan illalla umpeen. Muut joutuivat välillä paikkaamaan minua, kun tuli jotain yllättävää lapsiin liittyvää, mutta sama päti myös toisin päin. Kaikki kyllä tekivät osansa paikkailusta, mutta kaikilla oli myös poissaoloja eli kaikkia piti myös paikkailla.”

”Hössötyskään ei ota loppuakseen. Ei minua kiinnosta kuunnella kahvihuoneessa päiväkotien ajankohtaisista kihomatotilanteista, tai pikku Viljamin hampaiden lukumäärästä. Hoidetaan mieluummin työt, jauhan muista asioista sitten vapaa-ajallani kavereiden kanssa.”

Kommentit ovat koottuja helmikuussa tekemästämme Merkityksellisiä valintoja –kyselystä. Työn ja elämän yhdistäminen on haasteellista olimmepa töissä naisina tai miehinä tai vanhempina tai ei-vanhempina.

Hyvää naistenpäivää!

 

Kosti Hyyppä
Asiamies, Suomen Ekonomit

Pieni askel ihmiskunnalle, suuri harppaus ihmiselle

Elvi, Hannu Raatikainen

Jo kauan ennen esikoisemme syntymää pidin selvänä, että jossain vaiheessa jäisin hieman pidemmäksi aikaa lapsen kanssa kotiin. H-hetken lähestyessä saattoi kyllä käydä mielessä, että mitä ne muut ihmiset moisesta ajattelisivat.

Kerrottuani, että jään puoleksi vuodeksi kotiin palaute oli uteliaan innostunutta – oli sitten kyse esimiehistä, toisissa kulttuureissa asuvista ystävistä tai vanhemmista sukulaismiehistä. Asian kertomisesta saattoi jopa tuntea pientä ylpeyttä.

Viime keväänä sitten jäin kotiin seitsenkuisen Elvi-tyttäremme kanssa äidin palattua työelämään. Päivät lapsen kanssa kuluivat valtavan nopeasti. Normaalien, enemmän ja vähemmän sotkuisten, arkirutiinien lisäksi arkea värittivät kaikenlaiset hauskat aktiviteetit.

Kaltaiselleni lintubongarille vaunupinnojen kerääminen oli tärkeä osa koti-isän arkea. Vaunupinnat ovat lastenvaunuja ulkoiluttaessa havaittuja lintulajeja. Vaunujen kanssa oltiinkin retkellä ahkerasti ja usein paikoissa, joissa vaunujen ulkoiluttajia harvemmin näkee.

Vaikka vaunupinnojen kerääminen on periaatteessa joukkuelaji, jäi varsinainen lintujen havainnointi kuitenkin lähes aina minun vastuulleni,  joukkuetoverini nukkuessa sikeästi vaunuissa. Jälkeenpäin uusia pinnoja juhlistettiin tietenkin maittavilla maastolounailla.

 

Lapselle ja isällä iso juttu oli pieni työyhteisölle 

Töihin paluu koitti syksyllä. Työpöytä alkoi heti täyttyä entiseen tahtiin. Taisin monen mielestä pitää vain normaalia pidemmän kesäloman.

Paluu oli jopa yllättävän helppo. Toki paluuta pehmensi osaltaan se, että teen nelipäiväistä työviikkoa ja olen maanantaisin Elvin kanssa kotona osittaisella hoitovapaalla.

Työyhteisössä puolen vuoden poissaolo ei näyttänyt olevan kovinkaan iso juttu, mutta minulle ja Elville se oli varmasti yksi isoimpia. Kokeile itse, jos et usko.

 

Hannu Raatikainen
Erikoistutkija, KTM

 

Elvi-vaunut

Työryhmä esittää: Isille mahdollisuus työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen

Asiamies Kosti Hyyppä

Työryhmän asettama tavoite tuntuu varsin älyttömältä. Mahdollisuudet työn ja perheen yhteensovittamiseen ovat samat kaikille vanhemmille! Mistä työryhmä on ajatuksensa keksinyt? Tyhjästäkö?

Miesryhmän loppuraportti luovutettiin ministeri Susanna Huoviselle pari viikkoa sitten. Ryhmän oli nimennyt tasa-arvoasioista vastaava ministeri Paavo Arhinmäki joulukuussa 2012. Tehtäväksi oli annettu mieskysymysten pohtiminen tasa-arvopolitiikassa.

Yksi työryhmän raportin kärjistä oli se, että isille tulisi taata mahdollisuus työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Kun tätä mahdollisuutta ei arkielämän todellisuudessa kaikilla ole, on tietysti pohdittava miksi. Lainsäädäntö on kaikille sama sukupuolesta riippumatta eli taustalla täytyy olla nippu vanhanaikaisia asenteita.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Jos muutosta halutaan nopeuttaa, on ohjattava käytäntöä. Jos isien perhevapaat ja tilapäiset hoitovapaat halutaan tavalliseksi ja itsestään selväksi osaksi arkielämää, on perheiden valintoja ohjattava siihen suuntaan. Asenteet muuttuvat käytännön myötä.

Toki monella työpaikalla homma toimii jo nyt esimerkillisesti, mutta eniten asennemuokkausta tarvitsevat nimenomaan kaikkein vanhanaikaisimmat työnantajat ja esimiehet. Nopein tie asenteiden muokkaamiseen on pidentää isien perhevapaita.

 

Isien pidemmät perhevapaat muuttavat asenteita

Käytännössä tämä tarkoittaa isyysvapaan pidentämistä mahdollisesti jopa vanhempainvapaan kustannuksella. Keskeistä on, että vapaa kohdennetaan isälle ja korvataan ansiosidonnaisesti, koska juuri tällaisia vapaita isät käyttävät.

Pidempien vapaiden myötä isät käyttäisivät enemmän perhevapaita ja olisivat lapsen kanssa kotona myös ilman äitiä. Usein kotona lapsia hoitaneet isät ottavat enemmän vastuuta perheestä myös muuten. Esimerkiksi kuljettavat lapsia päiväkotiin sekä harrastuksiin ja hoitavat sairaita lapsia kotona.

Kun isien vapaita pidennettäisiin, myös asenteet työpaikoilla kehittyisivät. Jossain vaiheessa yhdenkään isän ei enää tarvitsisi selitellä perhevapaan käyttöään, koska se olisi enemmän sääntö kuin poikkeus. Samalla saataisiin tasattua vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvia kustannuksia ja tasa-arvoistettua työelämää.

 

Kosti Hyyppä
Tasa-arvosta vastaava asiamies Ekonomiliitossa