Avainsana-arkisto: asiantuntija

Etsimme ekonomeja, löysimme hallituksen

Jussi Heikkonen

Suomalaisten työaika ja sen mahdollinen pidennys herättävät tunteita julkisessa keskustelussa. Akateeminen työttömyys on valitettava tosiasia. Yhteiskuntasopimustakin viritellään. Kauppatieteiden suosio korkeakouluihin hakevien keskuudessa pitää onneksi pintansa.

Elämme erityisen mielenkiintoisia aikoja Suomessa – tarjottimella on tärkeitä aiheita, jotka koskevat myös tuhansia ekonomeja. Yhteiskunnassa pinnalla olevat aiheet näkyvät myös Suomen Ekonomien ja sen hallituksen toiminnassa. Hallitus ja muu Ekonomien organisaatio pyrkivät aktiivisesti vastaamaan ekonomien ja alan opiskelijoiden tarpeisiin muuttuvassa yhteiskunnassa. Nykyisen hallituksen kausi päättyy vuoden lopussa ja vuosiksi 2016–2017 valitaan uudet tekijät viemään meitä eteenpäin. Oletko sinä yksi heistä?

Hallitustyössä käytät omaa asiantuntemustasi ja opit uutta

Hallitus toimii strategisena päätöksentekijänä Suomen Ekonomeissa. Järjestön toimintakenttä on laaja, joten hallituksen laaja-alainen osaaminen on tärkeässä roolissa. Ekonomi- ja opiskelijayhdistyksistä löytyvää näkemystä, asiantuntemusta ja rohkeutta tarvitaan.

Miksi hallitukseen kannattaa hakea? Annan sinulle kolme hyvää syytä.

  • Saat kokemuksia, jotka ovat relevantteja työelämässäkin

Ekonomeilta löytyy kovan tason asiantuntemusta monilta eri aloilta. Pääset hyödyntämään omaa asiantuntemustasi, mutta myös oppimaan uutta. Esimerkiksi Suomen Ekonomien uuteen brändiin liittyvässä työssä hyödynnettiin laajasti jäsenten asiantuntemusta. Tämä työ on vain yksi esimerkki hallitustyöskentelyn työelämärelevanssista. Hallituksessa työskentely tukee vahvasti ammatillista kehittymistä.

  • Pääset vaikuttamaan ekonomiyhteisön asioihin

Hallituksessa työskentely on oiva tapa vaikuttaa ekonomien ja ekonomiopiskelijoiden asioihin. Kuluvalla hallituskaudella on ollut monia kehityshankkeita eikä niitä ole yhtään vähempää tulevallakaan kaudella. Mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin tekee hallitustyöstä mielekästä ja merkityksellistä.

  • Verkostoidut ja tapaat huipputyyppejä

Ekonomit ja ekonomiopiskelijat ne vasta mukavaa porukkaa ovat. Hallitustyöskentelyn aikana saat uusia tuttavuuksia ja vanhoja tuttujakin saattaa tulla vastaan. Hyvässä porukassa työskentely on hauskaa ja lopputuloksista päästään nauttimaan yhdessä.

Tule mukaan kehittämään Suomen Ekonomeista järjestökentän edelläkävijää

Omasta puolestani voin sanoa, että työskentely hallituksen jäsenenä on ollut mahtava kokemus. Y-sukupolven edustajana olen kokenut tärkeäksi päästä mukaan kehittämään Suomen Ekonomeista freesiä, jäsenlähtöistä ja modernia järjestökentän edelläkävijää.

Jos pienikin kiinnostus heräsi, suosittelen lämpimästi hakemaan Ekonomien hallitukseen, olit sitten ekonomi tai ekonomiksi opiskeleva, kokenut konkari tai uusi lupaus, työmarkkina-asiantuntija tai palveluiden kehittäjä. Tai mitä tahansa tältä väliltä.

Sinun avullasi Suomen Ekonomit voi olla entistäkin enemmän. Hakukuulutus löytyy täältä ja lisätietoja saa tarvittaessa Tuuli Marttilalta. Hakuaikaa on 30.8.2015 asti.

Jussi Heikkonen
Hallituksen jäsen
Suomen Ekonomit