Avainsana-arkisto: digitaalisuus

Haluatko sinäkin opiskella digitaalisessa Suomen kauppakorkeakoulussa?

Suvi Eriksson

Miltäs kuulostaisi digitaalinen Suomen kauppakorkeakoulu? Me Suomen Ekonomit ehdotimme sellaista pari viikkoa sitten. Helsingin Sanomatkin teki asiasta jutun.

Ajatuksemme ytimessä on yhteistyö ja resurssien yhteiskäyttö. Kaikki Suomen kauppatieteellisestä yliopistokoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaavat yksiköt hyötyisivät mielestämme siitä, että niiden opetustarjontaa olisi myös toisten yksiköiden opiskelijoiden käytettävissä.

Kauppatieteen yksiköt valmistelevat jo yhteistyönä liiketoimintaosaamisen digitaalista sivuainepakettia. Sen pohjalta olisi erittäin luontevaa jatkaa, noin alkuun vaikkapa opintojen alkuvaiheen järjestämisessä sekä kesällä tarjottavien opintojen tarjonnassa.

 

Yliopistojen aidolle yhteistyölle tarve

Ajankohta keskustelulle on otollinen. Yliopistot käyvät näinä keväisinä viikkoina  tulevien vuosien isoista linjoista sopimusneuvottelut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Ministeriö on jo kuukausia patistanut yliopistoja ehdottamaan sekä rakenteellisia että toiminnallisia uudistuksia.

Minusta monenlaisia ratkaisuja tarvitaan. Parhaimmillaan paikalliset korkeakoulujen fuusiot tai yksittäisten korkeakoulujen strategiset yhteistyösopimukset toistensa kanssa voivat tuoda pitkällä tähtäimellä hyvää, mutta toiminnallisen yhteistyön oikeasti kunnianhimoiset ratkaisut loistavat vielä poissaolollaan.

Tässä pitkässä ja leveässä maassamme digitaalinen kehitys tarjoaa paljon potentiaalia, ja professori Matti Pohjolakin sen sanoi, että kaikki, mikä voidaan digitalisoida, on digitalisoitava. Tarvitsemme vain kansallisesti toimivan hyvän alustan. Järkevimmillään mielestäni koko yliopistolaitokselle yhteisen.

Suomen yliopisto voi ajatuksena kuulostaa suureelliselta, mahdottomalta ja tarpeettomalta, mutta entä jos sillä tarkoitetaankin seinien ja hallinnollisen konsernihäkkyrän sijaan jakamiseen ja alustatalouteen perustuvaa digitaalista toimintatapaa? Jos jokainen yliopisto luo oman alustansa, niin kalliin päällekkäisen kehitystyön lisäksi taidamme jäädä myös digitalisaation hyödyntämisessä luomiemme organisaatiorakenteiden vangeiksi.

 

Kaikille ovet auki digikauppikseen?

Tekemästämme Digikauppis-avauksesta saamamme palaute on ollut hyvää ja innostunutta. Moni on kysellyt miksi tällaista ehdotetaan vasta nyt. Asia ei ole tietenkään aivan yksinkertainen, eikä sen tarvitsekaan olla. Huoliakin riittää.

Emme ehdota kaiken opetuksen siirtämistä verkkoon. Emme myöskään väitä, että kaikki opetus verkossa olisi automaattisesti loistavaa tai säästäisi resursseja.

Ehdotamme sen sijaan, että miettisimme yliopisto-opetuksenkin kohdalla avoimesti uudelta pohjalta mitä digitaalisuus voisi konkreettisesti tarkoittaa. Mihin digitaalisuus sopii  ja mitä lisäarvoa sen myötä olisi saatavissa, myös yli yliopistorajojen? Ajattelimme lisäksi, että toisin kuin isoissa fuusioissa tai rakenteellisissa ratkaisuissa, digitalisaatio mahdollistaa askel kerrallaan etenemisen.

Mitään isoa myllerrystä ei tule viikossa, mutta jo yksittäisen kurssin kohdalla opiskelumahdollisuuksien laajentaminen vaikuttaa opiskelijoiden arkeen välittömästi ja merkittävästi. Kun joka tapauksessa on syytä olettaa (onhan?), että jokainen opetusta tarjoava yksikkö haluaa tarjota opiskelijoilleen joustavia mahdollisuuksia suorittaa opintoja, on vaikea keksiä miksi ei samalla hyödyntäisi mahdollisuutta ylittää myös yliopistorajat.

Tuoreessa Taloustaidon blogissa päätoimittaja Antti Marttinen jopa kyseli mahdollisuutta avata kauppatieteen opintoja kaikille. Minusta opintojen avaaminen laajemmalle yleisölle olisi luonnollinen askel näinä aikoina, joina maailman huippuyliopistotkin omia sisältöjään verkossa pyörittävät.

Ajatuksessa kohtaa kiinnostavalla tavalla sekä osaamisen jakaminen avoimesti muiden käyttöön että toisaalta oman huipputekemisen näkyväksi tekeminen. Esimerkiksi koulutusviennin onnistumiseksi olisi aivan ehdottoman tärkeää näkyä laadukkailla sisällöillä siellä missä opiskelijatkin opinahjoaan etsivät.

 

Keskustelu jatkukoon. Kävimme ehdotukseemme liittyen ensimmäisen livekeskustelun periscope-lähetyksessä jo edellisviikolla, ja siitä löytyy tallenne youtube-kanavaltamme. Periscope-keskustelujakin on luvassa lisää, joten ilmoittaudu ihmeessä halukkaaksi kommentoijaksi vaikkapa sähköpostitse allekirjoittaneelle suvi.eriksson@ekonomit.fi.  Jaa myös muuten huolesi, kehusi tai kysymyksesi sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #digikauppis. Kaikki kanavat ovat auki!

 

Suvi Eriksson
Koulutuspoliittinen asiamies, Suomen Ekonomit
Twitter: @SuviEriksson

Piilaakson vahvuus on halu ja uskallus kokeilla ja unelmoida – ei vatulointi

Matti Copeland

Olen ollut onnekas ja päässyt vierailemaan lyhyitä ja pidempiä jaksoja Piilaaksossa riittävän usein kyetäkseni aistimaan ja ehkä myös tulkitsemaan muutoksen tuulia.

Perushypoteesi, että Piilaaksossa pääoma, teknologia, osaajat, koulutus, yrittämisen kulttuuri ja historia kohtaavat ja sekoittuvat omintakeisella tavalla, pitää edelleen paikkaansa. Mutta Piilaakso on ”aikuistunut” ja selvästikin aikoo pioneerin ( lue yrittäjän = entrepreneur, joka kasvaa startupiksi) tavoin uusia voittokulkunsa ja määritellä toimialat uudelleen, samalla tavalla kuin se teki perinteisen teknologiateollisuuden kanssa.

Teollinen internet IoT, uusiutuva energia, dronet ( suomeksi miehittämätön ilma-alus), elinkelpoisten planeettojen löytäminen, älykkäät autot ja vaatteet, virtuaalinen todellisuus VR tai tekoäly AI – kaikissa näissä lähinnä kaupallisia läpimurtoja ollaan Piilaaksossa.  Keräilin ajatuksia päiväkirjastani syyskuun Piilaakson matkaltani ja ajattelin jakaa niistä toivottavasti kiinnostavimpia.

Muutoksen vauhti kiihtyy ja Piilaakso näkee sen suurempana mahdollisuutena kuin koskaan.

 

Sattumahdollisuuksia ja tarinoita

Pivot: Koripalloilijana ymmärsin heti mitä tarkoitetaan – toinen jalka paikallaan voi yrittää montaa eri vaihtoehtoa edetä, tuomari ei vihellä askelvirhettä. Ideaa voi ja pitää testata mielellään markkinoilla ja asiakkailla ja voi olla, että vasta Plan B tai Plan C toimii. Fail early on sukua tälle. Kokeilukulttuuri samoin. Kysymällä oppii.

Storytelling: Jos ei jaa eikä kerro tarinaansa muille, ei voi saada palautetta eikä kehittää ideoitaan eteenpäin. Piilaaksossa parhaat tarinat ja tarinankertojat palkitaan erittäin konkreettisesti, he saavat rahoitusta. Parhaista parhaat saavat lisärahoitusta ja niin edelleen. Tarinankerronta lähtee aina yksilöstä, Piilaakson ehkä kuumin venture capitalist Marc Andreessen on sanonut ” In a startup, absolutely nothing happens unless you make it happen”. Tarinankerronnassa unelmointi on sallittua. Ehdottomasti saa ja pitää olla visioita. Samainen Marc Andreessen on sanonut ” The difference between a vision and a hallucination is that other people can see the vision”.

Ecosystem: Emme enää voi käsitellä asioita irrallaan ja erillään toisistaan. Teknologiat, tiedonsiirtokapasiteetti ja turvalliset pilvipalvelut mahdollistavat saumattoman ja melkein reaaliaikaisen hardwaren ja softwaren yhdistämisen. Ekosysteemiajattelu on luonut edellytyksen aivan uusien brändien syntymiselle. Tesla, Fitbit, GoPro ja Under Armour ovat muutamassa vuodessa uusina toimijoina hienosti yhdistäneet tuotteen ja palvelun asiakaskokemuksiksi, joiden asiakasuskollisuus on luja. Jos asiakaskokemus on asiakaslupauksen mukainen, näyttäisi ansaintamallikin löytyvän. GoPro esimerkiksi ei puhu Hero4 videokamerasta vaan kuvaa ekosysteeminsä näin ”Join the GoPro movement  – Capture + share your world”.

Curiosity: Johtamisen näkökulmasta tämä on se jokin. Uteliaisuus on aliarvostettua. Itse olen jo pitkään toiminut luottaen sattumahdollisuuksiin (sependipity) Olemalla utelias olen nostanut todennäköisyyttä, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja vielä oikeiden ihmisten kanssa. Uteliaisuus on kysymyksiä mutta se on myös aitoa kiinnostusta toisista ihmisistä. Uteliaisuus on asenne. Se on tiedon ja kokemusten jakamista. Satuin olemaan Stanfordin campuksella sattumalta juuri sinä päivänä, kun uudet MBA opiskelijat aloittivat ja livahdin kuuntelemaan rehtorin tervetuliaispuheen. Yli 400 nuorta orientoituivat juuri kahden vuoden ”personal transformation – start taking ownership of your life ” kuten rehtori heitä tervehti. Think, Feel, Dream Big, heille sanottiin.

Impact Purpose / Meaning/Social:  Yllätyin Piilaakson itselleen ottamasta roolista ”paremman” tulevaisuuden rakentamisessa. Vaikuttavinta oli voimakkaassa kasvussa oleva yritysten ja nimekkäiden yrittäjien komittoituminen hyväntekeväisyyteen antamalla yhden prosentti ajastaan, omistuksestaan (equity) ja tuotteistaan tai palveluistaan voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden hyväksi. The Salesforce Foundationin perustaja Marc Benioff kiteyttää asian: “Companies can do more than just make money, they can serve others”. Termit kuten ”Do Good” tai ”Pay it Forward” toistuvat tarinoissa. Lisäksi tietenkin kuluttajat ovat suurimmat voittajat, kun uudet teknologialla transformoidut  liiketoimintamallit yleistyvät esimerkiksi koulutuksessa ja terveydenhuollossa.

Unicorn: Ei voi Piilaaksossa kulkiessaan välttyä yksisarvisen käytöstä arvon mittarina. Rima on hilattu miljardin dollarin arvostukseen  listaamattomien yrityksien osalta ja keskustelun keskipisteenä Uber. Uber on jo melkein kolme kertaa arvokkaampi kuin Kone Helsingin pörssissä. Unicorneja on lienee jo yli 150 ja suurin osa niistä lähtöisin nimenomaan Piilaaksosta. Nykyisellä vauhdilla uusi unicorn syntyy joka neljäs päivä jossain päin maailmaa. Pohjoismaiset nimet kuten Supercell, Spotify, Klarna ja King kuuluvat tälle listalle. Lähimpänä mahdollista kuplaa ollaan näiden yhtiöiden arvostusten kanssa.

 

Matti Copeland
Kirjoittaja on EY:n Executive Director ja antanut itselleen tittelin Chief Curiosity Officer. Hän on aktiivinen hekolainen ja mm. liikkeenjohdon kerhon hallituksen puheenjohtaja.

Vanhoilla kompetensseilla Suomi ei nouse

Riitta Lumme-Tuomala

Digitalisoitumisesta ja globalisaatiosta on puhuttu jo pitkään. Samoin työn ja johtamisen murroksesta. Demografiset tekijät otetaan huomioon suunnitelmissa ja kestävyysvaje askarruttaa. Puhuttu on. Mutta onko toimittu?

Viimeisten 20 vuoden aikana varsinkin kehittyneiden maiden talous on läpikäynyt vallankumouksen, joka koskee työtä ja sen luonnetta ja sitä, missä ja miten arvoa tuotetaan. Varsinainen moottori muutoksessa on palvelusektori – palveluiden määrä ja laatu on muuttunut hurjimmin.

Modernit yritykset eivät juuri omista maata, laitteita ja materiaalia ja yhä vähemmän mitään ”tuotetaan” yrityksen omissa tiloissa. Globalisaation ja digitalisoitumisen tuplavaikutus on saanut aikaan keskitetyn tuotannon vähenemisen ja yhä kehittyneemmät systeemit arvonluontiin. Tietotyöläiset (termin muuten keksi Peter Drucker 1959) ovat saaneet uutta pontta ja puhtia teknologian kehittymisen myötä ja ovat kohoamassa maailman herruuteen.

Samaan aikaan näiden muutosten kanssa – tai ehkäpä niistä johtuen – asenne työtä kohtaan on kovasti muuttunut. Prioriteetit eivät nuoremmilla sukupolvilla ole ihan samoilla kohdilla asteikkoa kuin heidän vanhemmillaan isovanhemmista puhumattakaan.

Taidot, joita tämän päivän organisaatioissa tarvitaan, ovat kovin erilaisia kuin eilen ja se, mitä tarvitaan huomenna on osittain hämärän peitossa. Monessa organisaatiossa kuitenkin toimitaan edelleen tiukkojen toimenkuvien ja toimenkuviin liitettyjen kompetenssilistojen varassa ja ihmisiä mitataan etupäässä suorituksen perusteella.

Mutta osaammeko edes miettiä uudenlaista suoritusta, performanssia, ja sitä, miten sitä mitataan? Entä osaammeko hahmottaa, ketkä organisaatiossamme ovat tähtiä, joilla pitäisi miehittää kriittisimmät positiomme, ne, jotka vievät yrityksen sinne, minne sen strategian mukaan pitäisi olla menossa?

 

Kyky oppia uutta ja uteliaisuus mahdollistavat kompetenssien päivittämisen

Kompetenssiajattelu vaatii ravistelua ja ymmärrystä sekä jopa nöyryyttä siihen, että emme voi mitenkään tietää tarkalleen niitä ”kompetensseja” ja taitoja, joita huomenna tarvitaan. Siksi meidän tulee ottaa huomioon myös muu kuin koulutuksen tai kokemuksen tuoma erityisosaaminen ja –taidot.

Meidän on opittava ymmärtämään, mikä mahdollistaa uuden oppimisen ja sallii vanhasta luopumisen, aikanaan hyvästä taidosta poisoppimisen ja sen korvaamisen kokonaan uudella. Siinäpä kompetenssia kerrakseen!

Kompetenssilistaan tulisikin siis jättää melko lailla ilmaa tai ainakin sisällyttää siihen sellaisia kompetensseja, jotka eivät jäykistä ajatteluamme. Huudan ”meta- kompetenssien” perään; niiden, jotka mahdollistavat muiden kompetenssien käyttämisen. Sellaisia ovat uteliaisuus, oppimishalukkuus ja sosiaalinen kyvykkyys muutamia mainitakseni.

Jospa siis miettisimme, miten tarkkaan määrittelemme tarvitsemamme kompetenssit ja miten niiden toteutumista mittaamme. Se saattaa johtaa joustavuuteen, ei niin jäykkiin organisaatiorakenteisiin ja uudenlaisen tiedon syntyyn sekä työviihtyvyyteen, joka tutkitusti vaikuttaa yrityksen tulokseen!

 

Riitta Lumme-Tuomala
M.Sc. (Econ.), EMBA
Director, Russia and Talent Management
Marketing and Alumni Relations
Aalto University Executive Education (Aalto EE)

**

Tarvitsemme nyt talousosaamista enemmän kuin koskaan. Liiketoimintaosaamisella luodaan kilpailukykyä ja edellytyksiä Suomen menestykselle. Tuottavuutta saadaan hyvällä johtamisella sekä panostuksilla osaamiseen ja työhyvinvointiin. Siksi Suomen Ekonomit on mukana Taloudenpuolustuskurssilla.

Millä Suomi menestyi eilen ja millä Suomi pärjää huomenna?

Ville Tolvanen

Kansallismuseon suosituimpia näyttelyitä on syystäkin ollut Suomi 1900. Tuo maaliskuussa jo sulkeutunut näyttely tarjosi Helsingissä kiinnostavan aikamatkan sellaiseen Suomeen, jossa valmistettiin vielä esimerkiksi autoja, mopoja, vaatteita ja kenkiä.

Tuli mieleen mummola, jossa metsätöihin ajettiin Saabilla, keitettiin ruokaa Wärtsilän kattilassa, säilytettiin ruokaa UPO-jääkaapissa, katsottiin Saloran televisiota ja hiihdettiin Järvisen suksilla – kaikki Suomessa valmistettuja tuotteita.

Eikö nykyisin ole melkein hämmästyttävää, jos kuluttajina löydämme kaupasta Suomessa tehtyjä koneita, laitteita, kenkiä tai vaatteita? Ajat eivät ole oikeastaan muuttuneet siitä, kun silloisen Rauma-Repolan pääjohtaja Tauno Matomäki sanoi, että Suomesta ei kannata viedä ulkomaille mitään hevosta pienempää. Monien kulutustavaroiden tuotanto onkin jo aikoja sitten siirtynyt kaikista teollisuusmaista muualle.

 

Suomen talous polkee suossa

Tietotekniikan viennin romahduksen myötä taloutemme ajautui pahaan laskukierteeseen, jota kansainvälinen finanssikriisi pahensi entisestään. Venäjän viennin hiipuminen on sittemmin hyydyttänyt orastavaa talouskasvua. Suomen talouskasvu on nyt lähes pysähtynyt ja vientiä on yhä vähemmän kuin tuontia.

Ajat ovat muuttuneet nopeasti vain muutamassa vuodessa. Kun kotimaisen matkapuhelinvalmistajan globaali markkinaosuus ylitti 40 prosenttia, me silloiset työntekijät saimme työnantajaltamme kiitoksena mukin varustettuna juhlalogolla. Sittemmin mukin logo on ehtinyt jo haalistua ja yhtiön koko matkapuhelinliiketoiminta on myyty ulkomaille.

Talouskasvua ja työllisyyttä oli Suomessakin helpompaa ylläpitää silloin, kun väkiluku nousi, kotimainen kuluttajakysyntä kasvoi ja Suomen vienti ulkomaille tuntui kasvavan lähes jatkuvasti. VATT:n tuoreen tutkimuksen mukaan teknologinen kehitys ja tuotantoprosessien siirtäminen ulkomaille ovat vähentäneet erityisesti teollisuuden suorittavia työpaikkoja.

Myös Suomi kohtaa vientimarkkinoilla armottoman kilpailun. Vientituotteidemme pitää menestyäkseen olla laadukkaita, kiinnostavia ja sopivan hintaisia. Laadukkaiden tuotteiden kehittäminen ja valmistaminen on kallista. Monesti parannettavaa tuntuu olevan myös tuotteidemme markkinoinnissa ja kiinnostavien brändien luomisessa.

 

Toivon kipinöitä voi silti jo nähdä

Tilanne voi vaikuttaa suomalaisittain jopa lohduttomalta. Maailmantalous on kuitenkin jatkuvassa muutoksessa. Tuotteet, työpaikat ja osaaminen siirtyvät jatkossakin maasta toiseen, eivät pelkästään poispäin Suomesta.

Toivon kipinän antaa esimerkiksi professori Matti Pohjolan raportti, jonka mukaan tieto- ja viestintäteknologia ja teollinen internet voivat palauttaa työpaikkoja Suomeen. Lisäksi tuoreen Suuryritystutkimuksen mukaan Suomi houkuttelee aiempaa vahvemmin myös tuotannon ja toiminnan sijoittumismaana. Erityisen sitoutuneita kotimaiseen tuotantoon ja alihankintaan ovat omistuspohjaltaan suomalaiset suuryritykset.

Positiivisen lähtökohdan antaa myös työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), joka loi viime vuonna katsauksen suomalaisen työn tulevaisuuteen. TEM:n mukaan Suomi voi edelleen olla kotipesä korkean jalostusasteen työlle ja houkutella uusia investointeja, koska meillä on osaavaa työvoimaa ja korkeatasoinen koulutusjärjestelmä.

Kaikki tämä on kääntänyt innokkaat katseet ja massiiviset odotukset muun muassa cleantechiin, biotalouteen ja kiertotalouteen sekä digitalisaatioon. Onneksi yhä useampi alkaa jo ymmärtää, että digitalisaatio ei ole yksittäinen ja muista irrallinen toimiala, vaan digitalisaatio koskee kaikkia toimialoja ja läpäisee koko yhteiskunnan.

Menneisiin aikoihin ja menestyskeinoihin ei ole paluuta. Jos tietäisimme varmasti jo ennakolta, mistä talouden uuden kasvun hedelmät löytyvät Suomelle, joku muu olisi ne jossain muualla varmasti jo keksinyt ja hyödyntänytkin.

Ehkä apua pitäisi hakea useammin myös kokeilukulttuurista. Se voi kokeilemisen, oppimisen ja ehkä epäonnistumisenkin kautta luoda uusia ratkaisuja – ehkä myös tulevia menestystarinoita.

 

Ville Tolvanen
KTM
Kirjoittaja on työskennellyt informaatikkona Suomen Ekonomeissa.

Eväitä hallitusohjelmaneuvotteluihin: Yliopistot kasvun vetureiksi uusilla tekemisen tavoilla

Suvi Eriksson

Sipilän hallituksen yhdeksi strategiseksi painopisteeksi on nousemassa koulutus ja osaaminen. Hyvä niin.

Ennen eduskuntavaaleja osaaminen sekä yliopistot ja niiden yhteiskunnalle tuottama lisäarvo jäivät paneelikeskusteluissa keskinäisen kinastelun ja muiden teemojen jalkoihin. Uuden kasvun kannalta on kuitenkin olennaista, että koulutuksen kehittäminen päätyy juhlapuheista ja mantroista osaksi konkreettisia toimenpiteitä. Koulutukseen viime vuosina kohdistuneet massiiviset säästöt ovat todellinen uhka Suomen kasvulle.

Yliopistojen kehittämisessä on Suomessa totuttu kansallisesti näkyvimmin keskustelemaan lähinnä rakenteista ja lainsäädännöstä. Muutostarpeita on erityisesti taidoissa ja tekemisen tavoissa, sillä sisältöosaamisessa suomalaiset yliopistokoulutetut ovat perinteisesti erinomaisia.

Nyt pitäisi löytää ne osaamisen ja tekemisen alueet, joita emme lähitulevaisuudessa usko koneiden osaavan hoitaa. Ja miten opettaa jatkuvan muutoksen vaatimaa stressinsietokykyä? Entä tunne- ja yhteistyötaitoja?

Liiketoiminta kehittyy tällä hetkellä tavoilla, joita emme olisi osanneet edes arvailla kymmenen vuotta sitten. Jo hokemaksi tulleen esimerkin mukaan maailman suurin majoitusta tarjoava yritys Airbnb ei omista ainuttakaan hotellia ja maailman suurin taksipalveluja tarjoava yritys Uber ei omista yhtään taksia.

Jakamistalouden mahdollisuudet haastavat katsomaan asioita uusista näkökulmista myös kauppatieteellisellä koulutusalalla. Koulutuksen kehittämisen tavoitteena on, että opiskelijoista tulee sisällöntuottajia sen sijaan, että he kuuntelisivat luennolla puhuvia päitä tuottaakseen erinomaisia tenttivastauksia.

Jotta voimme tässä onnistua, pitää koulutuksessa laittaa panokset opiskelijoiden oman innovatiivisuuden tukemiseen, elinikäiseen oppimiseen ja itsensä työllistämiseen.

 

Yliopistojen tuotettava myös aivan uudelaista osaamista

Hallituksen strategiatyössä on nyt rohkeasti siirrettävä painopiste yliopistokoulutuksen ja tutkimuksen sisältöön, sinne ruohonjuuritasolle. Yliopistojen henkilökunta ja opiskelijat tarvitsevat työssään resurssit ja rohkaisua.

Hallitus voi resurssien turvaamisen lisäksi tukea esimerkiksi digitaalisuuden hyödyntämistä koulutuksessa ja tutkimuksessa. Digitaalisuus tuo mukanaan mahdollisuuksia myös yliopistojemme kansainvälistymiseen, mitä kipeästi kaipaamme.

Meillä ei ole varaa siihen, että yliopistojen tuottamaa lisäarvoa ei tunnusteta, joten tutkimustulokset ja tutkimusosaaminen pitää pystyä nykyistä selkeästi paremmin hyödyntämään. Uusia työpaikkoja ei synny ilman innovaatioita, konseptointia ja kaupallistamista.

Tämä edellyttää yliopistojen ja elinkeinoelämän jatkuvaa vuoropuhelua. Yliopistojen tehtävä ei kuitenkaan ole vastata vain työmarkkinoiden nykytarpeisiin, vaan tuottaa lisäksi sellaista osaamista, jota markkinat eivät vielä osaa tilata.

Uskomme, että näillä eväillä syntyy erinomainen koulutuksen ja osaamisen strateginen toimenpideohjelma.

 

Suvi Eriksson
Koulutuspoliittinen asiamies, Suomen Ekonomit