Avainsana-arkisto: koulutuspolitiikka

Opiskelija rake-myllyn keskellä – mitä käy ekonomitutkinnolle?

Janne Vikman

Suomalainen korkeakoulutus hakee uutta muotoaan. Tästä esimerkkeinä ovat ympäri Suomea vireillä olevat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhdistymis- ja yhteistyöhankkeet. Näkyvimmän aseman tällä saralla on ottanut Tampere, jossa käynnissä oleva Tampere3-hanke puhututtaa jatkuvasti, niin yliopiston käytävillä kuin mediassa.

Tampere3 on ilman Tampere-lasejakin Suomen tärkein korkeakoulupoliittinen hanke tällä hetkellä ja tulee määrittämään tulevaisuuden korkeakoulutuksen normeja lähes kaikilla tieteenaloilla. Kauppatieteiden alueella tradenomi- ja ekonomikoulutuksen välinen yhteistyö ja sen riskit on aihe, johon törmään itse päivittäin. Se on varmasti myös tärkeimpiä aiheita, joihin kylteriyhteisöt keskittyvät rakenneuudistusten keskellä.

Lisää elinkeinoelämän läsnäoloa

Tilanne on tavallaan jopa huvittava. Me kylterit olemme nimenomaan peräänkuuluttaneet elinkeinoelämän läsnäolon merkitystä, mutta käytännönläheisten tradenomiopintojen linkittäminen kauppatieteelliseen koulutukseen nähdään mörkönä. Tietenkään yhteistyö tradenomikoulutuksen kanssa ei ole puhtaasti autuaaksi tekevä ratkaisu. Elinkeinoelämään valmentava koulutus tulee kuitenkin yhtenäistymään ja tasorajojen hämärtyessä ekonomitutkinto voi muuttua huomattavasti. Mitä on ekonomikoulutus vuonna 2030?

Gradun tekemistä itsessään harvoin hehkutetaan, vaikka lopulta moni näkeekin sen hyvänä keinona koota yhteen yliopistossa sisäistetyt asiat. Yliopistosta valmistutaan siis joka tapauksessa maisteriksi, ja ehkä siksi joidenkin mielestä tutkimuksellisuutta ei maisterivaiheessa tarvitse sen enempää korostaa.

Duualimallin lopun alku vai mitä nyt tapahtuu?

Omassa päässäni pohdinta on kääntynyt yritysten läsnäolon tarpeesta opetuksessa tutkimuksen läsnäolon tarpeeseen liiketoiminnassa. Mikäli ekonomitutkinto halutaan säilyttää korkea-arvoisena akateemisena ylempänä korkeakoulututkintona, olisi tärkeää, että suomalainen kauppatieteellinen tutkimus näkyisi entistä enemmän opetuksessa ja elinkeinoelämässä.

Kaikki asiat palaavat lopulta kahteen asiaan: onko yliopistotutkintojen normi jatkossakin maisteritutkinto ja mikä on duaalimallin tulevaisuus? Onko tarkoituksenmukaista, että työmarkkinoilla relevantin yliopistotutkinnon saadakseen on kaikkien kirjoitettava gradun laajuinen tutkimus, vaikka se on monille pakollinen hidaste työelämään siirtymisessä? Mikäli suorasta oikeudesta opiskella maisteriksi luovuttaisiin, olisiko se myös duaalimallin lopun alkua?

Pohdintani tarkoituksena tässä ei ollut tarjota vastauksia, mutta nostaa pinnalle niitä asioita, joihin liittyvät päätökset ovat ratkaisevia suomalaisen korkeakoulutuksen ja siten myös Suomen Ekonomien tulevaisuuden kannalta.

Janne Vikman
Puheenjohtaja 2016
Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijat – Boomi ry

Haluatko sinäkin opiskella digitaalisessa Suomen kauppakorkeakoulussa?

Suvi Eriksson

Miltäs kuulostaisi digitaalinen Suomen kauppakorkeakoulu? Me Suomen Ekonomit ehdotimme sellaista pari viikkoa sitten. Helsingin Sanomatkin teki asiasta jutun.

Ajatuksemme ytimessä on yhteistyö ja resurssien yhteiskäyttö. Kaikki Suomen kauppatieteellisestä yliopistokoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaavat yksiköt hyötyisivät mielestämme siitä, että niiden opetustarjontaa olisi myös toisten yksiköiden opiskelijoiden käytettävissä.

Kauppatieteen yksiköt valmistelevat jo yhteistyönä liiketoimintaosaamisen digitaalista sivuainepakettia. Sen pohjalta olisi erittäin luontevaa jatkaa, noin alkuun vaikkapa opintojen alkuvaiheen järjestämisessä sekä kesällä tarjottavien opintojen tarjonnassa.

 

Yliopistojen aidolle yhteistyölle tarve

Ajankohta keskustelulle on otollinen. Yliopistot käyvät näinä keväisinä viikkoina  tulevien vuosien isoista linjoista sopimusneuvottelut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Ministeriö on jo kuukausia patistanut yliopistoja ehdottamaan sekä rakenteellisia että toiminnallisia uudistuksia.

Minusta monenlaisia ratkaisuja tarvitaan. Parhaimmillaan paikalliset korkeakoulujen fuusiot tai yksittäisten korkeakoulujen strategiset yhteistyösopimukset toistensa kanssa voivat tuoda pitkällä tähtäimellä hyvää, mutta toiminnallisen yhteistyön oikeasti kunnianhimoiset ratkaisut loistavat vielä poissaolollaan.

Tässä pitkässä ja leveässä maassamme digitaalinen kehitys tarjoaa paljon potentiaalia, ja professori Matti Pohjolakin sen sanoi, että kaikki, mikä voidaan digitalisoida, on digitalisoitava. Tarvitsemme vain kansallisesti toimivan hyvän alustan. Järkevimmillään mielestäni koko yliopistolaitokselle yhteisen.

Suomen yliopisto voi ajatuksena kuulostaa suureelliselta, mahdottomalta ja tarpeettomalta, mutta entä jos sillä tarkoitetaankin seinien ja hallinnollisen konsernihäkkyrän sijaan jakamiseen ja alustatalouteen perustuvaa digitaalista toimintatapaa? Jos jokainen yliopisto luo oman alustansa, niin kalliin päällekkäisen kehitystyön lisäksi taidamme jäädä myös digitalisaation hyödyntämisessä luomiemme organisaatiorakenteiden vangeiksi.

 

Kaikille ovet auki digikauppikseen?

Tekemästämme Digikauppis-avauksesta saamamme palaute on ollut hyvää ja innostunutta. Moni on kysellyt miksi tällaista ehdotetaan vasta nyt. Asia ei ole tietenkään aivan yksinkertainen, eikä sen tarvitsekaan olla. Huoliakin riittää.

Emme ehdota kaiken opetuksen siirtämistä verkkoon. Emme myöskään väitä, että kaikki opetus verkossa olisi automaattisesti loistavaa tai säästäisi resursseja.

Ehdotamme sen sijaan, että miettisimme yliopisto-opetuksenkin kohdalla avoimesti uudelta pohjalta mitä digitaalisuus voisi konkreettisesti tarkoittaa. Mihin digitaalisuus sopii  ja mitä lisäarvoa sen myötä olisi saatavissa, myös yli yliopistorajojen? Ajattelimme lisäksi, että toisin kuin isoissa fuusioissa tai rakenteellisissa ratkaisuissa, digitalisaatio mahdollistaa askel kerrallaan etenemisen.

Mitään isoa myllerrystä ei tule viikossa, mutta jo yksittäisen kurssin kohdalla opiskelumahdollisuuksien laajentaminen vaikuttaa opiskelijoiden arkeen välittömästi ja merkittävästi. Kun joka tapauksessa on syytä olettaa (onhan?), että jokainen opetusta tarjoava yksikkö haluaa tarjota opiskelijoilleen joustavia mahdollisuuksia suorittaa opintoja, on vaikea keksiä miksi ei samalla hyödyntäisi mahdollisuutta ylittää myös yliopistorajat.

Tuoreessa Taloustaidon blogissa päätoimittaja Antti Marttinen jopa kyseli mahdollisuutta avata kauppatieteen opintoja kaikille. Minusta opintojen avaaminen laajemmalle yleisölle olisi luonnollinen askel näinä aikoina, joina maailman huippuyliopistotkin omia sisältöjään verkossa pyörittävät.

Ajatuksessa kohtaa kiinnostavalla tavalla sekä osaamisen jakaminen avoimesti muiden käyttöön että toisaalta oman huipputekemisen näkyväksi tekeminen. Esimerkiksi koulutusviennin onnistumiseksi olisi aivan ehdottoman tärkeää näkyä laadukkailla sisällöillä siellä missä opiskelijatkin opinahjoaan etsivät.

 

Keskustelu jatkukoon. Kävimme ehdotukseemme liittyen ensimmäisen livekeskustelun periscope-lähetyksessä jo edellisviikolla, ja siitä löytyy tallenne youtube-kanavaltamme. Periscope-keskustelujakin on luvassa lisää, joten ilmoittaudu ihmeessä halukkaaksi kommentoijaksi vaikkapa sähköpostitse allekirjoittaneelle suvi.eriksson@ekonomit.fi.  Jaa myös muuten huolesi, kehusi tai kysymyksesi sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #digikauppis. Kaikki kanavat ovat auki!

 

Suvi Eriksson
Koulutuspoliittinen asiamies, Suomen Ekonomit
Twitter: @SuviEriksson

Innovaatiot ratkaisevat Suomen talouden suunnan

Hanna-Leena Hemming

Vuoden 1987 talousnobelisti Robert Solow on todennut, että kansantalouden kasvusta 85 prosenttia aiheutuu innovaatioista ja vain 15 prosenttia panosten lisäämisestä, eli työllisyydestä ja työelämän pituudesta. Vaikka vuoden 2014 eläkeiän nostopäätös olikin tärkeä, ei sillä parhaimmillaankaan ratkaista kansantalouden ongelmista kuin kuudesosa. Muutakin tarvitaan, niitä innovaatioita.

Suomen tutkimus- ja kehitysrahoitusta on totuttu tarkastelemaan prosentteina bruttokansantuotteesta. Hyvinä kasvun vuosina 2000-luvun alussa ylpeilimme neljän prosentin T&K-panostuksesta. Tosin jo silloin muun muassa Esko Aho vaati panostuksen nostamista peräti seitsemään prosenttiin.

Tilastokeskuksen raportoima T&K-menojen tippuminen vuonna 2014 peräti 3,1 prosenttiin BKT:stä pysäyttää.  Pienen maan BKT-osuuksien kutistuminen niin prosentteina kuin etenkin euroina on äärimmäisen huolestuttavaa. Vähät rahat on käytettävä taiten, ja lisäksi on houkuteltava ulkomaisia investointeja – ei mikään helppo paketti, etenkin kun politiikasta puuttuu ennustettavuus.

Katse kiinnittyy siksi ensini koulutusjärjestelmään, toiseksi yliopistojen tuottaman osaamisen ajantasaisuuteen ja kolmanneksi tutkimuksen ja yrityselämän odotusten yhteensopivuuteen. Viimeiseksi on tietenkin tarkasteltava valtionhallinnon kykyyn seurata muuttuvaa maailmaa ja tehdä kestäviä ratkaisuja.

Nokia-Suomi tuudittautui hyvien Pisa-tulosten saattelemana uskomaan, että kännykkäteollisuuden mukana kaikki tietotekninen osaamisemme olisi kunnossa. Kuitenkin myöhästyimme kymmenen vuotta peruskoulujen oppimisympäristöjen ja opetussuunnitelmien uudistamisessa tietoteknistyvän ajan haasteita vastaaviksi. Nyt ihmettelemme kun Virossa ala-asteelta lähtien opetetaan lapsille koodausta ja syntyvien innovaatioiden jahtaaminen johtaa säännöllisesti palkitsemiseen ja hankkeisiin.

 

Laadulla kilpaileminen kannattaa

Kuluneen kesän yhteiskunnallisesta keskustelusta on tullut kaikille selväksi, että vientituotteemme eivät ole kiinnostavia. Milloin vika on tuotteiden kustannusrakenteessa, milloin väärässä tuotteessa.

Me yritämme myydä raaka-aineita ja alhaisen jalostusasteen komponentteja kalliilla, vaikka kansantalouden kannalta olisi viisaampaa käyttää kalliisti korkeakoulutetun väkemme osaaminen mahdollisimman korkeaan jalostusasteeseen ja kilpailla laadulla.

Lempiesimerkkini vanhanaikaisesta ajattelusta on mäntyöljy. Taistelemme EU:ta myöten oikeudesta polttaa mäntyöljyä jätteenä mieluummin kuin mahdollisuudesta jatkojalostaa sitä kemianteollisuudelle.

Elvytyksestäkin puhuttaessa Suomessa aletaan unelmoida maanteistä digiväylien sijaan, vaikka kotimaisista IT-osaajista kannattaisi huolehtia ja nostaa meidät viimein edes muun maailman digitasolle. Innovaattoreita riittäisi, kunhan rakenteet saataisiin kuntoon.

 

Mitä siis pitäisi tehdä?

Yliopistojen kykyä vastata yritysten tarpeeseen voidaan lisätä esimerkiksi edistämällä tieteidenvälistä yhteistyötä sekä yritysyhteistyötä. Yritysyhteistyötäkin pitäisi lisätä. Ei tiedettä vain tieteen takia, vaan myös edistämään yritysten kannattavuutta.

Yliopistoja tulisi mitata tohtori- ja maisteritutkintojen sekä tieteellisten lainausten lisäksi kyvyllä kaupallistaa innovaatioita. Korkeakoulujen johtamisrakenteita ja tutkimustyön rahoitusbyrokratiaa olisi vähennettävä. Julkista rahaa saavat T&K-rahoituspäätökset tulisi olla aidosti julkisia.

Opetusohjelmissa pitäisi joustavasti seurata aikaa; lisätä tärkeiden johtamisohjelmien rinnalle ihan puhdasta myynti- ja markkinointiosaamista jakauppatieteellisten yliopistoyksiköiden yhteistyötä esimerkiksi käyttäytymistieteiden kanssa.

Lisäksi vielä pitää kannustaa yrittäjyyteen ja etenkin antaa opetusta siitä, miten innovaatiot tuotteistetaan.

 

Hanna-Leena Hemming
Toiminnanjohtaja, Suomen Ekonomit

Tarvitsemme nyt talousosaamista enemmän kuin koskaan. Liiketoimintaosaamisella luodaan kilpailukykyä ja edellytyksiä Suomen menestykselle. Tuottavuutta saadaan hyvällä johtamisella sekä panostuksilla osaamiseen ja työhyvinvointiin. Siksi Suomen Ekonomit on mukana Taloudenpuolustuskurssilla.

Luovuudella muutosturvaa – SuomiAreena tarjosi mahdollisuuden inspiroitua

Suvi Eriksson

Miten sietää muutosta (työ)elämässä? Miten pitää yllä omaa työmarkkina-arvoaan? Mitä tekemistä koulutuksella on tämän kanssa?

Näitä mietin, kun piipahdin jo perinteiseksi muodostuneilla politiikkafestivaaleilla Porissa. SuomiAreena kokoaa yhteen politiikkaa tekevät ja siitä kiinnostuneet keskustelemaan hyvin monenlaisista asioista hyvin monenlaisilla tavoilla. Tänä vuonna erityisinä teemoina olivat opetus ja kulttuuri. Viikon aluksi haastoimme Areenan osallistujat kehittämismyönteiseen keskusteluun, sillä alkaneen hallituskauden säästöpaineet huolettavat myös meitä Suomen Ekonomeissa.

Muutoksesta on tullut pysyvää?

Muutos ja sen sietäminen tai jopa syleileminen keskustelutti Areenassa paljon. ”Osaaminen on parasta muutosturvaa” –mantran sijaan minua kiinnostaa kuitenkin konkretia. Minkälaista osaamista meidän pitäisi haalia, ettei työmarkkina-arvomme katoaisi?

Ehkä vähän yllättäen päädyin kuuntelemaan useita keskusteluja luovuudesta ja luovista aloista. Näissä keskusteluissa luovuus yhdistyi lähinnä taiteeseen; säveltäjän, kirjailijan tai kuvataiteilijan kun on oltava luova. Jäin kuitenkin miettimään, että luovuutta voisi olla myös uusien toimintatapojen rohkea kokeileminen ja uusilla tavoilla ajatteleminen. Näin määrittelemällä valmiudet luovaan ajatteluun ovat juuri sitä keskeistä muutosturvaa.

Koulutusjärjestelmässä luovuutta voi kutitella oppijoista esiin vaikkapa herättämällä uteliaisuutta ja omaa ajattelua, tarjoamalla erilaisia ongelmanratkaisun virikkeitä sekä antamalla vastuuta ja mahdollisuuksia myös epäonnistua ja oppia kokemuksista.

Maisteriksi valmistuminen ei siis tarkoitakaan opinpolun päättymistä. Me Suomen Ekonomeissa olemme puhuneet paljon perustutkinnon jälkeisestä osaamisen kehittämisestä ja sen merkityksestä kilpailukyvylle ja tuottavuudelle. Teeman tärkeys ei tulevaisuudessa ainakaan pienene. Siksi pohjaa luovuudelle ja elinikäiselle oppimiselle on rakennettava jo aikaisemman koulutustaipaleen aikana.

Miten meni omasta mielestä?

Haastoimme viikon aluksi ihmiset keskustelemaan ratkaisuista ongelmien kertaamiseen sijaan. Samassa hengessä järjestimme yhdessä Tekniikan Akateemisten kanssa Virtaa vientiin -tilaisuuden.

Tilaisuudessa haastoimme sidosryhmiämme pohtimaan viennin parantamista erityisesti asiakkuus- ja myyntiosaamisen näkökulmasta. Sekin on taito, jota voi oppia, jossa voi kehittyä, ja jossa luovilla ajattelutavoilla voi päästä kiinni aivan uudenlaisiin avauksiin.

Teemaa oli palkitseva käsitellä kaupallisen ja teknillisen alan yhteistyönä. Myynnin ja sen myötä myös viennin kehittyminen edellyttävät uudenlaista yhteistyötä. Mennyttä on se sektoroitunut maailma, jossa insinöörit suunnittelevat tuotteet ja markkinoijat myyvät.

Onneksi kehitysmyönteisyys on jopa helppoa tämän kaltaisessa kesätapahtumassa, ja koko viikko antoi ainakin minulle paljon uutta virtaa ajatella omaa työtäni.

Suvi Eriksson
Koulutuspoliittinen asiamies, Suomen Ekonomit

Ei ny pilattais maailman parasta

Jari Järvenpää, SYL

Mennyt vaalikausi on ollut koulutuspoliittisesti rikkonainen monine tempoilevine päätöksineen muun muassa opintotuen, oppivelvollisuusiän ja lukukausimaksukokeilun osalta. Erityisen merkittävä kysymys Suomen tulevaisuuden kannalta ovat olleet koulutuksen alalle suunnatut hurjat leikkaukset.

Akava on arvioinut, että pahimmillaan niistä jopa 1,5 miljardia euroa on kohdistunut koulutussektorille. Ajat ovat vaikeita, mutta leikkaukset koulutuksesta ovat suoria leikkauksia Suomen tulevaisuudesta. EU-tasolla koulutus on määritelty yhdeksi keskeisimmistä uutta luovaksi kasvutekijäksi, jonka merkitys korostuu erityisesti vaikeina taloudellisina aikoina.

Suomi on tienristeyksessä, joka haarautuu tietopohjaisen hyvinvointivaltion ja jälkiteollisessa krapulassa vellovan pahoinvointivaltion suuntiin. Modernisoidaanko koulutusta vai päästetäänkö se näivettymää? Mahdollistetaanko kouluttautuminen kyvykkäille ja halukkaille vai eriytetäänkö se perhetaustan perusteella?

 

Laatu ja osaaminen keskiöön

Suomen ekonomit on nähnyt koulutusleikkausten turmiollisuuden ja on kasvattiseurani, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:n, kanssa samaa mieltä – koulutusleikkaukset saavat jo riittää.

Suomen Ekonomien hallitusohjelmatavoitteiden kärjessä on ajatus, että ”laadukas koulutus turvaa tulevaisuuden”. Opiskelijat voivat iloiten yhtyä kuoroon: korjaamme Suomen kurssin investoimalla koulutukseen.

Poliitikkojen on kehitettävä koulutustamme pitkäjänteisesti tulevaisuuden osaamistarpeet huomioiden ja modernisoitava opetusta vastaamaan työelämän haasteisiin. Tavoite maailman osaavimmasta kansasta ei ole vanhentunut.

Olemme SYL:ssa pitkään korostanut pitkäjänteistä koulutuspolitiikkaa, jossa laatu tulee edellä – ei rakenteet ja numerot tilastoissa. On erittäin positiivista havaita, että Suomen Ekonomit tavoittelee samaa esimerkiksi vaatimalla laadullisia mittareita yliopistojen rahoituksen kriteereiksi.

Laadulliset kriteerit, kuten kandipalaute ja laadullinen työllistyminen, takaavat sen, että korkeakoulumme eivät ole vain maisteritehtaita, jotka suoltavat ulos vain hyvin opintopisteruokittuja häkkimaistereita. Koulutuksessa, jos missä, on panostettava laatuun, sillä meillä ei ole varaa tehokkaaseen, mutta heikkotasoiseen osaamiseen.

Suomen Ekonomit nostaa esille myös korkeakoulujen profiloitumisen omille vahvuusalueilleen ja tutkintorakenteiden kehittämisen kunkin sektorin osaamistavoitteisiin ja vahvuuksiin perustuen. Onkin järkevää tarkastella minkä yksikön kannattaa opettaa mitäkin ja missä opetusta kannattaa järjestää. Haluaisimme erityisesti nähdä, että tällaiset päätökset taustoitetaan riittävällä määrällä tutkittua tietoa ja perusteet valinnoille olisivat koulutuspoliittiset.

Meidän ei kannata lukkiutua rakenteisiin ja lakeihin, vaan yhteistyön lisääminen jo nyt toimivilla normeilla on hyvin mahdollista. Eri profiileilla varustetut AMK- ja yliopistosektori voisivat tehdä tiiviimpää yhteistyötä ja mahdollistaa samalla sujuvammat siirtymät opiskelijoille ja ottaen muutenkin yhteistyöstä kaiken irti.

Suomella ei ole varaa odotella seuraavaa neljää vuotta, vaan on rohkeasti investoitava koulutuksen modernisoimiseksi!

 

Jari Järvenpää
Puheenjohtaja, Suomen ylioppilaskuntien liitto  SYL

***

Tutustu Suomen Ekonomien hallitusohjelmatavoitteisiin

Tutustu ekonomiehdokkaisiin

Riittävä osaaminen käyttöön

Ekonomiliiton hallituksen jäsen Ulla Knifsund

Syksyn saavuttua on 33 00 uutta korkeakouluopiskelijaa innokkaina parveillut opinahjojensa käytävillä opetellen orientaatioviikon jälkeen oman talonsa tavoille. On ilo seurata heidän innostustaan ja ihastustaan uuden oppimisen, ja tietenkin myös uusien opiskelukavereiden edessä.

Tarkasteltaessa tarkemmin aloituspaikan korkeakouluissa ja yliopistoissa saaneiden joukkoa voidaan samalla todeta, että noin 13 000 heistä on jo saavuttanut jonkin aikaisemman korkeakoulututkinnon. Nyt he aloittavat uuden, vastaavantasoisen tutkinnon suorittamisen. Mikä on tämän ilmiön taustalla?

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tänä vuonna ns. sumanpurkuna päättänyt lisätä yliopistojen sekä ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen määrää kolmella tuhannella uudella aloituspaikalla. Samanaikaisesti saamme lukea, että korkeakoulutettujen työllisyystilanne on heikentynyt eniten suhteessa muihin koulutusasteisiin, ja korkeakoulutettujen työttömyysaste on ennätyksellisen korkea.

On tietenkin totta, että kestää vuosia ennekuin tänä syksynä opintonsa aloittaneet valmistuvat ja alkavat etsiä työtä, mutta jatkuva aloituspaikkojen lisääminen korkeakoulutuksessa tuntuu väistämättä huolestuttavalta – ainakaan siten ettei se vaikuttaisi heikentävästi opetuksen laatuun ja tutkintojen sekä valmistuneiden arvostukseen.

Myös korkeakouluille ja yliopistoille syntyy uusia haasteita jatkuvasta aloituspaikkojen lisäämisestä, sillä opiskelijaryhmiä ei voi loputtomiin kasvattaa. Lisääntynyt toimintojen kansainvälistyminen ja vieraiden kulttuurien huomioiminen vaatii tänä päivänä myös opetukselta enemmän.

 

Takaako vasta toinen korkeakoulututkinto työpaikan?

Voisiko kansakuntamme tällä vuosituhannella todellakin olla viisastunut niin että jo suurin osa nuoristamme menestyy korkeakouluopinnoissaan? Rohkenen epäillä. Myös professori Jaakko Aspara Aalto-yliopistosta kommentoi Talouselämä-lehdessä (12.9.2014), ettei ole mitään järkeä ”väkisin kouluttaa kaikista ihmisistä maistereita”.

Onko työpaikan saaminen todellakin ”varmistettava” hankkimalla kaksi korkeakoulututkintoa, jotta saa koulutustaan vastaavan työn? Yritysten hakiessa uutta työvoimaa on kenties houkuttelevaa rekrytoida hakija jolla on kaksi rinnakkaista tutkintoa, ja ehkä olettaa työhön valittavan helpommin voivan muuntautua, mikäli työtehtäviin tulevaisuudessa tulee suurempia muutoksia?

Tällä hetkellä maailmantalous kamppailee uuteen noususuhdanteeseen pääsystä ja jokaisella sektorilla on tarkoin jouduttu puntaroimaan vallitsevan niukkuuden jakamisesta mahdollisimman tuottavasti ja heikentämättä samalla toiminnan perusedellytyksiä. Onko siis tarkoituksenmukaista käyttää näitä niukentuneita resursseja ja vähentyneitä verotuloja edellä kuvattuun ”ylikouluttautumiseen”?

Professori Asparan mukaan esimerkiksi kauppatieteissä suurimmalle osalle jopa riittäisi kolmen vuoden kandidaatin tutkinto – ja halutessaan sitä voisi myöhemmin täydentää.

Työurien pidentämisen ollessa vilkkaan yhteiskunnallisen keskustelun aiheena olisi nuorten varhaisemmalla valmistumisella iso vaikutus heidän henkilökohtaiseen talouteensa sekä koko kansantalouteen. Ennen kaikkea kysymys on luottamuksesta tulevaisuuteen.

Taloudellisten ja muiden yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi meidän tulisi nyt saada käyttöön kaikki se henkinen kapasiteetti mikä maastamme löytyy, mutta oikein mitoitettuna ja ajoitettuna.

 

Ulla Knifsund
Hallituksen jäsen, Ekonomiliitto

 

Menestys kasvaa koulutuksesta

Meppi Sirpa Pietikäinen

Ilman koulutettuja ja pärjääviä ihmisiä ja sosiaalista hyvinvointia emme pärjää globaalissa kilpailussa emmekä voi sopeutua muutoksiin. EU2020-strategia tarjoaa hyvät puitteet tarkastella sitä, minkälaisilla lääkkeillä eurooppalainen työllisyys ja yrittäjyys saadaan kasvu-uralle. Meillä Suomessa on jo syntymässä erittäin vahvaa uutta osaamista, esimerkiksi cleantechin, digitaalisten palveluiden tai innovatiivisten e-terveyspalveluiden saralla.

Panostusta koulutukseen ja työelämän sääntöjen parantamiseen kaivataan kuitenkin tukemaan tätä kehitystä. Tulevaisuuden ja talouden menestyksen kannalta keskeinen koulutus- ja innovaatiopanostusten lisääminen on nostettava yhdeksi tärkeimmistä EU-teemoista.

EU-budjetin koulutus- ja tutkimuspanostusta on kasvatettava. Jokaisen jäsenvaltion oman koulutuspanoksen lisääminen on määriteltävä sitovalla tavalla. Tämä tarkoittaa panostusta hyvään peruskoulutukseen, ammatilliseen ja ylemmän asteen koulutukseen kuin myös lisäpanostusta tutkimukseen.

Perusopetuksen laatu määrittelee muun koulutuksen pohjan. Siksi on sovittava kouluttajien ja opettajankoulutuksen laatutavoitteista ja riittävistä resursseista. Työvoiman vapaa liikkuvuus EU:n sisällä vaatii yhteisesti sovittua korkean tason ammattipätevyyttä, jonka toteuttamiseksi tulee aloittaa nykyistä tiiviimpi keskustelu eri maiden koulutusjärjestelmien minimitasoista, laadun arvioinnista, riittävästä yleissivistävän opetuksen määrästä sekä ammattiin johtavien tutkintojen sisällöstä.

 EU:n yhteiset työelämän pelisäännöt takaavat reilun kilpailun

Viime vuosina harmillisen vähälle huomiolle jääneitä työelämän pelisääntöjä tulee edelleen kehittää EU-laajuisesti. EU:n sisämarkkinoiden peruspilareihin lukeutuu vapaa liikkuvuus – niin tavaroiden, palveluiden kuin ihmistenkin.

Yhteisiä työelämän pelisääntöjä tarvitaan, jotta kilpailu sisämarkkinoilla on reilua. Ei ole kenenkään etu, että esimerkiksi kilpailutuksen voittaa osaamisen ja laadun sijasta yritys, joka polkee työntekijöiden oikeuksia ja työolosuhteita.

Tarvitsemmekin EU-alueella yhteisesti sovitut ja valvotut pelisäännöt, joilla taataan hyvä ja korkea työsuojelun ja -ehtojen taso. Työntekijän oikeuksista huolehtiminen ei ole rasite hyville yrityksille, vaan kilpailuvaltti, kun yritys varmistaa tarjoamansa työn ja palvelun laadun.  

 

Sirpa Pietikäinen
Euroopan parlamentin jäsen
KTM

Kun meillä ei ole pulaa ekonomeista, niin miksi lisätä opiskelupaikkoja?

SEFEn asiamies Eeva Salmenpohja

Hallituksen kehysriihessä oli jaettavana säästöjen lisäksi lähinnä vain veronkorotuksia.  Erityisellä jännityksellä kuitenkin odotin tietoa korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämisestä. Toiveissa oli, että valtiontalouden kurimuksessa ei korkeakoulutuksen aloituspaikkoja roimasti lisättäisi.

Esitys korkeakoulupaikkojen määräaikaisesta lisäämisestä putkahti esiin viime syksyn rakennepoliittisesta ohjelmasta sovittaessa. Tällöin linjattiin epämääräisesti, että korkeakoulutukseen pääsyä sujuvoitettaisiin lisäämällä aloituspaikkoja työelämän kannalta keskeisillä aloilla.

Selkeä työelämätarve muuttui opetusministerin puheissa talven aikana kuitenkin puheeksi koulutuksen lisäämiseksi aloilla, joilla koulutuksen järjestäminen on halpaa, työttömyysluvut kohtuulliset – ja rivien välistä lukien – tulotaso keskimääräistä parempi. Oli helppo päätyä johtopäätökseen että hakijasuman purkamista ja työelämän tarvetta tärkeämpiä tavoitteita olivat työttömyysriskin ja tulotason tasaaminen. Pääkohteina lisäykselle esitettiin kauppatiedettä ja oikeustiedettä. Konkreettista esitystä aiotusta lisäyksestä tai sen perusteista ei kuitenkaan nähty, useista julkisistakin vetoomuksista huolimatta.

Nyt tehdyssä päätöksessä alkuperäistä työelämätarpeen määrittelyä hieman tarkennettiin ja hankkeelle osoitettiin rahoitus – kaiken kaikkiaan 123 miljoonaa euroa vuosille. Erittäin merkittävä summa, vaikka sen toteutuminen jakaantuukin pitkälle ajanjaksolle. Kohdentamisesta riippuen tämä tarkoittaa vuosittain noin 1 500 uutta aloituspaikkaa korkeakouluihin. Samanaikaisesti yliopistojen perusrahoitusta nakerrettiin puolittamalla yliopistoindeksi.

 

Koulutusmäärien perustuttava aina työvoimatarpeeseen

SEFE on tehnyt sinnikkäästi työtä kehnosti perustellun hankkeen järkevöittämiseksi.  Tämä on joiltain tahoilta tuomittu itsekkääksi ja lyhytjänteiseksi, ikään kuin ekonomit tieten tahtoen haluaisivat evätä ilman yliopistopaikkaa jääneeltä nuorelta mahdollisuuden opiskeluun. Totuuden moniulotteisuus on ollut helppo sivuuttaa.

SEFEn argumentit alan koulutuksen lisäämisen vastustamiselle ovat koko ajan olleet avoimet ja perustellut. Johtoajatuksenamme on ollut, että päätökset koulutusmääristä tulisi perustua avoimiin argumentteihin ja ennakointitietoon perustuviin laskelmiin. Kuten Kalle Isokallio YLE:n Jälkiviisaissa 7.2.2014 totesi, ”Kun meillä ei ole pulaa ekonomeista, niin miksi lisätä opiskelupaikkoja?”.

Palkkatilastoja tuijottaessa unohtuu helposti myös se, että pelkkä tutkinnon suorittaminen ei takaa ekonomin uralla mitään. Lähes kaikki ekonomit työllistyvät yksityiselle sektorille, jossa hyvistä työpaikoista ja uralla etenemisestä käydään kovaa kilpailua.

Koulutuspolitiikka on aina politiikkaa. Ei huolestuneesti pää kallellaan ilmaistua hyvää tahtoa huolehtia nuorista, sivistyksestä ja oppimisesta, vaan politiikkaa. Ja näin asian toki pitääkin olla: yhteiskunnan muutoksen suuntaan tulee poliittisesti ohjata.

Toivoa kuitenkin sopii, että aloituspaikkojen lisäämisen kohdentamista päätetään yksin työvoimatarve edellä.

 

Eeva Salmenpohja
Asiamies, koulutuspolitiikka ja yhteiskuntavaikuttaminen

Kylterit hyvinvointia tuottamassa

Boomin puheenjohtaja 2014 Lauri Linnainmaa

Kauppatieteiden opiskelijoita tunnutaan pitävän muita aloja opiskelevien joukossa ylimielisinä ja vain omasta toimeentulostaan välittävinä uraohjuksina. En kiellä, etteikö tämä pitäisi osittain paikkaansa, ja on mahdollista, että kylterit hallitsevat hyvin myös tämän mielikuvan vahvistamisen.

Kauppatieteilijöillä asiat ovat kieltämättä melko hyvin. Työllistysmistilanne valmistumisen jälkeen näyttää muihin aloihin verrattuna erittäin hyvältä, vaikkakin merkkejä tilanteen heikkenemisestä on nähtävissä.

Erityisesti koulutuspaikkojen lisääminen sekä muiden, kilpailevien tutkintojen markkinoille tulo on aiheuttanut huolta opiskelijavaikuttajien piirissä. Voisi kuitenkin kuvitella, että hyvästä tilanteesta nauttivat kylterit eivät ole kiinnostuneita muusta kuin cv:n rakentamisesta ja tulevan kuukausipalkan suuruudesta.

Opiskelijavaikuttaminen on kuitenkin kylterien piirissä hyvin yleistä ja lisäksi laadukasta. Paikalliset kylteriainejärjestöt puuttuvat välittömästi ja kovalla osaamisella oman yliopistonsa epäkohtiin.

Ylioppilaskunnissa kylterit jakavat omaa osaamistaan myös muiden alojen opiskelijoiden joukkoon, joten ei voida väittää että kylterit välittäisivät vain omasta hyvinvoinnistaan. Lisäksi uskallan väittää, että kylterit osaavat yo-kuntavaikuttamisessaan jättää puoluepolitiikan taustalle ja keskittyä puhtaasti opiskelijoiden asioiden parantamiseen.

 

Kylterit uudistavat SEFEä

SEFE:ssä opiskelijat puolestaan tuovat eloa liiton piirissä käytävään keskusteluun. Liittokokouksissa opiskelijat ovat mukana vauhdittamassa keskustelua ja nostamassa niitä kissoja pöydälle. Opiskelijat osallistuvat demokratian lisäämiseen sekä SEFE:n roolin vahvistamiseen uusiutuvana ay-liikkeen kärkiliitona.

On hienoa että SEFE on ottanut opiskelijat vahvasti mukaan ammattiliittomme toimintaan. Kylteripuheenjohtajaverkosto (KPV) vaikuttaa kyltereiden piirissä ja henkilökohtaisesti on uskomattoman inspiroivaa olla mukana vaikuttamassa tällaisessa joukossa.

Toivottavasti vaikuttamistyö kehittyy entisestään ja kylterit ja ekonomit pystyvät yhdessä rakentamaan entistä vahvempaa SEFE:ä ja samalla tuomaan ammattitaitoamme esiin työnantajille.

Lauri Linnainmaa
Puheenjohtaja 2014, Boomi ry.
Puheenjohtaja 2014, Kylteripuheenjohtajien verkosto

Kylteripuheenjohtajien verkosto 2014 SSHV:n vuosijuhlilla

Kylteripuheenjohtajien verkosto 2014 SSHV:n vuosijuhlilla

#FixaStatistiken

Rasmus Savander

Svenska Yle har i skiftet av november och december startat en artikelsamling vid namnet Fixa högskolan. I artikelserien synar YLE de svensk- och tvåspråkiga yrkeshögskolorna och universiteten i Finland under en två veckors tid. Granskningen är ”öppen”, vilket betyder att läsarna lätt kan delta, genom att diskutera och tipsa YLE om områden och ämnen som borde granskas.

Diskussionen har varit aktiv såväl på Twitter under hashtaggen #fixahögskolan och på YLEs egna hemsidor. Många av problemen och observationerna har varit intressanta och högt aktuella.

Igår deltog jag i en intervju var ämnet var löneskillnader mellan utexaminerade ekonomer i Finland. I Finland älskar vi som känt, att gotta oss i vad andra människor tjänar, men frågeställningen i sig är rätt intressant: finns det skillnader och vad kan dessa skillnader bero på.

Den uppseendeväckande rubriken ”9 000 euro mindre för ÅA-ekonom” visar tyvärr att man inte valt att rota vidare, utan nöjt sig med att ta lite väl förhastade slutsatser. Siffrorna grundar sig på Statistikcentralens uppgifter om årslönsinkomster 2010 hos ekonomer som utexaminerats mellan 2006-2009. I artikeln jämför man medianlönerna hos ekonomer utexaminerade från nio olika universitet i Finland.

Till näst ämnar jag gå lite djupare, analysera varför Statistikcentralens data i viss mån är missvisande och varför det är värt att se längre än vad näsan räcker.

För det första beaktar medianlönerna inte var de utexaminerade ekonomerna arbetar, utan endast var de studerat. Arbetar du i Uleåborg med samma sak som någon annan arbetar med i Helsingfors finns det en stor sannolikhet att du som arbetar i Uleåborg har en lägre lönenivå. Detta föga förvånande i och med att kostnadsnivån Helsingfors vs resten av landet är markant.

Statistiken från Statistikcentralen tar inte heller i beaktan utexaminerade som arbetar utomlands. I t.ex. Hankens fall, arbetar uppskattningsvis 10-15 procent av alumnerna utomlands. Detta förbises totalt i statistiken.

Medianlönerna tar inte heller i beaktan inom vilken sektor man arbetar. Också här är löneskillnaderna markanta beroende på om du t.ex. arbetar inom privata sektorn eller den offentliga sektorn. Ifrågavarande statistik beaktar ej heller vad de utexaminerade studerat eller inom vilken bransch de jobbar.

Ekonomutbildningen överlag är mycket bred och allmänbildande, men det finns också rikligt med möjligheter att specialisera sig inom ett visst ämne. Ekonomer finner du därför i så gott som alla sektorer av samhället. Föga förvånande är alltså att det ibland också finns stora löneskillnader mellan en ekonom som arbetar inom banksektorn och en ekonom som arbetar inom kommunikation.

 

Ju högre medelåldern är, ju högre är lönenivån

En annan aspekt, som lätt förbises, är medelåldern för utexaminering inom de olika ekonomiutbildningarna. Uppskattningsvis kunde man konstatera att ju högre medelåldern är, ju högre är lönenivån (i och med att man vid högre ålder antagligen har mera arbetserfarenhet än vid lägre ålder).

Hoppeligen inser ni vid det här laget, att löneskillnader utexaminerade ekonomer emellan inte är en så svart vit sak, inte åtminstone då man granskar löneskillnaderna utifrån medianlöner som inte beaktar sektor, bransch, ålder, regionala skillnader och kön.

Jag vill avsluta med att poängtera att det naturligtvis finns löneskillnader mellan de olika ekonomutbildningarna i Finland. Likaså finns det naturligtvis skillnader i utbildningen. Men överlag är utbildningen mycket god, lönenivå hög och arbetslösheten låg (4,1 % AKAVA Utbildningsregister 12/2011).

Att påstå att löneskillnaderna ekonomer emellan (beroende på varifrån du utexamineras) är stora och att detta skulle vara ett verkligt problem, handlar nog i mitt tycke om att försöka klyva hårstrån. Det finns andra, betydligt viktigare och betydligt orättvisare, skillnader på den finska arbetsmarknaden. Det är här borde fokus ligga.

 

Rasmus Savander
III- Viceordförande SEFE 2014-2015

P.S. Vill du läsa mera om hur nyutexaminerade ekonomer klarar sig i arbetslivet, och hur de upplever sig haft nytta av sin utbildning? Bekanta dig då gärna med SEFEs färska ”5-år i arbetslivet”-undersökning. Här är en sammanfattning och här hittar du själva rapporten.