Avainsana-arkisto: rekrytointi

Miten löytää motivaatio työnhakuun kielteisten päätösten jälkeen?

Jesse Kinnunen

Oletko saanut seuraavan tyyppisiä vastauksia yritykseltä, jolle olet lähettänyt työhakemuksen: ”Ikävä kyllä valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” tai ”kohdallasi ei edetä prosessissa”? Minä olen. Olen myös ollut mukana tekemässä kyseisiä päätöksiä sekä viestimässä niistä.

Kun kielteinen päätös sattuu omalle kohdalle, se harmittaa. Aikaa kuluu hakemuksia tehdessä ja energiaa päätöksiä odotellessa. Erityisen raskasta työnhausta tekee juuri odottaminen, varsinkin silloin, kun tietoa haun etenemisestä tai lopullisen valinnan ajankohdasta ei saa. Jos on elänyt toivossa jo jonkin aikaa ja joutuu lopulta pettymään, saattaa se tuntua masentavalta. Kun tämä toistuu kerta toisensa jälkeen, oma tilanne alkaa tuntua toivottomalta ja näin epätoivo sekä kyyninen asenne voivat hiipiä mukaan työnhakuun.

Kyynisyys voi johtaa myrkylliseen kierteeseen: motivaationsa menettänyt hakija laittaa puolivillaisesti tehtyjä ”massahakemuksia” eteenpäin, sillä hän ei enää viitsi yrittää tosissaan, onhan vastaus kuitenkin kielteinen.

Tällainen toiminta on erittäin vahingollista työllistymiselle, sillä motivaation rapistuessa hakemusten laatu laskee ja työnhaussa laatu ratkaisee. Kuinka siis pysyä motivoituneena pettymysten edessä?

Älä huolehdi asioista, joita et voi kontrolloida

Työnhaussa energiaa kuluttava tekijä on epätietoisuus. Saatat miettiä mm. ”Mitä mieltä rekrytoija on CV: stäni?” tai ”Mitä ne ajattelivat minusta haastattelussa”.

Kaikkiin kysymyksiisi et voi saada tyhjentäviä vastauksia ja se sinun on tärkeä tiedostaa. Voit kuitenkin olla varma, että CV:si on riittävä, jos olet sen aiemmin viilannut kuntoon ja pyytänyt siitä palautetta. Ja kun olet vielä harjoitellut haastattelutilannetta peilin ja ystäviesi kanssa, tiedät, että annoit parhaasi eikä sinun tarvitse enää murehtia haastattelua.

Hakijamäärän miettiminenkään ei ole järkevää. Määrällä ei ole toiminnallesi merkitystä, vaan sinun pitää tehdä paras mahdollinen hakemus oli hakijoita sitten viisi tai viisikymmentä. Mieti aina työnhaussa vain niitä asioita, joihin itse voit vaikuttaa ja pidä huoli siitä, että ne ovat huippukunnossa.

Epäonnistuminen on aina uusi mahdollisuus

Kun epäonnistumisia tulee, kannattaa niitäkin kohdatessaan ymmärtää, mitä voi kontrolloida ja mitä ei. Et voi muuttaa yrityksen rekrytointipäätöstä, mutta voit pyytää heiltä palautetta. Mikäli et palautetta saa, ei se ole vikasi, olet ainakin yrittänyt. Enempää et asialle voi tehdä, joten ei sitä myöskään kannata murehtia.

Pettymykseen suhtautumiseen voi rakentaa itselleen rutiinin. Kielteisen päätöksen tullessa voit ajastimen kanssa antaa itsellesi viisi minuuttia aikaa olla harmistunut, masentunut, pettynyt, raivostunut ja mitä ikinä tunteita kielteinen päätös sinussa herättää. Kun kello soi, toista sana: HYVÄ.

Tämä antaa sinulle mahdollisuuden itse päättää, miten otat epäonnistumisen vastaan ja kuinka annat sen vaikuttaa tulevaan toimintaasi.

Et saanut työpaikkaa? Hyvä, aika tehdä parempi hakemus. Et saanut palautetta? Hyvä, aika kysyä muualta. Et saanut tuloksia aikataulussa? Hyvä, aika ottaa ohjat omiin käsiin ja soittaa yhteyshenkilölle.

HYVÄ/GOOD -periaate juontaa juurensa amerikkalaisen Jocko Willinkin motivaatio- ja johtamismetodiin. Jocko on yksi menestyneimmistä Irakin sodan US Navy SEAL -komentajista ja voit tutustua hänen ajatuksiinsa tarkemmin videosta: https://www.youtube.com/watch?v=IdTMDpizis8

Kaiken alku on siis ymmärrys siitä, mitä voit ja mitä et voi kontrolloida. Ja silloin kun asiat, joihin et itse voi vaikuttaa menevät pieleen, on vain yksi vastaus: Hyvä, sillä tänään on taas aika oppia jotain uutta.

Jesse Kinnunen
Recruitment Consultant
aTalent Recruiting

Kirjoittaja toimii aTalentilla rekrytointikonsulttina ja on erikoistunut asiakasyritysten rekrytointien ja työnantajakuvan kehittämiseen. aTalent Recruiting tarjoaa kattavat rekrytointipalvelut yrityksien tarpeisiin ja auttaa organisaatioita valjastamaan nuorten tekniikan ja talouden ammattilaisten osaamisen kilpailueduksi.

_________________________________________________________

Kirjoitus on osa suorahaun kumppaneitamme esittelevää blogi-sarjaa.

Suorahaku – näin se toimii

Väistö ja Immonen

Suorahaku on oiva keino löytää osaavimmat ehdokkaat avoinna olevaan tehtävään. Meille se on juuri oikean henkilön löytämistä asiakasyrityksemme riveihin. Miten me sen oikean ihmisen sitten löydämme? Näin prosessi etenee.

Ihanne-ehdokkaan etsintä käynnistyy

Asiakasyritys lähestyy suorahakuyritystä toimeksiannolla hyvin vaihtelevista syistä. Jotkut haluavat edistää rekrytointia kaikessa hiljaisuudessa, joskus kyseessä on vaativampi rekrytointi, jolloin ehdokkaalta vaaditaan tiettyä kokemusta ja erityisosaamista. Syynä voi myös olla rekrytointiin käytettävien resurssien puute.

Ensin kuvaamme yrityksen tarpeista lähtevän ihanne-ehdokkaan profiilin. Siihen kirjataan ylös yksityiskohtaisesti etsittävän henkilön toivottu tausta ja ominaisuudet. Usein tarkoituksena ei ole löytää tarkkaa kopiota aiemmasta tekijästä, vaan hankkia uutta strategiaan sopivaa osaamista. Tärkeää on myös kartoittaa sellaiset yritykset, joista toimeksiantajayritys ei haluaisi tulevaa työntekijää rekrytoida. Syinä voivat olla esimerkiksi yhteistyökumppanuus tai kilpailuasetelma.

Perusteellinen kartoitus haun pohjana

Kun ihanneprofiili on selvillä, aloitamme research-vaiheen, jossa kartoitetaan potentiaaliset, tehtävään soveltuvat ehdokkaat.

Käymme perusteellisesti läpi asiakasyrityksen toimialan ja soveltuvin osin myös muiden potentiaalisten toimialojen ehdokkaita. Suurin osa asiakasyritykselle esiteltävistä ehdokkaista tulee maantieteellisesti lähialueelta, mutta usein pyrimme löytämään esiteltäväksi myös paluumuuttajia eli henkilöitä, jotka ovat lähtöisin tehtäväalueelta tai esimerkiksi opiskelleet siellä.

Vahva digitaalinen jälki tärkeä

Toimeksiannosta riippuen research-konsultti voi läpikäydä jopa satoja kandidaatteja, joista valikoidaan niin kutsutulle Long Listille noin kaksikymmentä sopivinta ehdokasta. Tärkeimpiä tämän vaiheen työkaluja ovat erilaiset tietokannat, yritysten internet-sivut ja ammatillisesti relevantit sosiaalisen median kanavat.

Mikäli henkilön digitaalinen jälki on vahva ja LinkedIn -profiili ajantasainen, tulee hän todennäköisemmin kontaktoiduksi työtarjousten osalta kuin verkossa vähemmän aktiivinen kollega.

Digiaikanakaan emme voi unohtaa henkilökohtaisten kontaktien tärkeyttä. Asiantuntevassa suorahakutoimistossa työskentelee laajat sosiaaliset verkostot omaavia konsultteja, joiden paikallistuntemusta hyödynnetään hauissa.

Kärkiehdokkaiden kanssa eteenpäin

Meidän toimintatapamme on esitellä Long Listin ehdokkaat asiakasyritykselle. Keskustelua käydään ihanneprofiiliin peilaten: ketkä näistä tehtävään sopivista olisivat ne parhaat? Kun nämä on valittu, konsultti kontaktoi valitut ehdokkaat.

Ehdokkailla on usein paljon kysymyksiä liittyen sekä yritykseen että tarjottuun tehtävään. Jotta konsultti pystyy vastaamaan kysymyksiin, on hänelle usein luovutettu luottamuksellistakin tietoa yrityksestä salassapitosopimuksen puitteissa.

Kiinnostuksensa ilmaisseiden ehdokkaiden kanssa menemme eteenpäin tapaamisen merkeissä. Tässä tapaamisessa punnitaan niin ehdokkaan todellinen kiinnostus kuin henkilön soveltuvuus tehtävään työnantajan näkökulmasta.

Tämän jälkeen pääsemme esittelemään potentiaalisimmat ja motivoituneimmat ehdokkaat asiakasyritykselle. Näin molemmilla osapuolilla on mahdollisuus käydä vielä tarkentavaa keskustelua.

Kärkiehdokkaiden kohdalla jatkamme yleensä soveltuvuusarviointiin. Meidän yrityksessämme arvio perustuu kirjallisiin tehtäviin ja 1,5 h – 2 h kestävään henkilökohtaiseen syvähaastatteluun.

Suorahaun prosessi kestää yleensä keskimäärin kolme kuukautta vaihtelun ollessa kuitenkin suurta. Hakua jatketaan, kunnes sopiva ehdokas on löytynyt.

Suorahakuyhtiö antaa yleensä suorahaulle takuun ja sitoutuu etsimään veloituksetta uuden henkilön, mikäli suositeltu ehdokas osoittautuisi kuitenkin sovitun ajan puitteissa sopimattomaksi tehtävään.

Satu Väistö
Research-konsultti

Juha Immonen
Senior Partner, Suorahakukonsultti

Kirjoittajat toimivat Romana Management Oy:ssä ylemmän johdon ja vaativien asiantuntijatehtävien suorahakujen parissa. Romana Management Oy on vuonna 1997 perustettu suorahakuun ja organisaatioiden kehittämiseen erikoistunut konsulttiyritys.

______________________________________________________

Kirjoitus on osa suorahaun kumppaneitamme esittelevää blogi-sarjaa.

Työtä etsimässä 3 – Ilmoittaudu suorahaku- ja rekry-yritysten listoille

Uravalmentaja Arja Parpala

Eipä ole suorahakukonsultti ottanyt yhteyttä. Huoh!

No ei huolta. Onneksi voit itse ilmaista konsulteille, että olet kiinnostunut uusista haasteista. Suorahakuyrityksiä on Suomessa paljon. Katso vaikkapa www.ssy.fi tai googlaa sanoilla suorahaku tai Executive Search, niin saat listan alan toimijoista. Myös monet rekrytointiyritykset kuten Manpower ja Eila Kaisla toimivat työnantajien työrukkasina myös asiantuntijoiden ja keskijohdon hauissa.

Useilla konsulteilla on verkkosivuillaan sähköinen hakemus, joka tulee täyttää. Osalle voit lähettää tietosi sähköpostitse. Vilkaise heidän sivuiltaan, mikä on oikea toimintatapa.

 

Hakemus ja CV

Kerro hakemuksessa tai saatteessa lyhyesti, kuka olet ja mitä ovat keskeiset osaamisesi. Kerro myös, millaisista tehtävistä olet jatkossa kiinnostunut ja millä toimialoilla tai millaisissa organisaatioissa haluaisit työskennellä.

Liitä mukaan hyvä CV ja jää hetkeksi odottelemaan. Sinuun saatetaan olla yhteydessä…

 

Pyri keskustelemaan henkilökohtaisesti

Kun olet lähettänyt tietosi, ole aktiivinen. Soita parin päivän päästä yritykseen ja pyydä, että saat keskustella jonkun konsultin kanssa. Voit tietenkin jo etukäteen tarkistaa parin konsultin nimet yrityksen nettisivuilta, niin pääset ehkä helpommin läpi.

Monet konsultit keskustelevat mielellään kanssasi jo etukäteen, jotta heillä sopivan toimeksiannon tullessa on selkeä kuva sinusta ammattilaisena. Kerro konsultille osaamisestasi ja tavoitteistasi, niin autat häntä työssään. Jotkut konsultit tosin ottavat hakijoihin yhteyttä vasta toimeksiannon pohjalta.

Myös jos olet keskustellut jonkun konsultin kanssa vaikkapa työnhaun yhteydessä, ota häneen uudelleen yhteyttä ja kerro tilanteestasi.

 

Pidä tietosi ajan tasalla

Päivitä tietosi konsulttien verkkojärjestelmiin säännöllisesti tai lähetä päivitetty CV heidän käyttöönsä, jotta tietosi pysyvät aktiivisena. Pidä myös huolta, että LinkedIn-profiilisi on ajan tasalla, sillä suorahakukonsultit tekevät hakuja myös siellä.

 

Arja Vuorela
Asiantuntija, Urapalvelut

Työtä etsimässä 2 – Ota yhteyttä tulevaan työnantajaasi

Uravalmentaja Arja Vuorela

Ensimmäiseksi haluaisin julistaa pannaan käsitteen Avoin hakemus. Ei siksi, että työpaikkoihin ei kannattaisi ottaa yhteyttä aktiivisesti silloinkin, kun heillä ei ole ilmoitusta avoimesta työpaikasta. Päinvastoin. Vaan siksi, että avoin hakemus yleensä tarkoittaa viestiä, jonka jokaisesta sanasta paistaa, että se on tarkoitus lähettää useille työnantajille eikä työnhakijalla ole niin suurta kiinnostusta työnantajaa kohtaan, että kirjoittaisi juuri heille kohdistetun viestin.

Kohdista ja osoita kiinnostuksesi

Työpaikoista 70 – 80 prosenttia löytävät tekijänsä muita kanavia kuin julkisen työpaikkahaun kautta. Jos siis todella haluat löytää itsellesi työpaikan, on välttämätönta ryhtyä aktiiviseksi.

Selvitä ensi itsellesi muutama asia:

  • Missä haluat olla työssä?
  • Kuka tässä työpaikassa voisi olla minun esimieheni?

Kun nämä asiat ovat selvillä, ala hakea tietoa näistä työpaikoista ja esimiehistä. Käytä kaikkia mahdollisia lähteitä: nettiä, lehtiä, TV:tä, radiota, tuttavia…

Ala kirjoittaa itsellesi muistiinpanoja:

  • Miksi haluan olla työssä tässä organisaatiossa?
  • Mikä tämän organisaation tuotteissa, asiakkaissa, toimintatavoissa, arvoissa minua kiinnostaa?
  • Millainen tausta tulevalla esimiehelläni on?
  • Millä voisin vakuuttaa tulevan esimieheni, että olen hänelle arvokas rekrytoiti?
  • Mitä annettavaa minulla on tälle organisaatiolle?

Näiden pohdintojen jälkeen onkin mahdollista kirjoittaa tulevalle esimiehelle kiinnostava viesti. Aloita kertomalla jotakin, mikä tässä organisaatiossa on kiinnittänyt huomiosi. Me ihmiset olemme yleensä kaikkein eniten kiinnostuneita itsestämme ja omasta tekemisestämme. Jos siis pystyt heti alkuun kertomaan tulevasta työnantajastasi jotakin ajankohtaista tai yksityiskohtaista, herätät aitoa kiinnostusta. Kun sen jälkeen kerrot, miksi juuri sinun osaamisesi sopii heidän tilanteeseensa tai toimintaapaansa ja mitä arvokasta tuot mukaasi organisaatioon, kiinnostus nousee entisestään. Kerro, että olet pian yhteydessä häneen ja liitä mukaan CV:si, joka vahvistaa kertomaasi.

Jos organisaatiolla netissä hakulomake, täytä myös se, jotta kunnioitat heidän toimintatapojaan. Ei kuitenkaan kannata luottaa siihen, että organisaatioista oltaisiin aktiivisesti yhteydessä sinuun tämän nettilomakkeen pohjalta.

Ota yhteys muutaman päivän kuluessa tulevaan esimieheesi. Pyri keskusteluun hänen kanssaan, oli hänellä tarjolla työtä tai ei. Koska hän tuntee organisaationsa ja alansa, hänellä voi olla sinulle kullan arvoisia vinkkejä, miten voit edetä halumallasi tiellä.

 

Arja Vuorela
Asiantuntija, Urapalvelut

Aktiivisuus ratkaisee työnhaussa!

Uravalmentaja Arja Vuorela

Miten löydän uuden työn? Miten erottaudun muista työnhakijoista? Mikä ratkaisee työnhaussa? Näitä kysymyksiä SEFEn uravalmentajat pohtivat päivittäin asiakkaittensa kanssa.

 

Levitä verkot laajalle!

Tärkein onnistumisen edellytys työnhaussa on aktiivisuus. Jos jäät odottamaan sopivaa ilmoitusta netissä tai lehdissä, voit joutua odottamaan pitkäänkin.

Pidä CV:si ajan tasalla ja ole valmis lähettämään se milloin tahansa henkilölle, joka on tai voisi olla kiinnostunut osaamisestasi.

Myös LinkedInissä CV kannattaa rakentaa informatiiviseksi, jotta tuleva työnantajasi tai kiinnostunut headhunter voi löytää sinut.

Lisäksi CV kannattaa toimittaa mahdollisimman moneen CV-pankkiin, suorahaku- ja rekrytointiyritykseen. Suomen suurimmat CV-kannat ovat Monsterilla ja Mercuri Urvalilla. Niihin tehdään kymmeniätuhansia hakuja kuukausittain. Jos et halua julkistaa CV:täsi, ota ainakin käyttöön avointen työpaikkojen seurantapalvelu.

 

Kohdista!

Kohdista hakemuksesi aina juuri sille työnantajalle ja siihen tehtävään, jota olet hakemassa.

Kerro hakemuksen alussa, miksi lähetät hakemuksen juuri heille juuri nyt. Mikä heidän yrityksessään on sellaista, että haluat työskennellä heillä? Asetu työnantajan asemaan ja motivoi häntä lukemaan viestisi. Myös ns. avoin hakemus on tarkasti kohdistettu viesti, ei mikään massapostitus.

 

Innostu!

Älä oleta, että viestisi vastaanottaja on automaattisesti kiinnostunut sinusta ja viestistäsi. Tee itsesi kiinnostavaksi. Mieti, mitkä osaamisesi ovat niitä, joita kannattaa erityisesti tuoda esille juuri tässä tapauksessa.  Ekonomina osaamisesi on niin laajaa, että jos kerrot kaikesta, et oikeastaan kerro mistään.

Mieti, mikä vastaanottajaa kiinnostaa ja kerro, miten voit auttaa häntä siinä. Innostu, niin olet innostava.

 

Aktivoidu!

Jos vaivaudut lähettämään CV:si potentiaaliselle työnantajalle, älä jätä hommaa kesken. Soita mahdolliselle tulevalle esimiehellesi ja kerro itsestäsi. Olethan miettinyt valmiiksi, miten herätät hänen kiinnostuksensa? Jos hänellä ei ole työtä tarjolla, kysy vinkkejä, keihin muihin sinun kannattaisi olla yhteydessä.

”Kalastus on hyvä harrastus. Saalista saat, kun pidät verkot vesillä.” – Pätee myös työnhakuun!

 

Arja Vuorela
Asiantuntija, Urapalvelut