Avainsana-arkisto: talous

Tulevaisuuden palvelujohtaminen ja asiakaselämys – onko ihmiskontakti luksusta?

Kristiina Palmgren ja Satu Väkiparta

Suomi on muuttumassa insinööritaloudesta palveluelämystaloudeksi. Asiakkaan rooli palveluprosessin aktiivisena kuluttajana vaatii yritysten henkilöstöltä muutosta koko palveluajattelussa.

Suomesta löytyy erinomaisia tuotteita ja palveluja, jotka vain odottavat kaupallistamista huipputuotteiksi. Ja nimenomaan huipputuotteiksi, luksukseksi, sillä juuri näille löytyy nykyisin paljon kuluttajia.

Miksi kannattaa myydä luksusta? Liian monet yritykset vierastavat koko sanaa. Jos yrityksiltä kuitenkin kysytään, haluavatko he myydä keskinkertaista palvelua tai harmaita, näkymättömiä tuotteita, vastaus on yleensä kielteinen. Mieluummin myydään jotain parempaa.

Erinomaisuuden pelko

Vaativat asiakkaat niin Suomessa kuin maailmallakin etsivät parasta palvelua tai tuotetta. Meillä on jo liian pitkään kytenyt erinomaisuuden pelko yhdistyneenä myynnin ja markkinoinnin aliarvostamiseen. Olemme tyytyneet kilpailemaan vain hinnalla. Globaalissa kilpailussa Suomen valttina kuitenkin on, että uskallamme hintakilpailun sijaan kilpailla korkealaatuisella osaamisella ja laadukkaalla palvelulla. Samalla nostamme tuotteen tai palvelun jalostusarvoa – sekä lopputuloksena saamme myös parempaa hintaa!

Me kaksi puhumme palvelubaletista, koska palvelua kuten huippuunsa viritettyä balettiesitystä voi treenata. Pitää vain oppia tunnistamaan kriittiset osa-alueet, joita kehittämällä jokainen yritys kykenee tavoittelemaan toimialansa huippua.

Kohti täydellistä palveluelämystä

Palvelukokemus muodostuu enemmän asenteesta kuin objektiivisista laatutekijöistä. Yrityksen palveluosaamista voidaan trimmata palvelujohtamista kehittämällä. Luomalla asiakkaille erinomainen kokonaiskokemus edistetään tuotteiden tai palveluiden muista erottuvaa houkuttavuutta.

Menestyvien yritysten palvelustrategioita yhdistää halu korkeaan laatuun ja huippusuoritukseen. Näiden yritysten ytimessä on myös halu palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin – luksuspalveluasenteella! Täydellinen palveluelämys syntyy pienten yksityiskohtien ja hienovaraisten nyanssien johtamisella. Yrityksen asiakaspolun jokainen yksityiskohta on mietitty ja loppuun asti hiottu.

Digitalisaatio ja robotisaatio muuttavat työprosesseja ja ihmisen rooli organisaatioissa muuttuu. Esimiehen rooli palvelujohtamisessa on edistää palvelun tason kehittämistä ja sen laadun ylläpitämistä. Yrityksen palvelustrategia toteutetaan uudenlaisella johtamisella, jossa asiakaslupaus lunastetaan ja jopa ylitetään päivittäin.

Kaupallistaminen on ekonomien työtä myös tulevaisuudessa. Meillä on ratkaiseva rooli siinä, miten asiakaskokemuksen johtaminen viedään yrityksissä käytäntöön.  Automatisaatio ja digitalisaatio mahdollistavat monien työvaiheiden helpottumisen, mutta ihmiskontaktilla on tulevaisuudessakin arvonsa. Oppivat robotit haastavat jo nyt jossain palvelutehtävissä ihmisen; esimerkiksi ikuisesti hymyilevä robotti hotellin vastaanotossa ei tee virheitä. Mutta ihminen voittaa robotin empaattisuudessa ja kyvyssä aistimaan hienovaraiset nyanssit – ainakin vielä toistaiseksi.

Kristiina Palmgren ja Satu Väkiparta

Palmgren (KM, eMBA) ja Väkiparta (KTM) ovat kouluttajia. He ovat Suomen ensimmäisen luksusklusteriohjelman perustajia, Haaga-Helian luksuskouluttajia sekä Greetings From Luxury Finland Start Up -yrityksen osakkaita. Molemmat ovat pitkän linjan yritysvalmennuksen ja yrittäjyyden osaajia. ”Me uskomme, että luksustuotteet ja – palvelut tulevat olemaan Suomen kansantalouden pelastava pala. Me myös uskomme suomalaisiin ekonomeihin kaupallistajina, joiden avulla pystymme nostamaan suomalaisten tuotteiden ja palveluiden jalostusastetta ja – arvoa. Autamme suomalaisia yrityksiä löytämään oman luksuksensa.”

Ekonomiosaaminen hyödyttää veronmaksajaa – ilmoittaudu kuntavaaliehdokkaaksi!

Suomen Ekonomien puheenjohtaja Timo Saranpää

Uudet kunnanvaltuustot valitaan sunnuntaina 9.4.2017. Vaalien ehdokashaku on kuumimmillaan. Keskustelin muutaman suurimpien puolueiden piirijärjestön edustajan kanssa ja viesti oli selkeä: osaavia ehdokkaita tarvitaan.

Ensimmäiset ehdokkaat on nimetty, mutta haku jatkuu ainakin vuodenvaihteeseen asti. Lopulliset listat pitää jättää 28.2.2017. Ehdit siis vielä mainiosti mukaan!

Valtuustot ovat paikallisvallan keskittymiä

Kuntalain mukaan ”kunnan on pyrittävä edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan” ja ”kunnan päätösvaltaa käyttää asukkaiden valitsema valtuusto.” Valtuustoissa toteutetaan suomalaisten omistajastrategiaa ja julkisten palveluiden omistajaohjausta.

Kuntapäättäjien joukosta seulotaan todennäköisesti myös maakuntavaltuustojen ja maakunnallisten sote-yhtiöiden luottamushenkilöt. Kummallakin tasolla tehdyt tuotanto- ja investointipäätökset vaikuttavat julkisen palvelun laatuun, käyttömaksuihin ja veroihin.

Kunta- ja maakuntapäättäjillä on siis valtaa.

Kuntapäättäjiltä vaadittava osaamista

Päättäjien on oivallettava yhteiskunnan omistusten ja sen tarvitsemien palveluiden strateginen luonne ja merkitys. Meidän kaikkien etu on, että palvelusektorit ja infra kehitetään laadukkaiksi ja tehokkaiksi sekä omaa että ulkoistettua tuotantoa taitavasti yhdistäen.

Kunta- ja maakuntahallinnot ovat jatkossakin merkittäviä omistajia ja ohjaavat huomattavia pääoman tuottovirtoja. Päätösten tekoon tarvitaan siis ammattimainen ote.

Kansallisessa keskustelussa julkinen ja yksityinen palvelu erotellaan tuottajan mukaan. Kansainvälisesti käytetty jako lähtee maksajasta. Rahoittajan perusteella arvioiden nykyisten kuntabudjettien suurimmat pääkohdat, sote- ja koulutuspalvelut, ovat käytännössä täysin julkisia. Julkisina ne säilyvät sote-uudistuksen jälkeenkin.

Kunta- ja maakuntapäättäjillä on myös vastuuta.

Liiketoimintaosaaminen ensiarvoisen tärkeää

Ekonomien liiketalousosaamista tarvitaan julkisten palveluiden tuloksellisuuden ja laadun kehittämisessä. Julkisen sotetuotannon yhtiöittäminen kasvattaa tämän osaamisen tarvetta myös luottamushenkilötehtävissä.

Palvelutuotannon johtaminen vaatii kykyä liiketoimintamallien vertailuun, ymmärrystä kustannuslaskennasta, hinta-laatu-suhteen arviointiosaamista sekä palveluksiaan tarjoavien yritysten toiminnan ymmärrystä. Niihin meidät on koulutettu.

Valtuustoihin tarvitaan osaavia, laaja-alaiseen ajatteluun kykeneviä ihmisiä. Heidän käsissään on jatkossakin merkittäviä palvelutuotantoon ja investointeihin liittyviä päätöksiä. Päätöksiä, joiden tekeminen edellyttää strategista ajattelua sekä kykyä irtautua puoluepoliittisesta vallantavoittelusta ja -varmistelusta kuntalaisten eduksi. Tarvittaessa kuntarajat ylittäen.

Ehdokkaaksi ilmoittautuminen käy helposti puolueiden paikallisjärjestöjen nettisivujen kautta. Toivottavasti mahdollisimman moni ekonomi ja kylteri innostuu mukaan paikalliseen vaikuttamiseen. Osaamisemme hyödyttää veronmaksajaa!

Kuntavaaliterveisin

Timo Saranpää
Puheenjohtaja, Suomen Ekonomit

On sovittu, että sovitaan!

Suomen Ekonomien puheenjohtaja Timo Saranpää

Viimeisen parin viikon aikana on saanut vastailla jäsentemme hämmentyneisiin kysymyksiin yhteiskunta-/kilpailukykysopimusneuvotteluista: Mitä on sovittu? Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Niin sanotun kilpailukykysopimuksen (yhteiskuntasopimus tai työmarkkinasopimus) nimissä työmarkkinakeskusjärjestöt (pois lukien osa SAK:laisista liitoista) ovat sopineet, että liitot 31.5.2016 mennessä neuvottelevat työ- ja virkaehtosopimuksiin muun muassa seuraavat osat.

Kilpailukykyelementit

Suomalaisen työn hintakilpailukyvyn parantamiseksi on sovittu seuraavista työn hintaan vaikuttavista muutoksista:

  • Vuotuinen työaika lisääntyy 24 tunnilla
  • työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuvelvoitteista osa siirretään työnantajilta työntekijöiden vastuulle
  • työnantajan sosiaaliturvamaksua alennetaan
  • julkisen sektorin lomarahoja leikataan 30 prosenttia vuosina 2017-2019.

Palkkojen nollaratkaisu

Osana ratkaisua on sovittu työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkamisesta vuodella, mikä tarkoittaa sitä, että palkat eivät nouse vuonna 2017.

Paikallisen sopimisen pelisäännöt

Keskusjärjestöt ovat sopineet, että liitot ottavat työehtosopimuksiinsa määräykset seuraavista paikalliseen sopimiseen liittyvistä asioista:

  • Selviytymislauseke (ns. kriisilauseke), jonka avulla on tarkoitus turvata työpaikat työehtoja sopeuttamalla työnantajan joutuessa taloudellisiin vaikeuksiin.
  • luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen paikallisen sopimisen mahdollisuuksien lisäämistä vastaavaksi
  • paikallisen sopimuksen voimaantulo ilman liittotason hyväksyntää
  • mahdollisuus ottaa käyttöön työaikapankkijärjestelmä.

Lisäksi on sovittu, että lainsäädännöllä poistetaan järjestäytymättömiä yrityksiä koskeva kielto tehdä paikallisia sopimuksia, varmistetaan samat neuvotteluosapuolet kuin järjestäytyneissä yrityksissä, sovitaan riitojen ratkaisusta työtuomioistuimessa, muutetaan työttömyys- ja palkkaturvaa siten, että niiden taso määräytyy mahdollista selviytymissopimusta edeltävän tason mukaan sekä laajennetaan YT-lain soveltamisalaa koskemaan myös sivuliikkeitä.

 

Suomen palkkamalli ja paikallinen sopiminen

Kokonaisratkaisuun liittyvän ns. Suomen palkkamallin on sovittu ottavan huomioon seuraavat tekijät: kansainväliselle kilpailulle alttiiden alojen kilpailukyky, julkisen talouden tasapaino, työllisyyden pitkäjänteinen tukeminen ja tuottavuuskehitys. Mallin tarkempi sisältö on sovittu neuvoteltavaksi, mikäli em. kolme (A-C) osaa on saatu neuvoteltua kattavaan osaan työ- ja virkaehtosopimuksia toukokuun loppuun mennessä.

Paikallisesta sopimisesta ja Suomen palkkamallista ei ole sovittu muuta kuin edellä kirjoitettu. Muun muassa paikallisen sopimisen kipupisteiden (työajat ja palkat) käsittelystä ei ole sovittu mitään pois lukien kriisilausekkeen mukaiset tilanteet.

Suomen palkkamalli sisältää oikeat tavoitteet, mutta mallin ”kansainväliselle kilpailulle alttiiden alojen” määrittely on herättänyt (ansaitusti) kysymyksiä. Esimerkiksi vientiliitot ovat jo ehättäneet ilmoittamaan huolehtivansa omista neuvotteluistaan muiden alojen tilannetta huomioimatta.

 

Miten kilpailukykysopimus vaikuttaa ekonomeihin?

Ekonomeista noin puolet työskentelee työehtosopimuksettomilla aloilla eivätkä neuvotellut asiat periaatteessa koske heitä. Käytännössä kuitenkin on odotettavissa, että monilla aloilla ne liukuvat myös ylempien toimihenkilöiden työsuhteiden ehtoihin.

Työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen nousu vaikuttaa myös ekonomien nettopalkkoihin. Mediaanipalkkaa (4900 €/kk) nauttiva ekonomi maksaa ensi vuoden alusta lähtien reilun prosentin verran enemmän veroluonteisia maksuja.

 

Miten sopiminen etenee?

SAK:n liitoista AKT, PAM, SEL, Rakennusliitto ja SLSY ovat ilmoittaneet hylkäävänsä syntyneen neuvottelutuloksen. EK puolestaan on näiden hylkäysten jälkeen ilmoittanut, että sopimuksen kattavuus ei ole riittävä.

Seuraavaksi odotetaan 1) kääntyykö riittävän monen SAK:laisen liiton mieli sopimuksen kannalle 2) katsooko EK kattavuuden riittävän. Mikäli em. ”ehdot” täyttyvät, alkaa liittokohtainen neuvottelukierros, jonka lopputulemana pitäisi 31.5.2016 olla neuvoteltuna riittävän suureen osaan työ- ja virkaehtosopimuksia edellä kuvatut kilpailukykyelementit (A), palkkojen nollaratkaisu (B) ja paikallisen sopimisen pelisäännöt (C).

Mikäli näin tapahtuu, alkaa kesäkuussa neuvottelu niin sanotusta Suomen mallista, jolla palkoista sovitaan ensimmäisen kerran syksyllä 2017. Mikäli sen sijaan kesäkuussa todetaan, että riittävää kattavuutta ei ole saavutettu, sopimus purkautuu kaikilta osin ja syksyllä odottavat liittokohtaiset työehtosopimusneuvottelut.

Mitä se taas tarkoittaisi maan taloudelle, kansainväliselle luottamukselle, hallituspolitiikalle ja niin edelleen en lähde arvailemaan. Toivon vilpittömästi, etteivät jälkipolvet joudu lukemaan siitä kansantalouden oppikirjaesimerkkinä.

Mikäli kaikki edellä mainitut tavoitteet toteutuvat, peruu hallitus 1,5 miljardin lisäleikkaukset ja verojen korotukset,  toteuttaa tuloverokevennykset sekä muuttaa työsopimuslakiin suunniteltuja määräaikaisuuksia koskevia säännöksiä. Pakkolakipaketin valmistelun hallitus on jo lopettanut.

Neuvottelut alkoivat yhteiskuntasopimuksen nimellä keväällä 2015. Toistaiseksi niillä tavoiteltu kilpailukykyloikka on ottamatta. Kolmikanta ei ole pystynyt neuvotteluprosessissa parhaimpaansa. Toivon edelleen kilpailukykyloikan toteutumista, mutta sitä ei pidä jäädä yrityksissä odottamaan.

Suomalaisissa yrityksissä pitää tehdä töitä kilpailukyvyn eteen -pitkänsitkeistä työmarkkinaneuvotteluista huolimatta- panostamalla hyvään johtamiseen, tuottavuuteen ja tuotekehitykseen sekä myynnin ja markkinoinnin terävöittämiseen. Säilyttääkseen positionsa suomalaisen työelämän kehittämisen driverina, kolmikannan on jatkossa petrattava suoritustaan nyt nähdystä. Kaikilla puolilla pöytää.

 

Edelleen sopimusyhteiskuntaan uskoen,

Timo Saranpää
Puheenjohtaja, Suomen Ekonomit

Innovaatiot ratkaisevat Suomen talouden suunnan

Hanna-Leena Hemming

Vuoden 1987 talousnobelisti Robert Solow on todennut, että kansantalouden kasvusta 85 prosenttia aiheutuu innovaatioista ja vain 15 prosenttia panosten lisäämisestä, eli työllisyydestä ja työelämän pituudesta. Vaikka vuoden 2014 eläkeiän nostopäätös olikin tärkeä, ei sillä parhaimmillaankaan ratkaista kansantalouden ongelmista kuin kuudesosa. Muutakin tarvitaan, niitä innovaatioita.

Suomen tutkimus- ja kehitysrahoitusta on totuttu tarkastelemaan prosentteina bruttokansantuotteesta. Hyvinä kasvun vuosina 2000-luvun alussa ylpeilimme neljän prosentin T&K-panostuksesta. Tosin jo silloin muun muassa Esko Aho vaati panostuksen nostamista peräti seitsemään prosenttiin.

Tilastokeskuksen raportoima T&K-menojen tippuminen vuonna 2014 peräti 3,1 prosenttiin BKT:stä pysäyttää.  Pienen maan BKT-osuuksien kutistuminen niin prosentteina kuin etenkin euroina on äärimmäisen huolestuttavaa. Vähät rahat on käytettävä taiten, ja lisäksi on houkuteltava ulkomaisia investointeja – ei mikään helppo paketti, etenkin kun politiikasta puuttuu ennustettavuus.

Katse kiinnittyy siksi ensini koulutusjärjestelmään, toiseksi yliopistojen tuottaman osaamisen ajantasaisuuteen ja kolmanneksi tutkimuksen ja yrityselämän odotusten yhteensopivuuteen. Viimeiseksi on tietenkin tarkasteltava valtionhallinnon kykyyn seurata muuttuvaa maailmaa ja tehdä kestäviä ratkaisuja.

Nokia-Suomi tuudittautui hyvien Pisa-tulosten saattelemana uskomaan, että kännykkäteollisuuden mukana kaikki tietotekninen osaamisemme olisi kunnossa. Kuitenkin myöhästyimme kymmenen vuotta peruskoulujen oppimisympäristöjen ja opetussuunnitelmien uudistamisessa tietoteknistyvän ajan haasteita vastaaviksi. Nyt ihmettelemme kun Virossa ala-asteelta lähtien opetetaan lapsille koodausta ja syntyvien innovaatioiden jahtaaminen johtaa säännöllisesti palkitsemiseen ja hankkeisiin.

 

Laadulla kilpaileminen kannattaa

Kuluneen kesän yhteiskunnallisesta keskustelusta on tullut kaikille selväksi, että vientituotteemme eivät ole kiinnostavia. Milloin vika on tuotteiden kustannusrakenteessa, milloin väärässä tuotteessa.

Me yritämme myydä raaka-aineita ja alhaisen jalostusasteen komponentteja kalliilla, vaikka kansantalouden kannalta olisi viisaampaa käyttää kalliisti korkeakoulutetun väkemme osaaminen mahdollisimman korkeaan jalostusasteeseen ja kilpailla laadulla.

Lempiesimerkkini vanhanaikaisesta ajattelusta on mäntyöljy. Taistelemme EU:ta myöten oikeudesta polttaa mäntyöljyä jätteenä mieluummin kuin mahdollisuudesta jatkojalostaa sitä kemianteollisuudelle.

Elvytyksestäkin puhuttaessa Suomessa aletaan unelmoida maanteistä digiväylien sijaan, vaikka kotimaisista IT-osaajista kannattaisi huolehtia ja nostaa meidät viimein edes muun maailman digitasolle. Innovaattoreita riittäisi, kunhan rakenteet saataisiin kuntoon.

 

Mitä siis pitäisi tehdä?

Yliopistojen kykyä vastata yritysten tarpeeseen voidaan lisätä esimerkiksi edistämällä tieteidenvälistä yhteistyötä sekä yritysyhteistyötä. Yritysyhteistyötäkin pitäisi lisätä. Ei tiedettä vain tieteen takia, vaan myös edistämään yritysten kannattavuutta.

Yliopistoja tulisi mitata tohtori- ja maisteritutkintojen sekä tieteellisten lainausten lisäksi kyvyllä kaupallistaa innovaatioita. Korkeakoulujen johtamisrakenteita ja tutkimustyön rahoitusbyrokratiaa olisi vähennettävä. Julkista rahaa saavat T&K-rahoituspäätökset tulisi olla aidosti julkisia.

Opetusohjelmissa pitäisi joustavasti seurata aikaa; lisätä tärkeiden johtamisohjelmien rinnalle ihan puhdasta myynti- ja markkinointiosaamista jakauppatieteellisten yliopistoyksiköiden yhteistyötä esimerkiksi käyttäytymistieteiden kanssa.

Lisäksi vielä pitää kannustaa yrittäjyyteen ja etenkin antaa opetusta siitä, miten innovaatiot tuotteistetaan.

 

Hanna-Leena Hemming
Toiminnanjohtaja, Suomen Ekonomit

Tarvitsemme nyt talousosaamista enemmän kuin koskaan. Liiketoimintaosaamisella luodaan kilpailukykyä ja edellytyksiä Suomen menestykselle. Tuottavuutta saadaan hyvällä johtamisella sekä panostuksilla osaamiseen ja työhyvinvointiin. Siksi Suomen Ekonomit on mukana Taloudenpuolustuskurssilla.

Hyvinvoivina teemme tulosta

SEFEn kehitysjohtaja Anja Uljas

”Sitten kun meillä oli varaa satsata työhyvinvointiin, totesimme että satsatut eurot tulivat monin kerroin takaisin. Olisi varmaan pitänyt laittaa eurot poikimaan jo aikaisemmin.” Niinpä!

”Osallistamalla henkilökuntaa oman työn kehittämiseen saimme nopeasti konkreettisia talousvaikutuksia. Porukalta on tullut uskomattomia parannusehdotuksia, jotka ovat sekä parantaneet mitattua laatuamme että tehostaneet prosessien tehokkuutta entisestään. Motivaatiomittari nousi selvästi, ja henkilöstötunnusluvuista myös sairauspäivien väheneminen oli merkityksellistä.” Varmasti!

Kesänalun keskustelut henkilöstöammattilaisten kanssa saavat hymistelyä ja nyökkäyksiä, mutta herättävät myös ärtymystä. Miksi ihmeessä työhyvinvoinnin ja tuottavuuden välistä yhteyttä pitää edelleenkin todistaa?

Kokemusten jakaminen ja monet tutkimustulokset tuovat monipuolisesti vaikutuksia kaikkien nähtäväksi. Kaksi kuulemaani puheenvuoroa eivät ole mitenkään yllätyksellisiä. Ja kuitenkin!

 

Haasteellisimmat työhyvinvoinnin ponnistelut tuottavat suurimmat onnistumiset

Jokaisen organisaation on löydettävä omat työhyvinvointia parantavat toimintamallinsa. Erilaisia hankkeita ja malleja on käytettävissä useita, mutta päätökset, työ ja onnistumiset ovat organisaation omia.

Henkilöstö ei ole tilastoja eikä numeroita vaan yksilöitä, joista jokainen on merkityksellinen. Keskitunnuslukujen taakse on myös mentävä, sillä haasteellisimmat työhyvinvoinnin ponnistelut tuottavat luultavimmin suurimmat onnistumiset. Ei riitä että todistaa väkevästi niille, jotka jo ovat innolla mukana, vaan mukaan on saatava jokainen.

Kansantalouden tasolle vietynä työhyvinvoinnin satsaukset – ovat sitten selkiytyneitä toimenkuvia, osallistavia toimintamalleja, yhteisiä työpajoja, aloitemahdollisuuksia, kesäksi kuntoon –projekteja, ennakoivaa toimintaa – ovat tulevaisuutemme kannalta oleellisia. Suomen Ekonomit on mukana elokuussa Taloudenpuolustuskurssilla painottaen myös työhyvinvoinnin yhteyttä tuottavuuteen.

Kesälomakausi on alkamassa. Palautumista, irrottautumista, monien toiveiden toteuttamista, seikkailua ja löysäilyä. Onko sillä merkitystä? On, sinulle ja minulle. Hyvinvoinnillemme.

Taivaat aukeavat ja vettä sataa kaatamalla. Keväällä istutetut orvokit voivat vielä hyvin. Kesäkuun raikastava tuuli siis saattelee lomalle lähtijää. Maailma ei tullut valmiiksi taaskaan. Ja niin sen kuuluu ollakin.

 

Anja Uljas
Kehitysjohtaja, Suomen Ekonomit

**

Tarvitsemme nyt talousosaamista enemmän kuin koskaan. Liiketoimintaosaamisella luodaan kilpailukykyä ja edellytyksiä Suomen menestykselle. Tuottavuutta saadaan hyvällä johtamisella sekä panostuksilla osaamiseen ja työhyvinvointiin. Siksi Suomen Ekonomit on mukana Taloudenpuolustuskurssilla.

Myyttejä työstä ja tuottavuudesta

Pekka Mattila

 

Siihen nähden, miten paljon työstä puhutaan, sitä tutkitaan ja sen parissa vietetään aikaa, työhön liittyy melkoinen määrä myyttejä – puolitotuuksia ja kokonaan vääriä uskomuksiakin. Osa vakiintuneista ismeistä on ollut tosia ennen siirtymistä tietotyön aikakauteen; osa niistä taas on alusta pitäen luiskahtanut logiikan ja totuuden valtaväylältä.

1. Enemmän on enemmän

Teollisen työn aikakaudella tunti lisää työaikaa tarkoitti automaattisesti vastaavaa lisäystä tuottavuudessa. Tietotyössä suhde ei ole lineaarinen, eikä välttämättä edes positiivinen. Väsynyt tekijä ei tuota, ja pakotettu loppukaarre voi jopa heikentää suorituksen arvoa. Asiantuntija- ja päällikkötehtävissä todellinen työaika on sitä paitsi jo pitkään kurottanut virallisen neljänkymmenen tunnin raamin ulkopuolelle.

2. Solidaarisesti vain hiukan paremmin

Teollisessa työssä yksilöiden väliset tuottavuuserot olivat murto-osia. Verstaan paras tekijä saattoi saada aikaan tuplasti pahimpaan kuhnuriin verrattuna. Sinikaulusten vaihtuessa valkokauluksiin ja huppareihin mekanismi on kuitenkin muuttunut.

Työelämän ja palkitsemisen pelisäännöissä teeskentelemme silti periaatteen yhä toimivan, vaikka jokainen pystyy havainnoimaan, että digitaalisessa tietotaloudessa tuottavuuserot voivat olla satoja tai jopa tuhansia prosentteja pienenkin työyhteisön sisällä. Huipputekijän tiheä viisiminuuttinen voi synnyttää enemmän lisäarvoa kuin viereisellä työpisteellä puurtavan kollegan koko työvuosi.

Uudessa työssä meidän on vielä opittava luonteva tapa käsitellä tätä olohuoneessamme pötköttävää tuottavuuserojen virtahepoa. Kuinka suuria voivat olla palkitsemisen erot? Kuinka paljon erivapauksia tähdille pitää ja kannattaa sallia? Millaiset raamit jokainen voisi kokea oikeudenmukaisiksi?

3. Nuoret haluavat vain joustoja

Omasta vanhenemisesta kertoo paljastavimmin sortuminen yleistävään sukupolvipuheeseen. Etukirjaimesta riippumatta oma sukupolvemme edustaa aina ennakoitavuutta, luotettavuutta, valistunutta määrätietoisuutta ja toisilta riistämätöntä kunnianhimoa.

Mutta ne nuoret. Ne mokomat haluavat vain potkulautailla töihin varttia ennen lounasaikaa ja pelimäistää matkalaskujen käsittelynkin. Ne myös nauttivat vapaudesta niin paljon, että säännöllinen kuukausipalkkakin näyttäytyy miltei kahleena. Todellako?

Kun seuraa nuorten parissa tehtyjä arvo- ja asennetutkimuksia sekä nuorisobarometreja, huomaa tyrskeiden takaa äkkiä jotain vähemmän raflaavaa. Suurelle enemmistölle millenniaaleja elämän vakaus, ennustettavuus, hyvä ja turvallinen arki ovat yhä tavoiteltavien asioiden kärkipäässä. Vapautta ja yksilöllisyyttä kyllä arvostetaan aiempaa enemmän mutta vain perustellusti, näyttöjen ja vastuun siivittämänä.

4. Moniajo virvoittaa

Työelämässä on tullut tärkeäksi olla kiireinen tai saavuttaa ainakin autenttinen kiireen tuntu. Kun samalla moni tehtävä on aidosti haastava, hiljentymistä ja pohdintaa vaativa, törmäämme paradoksiin. Kun törmäämme ongelmanratkaisussamme umpikujaan, emme voi ottaa tuumaustaukoa keskittyäksemme läpimurtoon pian entistäkin tiukemmin, sillä tämä rikkoisi kiireen ja hyörinän kaavan.

Ratkaisuksi olemme löytäneet moniajon, multitaskingin. Aina nimittäin löytyy korvaava helpompi tehtävä. Pienet askareet – vaikkapa nokkela Facebook-postaus – voivat vieläpä tuottaa hetkellisesti lämmittävää saavuttamisen tunnetta.

Tutkimus kuitenkin osoittaa jatkuvien keskeytysten ja moniajon pikemminkin heikentävän suoritusta. Siirtymät tehtävien välillä kuluttavat enemmän aikaa kuin huomaammekaan. Eihän tehtaassakaan tuotantosuunnan vaihtaminen käy ilman tuotannon alasajoa. Moniajaja ratkaisee myös ongelmia kaavamaisemmin ja vähemmän luovasti kuin teräshermoinen keskittyjä.

 

Pekka Mattila
valtiot.tri, Executive MBA
Professori (Professor of Practice), Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Toimitusjohtaja, Aalto University Executive Education

**

Tarvitsemme nyt talousosaamista enemmän kuin koskaan. Liiketoimintaosaamisella luodaan kilpailukykyä ja edellytyksiä Suomen menestykselle. Tuottavuutta saadaan hyvällä johtamisella sekä panostuksilla osaamiseen ja työhyvinvointiin. Siksi Suomen Ekonomit on mukana Taloudenpuolustuskurssilla.

Millä Suomi menestyi eilen ja millä Suomi pärjää huomenna?

Ville Tolvanen

Kansallismuseon suosituimpia näyttelyitä on syystäkin ollut Suomi 1900. Tuo maaliskuussa jo sulkeutunut näyttely tarjosi Helsingissä kiinnostavan aikamatkan sellaiseen Suomeen, jossa valmistettiin vielä esimerkiksi autoja, mopoja, vaatteita ja kenkiä.

Tuli mieleen mummola, jossa metsätöihin ajettiin Saabilla, keitettiin ruokaa Wärtsilän kattilassa, säilytettiin ruokaa UPO-jääkaapissa, katsottiin Saloran televisiota ja hiihdettiin Järvisen suksilla – kaikki Suomessa valmistettuja tuotteita.

Eikö nykyisin ole melkein hämmästyttävää, jos kuluttajina löydämme kaupasta Suomessa tehtyjä koneita, laitteita, kenkiä tai vaatteita? Ajat eivät ole oikeastaan muuttuneet siitä, kun silloisen Rauma-Repolan pääjohtaja Tauno Matomäki sanoi, että Suomesta ei kannata viedä ulkomaille mitään hevosta pienempää. Monien kulutustavaroiden tuotanto onkin jo aikoja sitten siirtynyt kaikista teollisuusmaista muualle.

 

Suomen talous polkee suossa

Tietotekniikan viennin romahduksen myötä taloutemme ajautui pahaan laskukierteeseen, jota kansainvälinen finanssikriisi pahensi entisestään. Venäjän viennin hiipuminen on sittemmin hyydyttänyt orastavaa talouskasvua. Suomen talouskasvu on nyt lähes pysähtynyt ja vientiä on yhä vähemmän kuin tuontia.

Ajat ovat muuttuneet nopeasti vain muutamassa vuodessa. Kun kotimaisen matkapuhelinvalmistajan globaali markkinaosuus ylitti 40 prosenttia, me silloiset työntekijät saimme työnantajaltamme kiitoksena mukin varustettuna juhlalogolla. Sittemmin mukin logo on ehtinyt jo haalistua ja yhtiön koko matkapuhelinliiketoiminta on myyty ulkomaille.

Talouskasvua ja työllisyyttä oli Suomessakin helpompaa ylläpitää silloin, kun väkiluku nousi, kotimainen kuluttajakysyntä kasvoi ja Suomen vienti ulkomaille tuntui kasvavan lähes jatkuvasti. VATT:n tuoreen tutkimuksen mukaan teknologinen kehitys ja tuotantoprosessien siirtäminen ulkomaille ovat vähentäneet erityisesti teollisuuden suorittavia työpaikkoja.

Myös Suomi kohtaa vientimarkkinoilla armottoman kilpailun. Vientituotteidemme pitää menestyäkseen olla laadukkaita, kiinnostavia ja sopivan hintaisia. Laadukkaiden tuotteiden kehittäminen ja valmistaminen on kallista. Monesti parannettavaa tuntuu olevan myös tuotteidemme markkinoinnissa ja kiinnostavien brändien luomisessa.

 

Toivon kipinöitä voi silti jo nähdä

Tilanne voi vaikuttaa suomalaisittain jopa lohduttomalta. Maailmantalous on kuitenkin jatkuvassa muutoksessa. Tuotteet, työpaikat ja osaaminen siirtyvät jatkossakin maasta toiseen, eivät pelkästään poispäin Suomesta.

Toivon kipinän antaa esimerkiksi professori Matti Pohjolan raportti, jonka mukaan tieto- ja viestintäteknologia ja teollinen internet voivat palauttaa työpaikkoja Suomeen. Lisäksi tuoreen Suuryritystutkimuksen mukaan Suomi houkuttelee aiempaa vahvemmin myös tuotannon ja toiminnan sijoittumismaana. Erityisen sitoutuneita kotimaiseen tuotantoon ja alihankintaan ovat omistuspohjaltaan suomalaiset suuryritykset.

Positiivisen lähtökohdan antaa myös työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), joka loi viime vuonna katsauksen suomalaisen työn tulevaisuuteen. TEM:n mukaan Suomi voi edelleen olla kotipesä korkean jalostusasteen työlle ja houkutella uusia investointeja, koska meillä on osaavaa työvoimaa ja korkeatasoinen koulutusjärjestelmä.

Kaikki tämä on kääntänyt innokkaat katseet ja massiiviset odotukset muun muassa cleantechiin, biotalouteen ja kiertotalouteen sekä digitalisaatioon. Onneksi yhä useampi alkaa jo ymmärtää, että digitalisaatio ei ole yksittäinen ja muista irrallinen toimiala, vaan digitalisaatio koskee kaikkia toimialoja ja läpäisee koko yhteiskunnan.

Menneisiin aikoihin ja menestyskeinoihin ei ole paluuta. Jos tietäisimme varmasti jo ennakolta, mistä talouden uuden kasvun hedelmät löytyvät Suomelle, joku muu olisi ne jossain muualla varmasti jo keksinyt ja hyödyntänytkin.

Ehkä apua pitäisi hakea useammin myös kokeilukulttuurista. Se voi kokeilemisen, oppimisen ja ehkä epäonnistumisenkin kautta luoda uusia ratkaisuja – ehkä myös tulevia menestystarinoita.

 

Ville Tolvanen
KTM
Kirjoittaja on työskennellyt informaatikkona Suomen Ekonomeissa.

Näin uudistetaan verotus ja saadaan talous kasvuun

Risto Järvinen

Suomalaisen verotuksen keskeiset ongelmakohdat ovat kansainvälisesti korkea veroaste. Ja ennen kaikkea vieläkin korkeampi verotuksen tarve, joka nyt hoidetaan 10 miljardin euron vuotuisella julkisella lisävelkaantumisella.

Kaikki verot, eritoten ansiotulojen verot, ovat tapissaan. Samoin arvonlisävero, jonka korkeus on esteenä palveluyhteiskunnan kehittymiselle.

Kirjakustantamo HELARVO:n alkuvuodesta julkaisemassa teoksessa “Verotuksen synkkä anatomia” käsitellään kaupallisen koulutuksen saaneen Kimin elämää “kehdosta hautaan”. Jos Kim haluaa omaa rahaa 20 000 euroa vuodessa, on hänen itsensä yrittäjänä tai hänet palkanneen yrityksen hankittava liikevaihtoa noin 70 000 euroa hoitaakseen Kimille hänen toivomansa ansion. Kim saa itse noin 30 prosenttia ja yhteiskunnan ylläpitoon tarvitaan noin 70 prosenttia.

Taloustilanteemme ei kärsi ylisuurista palkoista, vaan ympärillä olevan yhteiskunnan ylläpitokustannuksista. Niiden takia meillä on pulaa työpaikoista ja talouskasvusta.

 

Välineet työn verotuksen alentaminen ja arvonlisäveron tason jäädyttäminen

Verotusta ei voida uudistaa, ellei julkisia menoja saada aisoihin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Jos saadaan, voidaan verokantoja pyrkiä alentamaan ja vähennyksiä supistamaan. Tavoitteena voisi olla neutraali verojärjestelmä.

Toisaalta politiikka toimii periaatteella “aina lisää – ei koskaan tarpeeksi”. Se puolestaan vaatii verovähennyksiä, joilla korotettuja verokantoja voidaan laimentaa aiheuttamatta kansantaloudelle taloustappioita.

Ehkä nyt olisi aika siirtyä neutraalimpaan järjestelmään. Jos ja kun se politiikan pyörteissä taas vähitellen rapautuu, korkeammat verokannat ja vähennykset astuvat kuvaan. Verotuksen vuoristorata jatkuu. Kansainvälinen harmonisointi toisi vakautta verotukseen, mutta etenee hitaasti.

Verotusta saataisiin kannustavammaksi työn verotusta alentamalla ja pidättäytymällä arvonlisäveron korotuksista. Pelivara on pieni. Tärkeätä on pitää silmällä muita pohjoismaita ja huolehtia kilpailukyvystä myös verotuksen alueella.

 

Yhä vähemmän työtä tekeviä muuttuvissa töissä

Talouskasvun puute aiheuttaa julkisella sektorilla ylisuuria kustannuksia. Meillä on uusi tilanne: työikäiset vähenevät ja työt muuttuvat. Työt tekevät yhä enemmän robotit, mutta toisaalta tarvitaan enemmän hoivatyötä tekeviä.

Meillä on sama tilanne kuin Ruotsissa vuosina 1980-90. Ruotsin pääministeri Olof Palmen neuvonantaja Assar Lindbeck kuvaa muistelmissaan “Ekonomi är att välja”, miten vaivalloista oli saada laihdutuskuuri käyntiin ja “pelastaa Ruotsi”. Mutta siinä onnistuttiin. Miksei meilläkin.

Nyt tilanne on etenkin nuorten kannalta mahdoton – ei ole tulevaisuuden näkymää. Kaikki sosiaaliturvaa ja eläkkeitä myöten perustuu työhön, mutta ei ole työnantajia ja työpaikkoja.

Puhutaan 200 000 työpaikan tarpeesta. Viennin kautta syntyy enimmillään 50 000 lisätyöpaikkaa. Loput 150 000 on synnytettävä kotimarkkinoille. Ne eivät synny itsestään.

Työvoiman väheneminen 100 000 hengellä on kuitenkin otettava huomioon. Se voi aiheuttaa pettymyksiä talouskasvussa.

Työmarkkinajärjestöissä ollaan itse parhaita asiantuntijoita miten työmarkkinoiden luutuneita pelisääntöjä tulisi uudistaa. Tiedetään, mitä verrokkimaissa on tehty. Niistä pitäisi poimia parhaat käytänteet. Tarvitaan ennakkoluulottomia kokeiluja. Ellei onnistuta, voidaan palata vanhaan.

 

Risto Järvinen
Ekonomi vuodelta 1957
Kanslianeuvos, kauppatieteiden lisensiaatti ja KHT-tilintarkastaja

Luksusliiketoiminta kasvaa maailmalla mutta Suomea vaivaa asenneongelma

Kristiina Palmgren

Tiesitkö, että Eurooppa on globaali johtaja high end- sekä luksustuotteissa? Euroopan markkinaosuus on 70 prosenttia koko luksuksen maailmanmarkkinoista. Mutta kuinka suuri on Suomen osuus siitä?

Aasialaiset ihailevat Euroopan elämäntyyliä, kulttuuriamme sekä ihania brändejä. Taidokkaiden brändien ensimmäiset asiakkaat ovat olleet eurooppalaisia kuningashuoneita. Korut, laukut, hajuvedet sekä muu koristautuminen on synnyttänyt Eurooppaan korkealaatuisen käsityötaidon. Tavarat kestävät äidiltä tyttärelle tai isältä pojalle.

Mutta, mutta… Suomen high end- ja luksusbrändit? Parhaat niistä taitavat löytyä meidän insinööriteollisuuden sisältä.

Kuluttajapuolen luksusbrändejä on Suomesta melko vähän markkinoitu.  Siinä on meidän valtava mahdollisuus.

 

Rättibisnestä ja ökyveneitä?

Väitän, että meillä on asenneongelma. Jos vaatimattomuutta ihannoivassa maassamme omistaa jotain kallista, se on varmasti ökytavaraa Keskustelemme suomalaisten kesken ökyveneistä ja –taloista .. ” niillä on sellainen ökyvene, tiedäthän” .. salaperäisesti vihjailevaan tyyliin?

Tällä hetkellä kehittyvissä maissa, muun muassa Kiinassa, Intiassa ja Venäjällä on halua sekä tahtoa käyttää ja näyttää rahaa. Oma menestys näytetään rahalla ja tavaroilla.

Aliarvioiva asenteemme estää koko teollisuudenalan kehittymisen Suomessa. Olemme high end
-vaatteissa raaka-aineenviejiä. Italialaiset osaavat tehdä poromokasta vaatteita, jotka kelpaavat venäläiselle naiselle.

Miksi annamme rahojen valua Italiaan? Se on sitä “rättibisnestä” naisille, joiden aviomiehet tilaavat suomalaisia “ökyveneitä”. Ovatko asenteemme esteenä kokonaisen luksusklusterin kehittymiselle Suomessa?

Tänään Suomi on monen ulkomaisen luksusbrändin kauppakeskus. Pohjois-Esplanadi on muutaman vuoden kuluttua täynnä ihania laukku-, vaate- ja kenkäkauppoja, joista monet naiset ja miehet maailmalla unelmoivat. Haluammeko pitää ainoastaan ostoskeskuksen roolin vai myös itse luoda ja suunnitella luksustuotteita- ja palveluita?

 

Kristiina Palmgren
KM, MBA
Suomen Ekonomit Yrittäjätyöryhmän jäsen 2014-2015

Kirjoittaja on toinen osakas Greetings From Luxury Finland – Start Up yrityksessä. Yrityksen tavoitteena on kehittää suomalaisten yritysten tuotteiden sekä palveluiden jalostusastetta ja – arvoa luksusliiketoiminnassa.

Julkiseen talouteen tarvitaan sekä elvytystä että kiristystä

Seija Ilmakunnas

Päättäjät ovat turhautuneita ekonomisteihin, sillä yksioikoisten vastausten sijasta talousoppineiden suosituksiin sisältyy usein toisaalta ja toisaalta -tyyppistä tasapainoilua. Kysymys ei yleensä ole ammattikunnan psyyken häilyvyydestä, vaan itse taloudesta.

Kansantaloudessa kun toisen meno on toisen tulo ja yksinkertaiset vertaukset kotitalouksien ja yritysten käyttäytymiseen toimivat huonosti. Esimerkiksi palkat ovat paitsi yrityksille iso kustannus myös koko talouden tärkein tulolähde. Siksi palkkaneuvotteluissakin on haettava tasapaino kilpailukyvyn ja ostovoiman välille.

Vaalien alla käyty talousopillinen keskustelu on oma lukunsa. Tiukkaa julkisen talouden menokuria peräänkuuluttavien ekonomistien rinnalle on noussut arvostettuja ekonomisteja puhumaan elvytyksen puolesta. Lähtölaukauksena oli Palkansaajien tutkimuslaitoksen Talous & Yhteiskunta -lehdessä julkaistu professori Pertti Haaparannan perusteellinen artikkeli ”Miten Suomen taloutta voitaisiin elvyttää?”.

Näkemysero eri ekonomistikoulukuntien välillä on iso ja moni päättäjä turhautuu entisestään. Heidän kannattaa kuitenkin kuunnella myös näitä toisinajattelevia vastarannan kiiskiä, sillä pitkittyneeseen taantuman on monta syytä ja lääkkeitäkin on tällöin oltava useita.

Huonosti menee jatkossakin, jos ratkaisua haetaan vain reaalipalkkojen laskusta ja valtion menoleikkauksista. Kysyntää leikkaamalla laitetaan jarrua talouteen, joka vasta lähtee hitaasti toipumaan aiemmista iskuista.

 

Tarvitaan sopimus monen vuoden meno-ohjelmasta

Osa talouden ongelmista on kyllä rakenteellisia ja perua erityisesti kahden aiemmin kukoistaneen korkean tuottavuuden teollisuudenalan – elektroniikka- ja paperiteollisuuden – omista rakennekriiseistä. Ne ovat heijastuneet koko talouden keskimääräisen tuottavuuden laskuna ja teollisuustuotannon supistumisena.

Elinkeinorakenteestamme tuli siis iso ongelma eurokriisin yllättäessä samanaikaisesti, mutta ohjelmisto-osaamiselle ja puupohjaiselle tuotannolle on kyllä käyttöä jatkossakin. Uutta syntyy ajan kanssa ja kannattaa välttää kaikkien tämän päivän ongelmien manaamista pysyviksi rakenteellisiksi heikkouksiksi.

Mutta meillä on myös suhdanneongelma. Vientiä on näivettänyt Euroopan pitkä investointilama ja kotimaista kysyntää painavat matalat palkankorotukset ja julkisen talouden kiristykset. Kun yritykset eivät investoi ja kuluttajat ovat varovaisia omissa päätöksissään, jää toivoksi vain julkinen sektori. Se voi tilapäisesti vahvistaa kotimaista kysyntää investoinneilla esimerkiksi liikenneväyliin ja vuokra-asuntoihin.

Investointien käynnistämiseen tähtää myös EU:n komissio omalla investointipaketillaan, joten kotimainen pyrkimys vauhdittaa julkisia investointeja ei ole mikään eksoottinen ajatus. Sen puolesta puhuvat myös matalat rahoituskustannukset ja se, että järkevästi valitut investoinnit voivat vahvistaa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja tulevien vuosien talouskasvua.

Ja toisaalta. Julkisessa taloudessa tarvitaan myös menokuria, jotta velkasuhde saadaan taittumaan. Isojen äkkileikkausten riskinä on kuitenkin työttömyyden lisääntyminen talouden vasta hitaasti virotessa kasvuun.

Niiden sijasta parempi tie on sopia usean vuoden meno-ohjelmasta, jossa julkiset menot kasvavat hitaammin kuin bruttokansantuote. Tarvitaan vihdoin viimein myös se kunnollinen sote-uudistus, jolla sosiaali- ja terveysmenojen kasvupaineita hillitään.

 

Seija Ilmakunnas
Johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos

**

Tutustu Suomen Ekonomien hallitusohjelmatavoitteisiin

Tutustu ekonomiehdokkaisiin