Avainsana-arkisto: talous

Johtajuus on nyt kadoksissa

Lasse Laatunen

Suomen talouden tilasta, korjaamistarpeesta ja keinoista on julkistettu äskettäin parikin varsin painavaa puheenvuoroa. Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg ja Vattin ylijohtaja Juhana Vartiainen julkaisivat omat teesinsä pääministeri Alexander Stubbin tilauksesta. Björn Wahlroos puolestaan esitti näkemyksensä Helsingin Sanomien haastattelussa. Uusi kirjakin häneltä on ilmestynyt käännettynä.

Mainitut puheenvuorot eivät yllätä sisällöltään. Suomi on menettänyt kilpailukykynsä. Vuosien 2007-2008 palkkaratkaisut olivat turmiollisisa. Ankara verotus ja pitkä työttömyysturva vievät työhalut. Yhteiskunta ja työelämä ovat jäykkiä ja kaavoihin kangistuneita.

Tarvittaisiin joustavuutta, paikallista sopimista, verojen alentamista ja julkisen sektorin pienentämistä järjelliseen kokoluokkaan. Sanalla sanoen ketteryyttä. Kun vaaleihin valmistautuvat puolueet puhuvat parin miljardin leikkauksista, Wahlroos sanoo tarpeen olevan 10 miljardia euroa. Osa puolueista ei edes myönnä mitään leikkaustarvetta. Poliitikkojen näköalattomuus on sietämätön.

 

Uuden ajan moninaisemmat ongelmat vaativat vahvoja johtajia

Vaikka puheenvuoroissa ei sinänsä ole mitään uutta, ne kannattaa ottaa tekijöidensä painoarvot huomioonottaen vakavasti ja peilata poliittisen päätöksentekokoneiston osaamiseen, mahdollisuuksiin ja yhteistyökykyyn. Merkittävänä vallankäyttäjänä työmarkkinakoneistolla on oma vastuunsa.

Stubbin hallitus on loppusuoralla sortunut melkoiseen keskinäiseen mutapainiin. Eduskunta on sekasorrossa. Sote-uudistus kaatui käsittämättömän tökeröön lainvalmisteluun. Koulutukseen ja sen rahoitukseen liittyviä lakiesityksiä hallituspuolueet ovat vetäneet itse kilvan nurin. Kuntauudistus meni kiville jo Jyrki Kataisen hallituksen aikana ja niin edelleen.

Puhtain paperein taitavat hallituksesta selvitä vain TEM:n (Työ- ja elinkeinoministeriö) kaksikko, Lauri Ihalainen ja Jan Vapaavuori. STX-telakkakuvio on hoidettu, Talvivaara on hoitumassa. Heillä on ollut otetta asioihin.

Anders Borgin, Juhana Vartiaisen ja Björn Wahlroosin sanoman voi pelkistää niinkin, että Suomessa tarvitaan eduskuntavaalien jälkeen ennennäkemätöntä poliittista johtajuutta, rohkeutta ja näkemystä. Onneton talouskurimus ei oikene pikku-uudistuksilla tai mediatempuilla.

Tarvitaan Esko AhonIiro ViinasenPaavo Lipposen ja Sauli Niinistön kaltaisia kokeneita, vahvoja politiikan johtajia. He selvittivät 1990-luvun kriisin. Ajat ovat uudet, ongelmat monisäikeisempiä, mutta vahvojen johtajien tarve on sama.

Työmarkkinajärjestöt ovat hoitaneet tonttinsa Kataisen ja Subbin hallituksia olennaisesti paremmin. Työllisyys- ja kasvusopimuksella taitettiin työvoimakustannukset kohtuuden rajoihin. Eläkeuudistuksella hoidetaan kestävyysvajeesta se merkittävä siivu, jota Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen järjestöiltä edellyttivät.

Mutta työmaata riittää järjestöilläkin. Palkkamalttia on varjeltava niin pitkälle kuin silmä siintää ja aataminaikaiset työrauhasäännökset on saatettava ajantasalle. Niissäkin oppia voisi ottaa Ruotsista.

 

Lasse Laatunen
Kirjoittaja on työskennellyt Elinkeinoelämän Keskusliiton työmarkkinajohtajana.

***

Tutustu Suomen Ekonomien hallitusohjelmatavoitteisiin

Tutustu ekonomiehdokkaisiin

Suomi nousuun työllä ja yrittämisellä!

Leo Vesalainen

Jokohan olisi aika lopettaa jäiden polttelu, kääriä hihat ja ryhtyä hommiin?!

Koko kansakunta ministereitä myöten vain voivottelee ja valittelee.  Kukaan ei haluaisi tunnustaa, että ongelmat ovat itse aiheutettuja ja voidaan siten myös itse eliminoida.  Suurin osa porukasta alkaa kuitenkin jo ymmärtää, että tällaista menoa ei voida enää jatkaa.  Siis velaksi elämistä ja Suomen näivettämistä järjettömällä verottamisella.

Meidän pitää vapauttaa kansalaisten – nuorien ja vanhojen – omatoimisuus ja yritteliäisyys turhan byrokratian ja liiallisen verottamisen kahleista. Antakaamme kaikille kyvykkäille ja halukkaille edellytykset ja mahdollisuudet tehdä hyödyllistä työtä.  Samalla turhan ja tarpeettoman työn ja puuhastelun tekeminen ja edistäminen julkisen vallan toimesta ja tukemana tulee lopettaa.

Ei yhteiskunnan tarvitse miettiä ja kehittää ideoita siitä mille liiketoiminta-alueille nyt pitäisi panostaa, kouluttaa ja satsata.  Sellainen työ – ja sitäkin tehdään tuhansien byrokraattien voimin joka päivä seminaareissa ja työryhmissä ympäri Suomea – on hyödytöntä, vähän kuin tyhjän kaivon täyttämistä kannetulla vedellä.

Se riittää, että ihmisille annetaan mahdollisuudet yrittää ja tehdä töitä. Se tarkoittaa mahdollisuutta ansaita ja hankkia elantonsa oman työn ja toimeliaisuuden kautta. Se tarkoittaa perusedellytysten kehittämistä sellaisiksi, että Suomessa tehtävän työn kustannukset ovat kansainvälisesti kilpailukykyistä – ettei yhteiskunnalle maksettavat maksut ja verot nouse liian suuriksi ja ettei liiallisen säätelyn ja byrokratian vuoksi toiminta takertele ja vaadi kohtuuttomasti työaikaa tuottamattomaan työhön.

Nyt verotuksemme on maailman huipputasoa. Erilaisia kertaantuvia veroja, yhteiskunnan keräämiä maksuja ja muita veronluonteisia eriä, joita kerätään yrityksiltä, palkansaajilta, omistajilta ja muilta kansalaisilta energian käytöstä, kuljetuksista, hankinnoista, asumisesta, elämisestä ja niin edelleen on niin paljon, että lähestytään jo vero-osuustasoa kaksi kolmasosaa (yli 60 %).

Joka päivä päivitellään esimerkiksi asuntojen ja asumisen kalleutta. Syyllisiksi mediassa asetetaan rakentajat, grynderit ja maanomistajat.

Karmea totuus kuitenkin on, että yhteiskunta itse aiheuttaa korkeat hinnat. Rakentaminen on rankasti ylisäädeltyä byrokratiaviidakkoa ja kun siitä aiheutuvat ylimääräiset ja turhat kustannukset lasketaan mukaan veronluonteisiin maksuihin niin kuin pitääkin, kohdistuu asuntoihin keskimääräistäkin korkeampi yhteiskunnan rasitus. Myös tonttien hinnoissa yhteiskunnan osuus on tolkuttoman suuri, varsinkin pääkaupunkiseudulla (ns. maankäyttösopimusmaksut, liittymismaksut jne.).

 

Yrityksen omistaminen pitää olla Suomessa kannattavaa

Yhteiskunnan roolia ja osuutta pitäisi voimakkaasti karsia kattamaan vain sellaiset toimet, jotka perustellusti kuuluu tai on järkevää hoitaa yhteisesti ja karsia kaikki muu pois.  Näin verorasitus voidaan laskea siedettävälle tasolle ja palauttaa Suomen kansainvälinen kilpailukyky. Myös työn tekemistä ja yrittämistä pitää suosia ja tehdä se aina taloudellisesti selvästi parhaimmaksi vaihtoehdoksi.

Näillä toimenpiteillä työllisten osuus yhteiskunnassa saadaan nostettua terveelle tasolle. Siten myös veronmaksajien määrä lisääntyy ja tulonsiirtoja saavien määrä pienenee. Toisinsanoen selvästi pienemmillä veroilla pystytään kattamaan julkiset menot.

Tärkeää on myös, että Suomesta käsin on mahdollista ja kannattavaa omistaa yrityksiä. Viime vuosien kehitys on vienyt aina vain pidemmälle siihen suuntaan, että yritykset siirtyvät ulkomaiseen omistukseen eivätkä jäljelle jäävät uskalla laajentaa toimintaansa täällä.

Ulkomaalaisomistus johtaa helposti siihen, että parhaat ja vaativimmat työpaikat siirtyvät ajan mittaan myös ulkomaille ja investointi- ja laajentamispäätöksissä hyöty valuu muualle. Myös ulkomaalaisomisteisten yritysten Suomeen maksamat verot minimoituvat. Jatkuvasti kuulee, että ulkomaisia investointeja pitää houkutella Suomeen. Ennemminkin pitäisi ruveta puhumaan suomalaisten investointien ja yrittäjien houkuttelemisesta ja suosimisesta.

Yrittäjät ja yritysten omistajat ovat koko kansakunnan oleellisia ja välttämättömiä tukipilareita.  Heidän hyvinvoinnistaan ja menestymisestään kannattaa pitää hyvä huoli. Heidän kauttaan vauraus leviää koko yhteiskuntaan.

Vapauttakaamme siis tekemisen halut ja yritteliäisyys liikasäätelyn ja liikaverottamisen kahleista!

 

Leo Vesalainen
Suomen Ekonomien Yrittäjätyöryhmän jäsen

10 syytä, miksi taloushallinto kannattaa digitalisoida

Kaisa Kokkonen

Digitaalinen taloushallinto on jo laajasti käytössä suuryrityksissä Suomessa. Tällöin puhutaan erityisesti 500 suurimmasta yrityksestä. Monissa tätä pienemmissä yrityksissä ei ehkä ole ymmärretty kaikkia hyötyjä, joita digitalisoinnista voitaisiin saada.

Tilastoja digitaalisen taloushallinnon kokonaisuudesta on saatavilla heikosti, mutta jos katsotaan yhtä osa-aluetta, sähköisiä yritysten ja julkisen sektorin vastaanottamia ostolaskuja, vastaanotetaan niistä noin 40 prosenttia sähköisesti (Finanssialan keskusliitto: Yritysten verkkolaskutuksen ja suoraveloituksen käyttö 6/2013).

Vieläkö sinun yrityksessäsi on paljon manuaalisia talouden toimintamalleja?

Manuaalisista talouden toimintamalleista kannattaa luopua, koska:

 1. Rutiineihin käytetty aika vähenee.

Jos tarvittava tieto siirtyisi kirjanpitoon automaattisesti ja oikein kirjanpitoaineistoa tuottavista muista järjestelmistä kuten tuotannosta, myynnistä ja vaikkapa henkilöstöhallinnosta, se säästäisi huomattavan määrän resursseja muuhun toimintaan. Jos lisäksi tilinpäätökseen kerätty tieto siirtyisi automaattisesti raportointiin, tilastoihin, veroilmoitukseen ja viralliseen tasekirjaan, ajan säästöä tulisi vielä lisää.

2. Vapautunut aika voidaan käyttää paremmin lisäarvoa tuottavaan toimintaan.

Kun koneet auttavat taloutta täsmäytyksessä ja yksinkertaisessa analysoinnissa, talousosasto voi keskittyä syvälliseen analysointiin ja liiketoiminnan tukemiseen sekä tulevaisuuden hahmottamiseen nykytilan perusteella.

3. Tuuraukset on helpompi hoitaa, kun prosessit on automatisoinnin yhteydessä kuvattu.

Kuinka monta kertaa sairasloman sattuessa ei tiedetä, mistä aloittaa – harvassa yrityksessä toimenkuvat on kuvattu riittävällä tarkkuudella.

4. Muun kuin taloushenkilöstön talousosaaminen kasvaa, koska kuvausten ansiosta on helppo ymmärtää, miksi talous tarvitsee esimerkiksi laskujen hyväksynnän ajoissa.

Talousosasto tarvitsee harvoin tietoa itselleen, tieto tarvitaan raportointiin vaikkapa johdolle tai viranomaisille.

5. Tieto on aina ajan tasalla.

Automatisointi varmistaa sen, että tieto liikkuu järjestelmien välillä nopeasti – parhaassa tapauksessa esimerkiksi kauden tulosta voidaan tarkastella päivätasolla.

6. Raportointi nopeutuu.

Tilinpäätös on valmis muutamassa päivässä. Kauden vaihde on tarkistuksia vailla valmis, kunhan kaikki olennainen tieto on saatu järjestelmään sisään.

7. Taloudellisen informaation laatu paranee.

Inhimillisestä muistamisesta tai unohtamisesta johtuvat virheet vähenevät.

8. Mahdollistaa eteenpäin katsomisen historiaan tuijottamisen sijaan.

Kun kaikki aika ei mene kuukauden tai vuoden tilinpäätöksen tekemiseen, niin voidaankin keskittyä esimerkiksi siihen, miten toteutuneet tiedot vaikuttavat loppuvuoden ennusteisiin.

9. Tulos- ja taloustietoisuus kasvavat.

Talousosastolla on aiempaa enemmän aikaa ja valmiuksia käydä tulosten merkitystä läpi yrityksen avainhenkilöstön kanssa.

10. Paremmat liiketoimintapäätökset parantavat tulosta.

Kun raportit saadaan nopeammin ja niiden sisältö on entistä paremmin analysoitu ja kun ennusteet kuvaavat entistä paremmin tulevaisuutta, voidaan tehdä liiketoimintaa aidosti tukevia päätöksiä. Ja kun voidaan tehdä parempia liiketoimintapäätöksiä, on sillä positiivinen vaikutus tuloslaskelman viimeiselle riville.

 

Kaisa Kokkonen
KTM, HTM
Kirjoittaja on Akeba Oy:n perustaja ja taloushallinnon konsultti.

Taloutta ja politiikkaa

SEFEn hallituksen jäsen Juuso Heinilä

Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet poikkeuksellisen herkullisten talouspoliittisten keskustelujen aikaa. Suomalaisittain vauhti on vain kiihtymässä, kun vaalikausi kääntyy jälleen loppusuoralle. Tässä poliittisen kierron vaiheessa kaikki keskeiset kansalliset toimijamme esittävät oman näkemyksensä Suomen talouden kääntämisestä.

Maamme talous kohtasi 2009 pääosin meistä johtumattoman kriisin. Finanssikriisin taustalla olivat amerikkalaisen kulutuskuplan poksahtaminen, globaalin finanssijärjestelmän hyytyminen ja näiden seurauksena investointikysynnän supistuminen. Talouden äkkijarrutus johti valtioiden ylivelkaantumisen paljastumiseen ja eurooppalaisen päätöksenteon hitaus sysäsi useat maat velkakriisiin. Valtioiden velkakriisi ratkesi, kun EKP käytännössä asettui valtionlainojen takuumieheksi kesällä 2012, minkä jälkeen luotonsaanti tai valtionlainojen korkotaso ei ole ollut akuutti ongelma.

Suomen taloudessa yhteisten elvytyskeinojen löytäminen kuulostaa mahdottomalta. Ratkaisuksi on tarjottu esimerkiksi valtiovetoisen elvytyksen lisäämistä, verojen alentamista, erilaisia ”rakenteellisia uudistuksia” ja täsmäpaketteja yritysten kasvun tukemiseksi. On vaikea nähdä, että näistä keskenään hyvin ristiriitaisista ja eripuraisista esityksistä kuoriutuisi vaalien jälkeen sellainen hallitusohjelma, jolla olisi mitään merkitystä Suomen talouden kasvun palauttamiseen tai edes vakiinnuttamiseen.

Pienen maan kansallisten toimien tulisi olla hyvin radikaaleja ja samansuuntaisia, jotta niillä olisi minkäänlaista positiivista vaikutusta talouskasvuun lyhyellä aikavälillä.

Heikentyvästä valuutasta väliaikainen helpotus

Suomi on pieni maa, jonka talouden menestys on riippuvainen viennistä. Tästä vallinnee kohtuullinen kansallinen yksituumaisuus. Käytännössä Suomen talouden suunta kääntyy viennin kilpailukyvyn palautuessa. Käänne oikeaan suuntaan on jo tapahtunut euron heikentyessä suhteessa dollariin. Valuuttakurssikehityksen jatkuessa tulemme palaamaan selkeälle kasvu-uralle parin vuoden sisällä.

Me siis selviämme tästä kriisistä ja talous kääntyy kasvuun. Se ei ole omien toimiemme ansiota, vaan pelastumme kuten niin usein aikaisemminkin historiassamme, valuutan ulkoisen arvon heikentymisen seurauksena. Taantuman keskellä poliittinen järjestelmämme epäonnistui päätöksenteossa. Mitään merkittävää toimintaympäristöä, tehokkuutta tai kilpailukykyä parantavaa ei ole kyetty tekemään.

Heikentyvä valuutta pelastaa kilpailukykymme vain väliaikaisesti. Meidän on aikaansaatava päätöksiä, jotka tekevät työn tekemisestä ja teettämisestä kannattavampaa, pienentävät julkista sektoria ja kokonaisverotaakkaa sekä mahdollistavat yksityisen palvelusektorin kasvun. Tulevaisuutemme riippuu poliittisen järjestelmämme kyvystä tehdä vaikeita ja rohkeita päätöksiä talouden kokonaiskuvan kirkastuessa. Suhdannepoliittisesti ajankohta on mitä parhain, mutta poliittisesti se on lähes mahdoton.

 

Juuso Heinilä
I varapuheenjohtaja
Suomen Ekonomit

Eläkeneuvottelujen loppukiri on alkanut

Hallituksen jäsen Aulis Töyli

Työmarkkinajärjestöt käyvät parhaillaan eläkeneuvottelujen loppurutistusta jonkinasteisessa uutissulussa eikä niiden edistymisestä tihku tietoja julkisuuteen. Valmista pitäisi tulla ”syksyn aikana”.

Julkisessa keskustelussa päähuomion on saanut pääministeri Vanhasen ”Rukan unelma” eläkeiän nostosta. Aihe on puhutteleva ja herkullinen, koska se koskettaa tavalla tai toisella jokaista työelämässä mukana olevaa.

Tosiasiallisesti eläkeikäkysymys on kuitenkin mielestäni sivujuonne. Iän suurin merkitys on lähinnä laskennallisena ja teoreettisena ”laskenta-arvona”, kun rating-yhtiöt arvioivat kalkyyleissään kansakunnan kokonaisvastuita osana luottokelpoisuusarvioita.

Eläköitymisiät ovat viime vuosina nousseet jo tehdyillä päätöksillä merkittävästi aiemmasta ja jo nyt lähestytään tavoiteikää. Tilastokeskuksen tuoreimpien selvitysten mukaan Suomessa eläköitymisikä on jo nyt korkeampi kuin monessa Euroopan maassa, vaikka niissä niin sanottu virallinen eläkeikä on Suomea korkeampi.

Eri kyselyissä saatujen vastausten perusteella näyttää, että jatkossa lähes puolet ihmisistä on valmiita jatkamaan työssäoloa 63 ikävuoden jälkeen, mikäli työtä heille on tarjolla. Varteenotettavaa ikäkysymystä tarkasteltaessa on myös se, että kyselyiden perusteella noin 20 prosenttia yrittäjistä olisi valmiita jopa laskemaan eläkeikää ja noin 40 prosenttia pitämään sen nykyisellään.

EK:n Kokkilakin kertoi viime keväänä julkisuudessa, että työnantajatahoilla ei ole omaa intressiä nostaa eläkeikää, mutta niiden olevan valmiita ”talkoisiin”, jotta kestävyysvaje voidaan nujertaa. Toki se tosiasia pitää tunnustaa, että ihmisten elinikä pitenee jatkuvasti ja, jotta huoltosuhde saadaan pysymään kohtuullisissa rajoissa, on eläkeikääkin tarkasteltava kriittisesti.

 

Matka katkeaa työuralla liian aikaisin 

Ongelma ei mielestäni ole kuitenkaan se, että eläkeikä on meillä 63 vuotta, vaan se, että ainoastaan noin 40 prosenttia työtekijöistä jää eläkkeelle normaalin vanhuuseläkkeen kautta. Nyt 60 prosentilla matka katkeaa jo ennen loppukiriä ja maaliviivaa.

Oleellisin tekijä kestävyysvajeen todellisen nujertamisen kannalta on niissä keinoissa, joilla työkykyisyyttä ja työssä jaksamista voidaan tukea läpi työuran. Näiden keinojen löytäminen onkin jo haastavampi hanke, kuin pelkkä ”juupas-eipäs” -kinaaminen eläkeiästä.

Taannoin pohdiskelin, moniko yritys tai muu työyhteisö olisi halukas hoitamaan asioita 80- ja 90-luvun tietojärjestelmillä, ilman että ohjelmistoja päivitetään. Ei muuten yksikään. IT-laitteisiin ja -sovelluksiin tehdään aina ylläpito- ja huoltosopimukset, mutta miten on ihmisten laita. Panostetaanko ihmisten tietotaidon ylläpitoon samalla tavalla, päivitetäänkö korvain väliä riittävän usein?

Eipä juuri, toki poikkeuksiakin on ja ne yhtiöt ovatkin menestyneet niin kotona kuin maailmalla suhdanteista riippumatta. Olisiko systemaattinen ihmisten henkisen pääoman ja osaamiskapasiteetin kartuttaminen (jatkuva täydennyskoulutus) yksi keskeisiä keinoja, joilla työssä uupumista voidaan vähentää poistamalla siten ihmisiltä riittämättömyyden tunnetta ja muutosten pelkoa?

Tuotantolaitoksissa tehdään laitteistoille suunnitellusti ennakkohuoltoja sekä säännönmukaisesti linjastojen vuosihuollot. Miten on ihmisten laita? Toki työterveyshuollossa tehdään vaihtelevasti ikäkausitarkastuksia 5-10 vuoden välein, mutta riittääkö se? Pitäisikö vuotuiset työhyvinvointikartoitukset ottaa osaksi normaalia työsuojelutoimintaa?

 

Työhyvinvointikartoitukset osaksi jokapäiväistä riskienhallintaa

Minun mielestäni kartoitukset olisivat oiva keino saada kuva vallitsevasta tilanteesta ja samalla ne antaisivat riittävän aikaisin signaaleja, jotta epäkohtiin voidaan puuttua ennen kuin ne aiheuttavat lopullista työkyvyn menettämistä, olipa sitten kyse työpaikan tai työyhteisön epäkohdista ja kuormitustekijöistä, kehnosta johtamisesta tai yksilöstä itsestään johtuvista syistä. Kartoitukset tukevat myös oivallisesti niin sanottua varhaisen puuttumisen käytäntöä, jolla negatiivinen kehitys voidaan katkaista ennen ”lopulliseen syöksykierteeseen” suistumista.

Työpaikkojen erilaisia fyysisiä ilmiöitä on työsuojelutoiminnassa seurattu vuosikymmenien ajan ja niille on annettu viranomaismääräyksillä selkeitä ja yksiselitteisiä raja-arvoja, joita ei saa ylittää. On mitattu melua, valaistuksen riittävyyttä, lämpötiloja, ilman epäpuhtauksia ja niin edelleen, mutta miten on psyykkisten kuormitustekijöiden laita?

Psyykkistä kuormittavuutta ei juurikaan mittailtu eikä ”harmituksen” määrälle ole olemassa raja-arvoja. Runsaat puoli miljoonaa ihmistä syö tänä päivänä säännöllisesti verenpainelääkitystä ja niiden ohessa osa myös psyykelääkkeitä. Kyseessä on uusi kansansairaus, jonka kokonaiskustannukset kansakunnalle lienevät satojen miljoonien, ellei miljardin euron luokkaa.

Usein taustalta löytyy työstressi, johon riittävän ajoissa puuttumalla taudin puhkeaminen olisi voitu estää. Myöhemmin, kun tauti kroonistuu on peli menetetty. Jos meluvamma voidaan todeta ammattitaudiksi, niin olisiko luotava mittaristo, jolla esimerkiksi työstressin aiheuttama verenpainetauti voitaisiin määrittää työolosuhteiden aiheuttamaksi ammattitaudiksi?

No mitäpä järkeä siinä olisi? Eipä muuta kuin se, että kustannukset kohdistuisivat työnantajalle ja silloin euro kyllä konsultoisi.

Työhyvinvointi- ja muut vastaavat kartoitukset tulisivat osaksi jokapäiväistä riskienhallintaa aivan kuin asiakkaista tehtävät luottotietoanalyysit ja vastaavat. Jatkossa työpaikoilla voitaisiin paremmin, jaksettaisiin ja oltaisiin ennen kaikkea tuottavia läpi työuran eikä ihmistä tuupattaisi kesken matkaa loppuun kulutettuna työkyvyttömyys- ja työttömyysputkeen.

Ryhdytään yhdessä talkoisiin paremman työelämän ja samalla ihmisen hyväksi, pidetään huoli toisistamme.

 

Aulis Töyli
Ekonomiliiton työelämätoimikunnan puheenjohtaja

Eläkeratkaisun on kannustettava työntekoon

Suomen Ekonomien puheenjohtaja Timo Saranpää

Käsitys kehittyvistä maista halpatuotannon kehtona on historiaa. Paino on siirtymässä volyymin kasvattamisesta jalostusarvon ja kannattavuuden kehittämiseen. Innovaatiot, tietointensiiviset tuotteet ja palvelut, mobiiliratkaisut, ympäristöteknologia, superfood, lääketieteen, hi-tech ja niin edelleen. Käsitteitä, jotka liitetään teollisuusmaihin, mutta ovat jo arkea myös monissa kehittyvissä maissa. Meidän osaajien tontille on tunkua.

Pärjätäksemme kisassa meidän on panostettava osaamiseen, mutta myös tehtävä enemmän töitä. Eläkeratkaisu on osa kokonaisuutta, jolle Suomen uusi kilpailukyky rakennetaan. Lisäksi tarvitaan muita taloutta tasapainottavia toimia ja ennen kaikkea taitavia, vastuullisia johtajia ja yrittäjiä sekä motivoituneita osaavia työntekijöitä.

Eläkejärjestelmä on kaikessa monimutkaisuudessaan yksinkertainen. Eläkemaksupotti ja elinaikaennuste ratkaisevat, kuinka suurta eläkettä voimme nauttia. Jaettavaan pottiin vaikuttavat eläkemaksujen taso ja työssäoloaika sekä sijoitettujen eläkevarojen tuotto. Jo ennestään korkeita työn sivukuluja ei voida enää kasvattaa.

Pottia on kasvatettava tekemällä enemmän ja laadukkaampaa työtä. Fiksu pärjää vähemmällä, joten painopisteen on oltava osaamisessa ja innovaatioissa, jotka parantavat laatua ja tuottavuutta.

 

Enemmän työtä

Työn määrän kasvua tukeva eläkeratkaisu on must. Olennaista ei ole kenen malli valitaan ja millä termeillä yksityiskohtia kutsutaan. Tarvitaan malli, joka nostaa toteutunutta eläköitymisikää. Toimivassa mallissa on porkkanoita työskennellä pidempään. Lisätyöskentelyllä on ansaittava enemmän eläkettä.

Vanhuuseläkkeen alaikäraja on hälytin, joka ravistelee kollegat, työnantajan ja itse ikärajan ylittäneen reagoimaan. Aletaan kysellä koska, koska. Tätä keskustelua voidaan siirtää hälytysrajaa korottamalla.

Keskimääräiselle eläköitymisiälle on asetettu tavoitteeksi 62,4 vuotta ja tähän pitäisi päästä ”jo” 10 vuodessa. Tuossa ajassa Shanghaissa on rakennettu kaikki ne innovaatioklusterit, joista haaveilemme. Luku 62,4 antaa oikean suunnan, mutta reaalielämä määrätköön vauhdin ja tason.  Desimaaliviilauksen sijaan voisimme käyttää suurimman tarmomme nokkelampien liiketoimintamallien ja tuotteiden kehittämiseen.

Työpaikkojen työhyvinvointiohjelmilla voi parhaimmillaan olla valtava vaikutus eläköitymisikään. Olen tutustunut erään yrityksen ohjelmaan, jossa jo neljän vuoden panostuksella on pidennetty työuria kolmella vuodella. Joukossa on myös raskasta työtä tekevää porukkaa. Pitkäjänteinen työntekijöiden hyvinvoinnista ja osaamisesta huolehtiminen sekä omaehtoisuuteen kannustaminen tuovat tuloksia.

Eläkeneuvottelijat ja tuleva hallitus, nöyrä toive: toteuttakaa tarvittavat järjestelmämuutokset. Työnantajien ja -tekijöiden pitää huolehtia lopusta.

Lämmintä, rentouttavaa kesää ja lomaa kaikille! Syksystä pistämme hihat heilumaan ja Suomen nousuun!

 

Timo Saranpää
Puheenjohtaja, Ekonomiliitto

SEFE – Ekonomit ja Eurooppa

Ekonomiehdokas Anne-Mari Virolainen

Työhön haetaan ekonomi, merkonomi tai muuten vaan näppärä tyyppi. Takavuosien työpaikkailmoitukset ovat jääneet jo historiaan. Toisaalta tarvitsisimme tällä hetkellä töitä niin ekonomeille, merkonomeille kuin näppärille tyypeillekin. Vain työ tuo meille hyvinvointia, työllä pystymme rakentamaan nykyistä parempaa Eurooppaa.

Meitä eurooppalaisia on noin 500 miljoonaa. Kun meitä on alle kymmenesosa maailman väestöstä, emme hetkauta maailman taloutta määrällä, ja tiedämme liiankin hyvin, että emme pysty kilpailemaan hinnallakaan. Ainoa mahdollinen valttikorttimme on osaaminen.

Osaaminen on kuitenkin nopeasti katoava ominaisuus, josta on pidettävä jatkuvasti huolta. EU:ssa jokaisen jäsenmaan on satsattava koulutukseen, T&K-toimintaan ja innovaatioihin.

Jäsenmaiden lisäksi EU:nkin on oltava valppaasti hereillä. EU:n on luotava osaamiseen kannustava toimintaympäristö. Tämän lisäksi on oleellista, että luomme mahdollisuuksia kasvulle työntekoa ja yrittäjyyttä kannustamalla.

 

Vähemmän byrokratiaa, enemmän luovuutta

Suomessa olemme käynnistäneet talkoot turhien normien purkamiseksi. Samaa tolkkua ja arkijärkeä tarvitsemme myös Eurooppaan. Meidän pitää lopettaa omille nilkoille potkiminen. Sääntelyn asemesta tarvitsemme Eurooppaan lisää luovuutta, lisää yrittäjyyttä sekä lisää työpaikkoja. Tulemme toimeen paljon nykyistä vähemmällä byrokratialla.

Turha, järkevää toimintaa estävä sääntely on vahingollista monella tavalla, sillä se tuntuu työnteon ja yrittäjyyden väheksymiseltä. Tähän meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa. Samalla kun käynnistämme norminpurkutalkoot, on pohdittava jokaisen uuden lainsäädäntöhankkeen tarkoituksenmukaisuutta ja yritysvaikutuksia hyvinkin tarkasti.

Osaaminen, luovuus, yrittäjyys, työpaikat. Sanat kytkeytyvät monella tavalla toisiinsa ja Euroopan tulevaisuuteen.

Luovuus ja innovatiivisuus edellyttää kykyä ajatella uudella tavalla. Siihen voimme kannustaa ja antaa eväitä esimerkiksi kansainvälisen opiskelijavaihdon avulla. Kansainväliseen opiskelijavaihtoon olisikin satsattava nykyistä huomattavasti enemmän. Nuorisomme on tulevaisuutemme ja tulevaisuus on paras mahdollinen investointikohde. Vuosi ulkomaisessa yliopistossa avartaa ja antaa – ystävyyssuhteita, kielitaitoa, näkökulmia… Viennistä edelleen vahvasti riippuvaisessa Suomessa nuorten kansainvälinen työkokemus on aina eduksi.

Osa kansainvälisyyttä on tutkintojen vertailtavuudesta ja vastaavuudesta huolehtiminen. Vasta kun koulutus on yhteismitallista, ihmiset ovat tasa-arvoisessa asemassa eurooppalaisilla työmarkkinoilla. Se antaa suomalaiselle osaamiselle mahdollisuuden kehittää Suomea, Eurooppaa ja koko maailmaa.

 

Anne-Mari Virolainen
KTM, Kansanedustaja
Eurovaaliehdokas #231 (Kok.)

Eurooppalaiseen työttömyysturvaan?

Ekonomiehdokas Sari Essayah

EMU:n eli talous- ja rahaliiton ”sosiaalisesta ulottuvuudesta” puhuminen on kiihtynyt sitä mukaa kun kriisimaiden akuutista ensiavusta on siirrytty jälkien korjailuun. Paradoksaalista tilanteessa on, että verorahoitteinen sosiaalipolitiikka ja työttömyysturvajärjestelmät kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan, mutta silti EU:lta halutaan toimenpiteitä.

Komission suunnitelmiin tämä sopii enemmän kuin hyvin. Euroaluetta halutaan yhä syvempään taloudelliseen integraatioon, mutta ongelmana on talouden rakenteiden erilaisuus eri jäsenmaissa.

Niinpä euroalueen finanssisektorille rakenteilla olevan pankkiunionin rinnalle halutaan suhdannevaihteluita tasoittavia ”automaattisia vakauttajia”. Suomeksi tämä tarkoittaa varainsiirtojärjestelmiä, joilla yli- ja alijäämämaiden suhdannevaihteluita halutaan tasata.

Työttömyysturvajärjestelmä sopii tarkoitukseen enemmän kuin hyvin kuten eräs työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan kuultavana oleva asiantuntija totesi. Pankkiunioni jää monelle melko kaukaiseksi finanssimaailman järjestelyksi, mutta työttömyysturva koskettaa kadunmiestä. Saako sillä sitten hyväksynnän tulonsiirtounionille helpommin?

 

Ammattiliitot ja työnantajat hoitaisivat byrokratian

Pisimmälle viety esitellyistä malleista lähti siitä, että työntekijä maksaa kansallisen työttömyysturvajärjestelmän kautta merkittävän osan maksustaan eurooppalaiseen rahastoon, josta sitten työttömyyden kohdatessa maksettaisiin korvausta 50 prosenttia työttömyyttä edeltävään palkkatasoon verrattuna vuoden ajan. Mikäli kansallinen järjestelmä takaa suuremman tai pidemmän ajan korvauksen, tämä tulisi kansallisesta työttömyysturvasta.

Malli herättää monenmoisia kysymyksiä. Palkkataso ja järjestelmien rakenne vaihtelevat maasta toiseen, samoin työttömyysturvan hallinnointi. Suomessa ammattiliitot ja työnantajat tuskin innostuvat mallista, jossa he hoitaisivat byrokratian ja valtaosa varoista välitettäisiin eurooppalaiseen rahastoon. Perussopimusten valossa EU:lla ei myöskään pitäisi olla kompetenssia palkanmuodostukseen tiiviisti kytkeytyvässä mallissa.

Moraalikadolta ei tässäkään yhteisessä rahanjaossa vältyttäisi. Asiantuntijat vakuuttelivat, että malli on tarkoitettu vain lyhyen ajan syklisten ongelmien hoitoon, ei poistamaan kilpailukykyyn ja työmarkkinoiden uudistamiseen liittyviä tarpeita. Veikkaanpa silti, että kiusaus lykätä vaikeita rakenteellisia uudistuksia kasvaa, kun tiedossa on maksaja muualta, useimmiten pohjoisesta.

 

Sari Essayah
Europarlamentaarikko (KD/EPP)
KTM
sari.essayah@europarl.europa.eu

 

Työn arvostuksesta

Ekonomiehdokas Niklas Mannfolk

Pelkästään kauppatieteiden maistereita on Suomessa työttömänä 2 500. Valtionjohdon tavoitteena on kuitenkin koulutuspaikkojen lisääminen ja suomalaisten kouluttaminen mahdollisimman korkeasti. Tavoite on vähän kuin kommunismi: kaunis paperilla, mutta käytännössä toimimaton. Sama trendi näkyy muualla Euroopassa.

Kokonaisuutena EU:n työttömyysluvut ovat hurjaa luettavaa. Vuoden vaihteessa euroalueella oli 27 miljoonaa työtöntä, näistä 19 miljoonaa on alle 30-vuotiaita. Työttömyyteen on monia syitä, mutta yksi olennaisimmista on heikon kilpailukyvyn aiheuttama työpaikkojen puute.

Yhteiskuntaan osallistumisen perustana on työnteko, ja valtioiden tulee tukea kansalaisiaan ainoastaan siinä tapauksessa, että he eivät kykene osallistumaan yhteiskuntaan täysivaltaisesti. Tämä jalo tavoite kuitenkin toimii ainoastaan siinä tapauksessa, että työtä on riittävästi tarjolla.

 

Pk-yrityksien edellytyksiä tukemalla luodaan uusia työpaikkoja

Paras tapa luoda lisää työpaikkoja on pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten parantaminen. Toimiva infrastruktuuri ja markkinoiden vapaus ovat jo tosiasia, mutta pk-yritysten kannalta olennaista on myös byrokratian vähäisyys ja rahoituksen saatavuus.

Pankkikriisin seurauksena pankkien luotonanto yrityksille vähentyi huomattavasti, ja lisääntynyt valvonta saattaa vähentää riskinottoa entisestään. Vakaa investointiympäristö on kuitenkin sekä pankkien että yritysten etujen mukaista ja parantaa lisäksi EU:n ulkopuolisten sijoittajien luottamusta.

Kirjoitushetkellä pelkästään EURES:n ilmoittamia vapaita työpaikkoja on 2 miljoonaa. Näistä alle puolet vaatii korkeakoulututkinnon. Akateeminen työttömyys on räjähdysmäisessä kasvussa, koska kansalaiset kouluttautuvat väärin suhteessa työelämän tarpeisiin.

Toisaalta opiskelun sisällön ja toteuttamistavan tulee jatkossakin olla jokaisen EU-maan itse päätettävissä. EU-maiden välillä tapahtuvan opiskelijavaihdon mahdollistaminen on hyvästä, mutta EU:n tasolla ei ole tarvetta määritellä koulutuksen sisältöä.

Sen sijaan yhteinen arvostuksen palauttaminen ei-akateemisille aloille on paikallaan koko EU:n alueella. On todella paljon arvokkaampaa olla työllistetty putkimies kuin työtön historioitsija – tai ekonomi.

 

Niklas Mannfolk
KTM, Turun kauppakorkeakoulu, 2012
Eurovaaliehdokas (RKP), ALDE #180

Kyllä talouskurille, ei velkojen yhteisvastuulle

Ekonomiehdokas Marjo Loponen

Euroopan talouden vakauttaminen, kilpailukyvyn parantaminen ja työpaikkojen lisääminen ovat tulevan europarlamenttikauden tärkeimpiä tavoitteita.

Euroopan talouden vakauttaminen tulee tehdä talouskurin, ei yhteisvastuun kautta. Mikäli kasvu- ja vakaussopimusta olisi noudatettu, ei kriisiä olisi tullutkaan.

Tärkeää on siis saada jäsenmaat noudattamaan tehtyjä sopimuksia. Tätä tulee myös valvoa, jotta tulevilta kupruilta vältytään.

Suomelle epäedullisia yhteisvastuun ratkaisuja olisivat mm. EU:n budjetin kasvattaminen, sosiaalisen EU:n eli tulonsiirtojen lisääminen, EU:n kontrolli jäsenmaiden budjetteihin ja talouspolitiikkaan, komission muuttaminen eräänlaiseksi hallitukseksi, euroalueelle esitetty oma budjetti ja valtiovarainministeriö sekä EU:n lainsäädännön ulottaminen asioihin, jotka kuuluvat jäsenmaille.

Kaikkia näitä on vakavasti esitetty neuvostossa, parlamentissa ja komissiossa. Kyse on erillisistä ratkaisuista, jotka yhteen kietoutuessaan vahvistavat EU:n liittovaltiomaisia piirteitä.

Unionia tulee kehittää itsenäisten valtioiden yhteistyöelimenä, joka edistää toimivien sisämarkkinoiden kautta työllisyyttä ja hyvinvointia. Yrittämisen toimintaedellytyksiä tulee parantaa ja yrittämiseen kannustaa. Eurooppa tarvitsee lisää yrittäjiä, sitä kautta voimme parantaa myös työllisyyttä.

Perussopimusten venyttäminen äärirajoilleen ja niiden ylikin on torjuttava. Vain koko Euroopan kannalta oleellisimmat päätökset tulee tehdä EU -tasolla.

 

Marjo Loponen
KTM, eurovaaliehdokas (kd)
Ministerin erityisavustaja, sisäministeriö