Avainsana-arkisto: työmarkkinat

Johtajuus on nyt kadoksissa

Lasse Laatunen

Suomen talouden tilasta, korjaamistarpeesta ja keinoista on julkistettu äskettäin parikin varsin painavaa puheenvuoroa. Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg ja Vattin ylijohtaja Juhana Vartiainen julkaisivat omat teesinsä pääministeri Alexander Stubbin tilauksesta. Björn Wahlroos puolestaan esitti näkemyksensä Helsingin Sanomien haastattelussa. Uusi kirjakin häneltä on ilmestynyt käännettynä.

Mainitut puheenvuorot eivät yllätä sisällöltään. Suomi on menettänyt kilpailukykynsä. Vuosien 2007-2008 palkkaratkaisut olivat turmiollisisa. Ankara verotus ja pitkä työttömyysturva vievät työhalut. Yhteiskunta ja työelämä ovat jäykkiä ja kaavoihin kangistuneita.

Tarvittaisiin joustavuutta, paikallista sopimista, verojen alentamista ja julkisen sektorin pienentämistä järjelliseen kokoluokkaan. Sanalla sanoen ketteryyttä. Kun vaaleihin valmistautuvat puolueet puhuvat parin miljardin leikkauksista, Wahlroos sanoo tarpeen olevan 10 miljardia euroa. Osa puolueista ei edes myönnä mitään leikkaustarvetta. Poliitikkojen näköalattomuus on sietämätön.

 

Uuden ajan moninaisemmat ongelmat vaativat vahvoja johtajia

Vaikka puheenvuoroissa ei sinänsä ole mitään uutta, ne kannattaa ottaa tekijöidensä painoarvot huomioonottaen vakavasti ja peilata poliittisen päätöksentekokoneiston osaamiseen, mahdollisuuksiin ja yhteistyökykyyn. Merkittävänä vallankäyttäjänä työmarkkinakoneistolla on oma vastuunsa.

Stubbin hallitus on loppusuoralla sortunut melkoiseen keskinäiseen mutapainiin. Eduskunta on sekasorrossa. Sote-uudistus kaatui käsittämättömän tökeröön lainvalmisteluun. Koulutukseen ja sen rahoitukseen liittyviä lakiesityksiä hallituspuolueet ovat vetäneet itse kilvan nurin. Kuntauudistus meni kiville jo Jyrki Kataisen hallituksen aikana ja niin edelleen.

Puhtain paperein taitavat hallituksesta selvitä vain TEM:n (Työ- ja elinkeinoministeriö) kaksikko, Lauri Ihalainen ja Jan Vapaavuori. STX-telakkakuvio on hoidettu, Talvivaara on hoitumassa. Heillä on ollut otetta asioihin.

Anders Borgin, Juhana Vartiaisen ja Björn Wahlroosin sanoman voi pelkistää niinkin, että Suomessa tarvitaan eduskuntavaalien jälkeen ennennäkemätöntä poliittista johtajuutta, rohkeutta ja näkemystä. Onneton talouskurimus ei oikene pikku-uudistuksilla tai mediatempuilla.

Tarvitaan Esko AhonIiro ViinasenPaavo Lipposen ja Sauli Niinistön kaltaisia kokeneita, vahvoja politiikan johtajia. He selvittivät 1990-luvun kriisin. Ajat ovat uudet, ongelmat monisäikeisempiä, mutta vahvojen johtajien tarve on sama.

Työmarkkinajärjestöt ovat hoitaneet tonttinsa Kataisen ja Subbin hallituksia olennaisesti paremmin. Työllisyys- ja kasvusopimuksella taitettiin työvoimakustannukset kohtuuden rajoihin. Eläkeuudistuksella hoidetaan kestävyysvajeesta se merkittävä siivu, jota Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen järjestöiltä edellyttivät.

Mutta työmaata riittää järjestöilläkin. Palkkamalttia on varjeltava niin pitkälle kuin silmä siintää ja aataminaikaiset työrauhasäännökset on saatettava ajantasalle. Niissäkin oppia voisi ottaa Ruotsista.

 

Lasse Laatunen
Kirjoittaja on työskennellyt Elinkeinoelämän Keskusliiton työmarkkinajohtajana.

***

Tutustu Suomen Ekonomien hallitusohjelmatavoitteisiin

Tutustu ekonomiehdokkaisiin

Ekonomit valmiina vaaleihin

Edunvalvontajohtaja Lotta Savinko

Eduskuntavaalit on kuukauden kuluttua. Julkista keskustelua hallitsevat puolueiden vaaliohjelmat sekä lukuisten sidosryhmien tavoitteet. Kaikesta keskustelusta selkeimmin nousevat esiin Suomen taloudellinen tila ja sen heikot näkymät sekä työmarkkinoihin kohdistuvat muutostavoitteet ja–paineet.

Työn lisääminen, työllisyyden kohentaminen ja joustavuuden lisääminen ovat keskeisiä teemoja lähes kaikkien puolueiden ohjelmissa. Paikallinen sopiminen, työaikajoustot, työaikapankit ja koeajan pidentäminen nähdään keinoina kehittää työmarkkinoita. Kehittäminen on välttämätöntä työmarkkinoiden muutoksessa, mutta siinä tarvitaan myös asiantuntemukseen ja kokemukseen perustuvaa näkemystä.

Esimerkiksi paikallisen sopimisen lisäämistä on helppo vaatia, mutta kuinka moni tarjoaa todellisia, kaikille osapuolille realistisia keinoja ja välineitä tämän kehittämiseksi?

On helppoa huudella radikaaleja ja yksipuolisia muutoksia miettimättä kokonaisuutta ja sitä, miten työmarkkinajärjestelmämme tasapaino rakentuu. Räväköitä otsikoita saa helposti, mutta todellisten ratkaisujen rakentaminen on huomattavasti monimutkaisempaa.

 

Ekonomit rakentaa toimivia ratkaisuja

Suomen Ekonomien hallitus hyväksyi hallitusohjelmatavoitteemme viime vuoden lopulla. Tavoitteemme perustuvat jäsentemme kokemuksista nouseviin epäkohtiin ja muutostarpeisiin.

Olemme rakentaneet tavoitteemme ja niiden saavuttamisen ratkaisut realistisiksi ja kokonaisuuden huomioonottaviksi. Pyrimme kunnianhimoisesti rakentamaan ratkaisuja, jotka on pohdittu useiden eri tahojen näkökulmasta.

Tavoitteemme keskittyvät laadukkaan koulutuksen turvaamiseen, työurien pidentämiseen sekä työllistymisen keinojen kehittämiseen, paikallisen sopimisen rakenteiden kehittämiseen, oikeudenmukaiseen verotukseen sekä yrittäjyyden ja yritystoiminnan helpottamiseen.

Keskeinen tavoite jäsenillemme ja Suomen Ekonomeille on tasa-arvoisen työelämän kehittäminen erityisesti perhevapaajärjestelmää kehittämällä ja vanhemmuuden kustannuksia tasaamalla. Olemme ylpeitä kustannusneutraalista mallistamme perhevapaajärjestelmän kehittämiseksi. Se kuvastaa työskentelymme perusteita: asiantuntijuuden ja eri näkökulmien pohjalta rakennettuja ratkaisumalleja, joiden pohjana on jäsenkunnan työelämän tutkittu pitkäaikainen tuntemus.

 

Strateginen hallitustyöskentely antaa vaikuttamistyölle tilaa

Viimeisimmät hallitusohjelmat ovat olleet yksityiskohtaisia ja neljää vuotta ehkä liiankin tiukasti raamittavia. Tuleva hallitus rakentaa ohjelmansa todennäköisesti tiiviimmäksi ja strategisemmaksi, jolloin kokonaisuuden muodostavat strategisesti linjaava hallitusohjelma ja keinoja  täsmentävä toimintasuunnitelma.

Tämä antaa vaikuttamiselle parempia mahdollisuuksia, mutta korostaa entistä enemmän jatkuvan vaikuttamisen tärkeyttä, kun hallituksen toimintaohjelmaa tarkistetaan vuosittain. Suomen Ekonomit on rakentanut pitkäjänteisesti pysyvää yhteistyötä puolueiden ja eri sidosryhmien kanssa ja meillä on erinomainen mahdollisuus valvoa ekonomien etua myös näissä muuttuvissa oloissa.

Sivuiltamme löytyvät paitsi hallitusohjelmatavoitteemme sekä ekonomiehdokkaat, jotka ovat vastanneet kahteen keskeiseen tulevan hallituskauden kysymykseen. Käy katsomassa ehdokkaat ja heidän vastauksensa. Ennen kaikkea: Käytä ääntäsi viimeistään varsinaisena äänestyspäivänä 19.4.2015.

 

Lotta Savinko
Edunvalvontajohtaja, Suomen Ekonomit

Voisiko seuraava työpaikkasi löytyä piilosta?

Uravalmentaja Arja Parpala
  • Tapasin mielenkiintoisella alalla työskentelevän tuttavan ja keskustelin hänen kanssaan alan työnäkymistä. Lähetin hänelle myös CV:ni. Parin viikon kuluttua hänen kollegansa soitti ja pyysi haastatteluun.
  •  Kirjoitin lyhyen kuvauksen kokemuksestani LinkedInin ryhmään. Suorahakukonsultti otti minuun yhteyttä ja olin pian uudessa työssä.
  • Menin TE-hallinnon tarjoamaan rekrytointikoulutukseen ja löysin harjoittelupaikan kiinnostavasta yrityksestä. Työ jatkui harjoittelujakson jälkeen vakituisena.
  • Sain yhteydenoton LinkedInissä erään yrityksen toimitusjohtajalta. Hän kysyi, olisinko kiinnostunut heillä tarjolla olevasta tehtävästä. Minulla oli juuri passeli tausta heille.
  • Ystäväni vinkkasi työpaikasta omassa organisaatiossaan. Nyt työskentelen hänen kanssaan samassa työyhteisössä.
  • Luin lehdestä jutun lähistölle perustettavasta uudesta yrityksestä. Otin yhteyttä toimitusjohtajaan ja kysyin, olisiko hänellä käyttöä osaamiselleni. Hänellä oli!

Nämä ovat asiakkaitteni kokemuksia siitä, kuinka he ovat löytäneet kiinnostavia työmahdollisuuksia piilotyömarkkinoilta.

Suorahaku- ja rekrytointikonsultit kertovat, että jo 80 – 85 prosenttia työpaikoista on piilossa. Vain alle 20 prosenttia tulee koskaan julkisesti haettavaksi. Kuitenkin työnhakijoista suuri osa näyttää keskittyvän vastaamaan työpaikkailmoituksiin ja muut työnhaun kanavat jäävät helposti huomiotta.

 

Tee kattava työnhaun suunnitelma!

Jotta sinä et jäisi suhteellisen harvojen, julkisesti haettavien ja äärimmilleen kilpailtujen työpaikkojen armoille, suosittelen lämpimästi työnhaun suunnitelman tekemistä. Suunnitelman voit tehdä millä tahansa tekniikalla.

Tärkeintä on, että siinä käyvät ilmi toimenpiteet, niiden aikataulu, kontaktihenkilöt, toimenpiteiden seuranta ja tulokset. Voit myös kirjata, miten aiot kehittää työnhakuasi kokemustesi pohjalta.

Piilotyöpaikkoja löytyy monelta suunnalta. Tässä muutama kysymys avuksesi:

  • Milloin olet päivittänyt tiedot tuttavistasi, jotka työskentelevät kiinnostavilla aloilla tai yrityksissä? Milloin tapaat heidät seuraavan kerran? Mistä keskustelet silloin heidän kanssaan?
  • Mitkä ovat sinulle kiinnostavia työnantajia? Millä perusteella olet valinnut ne ja mihin olet ne koonnut? Seuraatko organisaatioita LinkedInissä tai teetkö kohdeyrityksistä luettelon Exceliin
  • Tunnetko kiinnostavan alan katto-organisaatiot, joiden jäseninä alan toimijat ovat? Oletko tutustunut Kauppalehden Menestyjät -listaukseen?
  • Miten otat yhteyttä työnantajiin? Kenelle soitat tai lähetät CV:si ja mitä puhut hänen kanssaan, kun saat hänet langan päähän?
  • Mihin ammatillisiin tilaisuuksiin, tapahtumiin tai messuihin osallistut tänä keväänä? Mitä tavoittelet osallistumalla? Keiden henkilöiden tai organisaatioiden kanssa aiot hankkiutua keskusteluihin?
  • Kuinka monen suorahaku- tai rekrytointiyrityksen CV-pankissa on sinun tietosi? Milloin päivitit ne viimeksi? Kuinka monen konsultin kanssa olet keskustellut viime aikoina? Miten aiot lähestyä heitä?
  • Missä kunnossa LinkedIn-profiilisi on? Entä seuraatko Twitterissä keskusteluja esim. avainsanoilla #rekry #työpaikat #jobs?
  • Löytyykö tuore CV:si Monsterista, Oikotieltä ja TE-palvelujen CV-netistä? Esim. Monsterin CV-kantaan työnantajat tekevät tuhansia hakuja kuukausittain.
  • Mistä aiheista voisit kirjoittaa blogia, keskustella Twitterissä tai LinkedInin ryhmissä tuodaksesi esille ammatillista osaamistasi ja omia ideoitasi? Miten voit erottua eduksesi saman alan osaajista?
  • Seuraatko oman alasi työpaikkailmoittelua laajasti sekä perinteisissä kanavissa että verkossa?

Yllä on kymmenen tapaa, joilla voit aktivoida omaa työnhakuasi. Kun otat näitä käyttöön, tutkit aktiivisesti mahdollisuuksia ja puhut työnhaustasi avoimesti, seuraava työpaikkasi saattaa hyvinkin olla piilotyöpaikka!

Jos haluat sparrata suunnittelmaasi meidän Suomen Ekonomien uravalmentajien kanssa, otathan yhteyttä: puhelinajan varauskalenteri tai ura@ekonomit.fi.

 

Arja Parpala
Uravalmentaja, Suomen Ekonomit

Miten ekonomi pärjää uudessa työelämässä?

Edunvalvonnan asiamies Tage Lindberg

Suomen Ekonomiliiton edunvalvonta oli kenttäkierroksella syyskuun puolivälistä lokakuun puoliväliin, kiertäen isoimmat paikkakunnat. Joiltain osin kenttäkierros jatkuu ensi vuoden puolelle, yhdistysten toiveiden ja tarpeiden mukaan.

Kierroksen aikana on keskusteltu pirstoutuneista työurista, työajoista ja myös palkoista. Lisäksi jäsenistöä ovat puhuttaneet SEFE:n ajankohtaiset asiat, kuten liiton nimenmuutos ja toiminnanjohtajan vaihtuminen.

Varsin pitkään jatkunut heikko taloudellinen tilanne on näkynyt myös monen ekonomin työurassa. YT-neuvottelut ovat arkea monilla työpaikoilla. Valitettavasti myös ekonomit voivat joutua lomautettujen tai irtisanottujen listalle, vaikka kauppatieteellisen tutkinnon omaavat pärjäävätkin työllisyysmielessä paremmin kuin muu väestö keskimäärin.

Työelämän pirstoutuminen ei aina ole vain negatiivinen ilmiö. Tulevaisuuden työelämässä on yhä tavallisempaa, että ekonomi on välillä yrittäjänä, sitten tavallisena palkansaaja, seuraavaksi esimiehenä ja sitten vaikka toimitusjohtajana. Yhä yleisemmin vaihdetaan myös alaa – aloitetaan teknologiateollisuuden piirissä, mutta jossain vaiheessa vaihdetaan elintarvikealan pariin.

 

Työajat ja palkka puhuttavat

Työajat ovat kirvoittaneet monta mielenkiintoista keskustelua. Usein työajan seurannan puute on ongelmana, pakottavaa lainsäädäntöä ei noudateta. Tämän vahvistavat myös SEFE:n tutkimukset, sekä liiton juristeille ja asiamiehille tulvivat yhteydenotot. Vaikka tehdyt keskimääräiset tuntimäärät ovatkin lievästi vähentyneet heikon taloudellisen tilanteen myötä, tehdään varsinkin yksityisellä sektorilla edelleenkin runsaasti korvaamatonta työtä.

SEFE:n asiamiehet ovat muistuttaneet palkkakeskustelun tärkeydestä. On tavallista, että jopa työntekijöitään irtisanova yritys nostaa joidenkin yritykseen jäävien palkkoja, minkä vahvistavat SEFE:n tutkimukset.

Vuosittainen palkkakeskustelu on tärkeää, se parantaa mahdollisuuksia kehittää palkkaansa yrityksen sisällä. Usein on sanottu, että selkeä palkankorotus on mahdollista vain työpaikkaa vaihtamalla. Säännöllisen palkkakeskustelun kautta toivottavasti päästään parempaan lopputulokseen muillakin keinoin.

SEFE:n ajankohtaisuudet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä ja keskusteluja. Nimi todellakin muuttuu vuodenvaihteessa, sen jälkeen jäseniään palvelee Suomen Ekonomit – Finlands Ekonomer. Ja toimistolla naruista vetelee loppuvuodesta valittava uusi toiminnanjohtaja.

Kaiken kaikkiaan voi todeta, että juteltavaa on riittänyt yllin kyllin, kun kenttäkierroksen loppuvaiheessa vielä Akavan hylkäämä eläkeratkaisu nousi puheenaiheeksi.

 

Tage Lindberg
Asiamies, työmarkkina- ja yhteiskuntapolitiikka
Ekonomiliitto

Työn arvostuksesta

Ekonomiehdokas Niklas Mannfolk

Pelkästään kauppatieteiden maistereita on Suomessa työttömänä 2 500. Valtionjohdon tavoitteena on kuitenkin koulutuspaikkojen lisääminen ja suomalaisten kouluttaminen mahdollisimman korkeasti. Tavoite on vähän kuin kommunismi: kaunis paperilla, mutta käytännössä toimimaton. Sama trendi näkyy muualla Euroopassa.

Kokonaisuutena EU:n työttömyysluvut ovat hurjaa luettavaa. Vuoden vaihteessa euroalueella oli 27 miljoonaa työtöntä, näistä 19 miljoonaa on alle 30-vuotiaita. Työttömyyteen on monia syitä, mutta yksi olennaisimmista on heikon kilpailukyvyn aiheuttama työpaikkojen puute.

Yhteiskuntaan osallistumisen perustana on työnteko, ja valtioiden tulee tukea kansalaisiaan ainoastaan siinä tapauksessa, että he eivät kykene osallistumaan yhteiskuntaan täysivaltaisesti. Tämä jalo tavoite kuitenkin toimii ainoastaan siinä tapauksessa, että työtä on riittävästi tarjolla.

 

Pk-yrityksien edellytyksiä tukemalla luodaan uusia työpaikkoja

Paras tapa luoda lisää työpaikkoja on pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten parantaminen. Toimiva infrastruktuuri ja markkinoiden vapaus ovat jo tosiasia, mutta pk-yritysten kannalta olennaista on myös byrokratian vähäisyys ja rahoituksen saatavuus.

Pankkikriisin seurauksena pankkien luotonanto yrityksille vähentyi huomattavasti, ja lisääntynyt valvonta saattaa vähentää riskinottoa entisestään. Vakaa investointiympäristö on kuitenkin sekä pankkien että yritysten etujen mukaista ja parantaa lisäksi EU:n ulkopuolisten sijoittajien luottamusta.

Kirjoitushetkellä pelkästään EURES:n ilmoittamia vapaita työpaikkoja on 2 miljoonaa. Näistä alle puolet vaatii korkeakoulututkinnon. Akateeminen työttömyys on räjähdysmäisessä kasvussa, koska kansalaiset kouluttautuvat väärin suhteessa työelämän tarpeisiin.

Toisaalta opiskelun sisällön ja toteuttamistavan tulee jatkossakin olla jokaisen EU-maan itse päätettävissä. EU-maiden välillä tapahtuvan opiskelijavaihdon mahdollistaminen on hyvästä, mutta EU:n tasolla ei ole tarvetta määritellä koulutuksen sisältöä.

Sen sijaan yhteinen arvostuksen palauttaminen ei-akateemisille aloille on paikallaan koko EU:n alueella. On todella paljon arvokkaampaa olla työllistetty putkimies kuin työtön historioitsija – tai ekonomi.

 

Niklas Mannfolk
KTM, Turun kauppakorkeakoulu, 2012
Eurovaaliehdokas (RKP), ALDE #180

Kilpailukieltosopimukset haitallisia niin työntekijöille kuin yrityksillekin

Lainopillinen asiamies Riku Salokannel

Työsopimuslain kilpailukieltosopimus voidaan tehdä vain työnantajan toimintaan tai työsuhteeseen liittyvästä erityisen painavasta syystä. Tällaisella sopimuksella voidaan siis rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä työsuhteen päätyttyä työsopimus työnantajan kilpailijan kanssa. Kilpailukieltosopimuksella voidaan myös rajoittaa työntekijän oikeutta harjoittaa omaan lukuunsa tällaista toimintaa.

Kilpailukieltosopimuksista, jotka siis liittyvät työsuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan, pitää erottaa työsuhteen keston aikainen lojaliteetti- ja kilpailukielto, joka perustuu suoraan työsopimuslain pakottavaan lainsäädäntöön ja joka on luonnollisesti täysin itsestään selvyys.

Kilpailukieltosopimuksen tarkoituksena on työnantajan tiettyjen etujen turvaaminen. Usein tärkeimpinä intresseinä esitetään liikesalaisuuksien ja asiakkaiden turvaaminen, mutta uskaltaisimme väittää, että todellisuudessa yksi tärkeimmistä intresseistä on jarruttaa osaavan henkilöstön liikkumista eri työnantajien välillä.

Joissain harvoissa tehtävissä kilpailukieltosopimusten tekeminen saattaa olla sallittavampaa. Tällaisia voisi olla tehtävät, joissa tiedon nopea uudistuminen ja tekniikan kehittyminen ovat tuotantotoiminnan olennaisia tekijöitä.

Työsuhteesta johtuva erityisen painava syy kilpailukieltosopimuksen tekemiselle voi olla kysymyksessä myös silloin, kun asiakaskunta sitoutuu yritykseen voimakkaasti myyntityötä tekevän työntekijän kautta. Ensin mainitussa tilanteessa kilpailukieltosopimuksen perusteena olisi liike- ja ammattisalaisuuksien suojeleminen ja toisessa asiakaskunnan säilyttämisintressi. Tällaisissakin tilanteissa näkemyksemme mukaan kilpailijalle siirtymistä ei tarvitsisi estää, vaan ongelma voitaisiin ratkaista tiukalla salassapitosopimuksella ja esimerkiksi sillä, että rajoitettaisiin oikeutta lähestyä vanhan työnantajan asiakkaita kilpailutarkoituksessa esimerkiksi 6 kuukauteen työsuhteen päättymisestä.

Nykyään jopa kilpailevan toiminnan valmistelu on useimmiten kielletty ja yhdessä tiukkojen sopimussakkojen kanssa minkäänlaista konkreettista vahinkoa ei edes tarvitse osoittaa kilpailukieltolausekkeeseen vetoamiseksi.

 

Kilpailukielto ei saa estää ammatinharjoittamista

Kilpailukieltosopimusta ei lain mukaan saisi lainkaan tehdä, ellei sen tekemiseen ole erityisen painavaa syytä. Kilpailukieltosopimus voi rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä uusi työsopimus tai harjoittaa ammattia työsuhteen päättymisen jälkeen enintään kuuden kuukauden ajan.

Tältä ajalta ei työnantajan tarvitse maksaa minkäänlaista kompensaatiota. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mikäli työntekijällä on esimerkiksi kolmen kuukauden irtisanomisaika ja kuuden kuukauden kilpailukielto, ei hän saa siirtyä kilpailevan yrityksen palvelukseen tai perustaa kilpailevaa yritystä samalle toimialalla 9 kuukauteen siitä, kun on tehnyt päätöksen irtisanoutua työnantajansa palveluksesta.

Poikkeuksellisesti kilpailukieltosopimus voidaan tehdä jopa vuodeksi, edellyttäen että työntekijä saa kohtuullisen korvauksen sidonnaisuudesta aiheutuvasta haitasta.

Työsopimuslain näennäisesti tiukoista kriteereistä huolimatta, kilpailukielloista on monella alalla, varsinkin asiantuntija ja esimiestehtävissä korkean tuottavuuden aloilla, tullut HR:lle standardi, joka on automaattisesti valmiina jokaisessa työsopimuksessa asematasosta riippumatta.

Kilpailukieltojen ei tulisi kuitenkaan estää henkilöä harjoittamasta osaamistaan/ammattiaan ja pelkona onkin, että kilpailukieltojen yleistyminen voi mahdollisesti johtaa osaamisen tyrehtymiseen.

 

Kilpailukielto haitallinen Suomen työmarkkinoille

Kilpailukieltosopimukset vaikuttavat negatiivisesti työvoiman ja tietämyksen liikkuvuuteen haitaten näin esimerkiksi innovaatiotoimintaa. Mainittakoon esimerkkinä, että Kaliforniassa (piilaakso) on löysemmät kilpailukieltosopimukset kuin muualla Yhdysvalloissa. Tämä on hyvä esimerkki ns. pro business vs. pro-market –ajattelumallien konfliktista, jossa pro business näkökulmasta kilpailukieltosäädökset  antavat yrityksille tiettyjen argumenttien valossa lyhyen aikavälin hyötyjä, mutta haittaa kokonaistaloutta (pro-market) näivettäen näin pitkän aikavälin innovointia ja heikentäen osaamisen jakamista ja leviämistä.

Edellä mainittuun viitaten olisi perusteltua avata keskustelu laajemminkin työsopimuslain 3 luvun 5 §:ssä säädettyjen kilpailukieltosopimusten tarpeellisuudesta ja jopa haitallisuudesta Suomen kaltaisilla suppeilla työmarkkinoilla.

 

Riku Salokannel
Lainopillinen asiamies, SEFE

Lifting wages is not enough

Antti Leino, Advisor – Labour Market and Social Policy

At the World Economic Forum in Davos, Eric Schmidt, The Executive Chairman of Google argued, that the stagnation of middle-class wages is an increasing economic problem.

He states that as middle-class folks are the biggest spenders, their lack of spending hurts not just the economy, but the companies that depend on them for revenue. According to Schmidt, one company’s expenses are another company’s revenues. So, when firms are cutting wages, they are also cutting their own future revenue growth.

Eric Schmidt is right, in a sense. Nevertheless this problem has many other dimensions. If we take the issue to the Finnish framework adding a few layers of tripartite collective bargaining with the topping of Finnish taxation and social policy, the cake is much bigger and the problem more complex. Companies cannot simply raise their wages in a vacuum without increased productivity and even if they did, other political choices can potentially thin out it all. Here’s why.

On the top of ever increasing sustainability gap in national economy, which was over 9 billion euros last year, in Finland the municipalities are also in vast economic problems. This is mostly due to a municipality system which derives from the ages when we used to drive horse carriages to work instead of cars and buses. The dependency ratio – which describes age-population ratio of those typically not in the labour force – is also alarming. When the rest of the welfare state building golden generation goes to spend their well-earned pension days, less of us remain employed to cover all of the public expenses.

The dependency ratio in Finland ensures that unemployment percentage cannot rise to catastrophic levels; nevertheless unemployment is an enormous problem. Besides unemployment and potentially rising pension contributions, the future increases to taxation provide largest threat to consumers’ purchasing power.

Finland is a country with relatively low level of purchasing power and high level of taxation (Eurostat, 2013). In the article, Eric Schmidt discussed the gross salaries, but gross wages are just a part of whereof employees’ purchasing power shapes up. Purchasing power is strongly affected by for example the value added tax (VAT) and both national and municipal income tax. Many municipalities are facing problems with their economic sustainability. If the economic growth remains sluggish, council tax rates can go up by three percent on average by the end of 2017 (Association of Finnish Local and Regional Authorities, 2013).

 

We have a great tripartite system to increase gross wages

Unfortunately, the whole process would not have much effect if the purchasing power is deteriorated by taxation. Around half of the municipalities raised their municipal tax in the beginning of this year and the Ministry of Finance is now planning to raise VAT this year. If we end up lifting wages without the consideration of total purchasing power, there would not be any benefit for the companies in terms of domestic demand.

The worst case scenario is ending up in a situation where we have ever-decreasing amount of those who work with ever-increasing taxes topped with stagnant salaries and constant threat of unemployment. This potentially deteriorates the solidarity of those who bear the burden for everyone and leads to the destruction of the welfare state. Many people have been hurt and affected by the lay-offs Finnish companies have had to do during the past few years.

It is essential that politicians understand there are no good solutions that solve all our problems, only solutions that are less bad than others. If we are unable to make required decisions that might hurt in the short-term, we end up with never-ending bad news throughout this decade. As the former prime minister of Luxembourg, Jean-Claude Juncker stated it: “We all know what to do, we just don’t know how to get re-elected after we’ve done it.”

Antti Leino
Advisor – Labour Market and Social Policy
Finnish Association of Business School Graduates SEFE ry

Ja minähän en edunvalvontaa tarvitse! Vai tarvitsenko sittenkin?

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Neljän vuoden rupeama Suomen Ekonomiliiton työelämätoimikunnan puheenjohtajana päättyi vuoden 2013 lopussa ja tämä on viimeinen blogini siinä roolissa. Ajatus aktiivisesta edunvalvonnasta, kun ekonomi on molemmin puolin pöytää, on vahvistunut ja kirkastunut.

Edunvalvonta tehtävä on pitkälle ennaltaehkäisevää, ja sitä kautta osin näkymätöntä. Seuraavan toimikunnan on kuitenkin tarpeen tehdä edunvalvonta ja sen aikaansaannokset näkyvämmäksi koko ekonomikunnalle, jolloin julkisuuden muovaamat käsitykset edunvalvonnasta saadaan oiottua.

Edunvalvontaa voi tehdä myös tehdä fiksusti, eikä vain voimalla, joskin edelleen vallitsevassa työnantaja vs. palkansaaja asetelmassa voimakäytön uhka näyttää edelleen olevan paras neuvottelun kannustin. Erityisesti työmarkkinatoiminta näyttäytyy julkisuudessa liian usein jyrisevinä miehinä niin työnantaja- kuin palkansaajalaidoillakin.

Ja jos jotakin harmittaa pelkkä sana edunvalvonta, kannattaa muistaa, että yritykset ja julkisyhteisötkin tekevät sitä erittäin aktiivisesti, paitsi työmarkkinoilla niin valtion- ja kuntien suuntaan, EU:sta nyt puhumattakaan. Googlaamalla sanaa ”edunvalvontajohtaja” löytyy työmarkkinajärjestöjen lisäksi aika mielenkiintoisia osumia.

 

SEFEn edunvalvonnassa haetaan työntekijöille ja työnantajille toimivia ratkaisuja 

Ekonomiliiton edunvalvonta on ratkaisuhakuista toimintaa molemmin puolin pöytää: työpaikan ekonomiluottamusmies ei voi koskaan tietää, milloinka nyt neuvottelun vastapuolena oleva onkin vieressä, ja puidaan hänen asioitaan. Ei siis voi repiä eikä raastaa, vaan hakea toimivia ratkaisuja, jolla kumpikin osapuoli voi poistua tilanteesta kunniallisesti, kasvojaan menettämättä.

Jos vielä joku miettii, ettei edunvalvonnan takia voi liittyä Akavan neljänneksi suurimpaan jäsenjärjestöön, kannattaa ensin ottaa selvä, mitä Ekonomiliitto itsessään ja osana Akavaa ekonomin hyväksi tekee. Useimmat, jäsentemme lakisääteisinä pitämän asiat (sairasajan palkat, perhevapaat jne.) ovat sopimusteitse ay-liikkeen hankkimia, eivätkä lainkaan lakisääteisiä.

Ne ajat, jolloin voi ajatella, että minähän olen erinomainen ja saan heti uutta työtä, jos sattuu YT osumaan tuulettimeen, ovat armotta ohi. Ja mitä nuorempi ekonomina olet, sitä tärkeämpää on käyttää liiton tukea, esimerkiksi työsopimuksen läpikäyntiin liiton juristin kanssa.

Liiton jäsenmaksu on pieni vakuutusmaksu (turva työttömyyden varalta) ja iso joukko turvaamiskeinoja (juristit, yhteiskuntapoliittinen vaikuttaminen, työmarkkinatoiminta, koulutuspolitiikka, itsensä kehittäminen yms.), joiden avulla voi pienentää vahinkoja ja/tai etsiä uusia suuntia itselleen. Turvaamiskeinoja ei kassa tarjoa.

Vastaus otsikon kysymykseen, ehdottomasti tarvitset. Et vaan juuri nyt välttämättä tiedä sitä, etkä myöskään koska ja missä tilanteessa; esimerkkinä tulevan kevään 2014 eläkeneuvottelut.

Vakuutathan omaisuutesi ja henkesi, mikset siis työuraasi?

 

Esa Vilhonen
Työelämätoimikunnan puheenjohtaja 2010 – 2013

Paikallinen sopiminen tarvitsee paikallista luottamusta

SEFEn asiamies Antti Leino

Massairtisanomiset puhuttavat jälleen. Voimakkaaseen tulonjakoon perustuva yhteiskuntamallimme ei kestä suurta työttömyyttä. Tuottavuuspotentiaalin, eli työvoiman, tulee olla mahdollisimman tehokkaassa käytössä.

Tästä syystä avoin keskustelu nykyisen työmarkkinajärjestelmän heikkouksista ja vahvuuksista on ensisijaisen tärkeää. Työmarkkinajärjestöt eivät saa jäädä perinteisiin poteroihinsa ampumaan vakiorepliikkejään.

Työmarkkinajärjestelmän tulee elää ajassa. Työnantajat ovat Suomessa jo pitkään kaivanneet paikallisen sopimisen lisäämistä, mutta palkansaajapuolelta ehdotuksille ei ole juuri tullut vastakaikua.

On totta, että liitto- ja keskitetyn tason sopiminen ei pysty mitenkään mukautumaan yksilöllisesti jokaisen yrityksen tarpeisiin. Kuitenkin koko keskustelu on kuitenkin jäänyt pitkälti toiveiden esittämiseksi. Konkreettisista ja toimivista paikallisen sopimisen malleista on kuultu valitettavan vähän.

Sopiminen ei ole sanelua. Paikallinen sopiminen edellyttää sitä, että kollektiiviset sopijaosapuolet ovat olemassa ja niiden välillä vallitsee luja keskinäinen luottamus.

 

Sopimisella voidaan joustaa molempiin suuntiin

Saksan työmarkkinoiden toimintatapoja on kuluvan vuoden aikana esitelty laajasti Suomen mediassa. Yksi järjestelmän keskeinen osa, yritysneuvostot, on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle. Yritysneuvostojen kautta Saksan mallin mukaisessa paikallisessa sopimisessa työntekijäosapuolena ei ole luottamusmies yksin, vaan useista työntekijöistä koostuva neuvosto.

Neuvostoilla on käytössään huomattavasti kattavampi tietämys yrityksen talouden todellisesta tilanteesta, kuin mitä luottamushenkilöillä nyt Suomessa on. Kun työntekijöillä on kattavampi tietämys yrityksen todellisesta taloudellisesta tilasta, voivat työntekijät myöntyä vastapainona esimerkiksi väliaikaisiin palkanalennuksiin.

Työnantajien osalta tämä voi taas merkitä esimerkiksi irtisanomisten välttämistä taloudellisesti haastavina aikoina. Kun osapuolet luottavat toisiinsa, he myös uskaltavat kriisiaikoina joustaa omista tavoitteistaan yhteisen edun nimissä. Suomen työmarkkinajärjestelmän joustamattomuus on nostettu esiin useissa puheenvuoroissa. Keskeistä on ymmärtää, että sopimisella voidaan joustaa molempiin suuntiin.

 

Saksassa luottamuksellinen sopiminen mahdollistaa työaikapankit

Työnantajat ovat olleet kohtalaisen haluttomia työaikapankkien laajempaan käyttöönottoon ylempien toimihenkilöiden osalta siinä pelossa, että yritysten kokonaiskustannukset lisääntyvät. Saksassa homma toimii ja työaikapankit ovat yleisessä käytössä. Tämän mahdollistaa nimenomaan luottamukseen perustuva paikallinen sopiminen. Kriisilausekkeet ovat kohtalaisen rajuja keinoja yritysten pelastamiseksi. Työaikapankit olisivat huomattavasti pehmeämpi ja ennakoivampi keino kompensoida suhdannevaihteluita ja kysyntäpiikkejä.

Paikallinen kriisisopimus ei saa missään nimessä asettaa suomalaisia yrityksiä eriarvoiseen asemaan. Työmarkkinajärjestelmä ei voi toimia markkinoita vääristävänä keinotekoisena riskinpoistajana, mutta toimiessaan hyvin se voi kompensoida rakenne- ja suhdannemuutosten aiheuttamia ongelmia. Huonot rakenteet eivät saa olla hyvinvoinnin esteenä. ’

Suomen työmarkkinajärjestelmän vahvat sopimisperinteet voidaan viedä myös paikalliselle tasolle, jos järjestelmän uudistus hoidetaan yhteisymmärryksessä avoimesti, ottaen kaikki näkökulmat huomioon.

Antti Leino
Msc (LSE)
Asiamies –Työmarkkinat ja yhteiskuntapolitiikka, SEFE

Mitä ihmettä! Suomen kilpailukyvyn ongelmat eivät johdukaan työvoimakustannuksista!

Liittoneuvoston jäsen Esa Vilhonen

Työmarkkinoilla isoja yrityksiä edustava Elinkeinoelämän Keskusliitto ja kolme palkansaajakeskusjärjestöä ovat sopineet erittäin maltillisen keskitetyn työllisyys- ja kasvusopimuksen. Yksittäiset liitot kummallakin puolen pöytää neuvottelevat nyt käytännön toteutuksesta eri aloilla. Lokakuun lopussa sitten katsotaan riittääkö kattavuus, jotta valtion lupaamat palkansaajien ostovoimaa tukevat verotusratkaisut saadaan voimaan.

Teenlehdet olivat mennä väärään kurkkuun, kun luin Ulkopolitiikka -lehden artikkelia Suomen kilpailukyvyn tulevaisuudesta. Kilpailukyvyn puutteelle onkin kokonaan toiset syyt, kuin ne, joiden perusteella työmarkkinoilla sopimus tehtiin.

Niin, asiahan ei ole kokonaan uusi. Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta kirjoitti asiasta jo vajaa vuosi sitten akateemisessa talousblogissaan (esimerkiksi 22.10.2012 Kilpailukyvytön Suomi? ja 21.1.2013 Palkat alas, palkkajoustoja lisää?).

Haaparannan pointtina on, että yrityksemme vievät vääränalaisia tuotteita ja palveluja – savupiipputeollisuuden aika on ohi. Yritysten tulee kehittää tuotevalikoimaansa, koska raaka työ on edullisempaa tehdä muualla. Suomen kilpailukyvyn tulee perustua innovaatioihin ja osaamisen eli arvonlisään, ei bulkkitavaraan.

Kilpailukyky on siis menetetty, ei työvoimakustannusten käsistä karkaamisen, vaan yrityksissä tehtyjen huonojen valintojen, siis huonon yritysjohtamisen takia. Kovaa tekstiä maan johtavana johtajakouluna itseään pitävän yliopiston kansantaloustieteen professorilta, eikö?

 

Onko kilpailukyky pelkästään kustannuskilpailukykyä?

Mutta mitä kilpailukyvyllä oikein tarkoitetaan? Tulopoliittisen selvitystyöryhmän viimeisimmän raportin mukaan: ”Työtunti maksaa Ruotsissa ja Tanskassa yrityksille selvästi enemmän kuin Suomessa. Saksassa työtunnin hinta on samaa luokkaa kuin Suomessa. Työtunti maksaa Suomessa keskimäärin 31,10 euroa, josta palkkaa ja palkkiota on vajaat 24 euroa, loppu työnantajan sosiaalivakuutusmaksuja ja sivukuluja. Yksikkötyökustannus on kuitenkin kallistunut Suomessa enemmän kuin kilpailijamaissa. Vuoden 2012 puolivälistä yksikkötyökustannus on Suomessa noussut yli 20 prosenttia, Saksassa vähemmän kuin 10 prosenttia”

Viimeisimmät tiedot Saksan yli 5 prosentin palkankorotuksista tälle vuodelle nostavat Saksan yksikkötyökustannusten nousun lähes 15 prosenttiin.

Peruskysymys on siis onko yksikkötyökustannuksissa kilpailukyvyn ydin? Ei ole: arvostetut talouden ja politiikan tutkijat professorit Mika Maliranta ja Matti Pohjola sekä innovaatiotoiminnan professori Antti Hautamäki pohtivat Ulkopolitiikka lehden numerossa 3/2013 laajemmin kilpailukyvyn käsitettä ja olemusta.

Kustannuskilpailukyvyssä jäämme kyllä jälkeen, mutta rakenteellinen kilpailukyky (esimerkiksi yhteiskunnan toimivuus, oikeuslaitos, infrastruktuuri, koulutus, osaaminen, innovaatiovalmiudet) on erinomaisessa kunnossa.  Vientiteollisuutemme ongelmat eivät johdu kustannuskilpailukyvyn puutteesta, vaan reaalisen kilpailukyvyn ongelmasta: kukaan ei enää halua ostaa suomalaisen savupiipputeollisuuden tuotteita liki mihinkään hintaan.

”Menestyäksemme meidän pitää olla mahdollisimman hyviä sellaisessa toiminnassa, jotka tuottavat lopputuotteeseen eniten arvonlisäystä”. Toimialoilla ei oikeastaan ole mitään väliä, vaikka niitä pidetään kansantalouden ydinasioina. Kärkeen nousevat esimerkiksi teknologiateollisuudessa palvelut, tietotekniikka ja konsultointi eivätkä esimerkiksi elektroniikka- tai metalliteollisuuden alihankinta.

Tuotteita ja tarjottavia palveluita on syytä tarkastella elinkaarina. Kun kustannustaso nousee, on osattava luopua pienempää lisäarvoa tuottavasta viennistä ja löydettävä uutta, parempaa lisäarvoa tuottavaa vientiä.

 

Hintakilpailu tuhoaa yrityksen arvokkaimman pääoman

Professori Antti Hautamäen mukaan, kun kilpaillaan vain hinnoilla, ollaan kiinni vain kustannuskilpailukyvyssä, tehostamisessa, irtisanomisissa yms. Samalla tuhotaan yrityksen arvokkainta pääomaa, työntekijöiden hiljaista tietoa, ideoita ja verkostoja.

Tutkijat kysyvät myös, mitä kilpailukyvylle merkitsee suomalaisten suuryritysten perinteisesti hierarkkinen johtamistapa. Yritysjohdon on pystyttävä irtaantumaan omasta ylivoipaisuudestaan ja avaamaan yritysten sisäisiä toimintatapoja, innostamaan, laittamalla ideat organisaation myllytykseen, päättämällä strategisista suunnista ja osoittamalla oikea suunta. Tärkeätä on myös havaita, että innovaatiot eivät synny pelkästään T&K-osastoilla.

Paitsi sisäinen avoimuus myös ulkoinen avoimuus on menestyksen edellytyksenä: nykyiset ja tulevat asiakkaat osaavat kyllä kertoa millaisiin asioihin he ratkaisuja tarvitsevat. On myytävä ratkaisuja ja palvelukokonaisuuksia eli hallitsemaan koko arvoketjuja. Pelkkien tuotteiden kauppa ei enää riitä.

Meillä onkin julkisen sektorin kriisin rinnalla vähintään yhtä syvä vientisektorin kriisi. Vai johtuuko julkisen sektorin kriisi itse asiassa siitä, ettei vientisektori ole uusiutunut riittävästi? Se ei pysty viemään nykyisten ja uusien asiakkaidensa tarvitsemia ratkaisuja, eikä niin ollen pysty kantamaan nykyistä julkista sektoria.

No tehtiinkö keskitetty työ- ja vakaussopimus turhaan? Ei tehty, mutta pidetään sen ohella erityistä huolta reaalisesta kilpailukyvystä: kyvystä viedä isoa arvonlisäystä tuottavia ratkaisuja. Siinä on työtä kaikille: suuryrityksille, yrittäjille ja palkansaajille.

Nyt on korkea aika heittää vastakkainasettelu romukoppaan. Kääritään hihat, ryhdytään töihin ja puretaan samalla hierarkkiset johtamismallit.

 

Esa Vilhonen
SEFEn Työelämätoimikunnan puheenjohtaja