Avainsana-arkisto: verkosto

Verkostoista

Sanna Kröger

Kysyin omalta Facebook-verkostoltani, millainen aihe olisi kiinnostava Ekonomien blogiin. Sain ehdotuksia: työelämätaidot, työn tulevaisuus, miten valmistautua työhaastatteluun, miksi naiset eivät pyydä yhtä hyvää palkkaa kuin miehet.  Ja kaikista vaikein: jotain henkilökohtaista.

Päätin ottaa haasteen vastaan ja kirjoittaa jotain henkilökohtaista, minua koskettanutta, vaikeasti rakennettavaa ja osaksi omasta toiminnasta riippumatonta.

Verkostoitumistaidot vahvuus

Verkoston rakentaminen alkaa jo lapsena. Koulukaverit, opiskelukaverit, harrastuskaverit. Sitran tutkimuksen ”Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään” mukaan taitoa kannattaa kehittää: Aktiivisesti verkostoja hyödyntävät vastaajat kertovat hyötyvänsä niistä selvästi. Yli 80 prosenttia heistä on sitä mieltä, että verkostoituminen on auttanut menestymään työelämässä.

Sitran johtavan asiantuntijan Mikko Hyttisen mukaan kuitenkin vain kuusi prosenttia pitää verkostoitumistaitoja vahvuutenaan. ”Se on todella pieni luku, jos otetaan huomioon, että tulevaisuuden työmarkkinoilla korostuvat sellaiset taidot, joihin koneet ja robotit eivät kykene – eli mm. luovuus, vuorovaikutus ja verkostoituminen”, Hyttinen on todennut.

Joku, joka luottaa

Vaikutuin Suomen Mentoreiden tilaisuudessa Raija Kemiläisen puheesta, jossa hän korosti uran ja elämän alkutaipaleen helpottamista lauseella ”jokaisella meillä täytyy olla joku, joka luottaa”.

Tuossa samassa tilaisuudessa pääpuhujana oli Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri. Hänen puheensa aiheena oli ”Dare to dream big”. Ensimmäinen viidestä pääkohdasta puheessa oli: Take the plunge and start doing.

Puheenvuorot saivat minut miettimään oman urani käännekohtia. Kun olin 22-vuotias vastavalmistunut, esimiehen esimies sanoi minulle ”mä näkisin, että sä lähtisit täältä”. En lähtenyt, enkä antanut periksi.

Silloin minuun luotti Anttilan Purhosen Kalle. Palkkasin tehtävässäni kymmeniä asiakaspalveluhenkilöitä ja hänen antamansa neuvot muistan ikuisesti: ”Palkkaa aina hymyileviä ihmisiä, kaiken muun voit opettaa” ja ”Palkkaa aina itseäsi fiksumpia ihmisiä, silloin näytät itsekin hyvältä”.

Nykyisessä työssäni suorahakukonsulttina yritän muistaa Kallen neuvot, varsinkin tuon viimeisen, kun neuvottelen asiakkaani kanssa ehdokkaiden hyvistä puolista ja kehitysalueista ja tulevaisuudesta yhtiössä.

Verkostot apuun työnhaussa

Mainitsemassani Sitran tutkimuksessa todetaan myös, että alle neljäsosa (23 prosenttia) suomalaisista on päätynyt nykyiseen työhönsä avointa työpaikkaa hakemalla. Noin 70 prosenttia on löytänyt työtä muita polkuja pitkin. Viidesosa on lähestynyt itse nykyistä työnantajaansa ja viidesosalle on tarjottu töitä. Julkisten työnvälityspalveluiden kautta työn on löytänyt alle kymmenesosa työssäkäyvistä.

Työnhaussa verkostot merkitsevät. Tämä Duunitorin lista kertoo olennaisen siitä, miten niitä tulisi hyödyntää:

  1. Tapaa tuttujasi, ystäviäsi tai muita kontaktejasi, jotka voivat suositella sinua uuteen työpaikkaan tai esitellä sinut omille kontakteilleen.
  2. Mieti omia tavoitteitasi. Mitkä alat kiinnostavat sinua ja onko jokin yritys, jonne todella haluaisit töihin? Ota selvää, keneen sinun kannattaa ottaa yhteyttä toiveyrityksessäsi ja kuka sinun verkostostasi voisi tuntea hänet.
  3. Kysy muiden mielipidettä työhakemuksestasi ja ansioluettelostasi.
  4. Pidä verkostoasi yllä, mutta älä ole maanvaiva.
  5. Pidä kalenteria tapaamisistasi; kenet tapasit, milloin ja miten otat heihin yhteyttä seuraavan kerran.
  6. Muista, että verkostoituminen ei ole yksisuuntaista. Sinun on myös oltava valmis ja kiinnostunut auttamaan muita verkostossasi olevia.

Jokainen tarvitsee vain sen yhden, joka uskoo. Se yksi voi olla esim. mentori. Tai kriittinen ystävä, joka tukee ja opastaa. Tai joku verkostosi jäsen, joka on nähnyt kasvun ja aihion. Kirsi Piha on sanonut: ” Älä ajattele koko verkostoitumisasiaa. Ajattele vain olevasi aktiivinen tekijä. Se riittää kyllä.”

Sanna Kröger
Consultant
AIMS International Finland

Kirjoittaja toimii johdon ja asiantuntijoiden suorahakukonsulttina AIMS Finland Oyssa, joka on vuonna 1997 perustettu johdon suorahakutoimisto, ja vakiinnuttanut paikkansa yhtenä alan johtavista toimijoista niin kotimaassa kuin globaalisti. Palvelumme tukevat asiakkaitamme erilaisissa liiketoiminnan muutostilanteissa, liiketoiminnan kasvaessa tai kansainvälistyessä.

______________________________________________________________________

Kirjoitus on osa suorahaun kumppaneitamme esittelevää blogi-sarjaa.