Avainsana-arkisto: ylityöt

Työn ja yksityiselämän sopuisa rinnakkaiselo edellyttää luottamusta ja joustavuutta

Suomen Ekonomien tutkimuspäällikkö Juha Oksanen

Osana vuotuista Palkkatasotutkimusta SEFE kyseli viime syksynä ekonomijäseniltään mielikuvia erilaisista työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen kysymyksistä. Teema on erittäin ajankohtainen ja kiinnostava ennen kaikkea työssä jaksamisen ja johtamisen näkökulmista. Uskon vahvasti siihen, että työssään ja yksityiselämässään hyvinvoiva ekonomi on myös tuottava ja tehokas.

Tuloksista nousee esille useita kohtia, joita voi pitää huolestuttavina. Vain joka kolmas vastaaja ilmoitti palautuneensa hyvin työn aiheuttamasta kuormituksesta viimeisten kolmen kuukauden aikana. 30 prosenttia vastaajista ilmoitti joutuvansa tekemään enemmän ylitöitä kuin haluaisi.

Joka kuudennella puolestaan on vaikeaa pitää kaikki ansaitut loma- ja vapaapäivänsä. Kaksi kolmesta vastaajasta ilmoitti joutuvansa usein venyttämään työpäivää saadakseen työnsä tehdyksi.

Puolet vastaajista kokee jatkuvia aikapaineita työmääränsä vuoksi. Lähes kaksi kolmesta vastaajasta myös ajattelee usein työasioita vapaa-aikanaan ja joka kolmas tuntee laiminlyövänsä kotiasioita työnsä vuoksi.

Kun vielä joka neljäs on eri mieltä väittämän ”pystyy irrottautumaan työasioista vapaa-ajalla” ja joka kuudes väittämän ”voi käyttää työaikajoustoja riittävästi omien tarpeiden mukaan” kanssa, on helppo nähdä puutteita edellä mainitun teeman huomioon ottamisessa.

 

Aivot ja mieli tarvitsevat lepoa ja ”määräaikaishuoltoa” 

Asiantuntijaorganisaatioissa, joissa ekonomit työskentelevät, tulisi edelleen pyrkiä lisäämään luottamusta ja joustoja. Toisaalta on muistettava myös, että aivot ja mieli tarvitsevat lepoa ja ”määräaikaishuoltoa” toimiakseen moitteettomasti.

Olennaista olisi myös mitata  todellista työn tuottavuutta ja antaa asiantuntijoille lisää vapauksia organisoida työtään henkilökohtaisen elämäntilanteensa mukaan. Luovuutta, tuottavuutta ja tuloksellisuutta ruokitaan itsetarkoituksellisen sääntöviidakon ja vahtimisen karsimisella sekä luottamukseen ja positiiviseen työilmapiiriin panostamisella.

Työilmapiiri, työaikajoustot ja oman työn organisointiin liittyvä harkintavapaus myös korostuvat yhä enemmän tiedusteltaessa opiskelijoilta ja joitakin vuosia valmistumisensa jälkeen työssä olleilta heidän työpaikanvalintakriteerejään. Hyvä henkilöstöpolitiikka ja työnantajakuva kulkeutuvat viidakkorummussa tehokkaasti eteenpäin. Näissä asioissa hyvän maineen saanut yritys tai organisaatio houkuttelee motivoitunutta ja osaavaa henkilöstöä.

Olisiko siis syytä viimein ottaa työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen haaste todesta ja ryhtyä tositoimiin tilanteen parantamiseksi? Kaikki voittavat jos vastaus on kyllä.

Juha Oksanen
Tutkimuspäällikkö, SEFE

Kellokortti on asiantuntijan turvakypärä

SEFEn edunvalvonnan asiamies Riikka Mykkänen

Jos olet töissä varastolla, suojelet todennäköisesti varpaitasi turvakengillä. Tietyömaalla, mahdollisesti liikenteen seassa, on tärkeää tulla huomatuksi. Siinä auttaa kirkkaan värinen suojahaalari. Rakennustyömaalla on ehdottomasti käytettävä turvakypärää.

Siistissä sisätyössä ei kypärälle ole käyttöä. Miten siis suojella asiantuntijan tärkeintä työvälinettä, aivoja?

Toimiakseen hyvin aivot tarvitsevat lepoa. Parhaat ideat syntyvät usein silloin, kun ihminen on levännyt ja voi muutenkin hyvin. Niinpä Heureka!-hetken voi kokea myös vapaa-ajalla tai lomalla. Aivoja kun ei voi jättää työpöydälle tietokoneen viereen töistä lähtiessä. Itse asiassa tietokonekin otetaan yleensä mukaan, jotta töitä voidaan jatkaa kotona.

Jotta aivot saisivat riittävästi lepoa, tulee työn ja vapaa-ajan olla tasapainossa. Tasapainon seurantaan ja saavuttamiseen oiva väline on kellokortti. Tiedän, kellokortti kuulostaa todella vanhanaikaiselta.

Mutta niin kuin ovat tekniikan myötä työnteon välineet kehittyneet, on kehitystä tapahtunut myös työajan seurannan välineissä. Enää ei valvota kulkemista, työnteon ei tarvitse olla paikkaan sidottua. Leimaukset tehdään kännykällä tai tietokoneella. Helppoa!

 

Työajanseuranta on työnantajankin etu

Kaikki työnantajat eivät kuitenkaan seuraa työaikaa. Se on kummallista monestakin syystä. Ensinnäkin silloin rikotaan lakia.

Toiseksi, työaikaa seuraamalla työnantaja pystyy huolehtimaan työntekijöidensä jaksamisesta ja työhyvinvoinnista. Lisäksi se on erinomainen työkalu esimiestyöhön, esimerkiksi toimenkuvien oikeaan mitoittamiseen.

 

Työaikavalmentajalla tiedät mihin aikasi töissä kuluu

SEFE on kehitellyt jäsentensä käyttöön Työaikavalmentajan. Se on helppokäyttöinen mobiilisovellus, jonka avulla sefeläiset voivat itse seurata omaa työaikaansa. Samalla kun kirjaa työhön kuluvaa aikaa, voi arvottaa työn merkityksellisyyttä ja jopa omia fiiliksiään työnteon hetkellä. Jälkikäteen voi olla mielenkiintoista tarkkailla esimerkiksi miten työaika jakautuu eri työtehtävien kesken.

Uskon, että arvokkain tieto monelle on kuitenkin työhön kuluva aika. Uskon myös, että monet se yllättää. Asiantuntijatyössä ongelma ei useinkaan ole siinä, että ei saisi työpäiväänsä kulumaan. Päinvastoin, työpäivät venyvät, työtä jatketaan kotonakin, työn ja muun elämän raja hämärtyy. Näin käy helpommin, jos työajan seuranta – asiantuntijan turvakypärä – puuttuu.

Lainsäädännöllä on saatu monta ammattia ja työtehtävää turvallisemmaksi. Se on todella hienoa. Nyt pitäisi keskittyä henkiseen työturvallisuuteen. Burn out ja sitä helposti seuraava masennus on yleistynyt huolestuttavasti. Meistä monella on läheinen, ystävä tai työkaveri, joka on kohdannut uupumisen.

 

Työajanseurata tuo joustavuutta työpäiviin

Sefeläiset arvostavat työn joustavuutta. Sitä, että joskus voi lähteä aikaisemmin ennättääkseen tarhan kevätjuhlaan tai joogatunnille. Toisinaan iltaisin voi olla tarvetta hioa seuraavan päivän presistä tai esimies tarvitsee apua tärkeän projektin viimeistelyyn.

Liukuva työaika, työaikapankki ja etätyö tuovat toivottua joustavuutta sekä työntekijöille että työnantajille. Ne edellyttävät kuitenkin työajan seurantaa.

Hieman nurinkuriseltahan se kuulostaa, mutta totta se on: seuranta lisää joustoa. Nimenomaan oikeudenmukaista joustoa, sellaista jossa molemmat osapuolet joustavat ja tehty työ korvataan. Korvauksettomista ylitöistä taas saisi ihan oman bloginsa. Se jää ensi kertaa, sillä minulla turvakypärä toimii, työaika tältä päivältä päättyy.

 

Riikka Mykkänen
SEFEn edunvalvonnan asiamies

PS. Tunnustan, en ole keksinyt otsikkoa itse. Mutta se on ihan paras! Hyvä kaimani SEFEstä Riikka Sipilä!

Koukussa kellokorttiin

SEFEn edunvalvonnan asiamies Riikka Mykkänen

Yksi työelämän perusyksiköistä on tunti. Monen suomalaisen työsopimuksessa lukee, että työaika on 7,5 tuntia päivässä ja 37,5 tuntia viikossa.

Viime viikolla julkaistu Dialogi-raportti ”Ulos häkeistä” ravistelee perinteistä työaikakäsitystä. Siinä haastetaan hautaamaan kellokortti ja pohtimaan seurauksia, jos työaikaa ei olisikaan ja töitä tehtäisiin missä ja milloin vain.

Kuulostaa hienolta. Näen itseni istuskelemassa vanhan puutalomme terassilla auringonpaisteen hellittävänä, linnunlaulun säestäessä läppärin kiivasta näppäinrytmiä. Siinä syntyy hyviä ideoita ja tuottavaa työtä. Mutta hetkinen, tämähän on mahdollista jo nyt!

Ennen kuin lähdetään ravistelemaan työelämän perusrakenteita, olisi syytä hyödyntää jo olemassa olevia joustomahdollisuuksia – oikeasti. Työpaikoilla pitäisi rohkeasti ottaa käyttöön liukuva työaika, etätyökäytännöt ja työaikapankkijärjestelmät.

Työnantajan haluttomuus joustojen käyttöön johtuu usein siitä, että toimiakseen ne edellyttävät työajan seurantaa. Se maksaa rahaa. Jos työaikaa seurataan, voidaan todentaa myös tehdyt ylityöt, ja ylityöt ovat kalliita. Siksi työaikaa ei seurata ja korvauksia makseta. Mutta ylitöitä tehdään silti.

On hyvä muistaa, että työaikalaki on hyvin voimakkaasti työsuojelullinen laki. Sen tarkoitus on suojella työntekijää paitsi työnantajalta, myös työntekijältä itseltään. Joskus homma voi karata lapasesta.

Työajan seuranta onkin esimiehelle arvokas työväline, jolla vaikuttaa alaisen työhyvinvointiin. Jos työpäivät jatkuvasti venyvät, täytyy venymiselle olla syy. Esimerkiksi työntekijän toimenkuvassa voi olla viilauksen paikka.

 

Epäilijästä onnekkaaksi kortinleimaajaksi

Rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että toisinaan myös työntekijät vastustavat työaikansa seuraamisen aloittamista. Olen itsekin kuulunut epäilevien joukkoon.

Pelätään, että vapaus häviää, päivällä ei voi enää piipahtaa omilla asioilla, kontrolli lisääntyy. Höpö höpö.

Kun itse sain kellokortin jujusta kiinni, jäin koukkuun saman tien. Toimistolla ollessa leimaan ”korttini” koneeseen, mutta toimiston ulkopuolella teen leimaukset helposti kännykällä. Ja niille omille asioille on ihan oma leimausmerkkinsä.

Olen aina kartalla siitä, kuinka paljon käytän aikaani työntekoon. Lisäksi saan kaikesta kirjatusta työstä korvauksen. Olen onnekas.

Yksi Dialogi-raportin johtopäätöksistä oli, että kyse on pitkälti tahdon asiasta. Olen täysin samaa mieltä. Ennen kuin tahtoa löytyy, täytyy asenteita tuulettaa. Lisäksi joustavampi työelämä vaatii runsaasti luottamusta. Kannattaa olla luottamuksen arvoinen. Siitä hyötyvät kaikki.

 

Riikka Mykkänen
SEFEn edunvalvonnan asiamies

 

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n juuri käynnistynyt 8tuntia.fi-kampanja kiinnittää huomiota ylempien toimihenkilöiden työaikaan, sen kansantaloudellisiin ja yhteisöihin sekä työntekijöihin ja heidän perheisiinsä suuntautuviin vaikutuksiin. Kampanja avaa keskusteluun tavoitteen korvauksettomien ylitöiden nollatoleranssista. YTN on akavalainen neuvottelujärjestö, jossa SEFE on mukana parantamassa työelämää ja palkkoja.

Ylempi toimihenkilö tekee töitä kuin 1960-luvulla

Edunvalvontajohtaja Lotta Savinko

Lääkkeet suomalaisen kilpailukyvyn nostamiselle ovat yllättävän yksinkertaiset, kun kuuntelee tämänhetkistä keskustelua ja erityisesti työnantajapuolen esittämiä keinoja. Pelkkä työmäärän eli tässä tapauksessa työtuntien korotus näyttää avaavan ongelmavyyhdin.

Hämmästyttävää on, ettei varsinainen tuottavuuden kehittäminen ole esillä, sillä sen parantaminen loisi meille vankempaa ja pysyvämpää kilpailukyvyn kasvua. Kilpailukykyä halutaan kasvattaa pelkästään laskemalla työn yksikkökustannuksia palkkoja jäädyttämällä.  Pelkkä työtuntien määrän kasvu ei lisää talouskasvua, ellei tätä lisäystä kyetä täyttämään tuottavalla toiminnalla.

Evan tekemä selvitys, jota nyt aktiivisesti siteerataan, perustaa pohjan siihen, kuinka suomalaisten työtunnit ovat vähentyneet aikavälillä 1960-2010 vuositasolla noin 19 prosenttia (Hupenevat tunnit –analyysi, Eva 2012).  Työtuntien määrä on ”romahtanut”.

Jos edes haluttaisiin käydä edes jossain määrin älyllistä keskustelua, olisi hedelmällisempää tarkastella viimeistä 10 vuotta, tai 1990-luvun laman jälkeisestä tilanteesta lähtien. Olisi todella huolestuttavaa, ellei suomalainen yhteiskunta vaurastuessaan olisi kyennyt edellä kuvatun kaltaiseen trendiin. Tilastoilla ja luvuilla voi kikkailla määrättömästi, tosiasiassa esimerkiksi Alankomaissa, Belgiassa, Saksassa ja Ruotsissa tehdään töitä vähemmän kuin Suomessa.

Tarkasteltaessa työtuntien määrää emme pysty täsmällisesti laskemaan, kuinka paljon suomalaiset todellisuudessa tekevät työtä. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea akavalaisen kasvavan kentän osalta se, että työajan seuranta ei perustu läheskään kaikkien osalta todelliseen työaikakirjanpitoon, vaan karkeisiin laskelmiin ja myös oletuksiin, kuinka paljon työtä tehdään. Osa tehdystä työstä pysyy hämärässä vuodesta toiseen.

 

Akavalaiset tekevät yhä enemmän työtä

Kun tarkastellaan tilannetta eri ryhmien kesken, on akavalaisten tekemä työmäärä kasvanut ja nykyään samalla tasolla kuin 1960-luvulla, kun taas saklaisessa kentässä se on laskenut. Akavalainen harmaa työ on näkymätöntä ja tässä tapauksessa myös huonosti tuottavaa kansantalouden kannalta, sillä sitä tehdään palkatta ja tilastoinnin ja kansantaloudellisten laskelmien ulkopuolella.

Akavalaiset tekevät viikoittain ylityötä 7,4 tuntia. Mahdollinen kahden tunnin lisäys tekisi akavalaisten ja ylempien toimihenkilöiden osalta näkyväksi nyt jo tehdyn työn, ei kasvattaisi tuntimäärää (Lähde: Akavaaka 2012).

Työmäärät ja työt ovat jakautuneet Suomessa epätasaisesti ja tämän tilanteen korjaaminen on välttämätöntä. Erilaiset kannustinloukot ja esimerkiksi liikkuminen työntekijä-yrittäjä-akselilla ovat tuottamattomuutta maksimaalisesti lisääviä.

 

Mitä enemmän aikaa tuhrataan sitä rajumpia muutoksia tarvitaan

Tuottavuus on kasvanut miltei 15-kertaiseksi sadassa vuodessa. Työn tuottavuuden kasvu Suomessa on myös suurelta osin perustunut muutaman toimialan varaan ja nämä toimialat ovat pysyvästi tai toistaiseksi hiipuneet (metsäteollisuus, teknologiateollisuus, ict). Alimman tuottavuuden ryhmä on palvelusektori -painoitteinen.

Tulevaisuudessa yhä suurempi osa bruttokansantuotteesta muodostuu palveluista ja nykyisen teollisuuspainoitteisessa keskustelussa tulisi muistaa myös palvelusektorin ja sen kehittämisen yhä suurempi merkitys.

On selvää, että meidän tulee kehittää työmarkkinoita ja kyetä tekemään ratkaisuja kestävyysvajeen ja työurien pidentämisen suhteen. Näitä keinoja meillä on taskut pullollaan, ja niistä useimmat vaatisivat viitseliäisyyttä ja pitkäkestoista toimeenpanoa. Ongelmana näissä keinoissa on se, että niiden vieminen käytäntöön ja tulosten saaminen viivan alle vie aikaa. Ja mitä enemmän aikaa tuhrataan, sitä rajumpia ja kovempia muutoksia tarvitaan.

Kliseiseksi lopuksi on todettava, että mikään osapuoli ei voi työntää päätään pensaaseen ja kuvitella olevansa turvassa muutoksilta. Mahdollisimman hyvin sujuviin muutoksiin tarvitaan nyt luottamusta osapuolten kesken, pitkäkestoista sitoutumista kantaviin ratkaisuihin, koulutukseen ja osaamiseen sekä innovaatiopolitiikkaan panostamista.

 

Lotta Savinko

SEFEn edunvalvontajohtaja

Pasi-palvelu ja tyhmyyslisä

Työelämän tasa-arvoasioiden käsittely on siinä mielessä puuduttavaa, että tavoitteiden muuttamiselle tai saavutettujen tavoitteiden poistamiselle ei juuri ole tarvetta. Esittelen seuraavassa kaksi uutta palvelua, joilla tasa-arvoasioita voitaisiin lähestyä tuoreemmasta näkökulmasta.

 

Ongelma

Työmarkkinajärjestöt ovat jo pitkään ajaneet perheellisten etua työelämässä ja osaltaan onnistuneetkin siinä hyvin. Nyt olisi syytä alkaa ajaa myös lapsettomien työntekijöiden etua. Lapsettomat kokevat nimittäin ongelmaksi sen, että heitä velvoitetaan pitämään lomat silloin kuin koulut ja päivähoitopaikat eivät ole kiinni tai jäämään ylitöihin, kun ei ole kiirettä lasten luokse.

 

Ratkaisu

Ratkaisuksi esitän Pasi-palvelua (palvelun prototyypin nimi on Pasi).  Pasi-palvelussa lapseton jäsen voi tilata liitolta oman ”lapsen”.  Liitto toimittaa jäsenelle valokuvan ”Pasista” työpöydälle laitettavaksi sekä riittävän taustamateriaalin alueen päiväkotitilanteesta, lapsivakuutuksista ja lastentarvikehinnaston. Säännöllisin väliajoin jäsenelle tiedotetaan meneillään olevista flunssaepidemioista ja täitilanteesta, jotta hän osaa reagoida oikein kahvipöytäkeskusteluissa. Vuoden mittaan lähetetään luonnollisesti myös ajantasaiset äitien- tai isänpäivän askartelut työpisteelle. Palvelua ei markkinoida tosikoille.

 

Tyhmyyslisä käyttöön

Toisena uutena tavoitteena esitän naisille maksettavaa tyhmyyslisää. Tyhmyyslisää maksetaan sen vuoksi, että naiset eivät halua saada korotuksia sen perusteella, että ovat naisia, tai sen perusteella, että ovat aina pyytämässä lisää rahaa. Naiset haluavat saada korotuksia sen perusteella, että tekevät työnsä hyvin ja työnantaja vilpittömästi haluaa maksaa korkeampaa palkkaa.

Naiset haluavat tätä siitäkin huolimatta, että vuosikymmenten saatossa työnantajat eivät ole huomanneet, että naiset ovat vilpittömästi yhtä hyviä työntekijöitä kuin miehet, vaan maksavat naisille yhä huonompaa palkkaa. SEFEn palkkaepätasapainotutkimukset 90-luvun lopulta lähtien osoittavat nimittäin, että ainoastaan sukupuolella selitettävä palkkaero on pysynyt koko ajan yhtä suurena, reilussa 10 prosentissa.

Tai jos tyhmyyslisä kuulostaa liian leimaavalta, niin sitä voidaan kutsua myös ahkeruuslisäksi. Omien empiiristen havaintojeni mukaan naiset nimittäin tekevät usein paljon tarkemmin ja useampia tehtäviä kuin miehet. Vähän asiasta riippuen sitä voidaan kutsua joko ahkeruudeksi tai tyhmyydeksi…

 

Johanna Lähteenmäki

Asiamies, Työmarkkina- ja yhteiskuntapolitiikka

Kirjoittaja on työskennellyt tasa-arvokysymysten parissa yli viisi vuotta ja säännöllisesti joko turhautunut tai ärtynyt asioiden muuttumattomuuteen. Työelämän tasa-arvon suurimpana syynä hän pitää naisia ja heti rinnalla hyvinä kakkosina kirivät miehet.