Työryhmä esittää: Isille mahdollisuus työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen

Asiamies Kosti Hyyppä

Työryhmän asettama tavoite tuntuu varsin älyttömältä. Mahdollisuudet työn ja perheen yhteensovittamiseen ovat samat kaikille vanhemmille! Mistä työryhmä on ajatuksensa keksinyt? Tyhjästäkö?

Miesryhmän loppuraportti luovutettiin ministeri Susanna Huoviselle pari viikkoa sitten. Ryhmän oli nimennyt tasa-arvoasioista vastaava ministeri Paavo Arhinmäki joulukuussa 2012. Tehtäväksi oli annettu mieskysymysten pohtiminen tasa-arvopolitiikassa.

Yksi työryhmän raportin kärjistä oli se, että isille tulisi taata mahdollisuus työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Kun tätä mahdollisuutta ei arkielämän todellisuudessa kaikilla ole, on tietysti pohdittava miksi. Lainsäädäntö on kaikille sama sukupuolesta riippumatta eli taustalla täytyy olla nippu vanhanaikaisia asenteita.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Jos muutosta halutaan nopeuttaa, on ohjattava käytäntöä. Jos isien perhevapaat ja tilapäiset hoitovapaat halutaan tavalliseksi ja itsestään selväksi osaksi arkielämää, on perheiden valintoja ohjattava siihen suuntaan. Asenteet muuttuvat käytännön myötä.

Toki monella työpaikalla homma toimii jo nyt esimerkillisesti, mutta eniten asennemuokkausta tarvitsevat nimenomaan kaikkein vanhanaikaisimmat työnantajat ja esimiehet. Nopein tie asenteiden muokkaamiseen on pidentää isien perhevapaita.

 

Isien pidemmät perhevapaat muuttavat asenteita

Käytännössä tämä tarkoittaa isyysvapaan pidentämistä mahdollisesti jopa vanhempainvapaan kustannuksella. Keskeistä on, että vapaa kohdennetaan isälle ja korvataan ansiosidonnaisesti, koska juuri tällaisia vapaita isät käyttävät.

Pidempien vapaiden myötä isät käyttäisivät enemmän perhevapaita ja olisivat lapsen kanssa kotona myös ilman äitiä. Usein kotona lapsia hoitaneet isät ottavat enemmän vastuuta perheestä myös muuten. Esimerkiksi kuljettavat lapsia päiväkotiin sekä harrastuksiin ja hoitavat sairaita lapsia kotona.

Kun isien vapaita pidennettäisiin, myös asenteet työpaikoilla kehittyisivät. Jossain vaiheessa yhdenkään isän ei enää tarvitsisi selitellä perhevapaan käyttöään, koska se olisi enemmän sääntö kuin poikkeus. Samalla saataisiin tasattua vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvia kustannuksia ja tasa-arvoistettua työelämää.

 

Kosti Hyyppä
Tasa-arvosta vastaava asiamies Ekonomiliitossa